Viime viikot olen tehnyt käsitöitä niin paljon, että alkoi jo kyllästyttää koko touhu. Muutenkin tähän aikaan vuodesta, kun on pimeää, olo on uupunut eikä uupumusta suinkaan ole vähentänyt se, että teinipoikamme sai reumadiagnoosin. Yritämme nyt kuitenkin jatkaa aivan normaalia elämää, sillä reumaan on onneksi olemassa nykyään hyviä lääkkeitä, joilla sairauden voi pitää kurissa. Surettaa silti lapsen puolesta. Voi kun se reuma olisi tullut minulle eikä pojalle...
Jouluun nyt kuitenkin täällä valmistaudutaan ja lahjoja on laitettu ja kotia koristeltu. Ompelin muutaman jouluisen sohvatyynynpäällisen olohuoneeseen. Malli on omasta päästä. Kiinnitys on napeilla, koska en jaksanut ostaa vetoketjuja.
Sohvatyynyt uusine päällisineen näyttävät tältä:
Tilda-kirjasta löysin hauskoja ohjeita, ihastuin erityisesti pullean kakkuenkelin ohjeeseen. Tuossa muhkeassa naishahmossa oli jotain sympaattista ja lohdullista ja ajattelinkin ommella useammam enkelin, jotta voisin ilahduttaa niillä minulle tärkeitä ihmisiä. Enkeli oli kuitenkin sen verran työläs ommeltava, että en ole ehtinyt enkä jaksanut ommella niitä vasta kuin yhden. Ja tämä ensimmäinen enkeli lentää liihottaa hyvän ystäväni luo; sellaisen ystävän, joka päivästä toiseen jaksaa kuunnella murheitani ja lohduttaa ja kannatella, silloin kun sitä tarvitsen.
Yhdelle kummitytöistämme virkkasin ponchon. Lahjapakettiin lennähti myös kaupasta löydetty hauska pöllö-pehmolelu, josta en tullut ottaneeksi kuvaa, vaikka se oli tosi symppis otus. Ponchon sentään muistin ikuistaa ennen paketointia. Tämä onkin varsinainen karkkiponcho lukuisine väriraitoineen... Toivottavasti tyttö tykkää!
Ompelin myös lahjakasseihin ystäville ym. pieniä joulukoristeita:
Vielä on puikoilla yhdet sukat, jotka pitäisi saada aatoksi pakettiin. Ne valmistunevat tässä viikonlopun aikana. Loput lahjat hankin kaupasta ja ompeluhommat jatkuvat sitten taas ensi vuoden puolella. Jouluna aion levätä ja ulkoilla ja yrittää haihduttaa sen hirvittävän stressin, joka viime viikkoina on minua vaivannut. Painokin on pudonnut lähes 4 kg, kun ruoka ei vaan ole maistunut. Nyt on siis lupa jouluna herkutella oikein olan takaa!
Yleensä laitamme joulukuusen vasta päivää tai paria ennen aattoa, mutta tänä vuonna koristelimme sen jo nyt. Kuusi näyttää aidolta, mutta on oikeasti tekokuusi. Oikea kuusi olisi ihana, mutta saa nenämme vuotamaan, joten tekokuusi on ainoa järkevä vaihtoehto. Onneksi löytyi tämmöinen aidon näköinen!
Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille blogissani vieraileville!