Olipa vaikeaa keksiä otsikkoa kirjoitukselle tällä kertaa... Jotenkin tuntuu, että nyt ei ole oikein mitään sanottavaa tai esiteltävää. Tai sanottavaa ehkä olisikin, mutta sitä on ehkä liikaa, jotta sen kaiken voisi esittää jotenkin järkevästi ja jäsennellysti. Joten antaapa asioiden muhia. Kirjoittelen tähän nyt mitä mieleen juolahtaa.
Taas on syksy, aika kuluu niin nopeasti. Vasta eilen oli maanantai, pian on taas perjantai. Tästä onkin tullut työpaikalla oikein lentävä lause: "Kohta on taas perjantai!" Viikonloput ovat liian lyhyet viikon rasituksista toipumiseen ja nukkumiseen. Joten sumussa mennään, enimmäkseen, kuten tavallista. Onneksi sentään syyslomaviikolla on vapaata, saa hetken huokaista.
Äsken tietokonetta avatessani pysähdyin ihan miettimään, mitä ihmettä olen iltaisin tehnyt, sillä käsitöitä ei ole valmistunut juuri lainkaan. Tyttärelle sain muutama viikko sitten tehtyä maton tyttären lempiväreistä:
Matto on halkaisijaltaan ehkä noin reilun metrin ja malli on omani, muodostui siinä matkan varrella.
Maton jälkeen yritin virkata matonkuteista koria, mutta se ei onnistunut. Niinpä purin sen pois. Ostan kierrätykseen meneville pulloille ja pahveille valmiit korit, sitten kun tuo meidän koiranpentu lakaa pureksimasta kaikkea mitä sen eteen tulee...
Löysin muuten pennulle kivan villapaidan ohjeen ja paidasta tuli hyvinkin sopiva koiraneidille:
Paita on neulottu Novitan kevät 2013-lehdestä löytyneen ohjeen mukaan. Neuloin paidan jämälangoista, jotka olivat suunnilleen Seiska Veikan vahvuisia. Tämä oli hyvä ja melko helppo ohje. En ole aiemmin neulonut koiralle vaatteita, joten olin hyvilläni kun tämä onnistui kerralla. Ainoastaan resoreissa tein omia muutoksiani, koska kaksinkertaiset resorit tuntuivat turhan paksuilta. Tuohon pääntielle jätin kaksinkertaisen resorin, mutta helmasta purin sen pois ja tein yksinkertaisella langalla uudelleen.
Sen verran innostuin tästä koiran vaatetuksesta, että ostin jo langat seuraavaa neulepaitaa varten... Siitä tulee vähän kevyempi ja lyhytlahkeinen. Mutta ensin neulon valmiiksi sukat, jotka lupasin työkaverilleni.
Pikku koira on työllistänyt meitä merkittävästi. Siihen kai se aika onkin hurahtanut, pienen koiran vahtimiseen ja ulkona käyttämiseen... Vaikka koira on tyttären, niin aika paljon minä ja mieheni joudumme (saamme) sitä hoitamaan. Mutta en ole siitä pahoillani. Koirasta on ollut meille paljon iloa, se on niin touhukas ja aina innoissaan...
Poni on ollut myös vauhdikkaalla tuulella kuuman kesän jälkeen ja olemme innolla kiertäneet "ravirataa", joka tallille kesän aikana rakennettiin. Siellä on turvallista ravata ja laukata, ei tarvitse pelätä autoja ym. eikä sitä, että poni saa jonkun hepulin ja lähtee vetämään kiitolaukkaa tallille... Rata kun kiertää tarhat ja kentät eli koti on koko ajan ponin näkösällä Tuo rata on ollut meidän kannalta erittäin hyvä juttu! Se tuo mukavaa vaihtelua kentällä ratsastamiseen nyt kun lähistöllä ei ole kovinkaan kummoisia maastoja, joihin olisi kiva lähteä ilman kaveria. Pitäisikin ottaa hepasta ja tallin maisemista muutamia kuvia tänne näytille...
Mutta nyt taidan lähteä jatkamaan työkaverin sukkaprojektia TV:n ääreen.