Sivun näyttöjä yhteensä

25.6.2016

Huh hellettä!

Harvoin on juhannuksena niin lämmintä kuin on nyt ollut. Rantaelämäänhän tämmöinen sää on mitä parhain, mutta Puuha-Pirkolle on liian lämmintä! En jaksanut tänään leikata nurmikkoa, vaikka niin oli tarkoitus. Sen sijaan löhöilin parvekkeella ja luin dekkaria - ja tokihan lepo tekee välillä hyvää. 

Juhannusaattona nimittäin kitkin mökillä rikkaruohoja (lähinnä rönsyleinikkiä) tuntikausia ja nyt on kroppa aivan hellänä ja päätäkin taas särkee. Kivikukkulalta sain leinikit kitkettyä (kasat kulkutiellä ovat pääosin rönsyleinikkiä)...



 ...mutta muualla niitä vielä riittää! Yhden päivän aikana en ehtinyt enkä jaksanut koko pihaa käydä läpi. Hommaa riittää vielä useammallekin päivälle:



 Kaikki tuo keltainen kukka kuvissa on rönsyleinikkiä. Se on näköjään kovin voimakas leviämään, koska viime syksynä sitä ei ollut kuin paikoin. Nyt se on peittänyt kaiken muun alleen. Istuttamani perennat eivät juuri leinikkien seasta erotu.

Mökkipihalla riittää puuhaa... Capo-koiran hautakin on vielä laittamatta, koira on haudattu alla olevassa kuvassa näkyvän kiven juurelle ja pelkkää rikkaruohoahan siinä nyt kasvaa. Asia kyllä korjaantuu...


Merkillistä on se, että tuohon haudan viereen oli joku tai jotkut viime viikonlopun tienoilla askarrellut kävyistä T- ja U-kirjaimet. Paikalle oli tuotu myös niittykukkia. Ja kukaan ei tiedä asiasta mitään! Hyvät ystävämme olivat käyneet koiran haudalla perjantai-iltana, mutta silloin ei noita käpysiä siellä kuulemma ollut. Kovasti olemmekin nyt olleet asiasta ihmeissämme, kuka on tuonut kukkia ja mitä nuo kirjaimet tarkoittavat? Tämä on mysteeri, johon olisi kiva löytää ratkaisu...


Jotain sentään saatiin pihalla valmiiksikin asti. Tenaville nimittäin saimme pystytettyä keinun. Ja tuo hämähäkkikeinuhan on niin mukava, että kyllä siinä aikuisenkin on kiva keinutella! Keinu on pystytetty aitan taakse paikkaan, jolle olen antanut nimen "Secret garden". Paikka on nimittäin aika suojainen, siellä voi olla omissa oloissaan silloin kun sellaista kaipaa. Vielä kun saisi nuo kukkapenkit siistittyä ja peltiromut pois kiviaidan tekeleen takaa, niin mikäpä olisi salaisessa puutarhassa ollessa... Vanhan pöllipöydän penkkeineenkin voisi tuonne siirtää, istumapaikaksi.



Ja jos keinuttelu ei huvita, niin aina voi katsella järvelle ja nautiskella maisemasta vaikka portailla istuen, kuten teki Neiti E...


Mukavaa juhannuksen jatkoa kaikille! 
 

Korttipläjäys tuoreelta keliaakikolta

Ennen juhannusta, sadepäivien ratoksi, askartelin nipun kortteja. Suurin osa näistä on "korvamerkittyjä", eli askarrellessa oli jo mielessäni, kenelle kortti päätyy. Mutta tässä vaiheessa en toki paljasta, kuka minkäkin kortin juhlapäivänään saa. Se selviää sitten aikanaan. Ainoastaan tuosta ensimmäisestä kortista voin kertoa, että se päätyi eläkkeelle jääneelle työtoverille läksiäisissä, jotka vietimme Kuopiossa viime keskiviikkona. Kortti on yhtä värikäs kuin saajansakin.

Tässäpä kuvia tuotoksistani:










Korttini ovat aika yksinkertaisia verrattuna monien muiden tekemiin kortteihin. Mutta jos olen itse näihin tyytyväinen ja saajat ilahtuvat, se riittänee. En jaksa opetella kovin monimutkaisia menetelmia enkä hankkia kalliita vimpaimia, vaan käytän yksinkertaisia materiaaleja ja leikittelen kauniilla papereilla ym. Eniten nautin sommittelusta. Myös leimasimien käyttö on hauskaa, vaikka sillä saralla olisikin vielä paljon opittavaa.

Työtoverin läksiäiset Kuopiossa olivat mukavat ja mieleenpainuvat. Teimme pienen risteilyn Saaristokaupungin maisemissa ja sen jälkeen pelasimme Rauhalahdessa minigolfia. Palloilulajit eivät ole ominta alaani ja minigolfissakin olin porukan surkein. Mielialani olikin aika matala, kun suuntasimme viimein kotia kohti, mutta se ei kyllä johtunut huonosta menestyksestä golfradalla, vaan työterveyslääkärin puhelusta, tai oikeastaan kahdesta puhelusta. Sain nimittäin tietää, että sairastan keliakiaa. Koepaloista näkyi, että ohutsuoleni nukka on täysin tuhoutunut. Akuuttia tulehdusta ei ole, mikä on kuulemma poikkeuksellista keliakiassa, mutta lääkäri arveli sen johtuvan siitä, että olin jo vähentänyt gluteenipitoisten ruokien syöntiä. Mistään muusta kuin keliakiasta ei voi kyse, näin lääkäri sanoi toisen kerran soittaessaan. Ensimmäisen puhelun aikana hän oli vielä ollut asiasta hieman epävarma, koska koepalavastaus oli kuulemma hänestä jotenkin epäselvä. Puheluiden välissä hän oli konsultoinut kollegaa, joka oli varmistanut keliakia-diagnoosin.

Läksiäispäivästä jää nyt sitten sellainenkin muisto, että sinä päivänä söin viimeisen kerran gluteenia tarkoituksella. Voin vieläkin tuntea kielelläni tuon herkullisen, tuoreen munkkirinkelin maun, sen pehmeyden ja tuoreuden. Jatkossa tuskin yhtä hyviä munkkeja saan. Pari päivää meni keliakia-uutista sulatellessa. Olin surullinen asiasta ja tunsin luopumisen tuskaa. Nyt olo on jo parempi, koska olen todennut, että voin edelleenkin herkutella eikä nälkääkään tarvitse nähdä. Ruokavalio muuttuu, mutta hyvässä lykyssä terveellisempään suuntaan. Mielenkiinnolla odotan nyt sitä, millaisia muutoksia elimistössäni ja voinnissani tulee tapahtumaan gluteenittoman ruokavalion myötä. Häviääkö ihon kutina? Tulenko energisemmäksi? Laskeeko paino vai nouseeko - vai pysyykö ennallaan? 

Heinäkuussa käyn vielä ravitsemusterapeutin luona. Toistaiseksi olen ostanut kaupasta gluteenittomia tuotteita (niitä onneksi löytyy melko hyvin), mutta jatkossa voisin ehiä yrittää itsekin leipoa jotain. Leipominen ei ole koskaan erityisemmin kiinnostanut, mutta ehkä nyt on aika yrittää.

Maailma ei kaadu keliakia-diagnoosiin, mutta toki se elämää hieman hankaloittaa. Sisulla tästäkin asiasta selvitään. Ystäviltä ja sukulaisilta toivon asiallista suhtautumista asiaan. En kaipaa sääliä enkä voivottelua enkä myöskään halua, että kukaan alkaa stressata siitä, mitä minulle voi tarjota kun tulen kylään. Jos tarjolla ei ole mitään minulle sopivaa syötävää, niin olen sitten syömättä. Niin yksinkertaista se on. Nälkään en kuole, vaikka kyläilyreissulla joisinkin vain kupin kahvia tai teetä ilman kahvileipää. Kalliita gluteenittomia tuotteita en todellakaan kylässä odota saavani. Ihan normaaliakin ruokaa voi tarjota, jos se vaan on gluteenitonta - eihän gluteenia ole esim. vaniljajäätelössä, hedelmissä, lihassa ym. Paljon löytyy siis sellaisiakin elintarvikkeita, joita voi ostaa ihan normaalilla hinnalla. 

Vähättelyltäkin toivon säästyväni. Vaikka minulla ei gluteenista olekaan tullut voimakkaita, näkyviä oireita, esim. kovia vatsavaivoja, se on silti minulle haitallista, koska se tuhoaa suolinukkaa. Kun nukka tuhoutuu, ravintoaineet eivät imeydy kunnolla. Myös suolistolymfooman riski kasvaa. En halua kasvattaa syöpäriskiäni sen vuoksi, että jonkun mieliksi söisin "ihan vain pikkuisen" gluteenia. Toivon siis, että kukaan ei pahastu, jos jätän gluteenipitoiset herkut syömättä.

Lyhyesti sanottuna, shit happens, mutta näillä mennään. Isäni ja Väinö Linnan sanoin, heikot sortuu elon tiellä, mutta jätkä sen kun porskuttaa...

12.6.2016

Akileijoja

Olen aina pitänyt akileijoista. Kun tyttäremme syntyi, olisin halunnut antaa hänelle nimeksi Akileija noiden viehättävien perennojen mukaan. Mies ei kuitenkaan tähän suostunut.

Kukkapenkissä akileijat sen sijaan saavat kukoistaa vapaasti. Muistelen, että olen ostanut vain yhden akileijan, punaisen jaloakileijan. Muut olen tuonut mökiltä tai kasvattanut äidiltä saamistani siemenistä. Akileija kylväytyy ja lisääntyy helposti itsestään ja eri lajikkeet myös risteytyvät keskenään. Bongailin penkistä erilaisia akileijoja ja hämmästelin, kuinka monenvärisiä niitä onkaan. Alla kuvia, suurin osa akileijoistani on siis kasvanut itsekseen maahan varisseista siemenistä ja mukana on myös risteytymiä.












Koulutkin sitten päättyivät ja teinipoika sai päättötodistuksensa. Nyt voimme toivon mukaan hieman hengähtää ennen syksyn uusia haasteita. Ensin tietysti on jännättävä, kuinka pojan jatko-opiskelupaikan kanssa käy - avautuuko ovi ammattikouluun sähkö- tai autopuolelle, riittävätkö pisteet.

Koulujen päättymispäivänä lähistöllä oli markkinat ja kävin siellä tutustumassa tarjontaan mieheni kanssa. Mies innostui ostamaan kaikenlaisia herkkuja, mutta minun matkaani lähti hehkuvan keltainen kiinanruusu! Kotoa löysin sille hyvä paikan ja siellä se nyt kukkii ja kukoistaa koko keltaisuudessaan.



Sää on ollut kylmä ja tuulinen, mutta nyt näyttäisi taas siltä, että lämpenee. Tänään ainakin oli mukavan aurinkoista, pyykit kuivuivat ulkona muutamassa tunnissa. Päivä menikin pyykkivuoren kanssa urakoidessa ja pihamaalla tussutellessa. Innostuin myös paistamaan perheelle lettuja, pitkästä aikaa.

Näin on viikonloppu taas "lusittu" ja huomenna on taas työpäivä. Onneksi kesäloma lähenee!

2.6.2016

Gastrokopiassa

Toissapäivänä sitten olin siellä, gastrokopiassa eli mahan tähystyksessä. Jännitin kovasti etukäteen, mutta menin kuitenkin operaatioon mielestäni melko reippaasti ja jopa uteliain mielin.


Kuitenkin siinä vaiheessa, kun letkua alettiin työntää nielusta alas, iski paniikki ensimmäisen kerran. Yökin ja kakistelin, tuntui kauhealta. Sitten onneksi helpotti, kun letku saatiin työnnettyä sinne mihin se pitikin saada. Hetken aikaa oli ihan hyvä olo, pystyin hengittämään rauhallisesti ja nieleskelemään. Kipua ei tuntunut.


Pahin vaihe oli kuitenkin vielä edessä: koepalojen ottaminen. Niitä otettiin kolme: ohutsuolesta, mahalaukusta ja ruokatorvesta. Itse koepalojen ottaminen ei sattunut, mutta se, kun letkua vedettiin takaisinpäin, tuntui aivan kammottavalta! En ole ikinä kokenut mitään yhtä hirveää. Yökin, röyhtäilin, limaa tuli suusta ja vesi valui silmistä. Olin ihan paniikissa, pakokauhun vallassa. Hoitajan piti tulla pitämään minua paikoillaan, koska vaistomaisesti yritin tarttua letkuun kiinni ja päästä eroon koko hirveästä kapistuksesta.


Kun homma oli ohi, olin aivan kalpea ja hädin tuskin pystyin puhumaan. Hoitajan ohjeet meinasivat mennä sivu suun, olin ihan poissa pelistä. Se jäi mieleen, että hoitaja pahoitteli sanoen: "Ikävää, että tämä oli sinulle niin hankalaa." Kurkkuun sattui ja kun kotona nieluani tarkastelin, niin verijäljethän siellä oli. Kurkku oli vielä eilenkin tosi kipeä, onneksi nyt jo on parempi.


Kaiken kaikkiaan tuo tähystys oli sellainen toimenpide, johon en enää ikinä suostu menemään, en ainakaan selvin päin! Olin henkisesti aivan poikki tähystyksen jälkeen, en jaksanut kuin maata. Koville otti! Kaikenlaiseen kidutukseen sitä ihminen voi joutuakin. Kokemus oli minulle äärimmäisen traumaattinen. Tuntui siltä, kuin minut olisi pahoinpidelty. Suututti!


Jälkeenpäin en voi kuin ihmetellä sitä, miksi nieluani ei puudutettu. Siitä olisi todennäköisesti ollut paljonkin apua. Puudutusta ei kuitenkaan tarjottu, ei minulta myöskään kysytty, jännitänkö toimenpidettä tai tarvitsenko rauhoittavaa lääkitystä. Ei muuta kuin kyljelleen petille vaan ja letku survottiin kurkkuun... Yök. Olin kuvitellut, että tuo puudutus edes olisi rutiinitoimenpide, mutta näköjään on turha kuvitella sellaista julkisella puolella saavansa!


Kaikille tuo tähystys ei ilmeisesti ole yhtä paha ja vaikea ja paljon riippunee myös lääkärin ammattitaidosta. Minulle kokemus oli kuitenkin kammottava ja toiste en kidutettavaksi lähde. Tähystelkööt siellä vaan ihan keskenään!


Tuloksia saan vasta 4 vko:n kuluttua. Se on pitkä aika odotella, varsinkin kun tässä keliakia-asiassa on kohta mennyt jo 6 kk ihmetellessä. Homma ei ole edennyt jouhevasti. Alunperinhän se oli työterveyslääkäri, joka oli sitä mieltä, että minun kannattaisi käydä vasta-ainetestissä. Kävin siellä omalla kustannuksellani, koska työterveyden kanssa tehty sopimus ei tuota testiä kattanut. Kun testi sitten oli positiivinen, suositteli työterveyslääkäri tähystykseen menoa. Kuitenkaan hän ei suostunut kirjoittamaan minulle lähetettä! Tätä en voi vieläkään käsittää. Lähetettä ei suostunut kirjoittamaan myöskään yksityislääkäri Mehiläisestä, vaikka hänkin oli sitä mieltä, että tähystys on tarpeen. Koepalan iholta hän sentään suostui ottamaan, maksoin tietysti itse lystin. Koepalastakaan ei juuri hyötyä ollut, sillä tulos oli epäselvä: ei positiivinen eikä negatiivinen, vain suuntaa antava.


Työterveydessä minun käskettiin kääntyä terveyskeskuksen puoleen, työterveyslääkäri laittoi sinne kirjeenkin asiasta ja tähystyksen tarpeellisuudesta. Kirje olikin mennyt perille, mutta terveyskeskuksesta minulle sanottiin, että nyt pitää vaan odotella, että lääkäri reagoi asiaan. Pyysin soittoaikaa lääkärille, jolloin minulle vastattiin lähes huvittuneesti, että "eihän meillä ole soittoaikoja". Siis haloo, ei ole soittoaikoja!? No, odottelin aikani eikä tk:sta mitään kuulunut. Jos puolituttu lääkäri ei olisi kirjoittanut minulle lähetettä, en olisi ikipäivänä päässyt tähystykseen eikä asia olisi edennyt mihinkään. Nyt on sentään koepalat otettu ja tuloksia tulossa.


Saa nähdä, millainen sirkus tulee olemaan noiden tulosten kanssa. Pyysin lähettämään ne työterveyteen, koska tk:n touhu on mitä on. En vaan jaksa sitä soittelua ja pallottelua. Sitä paitsi paikallinen tk on todennäköisesti kiinni siinä vaiheessa, kun tulokset valmistuvat. Minulla oli siis peruste pyytää tulokset työterveyteen; en halua joutua odottamaan enää yhtään ylimääräistä vaan haluan tietää mahdollisimman nopeasti, onko minulla se hemmetin keliakia vai ei! Työterveyslääkäri saattaa silti hyvinkin olla sitä mieltä, ettei tulosten kertominen kuulu hänelle. Joka tapauksessa jotenkinhan minun on ne saatava. Miksei niitä voi lähettää suoraan potilaalle?


Jotenkin ihan ihmeelliseksi on mennyt tämä terveydenhuolto Suomessa. Edes yksityiseltä puolelta ei näytä saavan sellaista palvelua kuin toivoisi. En todellakaan voi ymmärtää, miksei yksityislääkäri muka voi laittaa lähetettä julkiselle puolelle. Onko se vain joku Mehiläisen oma sääntö? Muualla kuulemma onnistuu.


Terveyskeskuksen palveluista nyt ei voi edes palveluina puhua. Siellähän potilas on vain riesa, josta yritetään päästä kaikin keinoin eroon. Näin ainakin meillä tuntuu olevan. Ajanvarauksessa koetetaan kaikin keinoin saada asiakas hoitamaan itse itsensä ja jos vaiva oikeasti vaatii lääkärin hoitoa, niin sitten huokaillen ryhdytään lääkärin aikaa etsimään...


Onko muilla yhtä huonoja kokemuksia terveydenhuollosta!?