Sivun näyttöjä yhteensä

8.9.2016

Tarhakaverikokeilu

Heppojen laidunkausi päättyi tallillamme elokuun viimeinen päivä. Silloin testattiin, olisiko meidän Rompusta ja eräästä Ilo-nimisestä ruunasta tarhakavereiksi.

Hepat kelkottiin pienelle laitumelle tallin alueelle ja sitten jäimme seurailemaan hevosten edesottamuksia.

No eihän se homma kovin hyvin alkanut. Romppu kyllä lähestyi uutta hevosta rauhallisesti ja hyvin lempeä katse sinisissä silmissään, mutta teki tuo toinen? Antoi kaviota! Sama toistui, kun Romppu ensi hämmennyksestä toivuttuaan yritti lähestymistä uudelleen.

Sen jälkeen seurasi rauhallista menoa, sillä hepat innostuivat syömään. 



Jonkin verran siinä myös sitten juoksenneltiin ja vähän otettiin toisesta mittaakin.



Ja sitten taas syötiin...



Koska mitään kovin katastrofaalista ei näyttänyt tapahtuvan, päätettiin hepat seuraavana aamuna laittaa samaan tarhaan. Tosin se oli jo käynyt selväksi, että ei ruunista ainakaan heti ylimpiä ystävyksiä tullut, sillä Ilo ei ollut tippaakaan kiinnostunut Rompusta - päinvastoin. Rompun seura ja lähestymisyritykset näyttivät vaan ärsyttävän sitä.

Seurasimme heppojen yhteiseloa kolme päivää. Noiden päivien aikana kävi selväksi, ettei pari ole toimiva. Ilo jahtasi Romppua ja Romppu väisti Iloa ehkä jopa liiankin helposti. Ilon ei tarvinnut paljoakaan lähestyä meidän ruunaa, kun se jo lähti juoksemaan rinkiä. Romppu vaikutti olevan koko ajan varpaillaan eikä oikein kyennyt rentoutumaan. Haavereita ei sattunut, mutta kolmantena päivänä päätettiin kuitenkin erottaa hevoset toisistaan. Kukaan ei halunnut, että Romppu stressaantuu siksi, että toinen jahtailee sitä jatkuvasti.

Romppu on nyt sitten tarhassaan yksin, mutta vaikuttaa silti ihan tyytyväiseltä. Onhan siinä muita hevosia ympärillä ja säännöllisesti käymme maastoilemassa tutun tamman kanssa, ehkä se riittää. Laumaan Romppua ei laidunkauden ulkopuolella voi laittaa. Sitä on yritetty, mutta turpiin tuli. Useita muitakin epäonnistuneita tarhauskokeiluja on takana myös. Tällä hetkellä kaikkein stressittömintä on, että Romppu on itsekseen.

Tätä se hevosen omistajan elämä on, kompromisseja... Sitä niin mielellään soisi hevoselleen täysin luonnonmukaiset olosuhteet, joissa se voisi toteuttaa lajilleen tyypillistä elämää. Mutta aina se ei ole mahdollista.

Kahdesta pahasta on valittava se pienempi paha.

Syksyn satoa: neuleita

Jotain pientä on tullut kesällä ja nyt alkusyksystä neulottua. Muuan rakas ihminen saa nimittäin piakkoin vauvan ja tottahan lapsukaiselle oli neulottava jotain lämmikettä talveksi.

Lapsen äiti pitää beigestä ja vaaleasta, joten päädyin hillittyihin väreihin. Neuloin Nallesta lapselle sukat, lapaset, housut ja nutun. Nutun nappien väri päätetään sitten, kun lapsen sukupuoli on selville... Siihen asti nuttu saa odotella nappejaan.

Kaikki neuleet on tehty Novita neulelehden ohjeilla. Sukat näyttävät vähän hassuilta mittasuhteiltaan, mutta ohjeen mukaan nekin on neulottu. Toivottavasti istuvat vauvan jalkaan!





Usein jostain isommasta neuleesta jää ylimääräisiä lankoja niin, ettei niistä saa enää mitään kovin isoa neuletta tehtyä. Niinpä neuloin tämmöisistä jämäkeristä itselleni pari huivia. Nämä huivit olivat erittäin helppotekoisia: neulotaan aluksi pelkkää oikeaa ja sitten kun huivi on tarpeeksi pitkä, päätellään aluksi 4 s, sen jälkeen pudotetaan yksi silmukka puikolta ja virkataan tilalle 2 s. Näin jatketaan kerros loppuun. Pudotetut silmukat purkautuvat ja näin muodostuu huivin kuvio. Helppoa! Ohje on Novitan neulelehdestä.

Toisen huivin ompelin renkaaksi, mustavalkoinen sai jäädä pitkäksi huiviksi.



Uusia lankoja en aio vähään aikaan ostaa. Muutamia keriä tuli haalittua Anttilan konkurssiloppuunmyynnistä, ne hankinnat saavat toistaiseksi riittää. Tyttärelle pitäisi neuloa yhdet sukat ja itselleni ajattelin tehdä vielä yhden pipon - niitä ei ole koskaan liikaa... Joululahjoiksi tulee ehkä myös neulottua sukkia ja lapasia. Yksi vähän isompikin neule on tekeillä, saapa nähdä riittääkö lanka. 

Muutama päivä on taas mennyt vähän haahuillessa. Makuuhuoneen järjestyksen vaihto otti sen verran voimille, että mitään kovin erikoista ei ole sen jälkeen tullut tehtyä, toisin sanoen ei mitään luovaa. On ollut vähän vati nurin, niin sanotusti. Myös hevosharrastus on vienyt aikaa, sillä laidunkausihan päättyi. Mutta eiköhän tuo värkkäämisen into taas piakkoin iske...

Inspiraatiota odotellessa!

6.9.2016

Räväkälle räväkkää

Viikonloppuna laitoimme makuuhuoneen uuteen uskoon. Aikaisemmin kirjoituspöytäni oli ahtaasti sängyn vieressä siten, että tuoli hädin tuskin mahtui pöydän ja sängyn väliin. Huoneeseen oli myös kertynyt erinäisiä ryönäkasoja, jotka alkoivat tympäistä. Muutenkin kaipasin hieman vaihtelua.

Ryönäkasoistani en täysin päässyt eroon, mutta sainpahan järjesteltyä niitä hieman uudelleen. Sängyn alla on edelleen yhtä sun toista, mikä ei kaappiin mahdu, samoin kirjakaappien väliin jäävässä nurkassa. Mutta koti on koti, se on asumista ja elämistä varten, näyttelyhuoneistot ovat sitten asia erikseen. Kun tila ei riitä, niin minkäs sille voi... Sitten kun lapset lentävät pesää, tilaa tulee kyllä olemaan ihan riittävästi. Muutto hetkellisen tilan ahtauden vuoksi rakkaaksi muodostuneesta kodista ei houkuttele.

Sisustuslehdet ja -blokit pursuilevat tyylikkäitä ja harmoonisia vaaleita sisustuksia. Suosiossa näyttävät olevan vaaleat värit, valkoinen, beige, harmaa... Ne paljon puhutut maanläheiset värit. Mutta jos minun kotini olisi vaikkapa täysin valkoinen tai edes kovin vaalea, tulisin hulluksi. Minulle tulisi sen kaiken vaaleuden keskellä tunne, että erotun kirkuvana ja räikeänä pisteenä ympäristöstäni ja kaikkea muuta kuin edullisella tavalla. En tuntisi oloani kotoisaksi ja turvalliseksi sellaisessa ympäristössä.

Niinpä meillä onkin värikästä. Viis veisaan muodista ja trendeistä, minä sisustan kotini itseäni ja perhettäni varten. Rakastan värejä, haluan imeä niistä energiaa ja lämpöä. Haluan kietoutua niihin, sulautua niiden joukkoon, minä räväkäksi ja reippaaksi kutsuttu nainen.

Makuuhuoneemme on siis kaikkea muuta kuin harmooninen ja vaalea. Tässä näkymä huoneen ovelta; sänkypeiton löysin vintiltä, sen olemme joskus saaneet mieheni äidiltä. Tyynyt olen ommellut itse ja torkkupeiton virkannut. Seinällä oleva jättimäinen viuhka on ostettu joskus 90-luvun alussa; kovin on epämuodikas sekin, mutta pitkään jo matkassa kulkenut ja viehättää minua edelleen.




Kirjakaapit piti asettaa kulmittain, koska ne eivät mahtuneet vierekkäin. Niiden väliin jäi minulle niin tarpeellinen "ryönänurkkaus". Hyllyjen päälle mahtui talteen muutamia rakkaita esineitä.




Kirjoituspöydän sijainti on nyt parempi. Pöytää piti hieman lyhentää, jotta kirjakaapit saatiin mahtumaan, mutta käytännössä se ei haittaa. Nyt tuolilla mahtuu paremmin istumaan ja koirallekin on tilaa tulla makoilemaan mielipaikalleen, puoliksi sängyn alle. Aiemmin Neiti E-poloinen oli aina jäädä tuolin alle.

Seinä pyykkikorin takana jäi kovin paljaaksi, mutta sitten keksin ripustaa seinälle Kreikasta ostetun, kierrätyspuuvillasta kudotun maton. Ihan menee seinävaatteesta, minun mielestäni. Hevostaulu on omaa tuotantoa, samoin ristipistotyöt.






Valoa värikkääseen huoneeseen tuovat liukuovikomeron peiliovet. 


Oven vieressä on tilaa myös hyllykölle, joka pursuaa kaikenlaista tuiki tärkeää...


Tämä on minun käsitykseni viihtyisästä ja kodikkaasta sisustuksesta. Kukin tyylillään!