Vuosia sitten innostuin värjäämään villalankoja kasveilla. Pata porisi pihassamme parinakin kesänä ja lankoja tuli värjäiltyä useita vyyhtejä. En kuitenkaan keksinyt langoille mitään kovin järkevää käyttöä. Sukissa ja lapasissa ei 100% villalanka oikein kestä ja muutenkaan nuo langat eivät oikein sovi töihin, joita pitäisi jossain vaiheessa pestäkin. Värit kun eivät välttämättä pesua kestä - en tiedä, kun en ole kokeillut.
Joitakin vuosia sitten tein langoista ryijyn ja nyt sitten päätin tehdä toisen, vähän pienemmän. Pohjakankaana ryijyssä on edullinen musta säkkikangas ja lankana siis 100%, käsinvärjätty villalanka. Näistä aineksista syntyi Kolme sydäntä-ryijy. Sydämet kuvaavat lapsiani. Kuvassa ryijy on ripustettu oven kahvaan. Tällä hetkellä ryijy odottaa sopivan paikan löytymistä vaatekaapissa. Eiköhän tällekin työlle paikka löydy, ajan kanssa.
Kaupoilla käydessäni sorruin ostamaan Novitan Suomalaista Sukkalankaa useita keriä, koska lanka sattui olemaan alennuksessa. Ainahan sitä on ostettava, kun saa jotakin "halavalla"... Oi voi. Nyt olen ihmeessä noiden lankojen kanssa. Kaipa niistä sukkia on sitten neulottava, vaikka meillä ei kukaan nyt sukkien tarpeessa olekaan. Itselleni neuloin yhdet kirjoneulesukat. Sukan perusohje löytyi vyötteestä ja mallia raitoihin otin Novitan Sukkalehdestä. Tyttö risti nämä sukat intiaanisukiksi. Päätynevät minulla tallikäyttöön ratsastuskenkien kanssa.
Muita käsitöitä ei ole nyt valmistunut. On taas vaihteeksi sellainen jakso elämässä, että en jaksa olla kovin aktiivinen, enempi tekee mieli töiden jälkeen vaan huilailla ja pötkötellä. Oikeasti pitäisi saada nyt vähän pidempi vapaa, jotta saisin loppuun käytetyt akkuni ladattua ihan kunnolla ja jaksaisin ryhtyä toteuttamaan ideoita, joita päässäni pyörii. Harmi, ettei sellaiseen ole mahdollisuutta. Puolivaloilla on mentävä eteenpäin ja toivottava, että tässä matkaa taittaessa akku latautuisi pikku hiljaa...
Sisustusta, käsitöitä ja paljon muutakin! Fiilistelyä sen mukaan, minne tuuli tytön kuljettaa.
Sivun näyttöjä yhteensä
25.2.2017
11.2.2017
Alkuvuoden käsitöitä ja askarteluja
Uniongelmat ovat hieman helpottaneet ja muutenkin pahimmasta stressistä on päästy eroon, joten olen taas jaksanut puuhailla muutakin kuin maata vain sohvalla puolinukuksissa. Olen väsännyt pieniä neuleita ja ystävänpäiväksi tein muutaman kortin.
Olen neulonut lähinnä itselleni nyt, kun tuntuu siltä ettei muilla ole neuleille tarvetta. Tein Nalle-langasta toiset ratsastuslapaset ja langasta, jonka nimeä en enää muista (Novitan lankoja kuitenkin) lapaset ja pipon.
Heijastinlankaa sisältävästä langasta tein pari pipoa. Niistä tuli aika pieniä, koska lankaa ei ollut paljon, musta pipo mahtuu minulle juuri ja juuri ja sen jätin itselleni, pinkki-mustan lahjoitin serkkuni pienelle tyttärelle, joka oli piposta innoissaan... :)
Jämälankakorin villasekoiteaarteista ja keinokuitulangoista virkkasin itselleni ponchon, puuvillalangoista puolestaan syntyi pieni pyöreä liina, joka päätyy kesällä jollekin ulkona olevalle pöydälle. Pari muutakin jämälankaprojektia on kesken: ohuemmista langoista on syntymässä torkkupeitto (virkkaan isoäidinneliöitä) ja paksummista samoin torkkupeitto, mutta sitä virkkaan kerros kerrokselta. Näiden peittojen valmistuminen tulee kestämään, koska olen nyt käyttänyt niihin jo kaikki jämälangat ja uusia saa tovin odotella.
Tässä askartelemani ystävänpäiväkortit:
Torkkupeittojen lisäksi nyt on työn alla pieni ryijy, johon käytän itse kasveilla värjäämiäni villalankoja. Noille langoille on ollut vaikeaa keksiä käyttöä, koska sukkalangoiksi ne eivät ole tarpeeksi kestäviä. Ryijyyn sopivat, saattaisivat toimia myös esim. kämmekkäissä. Niitä voisikin neuloa... Monenlaista suunnitelmaa on taas mielessä käsitöiden ja taiteilun saralla, mutta aikaa kaiken toteuttamiseen on vaikeaa löytää. Pääasia kuitenkin on se, että saan nyt nukuttua paremmin ja on taas ideoita, joita toteuttaa.
Aurinkoista kevättä kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)