Sivun näyttöjä yhteensä

28.8.2016

Susivuoren mökin vinttikerros

Aiemmin lupasin esitellä Susivuoren mökistä myös vinttikerroksen, ja tässä näitä kuvia nyt sitten tulee!

Aluksi yleiskuva. Yläkerran huonehan on melko pieni, koska korkeaa tilaa on vähän ja portaikko vie tilasta osan. Sain kuitenkin tähän pieneen tilaan mahtumaan nukkumapaikat sekä Justiinalle että Eemelille. Justiina sai makuukammariinsa myös ompelukoneen - joka on tietenkin vanhanaikaista mallia!


 Portaikossa oli matala harmaa kaide vain toisella puolella. Niinpä askartelin jäätelötikuista ja pyöreästä kepin palasesta jonkinlaisen seinämän myös portaiden toiselle puolelle. Tämä seinämä näkyy alla olevassa kuvassa taustalla. Seinämän ja alas laskeutuvan katon väliin jäi juuri sopiva tila Eemelin nukkumapaikalle.


Tässä lähikuva Eemelin uudesta nukkumanurkkauksesta. Päiväpeitto on neulottu ohuesta sukkalangasta.



Justiinan sängynpäätyyn laitoin jakkaran ja sen päälle alunperin puunvärisestä lampusta tuunatun valaisimen. Lämpöpatterillekin löytyi paikka.


Seinällä on kehyksissä muutama valokuva Justiinan jo edesmenneistä sukulaisista. Tapetti taustalla on askartelukartonkia.


Seinälle askartelin hyllykön, johon värkkäsin joukon kirjoja ja kynttilän jalkoineen. Enkeli on ostettu Tiimarista ja kukka maljakossa on muovia, tullut jonkin lelupakkauksen mukana.


Tässä on Justiinan ompelupiste. Kuva ei ole oikein onnistunut, mutta ehkä siitä nyt jotain selvää saa... Jakkaran askartelin itse, jalat ovat valmiiksi sorvatut kalustejalat, kangas tilkkulaatikosta ja ympärillä nyöriä. 


Tässä viimeisessä kuvassa kissaherra Hiili herrastelee Justiinan vuoteella koristetyynyjen joukossa. Tyynyt ovat pääosin lelupakkausten mukana tulleita, tarkoitus olisi joskus ommella muutamia uusia tyynyjä.

 
 Edelleen olen tyytyväinen Justiinan mökkiin. Muutos siitä hetkestä, kun kiikutin tämän kirpputorilöydön kotiin päältä kirkuvan punaisena ja sisältä kellertävän valkoisena, on ollut huikea. Toistaiseksi en aio tehdä tähän taloon muutoksia enkä lisäyksiä. Sitten kun miniatyyri-kärpänen taas puraisee, otan käsittelyyn Villa Kumpulan.

27.8.2016

Elokuun satoa

Elokuussa olen enimmäkseen ommellut, muut käsityöt ja askartelut ovat jääneet vähemmälle. Pienelle pojalle ompelin tilkkupeiton, joka onnistui mielestäni hyvin:


Tämän peiton nimeksi tuli "Värisuora". Taustakankaana on pala vanhaa sänkypeittoa. Tämä malli on omasta päästä kehitelty ja hyvin yksinkertainen. Suorakaiteen muotoisia paloa pötköön ja sitten vierekkäin, hieman lomittain. Ihan kiva tuli näin. Ainakin pojalle peitto on ollut mieleinen, useamman yön hän on jo sen alla nukkunut! Peitto on kuulemma parempi, kuin se oikea peitto pussilakanoineen...

Olen ommellut myös pussukoita. Itselleni tein Betty Boop-kankaasta pussukan, joka päätyi käsilaukkuuni ensiapupussukaksi. Nyt eivät särkylääkkeet ja terveyssiteet lentele ympäriinsä, kun kaivelen laukusta vaikkapa lompakkoa!


Muutama pussukka päätyi lahjalaatikkoon:



Ompelin myös yhden kauppakassin, kun sattui olemaan sopivaa, tukevaa kangasta sellaiseen. Tämä jäänee omaan käyttöön.


Kaikenlaista muutakin olisi tarkoitus tänä syksynä ommella, sillä tulin ostaneeksi muutamia palakankaita Eurokankaasta... Oi voi, kangaskasat eivät vähene, kuten haluaisin, vaan päinvastoin, ne kasvavat... Ainakin muutamia lahjakasseja aion ommella ja tietysti noita pussukoita. Pupu ja tipu-aiheinen kangas oli niin söpöä, että lahjalaatikkoon tulee varmasti tehtyä vielä muutama pussukka pienille ihmisille. Myös teinipojan tilkkupeitto pitäisi ommella loppuun sekä tehdä tilkkupeitto myös tyttärelle. Tytär tosin ei taida olla sellaisen tarpeessa, ainakaan vielä... Väritkin ovat vielä arvoitus. Mustaa ja valkoista? No, täytyy hieman kysellä, mikä olisi mieleistä.

Ompelukoneen olen nyt kuitenkin laittanut hetkeksi pois, koska aion välillä piirtää ja maalata. Myös neuleita on työn alla, esittelen niitä sitten myöhemmin!

Hyvää elokuun loppua kaikille!

Laidunkausi lähenee loppuaan

Keskiviikkona on taas aika siirtää hepat pois laitumelta talliin ja tarhoille. Omalle hepalleni on tarjolla uusi tarhakaveri, Ilo-niminen suomenhevosruuna. Keskiviikkona testaamme, kuinka hepat tulevat toimeen. Hieman jännittää... Vaikka alku näyttäisikin lupaavalta, niin se ei vielä tarkoita sitä, että yhteiselämä sujuisi ilman ongelmia. Liian usein heppani on saanut muilta köniin. Jos haavoja ja ruhjeita alkaa taas tulla, niin sitten siirrän ruunani suosiolla tarhaamaan yksin. Onhan se hevosen kannalta huono ratkaisu, mutta parempi kuitenkin kuin se, että tulee jatkuvasti purruksi ja potkituksi.

Muutama viikko sitten yritin kuvata heppoja laitumella, mutta hieman hankalaa se oli, koska ötököitä oli aivan tuhottomasti! Muutamia kivoja kuvia kuitenkin sain. Alla niistä muutamia.







Oma ruunani näissä kuvissahan on tuo valkoinen, joka kaveeraa ruskean tähtipään kanssa.

Laidunkausi on aina mukava aloittaa ja antaa vapauksia hevosen omistajalle tehdä välillä muutakin kuin hevoshommia. Mutta olen kyllä jälleen kerran iloinen siitä, että kausi päättyy ja ns. normaali arki alkaa! Johan tässä on ollut heppahommia ikävä...

4.8.2016

Uudistunut Susivuoren mökki

Kesäloman aikana on tullut puuhailtua monenlaista, pitkästä aikaa innostuin myös näpertelemään miniatyyrejä. Laitoin Susivuoren mökin sisustuksen uuteen kuosiin ja toistaiseksi ainakin mökki on minun silmissäni valmis.

Eemeli-pojan huoneesta tein eteisen. Minua on usein ärsyttänyt juuri se, että valmiissa nukketaloissa ei ole eteistä, yleensä. Suomessa kuitenkin eteinen on varmaankin joka talossa, joten hyvähän se olisi olla myös miniatyyritaloissa. 

Laitoin eteiseen jo aiemmin maalaamani puuvalmiin vaatekaapin ja valmiina ostetun naulakon sekä seinälle peilin, jonka olen askarrellut jostain vanhasta taskupeilistä. Matto on virkattu itse, ja kenkäteline ja pieni naulakko seinällä on askarreltu balsasta, grillitikuista ym. Rikkalapio on uusi hankinta, sen ostin Doloresista.





Alakerran olohuoneeseen ei tullut paljon muutoksia, puhelimen siirsin sieltä pois. Justiinalle tein löhötuolin huovuttamalla ja portaiden alla on saavi, jossa on Justiinan kehräämää, kasvivärjättyä lankaa.



Keittiöön sain viimeinkin hankittua kunnollisen lavuaarin. Keittiössä on nyt myös pieni jääkaappi, joka on alunperin jostain lasten halpisnukkekotipakkauksesta. Muovinen jääkaappi oli sininen, mutta maalasin sitä valkoisella akryylivärillä. Tein keittiöön myös hyllykön, jonka päälle jääkaappi oli helppo laittaa. Hyllykö on askarreltu balsasta ja paksusta pahvista. Hyllykön päällä on pieni tinamuki ja siinä grillitikusta tehty kynä. 

Uutta keittiössä ovat myös matto sekä tiiliseinällä olevat naulakot ja patalappu. Seinille lisäsin kuvia ja rottinkikorissa olevat kukat.







 Tietokoneesta hyytyy aivan kohta akku ja laturi on hukassa, joten esittelen vinttikerroksen seuraavalla kerralla!

2.8.2016

Skootterisekoilu

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa - näin sanoo vanha sananlasku. Nyt olen todistanut, että ihan joka asiassa tämä sanonta ei päde...

Kaikki alkoi siitä, kun mieheni osti tyttärellemme skootterin. Koska tytöllä ei vielä ole mopokorttia, innostuin minä ajatuksesta, että lähtisin koeajamaan tuoretta hankintaa.


Tuumasta toimeen, meillähän ei kauan mietitä, kun jokin asia mieleen juolahtaa... Nauroin räkäisesti, kun mies ilmoitti vetäessäni kypärää päähäni, että hän lähtee omalla isommalla skootterillaan ajamaan perässäni. Minäkö muka tarvitsisin jonkun lapsenvahdin mukaani? Kattia kanssa! Mies piti kuitenkin päänsä ja lähti mukaan koeajolle, seuraten tiiviisti vanavedessäni ajoani, joka kieltämättä oli aika epävarmaa.

Nuorempana minulla oli skootteri. Ennen lasten syntymää ajelin sillä paljonkin. Sitten skootteri myytiin, mutta jossain vaiheessa lasten ollessa pieniä, ostimme sellaisen uudelleen ja jonkin kerran muistan käyneeni sillä töissä. Edellisistä ajoista taitaa olla kymmenisin vuotta, näin mietiskelin, kun päristelin skootterilla kylän keskustassa.

Koska liikenteessä ei tietenkään saa kaahailla, ajoin mopolla paikallisen tehtaan takana olevalle hiljaiselle suoralle. Tarkoitukseni oli siellä testata, kuinka lujaa mopolla pääsee. Tiellä oli kuitenkin jonkin verran hiekkaa ja roskaa, joten en uskaltanut kääntää hanaa kaakkoon. Ajoin tien päähän ja tarkoitus oli siellä kääntää skootteri ja lähteä palailemaan kotiin.

Jostan syystä käännös jäi kuitenkin vajaaksi. Skootteri ei kääntynyt tarpeeksi, vaikka kuinka yritin sitä kääntää. Se puski kuin junan raiteita pitkin suoraan kohti tien vieressä olevaa, ainakin metrin syvää kuraojaa. Kun ymmärsin, että vempele ei, hitto soikoon, käänny, iskin jarrut pohjaan. Se oli kuitenkin liian myöhäistä, ja sinne me sitten humpsahdimme kuraojan pohjalle, skootteri ja minä. Oja oli niin syvä, että olimme kuulemma kadonneet tyystin mieheni näkyvistä.

Ojaan syöksyessäni ehdin ajatella, että "voi hitto, siellä on vettä, kuinkahan paljon sitä on?" Yksi pahimmista painajaisistani on nimittäin ollut se, että päätyisin johonkin syvään ojaan, jossa on vettä, ja uppoaisin sinne. Olin aina pelännyt näin tapahtuvan hevosen kanssa maastoretkellä, mutta pelko toteutuikin nyt sitten toisella tavalla.

Olipa onni onnettomuudessa mukana. Ojan pohjalla oli tosiaan pehmeää kuralillua ja vettä, mutta vettä ei ollut paljon. Kura pehmensi törmäystä, samoin ojassa kasvava pitkä, pehmeä heinä. Selvisin tömpsäyksestä ruhjeilla ja mustelmilla sekä lievästi venähtäneellä nilkalla. Nilkka jäi skootterin alle ja siinä sai hieman siipeensä. Vaatteeni tietysti kuraantuivat ja kypärä sai vähän siipeensä, mutta se on pientä. Skootterista tuli öljyt pihalle eikä se suostunut enää käynnistymään sen jälkeen, kun olimme työllä ja tuskalla saaneet sen hilattua ojan pohjalta pois. Oli siinä melkoinen homma, ilman miestäni en tuosta urakasta olisi selvinnyt... Jäin sitten siihen tien päähän odottelemaan, että mies hakee auton ja peräkärryn, kärryllä saimme rikkoutuneen ajopelin kuskattua kotiin. Kotimatkalla autoradiosta kuului Kaija Koon biisi, jossa laulettiin: "...ja aina kun kaaduin, se sattui..." Kyllä miestä nauratti!


Aika tavalla jännitti kotiin päästyä skootterin kohtalo, mutta onneksi sekään ei pahasti vaurioitunut. Naarmuja tuli muutama lisää ja öljyt piti vaihtaa, mutta kone säilyi onneksi vaurioitta, samoin katteet, peilit ym.

Mitä tästä opin? Ainakin sen, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Pitikös minun niin rehvakkaasti nauraa, kun mieheni halusi lähteä mukaan, pitikös minun olla niin luottavainen sen suhteen, että vielä kymmenen vuoden tauon jälkeen osaisin ajaa? Sainpa aimo näpäytyksen, ehkä sitten olin sen tarpeessa.

Vieläkään en ymmärrä, miksi tuo riivatun mopo ei suostunut kääntymään. Jokin ajovirhe siinä selkeästi tapahtui, ehkä sitten kallistin mopoa väärään suuntaan tai jotain vastaavaa. Liikenteeseen en taida skootterilla vähään aikaan lähteä, täytyy ainakin ensin harjoitella käännöksiä, pysähdyksiä ym. jossain rauhallisessa paikalla, jossa ei ole ojia ihan lähettyvillä...!

Aikoinaan, kun esikoista odottaessani ajelin skootterilla kasvavan masuni kanssa, appiukkoni sanoi minulle, että "eiköhän sinunkin olisi jo aika ruveta rauhoittumaan." 

Niin, ehkäpä jo olisi aika?