Sivun näyttöjä yhteensä

25.7.2020

Tapetointia minikoossa

Kesälomani alussa laitoin uusiksi Villa Kumpulan poikien huoneen, koska vihreä tapetti näytti niin synkältä ja vanhanaikaiselta. Mietin myös lattian uusimista, mutta koska sen uusimisesta ei ole pitkä aika, niin annoin sen olla.

Alla muutama kuva tapetoinnin jälkeen. Tapetin löysin netistä ja tulostin sen myös sieltä.



Tapeteissa oli valtavasti valikoimaa, mutta en löytänyt kovinkaan montaa poikien huoneeseen sopivaa minitapettia. Tämä harmaa oli mukavan neutraali ja valoisa. Tapetit kiinnitin tällä kertaa paperiliimalla, koska kaksipuoleinen teippi ei ole ollut riittävän pitävää.

Sisustamisen jälkeen huone näyttää tältä, verhot tosin vielä puuttuvat:






Kuten kuvista näkyy, tuunasin huoneessa aiemmin olleita huonekaluja hieman. Maalasin mm. pöytien ja pienen kaapin kannet valkoisella ja tuolit sänkyjen kanssa saman sävyisiksi. Säilytyskalusteeksi otin keittiöstä senkin, jonka maalasin valkoiseksi. Susivuoren mökistä pihistin yöpöydäksi valkoisen lipaston - sori vaan, Susivuoren noitamummo Justiina... Saat kyllä tilalle jotain, jossakin vaiheessa!

Sain myös Hopeamäen keittiö-projektia eteenpäin. Keittiön seinäthän olivat kokonaan valkoiset, mutta vaikka valkoinen on valoisa väri ja monelle mieleinen, niin kyllä se keittiö aika aneemiselta ja kalsealta näytti... Väriä pitää olla! Niinpä tapetoin yhden keittiön seinistä. Tapetiksi valikoitui harmaasävyinen askartelukartonki - harmaa näyttää nyt olevan kovasti suosiossa...

Alla kuvia keittiöstä. Laitoin tapetoidulle seinälle muutaman valokuvan kehyksineen sekä pienen hyllykön, johon voi ripustaa vaikka patalappuja. Verhot vielä puuttuvat. Toisen oven vieressä on oranssi-sininen jakkara. Minulla on mökillä vastaavanlainen jakkara, ollut jo pienestä tytöstä saakka... Pitihän sellainen saada Hopeamäkeenkin! Jakkara on ostettu puuvalmiina ja maalattu itse akryyliväreillä.






Hopeamäen kodinhoitotilaan laitoin seinäkaapin, sekin on ostettu puuvalmiina ja maalattu itse.


Makuuhuoneeseen puolestaan maalasin puuvalmiin pinnasängyn, sillä Kumpusen perheen vauveli on kasvanut jo ulos kehdostaan! Keltaisen tuolin vieressä sininen sänky on aika pirtsakka.


Sain maalattua myös puuvalmiina ostamani kaapin. Se päätyi Hopeamäen Millan ja Karoliinan huoneeseen. Vaaleanpunainen väri on aika äitelä, mutta toisaalta sopii tyttöjen huoneen väritykseen. Kaikki ei voi olla valkoista... Niin paljon kuin valkoista nykyään sisutuksessa suositaankin, niin tulisin hulluksi, jos oma kotini tai edes nukkekotini olisi kokonaan valkoinen... Kuolemahan siitä tulee mieleen, jos kaikki on vain valkoista. Myös hyvä ystäväni oli sitä mieltä, että ei kiitos valkoista... Hänelle se on sairaalan väri. Mutta nämä ovat tietysti makuasioita ja jokainen sisustaa kotinsa kuten haluaa. Itse tykkään, että väriä pitää olla.

Alla vielä kuva tyttöjen huoneesta ja vaaleanpunaisesta vaatekaapista.


Loma alkaa pikku hiljaa lähennellä loppuaan. Monenlaista on tullut puuhattua, muutakin kuin nukkekotijuttuja. Mutta ei oikeastaa mitään sellaista, mistä olisi saanut tänne blogiin järkevää jutun juurta. Muutenkaan en ole jaksanut lomalla istua tietokoneella. Se muistuttaa liikaa työnteosta...

Vielä muutamia lomapäiviä, sitten on paluu arkeen. Hoh hoijaa!

2.7.2020

Näpertelyä ja askartelua

Iltaisin on tullut näperreltyä kaikenlaista pientä sälää nukkekoteihin. Tein myös pitkästä aikaa yhden kortin, kun työkaveri sai tyttövauvan. Kortista tuli tällainen:

 
Kortin sisälle löysin netistä kivan runonpätkän:
 
"Hiukkasista elämän
on suuret ihmeet luotu,
lahja kaikkein arvokkain
on iloksenne suotu."
 
Muut askartelu ovat liittyneet puhtaasti nukkekoteihin. Sain Villa Kumpulan makuuhuoneen uudistuksen loppuun, alla kuvia lopputuloksesta. Ylimmässä kuvassa näkyy hylly, jonka pihistin Susivuoren mökistä. Maalasin sen valkoiseksi ja laitoin vielä takaseinälle hempeää paperia lisäämään romanttista tunnelmaa (omaan kotiini en vaaleanpunaista juuri huoli...). Asettelin hyllylle kirjoja ja muutamia koriste-esineitä. Lisääkin mahtuisi.
 

Seinälle laitoin maisemataulun. Kehys on ostettu valmiina, kuva on printattu netistä, vedetty lakkaa päälle ja liimattu kehyksiin.



 
Vaatekaapin maalasin osittain uudelleen. Ovissa ja laatikossa oli alun perin vihreää ja valkoista, maalasin ne ruskeiksi ja hinkkasin hieman hiontapaperilla, jotta saisin aikaan kulahtaneen vaikutelman. Mielestäni tässä onnistuin. Omaankin kotiini kelpaisi tämmöinen kaappi...


 
Alla vielä yleiskuva koko makuuhuoneesta. Nuo vähän käpristyneet matot pitäisi ehkä silittää... No, jonakin päivänä teen sen.
 
Seuraavaksi laitan uuteen uskoon Villa Kumpulan olohuoneen. Muutamia juttuja olen sinne jo laitellutkin, laittelen kuvia myöhemmin.