Tämä joululoma on mennyt enimmäkseen päänsärkyä ja hartioita parannellessa, nukkuessa ja sohvalla löhötessä. Onko aika siis mennyt täysin hukkaan? Ei, sillä välillä lepo on oikeasti tarpeen. Nyt ilmeisesti olen saanut levättyä riittävästi, sillä tänä aamuna heräsin jo 6.40 enkä saanut enää unta. Koska olin virkeä, nousin ylös.
Seitsemän aikaan aamulla maa oli täällä vielä täysin musta, mutta sen jälkeen tuli äkillinen lumipyry ja nyt on maa valkeana. Tuskin tämä ilo kauaa kestää, sillä illaksi on luvattu vesisadetta... Mutta on kiva edes pienen hetken nauttia lumen tuomasta valosta ja puhtaudesta!
Hyvin levänneenä mielikin on hyvä. Tällä hetkellä tunnen olevani oikein onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Innolla odotan, mitä tämä päivä tuo tullessaan ja mitä huominen ja uusi vuosi. Kuluneesta vuodesta en osaa sanoa mitään erityistä. Se oli aika tavallinen vuosi iloineen ja huolineen. Ennen joulua olin todella uupunut, mutta nyt on onneksi siitäkin päästy.
Siipeensä saanut heppanikin on nyt toipunut vammoistaan ja toivon mukaan pääsemme pian taas jatkamaan ratsastustunteja ja puomi- ja esteharjoituksia. Maastossa on jo käyty ja maneesissakin kokeiltu, kuinka heppa kulkee ja hepan kankeus tuntuu olevan nyt poissa. Myös Herra C:n vointi on kesästä tasaantunut ja koira voi hyvin tyroksiinilääkityksen voimin. Neiti E puolestaan on hieman laihtunut ja on taas virtaa täynnä. Elämäniloista koiraa on ilo katsella!
Nyt joululomalla en ole saanut aikaiseksi paljoakaan, mutta kaikenlaisia kivoja ja haasteellisiakin projekteja on mielessä ja tulossa. Tallilla minua on kannustettu kovasti oman taidenäyttelyn pitoon, mutta saapa nähdä, saanko sellaista aikaiseksi. Ainakin osallistun paikallisen taideseuran yhteisnäyttelyyn tulevana kesänä. Mökkiprojekti on oma lukunsa ja tulee viemään aikaa ensi keväänä ja kesänä.
Laitanpa tähän loppuun muutaman hauskan kuvan oravasta, joka aatonaattona taiteili lintulaudallamme. Todennäköisesti samainen orava oli muutamia päiviä aiemmin järsinyt lintulautaa pitelevän narun poikki, sillä löysin lintulaudan maasta ja katkaistu naru näytti aivan veitsellä poikki leikatulta. Oravan tekosia, se tuli heti mieleeni. Aatonaattona orava ei ryhtynyt katkomaan narua vaan tyytyi leikkimään akrobaattia siemeniä saadakseen.
Näiden kuvien kera toivotan kaikille blogissani vieraileville rauhallista ja mukavaa vuodenvaihdetta ja onnellista vuotta 2014!!!
Sisustusta, käsitöitä ja paljon muutakin! Fiilistelyä sen mukaan, minne tuuli tytön kuljettaa.
Sivun näyttöjä yhteensä
31.12.2013
27.12.2013
Miniatyyriostoksia ja joulutunnelmia
Ennen joulua sain Doloresin nettikaupasta tilaamani mieleisen paketin:
Huvittelin sitten asettelemalla ostamiani miniatyyrejä sekä Susivuoren mökkiin että Villa Kumpulaan. Ensimmäisenä paikkansa löysi sininen maustehylly. Asensin hyllyn päälle seinäkellon, joka on askarreltu vanhasta napista ja tietokoneprintistä.
Susivuoren mökin keittiöön löysi tiensä myös sininen kuivausteline:
Susivuoren mökin alakerran olohuoneeseen laitoin ledilampun. Tähän tulee siis oikea valo. Lamppu oli aika hinnakas, mutta minun oli aivan pakko ostaa edes yksi tuollainen pikkuruinen lamppu...
Hattuhylly päätyi Villa Kumpulaan.
Hyllyn paikalla oven ja ikkunan välissä oli aiemmin pyöreä peili ja pieni valkoinen lipasto. Nämä tavarat vaihtoivat nyt majapaikkansa Susivuoren mökkiin. Peili päätyi Justiinan kamariin ja lipasto Justiinan olohuoneeseen vanhanaikaisen puhelimen alle:
Justiinan seinällä aiemmin roikkuneen peilin laitoin Villa Kumpulaan Annan ja Antin makuuhuoneeseen. Sinne päätyi myös puuvalmis senkki, joka on jossain vaiheessa maalattava.
Miniatyyrien kanssa puuhastelu oli hauskaa. Myös joululomalle jääminen oli mukavaa ja lähdin perjantaina työpaikalta iloisin mielin. Aatonaattona se sitten iski jälleen: päänsärky. Ja pakko on sanoa, että tuo kirottu päänsärky pilasi jouluni ja koko lomani. Päätä särki helvetillisesti sekä aatonaattona että aattona eikä se ole kokonaan hellittänyt vieläkään. Otin aatonaattona särkyyn 800 mg ibuprofeiinia, sitten pari kertaa 500 mg Para-Tabsia sekä lopulta Panacodia, joka selätti pahimman säryn, mutta aiheutti aaton vastaisena yönä kammottavan pahoinvointikohtauksen. Sydän hakkasi, korvissa humisi ja oksensinkin pari kertaa. Olin ottanut Panacodia iltapäivällä ja 6-8 tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen, kun lääkehuurut olivat haihtuneet, olin ottanut yhden saunaoluen ja yhden lasillisen viiniä; liekö pahoinvointi sitten tullut tästä lääke-alkoholi-coctailista? Todennäköisesti. Sainpahan opetuksen, en enää milloinkaan ota pientäkään määrää alkoholia vuorokauteen, jos olen joutunut ottamaan Panacodia tai muuta kolmiolääkettä!!! Niin kammottava oli se yöllinen pahoinvointikohtaus - olin varma, että nyt tuli lähtö. Onneksi olin väärässä.
Myös jouluaattona jouduin turvautumaan em. särkylääkkeisiin. Tällä kertaa tosin jätin viinit ym. juomatta ja pahoinvointia ei onneksi enää tullut. Särkylääkkeiden lisäksi olen hakenut apua Voltarenista, venyttelystä ja hartiajumpasta ja jonkin verran apua niistä on kai ollutkin. Tänään neiti J kävi hieromassa ja uskon, että huomenna olo on parempi kuin juuri nyt - tänäänkin olen joutunut ibuprofeiinia popsimaan. Kyllä on pirullinen vaiva tämäkin. Näköjään hartiajumppaa pitäisi vaan jaksaa ja jaksaa tehdä, monta kertaa viikossa... Tauot kostautuvat, samoin liika istuminen.
Mutta jos särkyä ei huomioida, voin sanoa joulun menneen mukavasti ja rauhallisesti. Aaton olimme kotona oman perheen kesken ja joulupäivänä kävimme tervehtimässä äitiäni. Äidin luona kaipasin isääni. Meillä oli tapana joka joulu soittaa yhdessä joululauluja, mutta nyt ei ollut ketään, kenen kanssa soittaa. Kotona pimputtelin sitten itsekseni pianoa. Tarkoitus oli virittää viulukin, mutta en saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja tartuttua viuluun. Ehkä taas jonakin päivänä, lupasinhan isälle, että soitan sitä aina välillä. Mutta juuri nyt en siihen kykene.
Hieman tässä joulun aikaan harmitti taas kerran sekin, että osa lasten kummeista ei muistanut tenavia edes joulukortilla tai tekstiviestillä. Mutta eipähän näitä tiettyjä kummeja tunnu muutenkaan meidän perheen lapset kiinnostavan eikä yhteydenpito ylipäätänsäkään... Mutta onneksi jokaisella lapsellamme on vähintään yksi esimerkillisen ihana kummi tai kummipariskunta! Lämmin kiitos heille kaikesta, mitä he ovat kummilastensa hyväksi tehneet!
Vaikka oma jouluni meni vähän mynkään, niin se on hyvä, että lapset ovat olleet tyytyväisiä lahjoihinsa ja siihen, että ovat saaneet olla kotona kaikessa rauhassa ilman kiirettä mihinkään. Tuota kiireettömyyttä arvostan itsekin. En ole saanut oikeastaan mitään järkevää aikaiseksi, kunhan olen olla möllötellyt ja koettanut parannella itseäni. Yhden pienen neuletyön sain valmiiksi, nimittäin pipon miehelleni. Tällä kertaa piposta tuli miehen päähän sopiva:
Nyt olen vähän ihmeissäni lankavarastoni kanssa. Lankoja on vielä useita kiloja enkä tiedä, mitä niistä tekisin. Itse asiassa olen vähän kyllästynyt koko neulomiseen. Tänä syksynä on tullut tehtyä aika monta isohkoa neuletyötä ja uuden työn aloittaminen ei nyt vaan nappaa. Mutta kaipa nuo langat tulee ajan kanssa käytettyä pois. Uusia en ainakaan nyt lähiaikoina aio ostaa, vaikka kauppareissuilla käynkin usein hypistelemässä houkuttelevan näköisiä keriä...
Maa on täällä märkää ja mustaa, lumesta ei ole enää tietoakaan. Talon nurkalla kukkivat orvokit! Aivan uskomatonta. Tuntuu aivan siltä kuin olisi huhtikuu...
Huvittelin sitten asettelemalla ostamiani miniatyyrejä sekä Susivuoren mökkiin että Villa Kumpulaan. Ensimmäisenä paikkansa löysi sininen maustehylly. Asensin hyllyn päälle seinäkellon, joka on askarreltu vanhasta napista ja tietokoneprintistä.
Hyllyn paikalla oven ja ikkunan välissä oli aiemmin pyöreä peili ja pieni valkoinen lipasto. Nämä tavarat vaihtoivat nyt majapaikkansa Susivuoren mökkiin. Peili päätyi Justiinan kamariin ja lipasto Justiinan olohuoneeseen vanhanaikaisen puhelimen alle:
Justiinan seinällä aiemmin roikkuneen peilin laitoin Villa Kumpulaan Annan ja Antin makuuhuoneeseen. Sinne päätyi myös puuvalmis senkki, joka on jossain vaiheessa maalattava.
Miniatyyrien kanssa puuhastelu oli hauskaa. Myös joululomalle jääminen oli mukavaa ja lähdin perjantaina työpaikalta iloisin mielin. Aatonaattona se sitten iski jälleen: päänsärky. Ja pakko on sanoa, että tuo kirottu päänsärky pilasi jouluni ja koko lomani. Päätä särki helvetillisesti sekä aatonaattona että aattona eikä se ole kokonaan hellittänyt vieläkään. Otin aatonaattona särkyyn 800 mg ibuprofeiinia, sitten pari kertaa 500 mg Para-Tabsia sekä lopulta Panacodia, joka selätti pahimman säryn, mutta aiheutti aaton vastaisena yönä kammottavan pahoinvointikohtauksen. Sydän hakkasi, korvissa humisi ja oksensinkin pari kertaa. Olin ottanut Panacodia iltapäivällä ja 6-8 tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen, kun lääkehuurut olivat haihtuneet, olin ottanut yhden saunaoluen ja yhden lasillisen viiniä; liekö pahoinvointi sitten tullut tästä lääke-alkoholi-coctailista? Todennäköisesti. Sainpahan opetuksen, en enää milloinkaan ota pientäkään määrää alkoholia vuorokauteen, jos olen joutunut ottamaan Panacodia tai muuta kolmiolääkettä!!! Niin kammottava oli se yöllinen pahoinvointikohtaus - olin varma, että nyt tuli lähtö. Onneksi olin väärässä.
Myös jouluaattona jouduin turvautumaan em. särkylääkkeisiin. Tällä kertaa tosin jätin viinit ym. juomatta ja pahoinvointia ei onneksi enää tullut. Särkylääkkeiden lisäksi olen hakenut apua Voltarenista, venyttelystä ja hartiajumpasta ja jonkin verran apua niistä on kai ollutkin. Tänään neiti J kävi hieromassa ja uskon, että huomenna olo on parempi kuin juuri nyt - tänäänkin olen joutunut ibuprofeiinia popsimaan. Kyllä on pirullinen vaiva tämäkin. Näköjään hartiajumppaa pitäisi vaan jaksaa ja jaksaa tehdä, monta kertaa viikossa... Tauot kostautuvat, samoin liika istuminen.
Mutta jos särkyä ei huomioida, voin sanoa joulun menneen mukavasti ja rauhallisesti. Aaton olimme kotona oman perheen kesken ja joulupäivänä kävimme tervehtimässä äitiäni. Äidin luona kaipasin isääni. Meillä oli tapana joka joulu soittaa yhdessä joululauluja, mutta nyt ei ollut ketään, kenen kanssa soittaa. Kotona pimputtelin sitten itsekseni pianoa. Tarkoitus oli virittää viulukin, mutta en saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja tartuttua viuluun. Ehkä taas jonakin päivänä, lupasinhan isälle, että soitan sitä aina välillä. Mutta juuri nyt en siihen kykene.
Hieman tässä joulun aikaan harmitti taas kerran sekin, että osa lasten kummeista ei muistanut tenavia edes joulukortilla tai tekstiviestillä. Mutta eipähän näitä tiettyjä kummeja tunnu muutenkaan meidän perheen lapset kiinnostavan eikä yhteydenpito ylipäätänsäkään... Mutta onneksi jokaisella lapsellamme on vähintään yksi esimerkillisen ihana kummi tai kummipariskunta! Lämmin kiitos heille kaikesta, mitä he ovat kummilastensa hyväksi tehneet!
Vaikka oma jouluni meni vähän mynkään, niin se on hyvä, että lapset ovat olleet tyytyväisiä lahjoihinsa ja siihen, että ovat saaneet olla kotona kaikessa rauhassa ilman kiirettä mihinkään. Tuota kiireettömyyttä arvostan itsekin. En ole saanut oikeastaan mitään järkevää aikaiseksi, kunhan olen olla möllötellyt ja koettanut parannella itseäni. Yhden pienen neuletyön sain valmiiksi, nimittäin pipon miehelleni. Tällä kertaa piposta tuli miehen päähän sopiva:
Nyt olen vähän ihmeissäni lankavarastoni kanssa. Lankoja on vielä useita kiloja enkä tiedä, mitä niistä tekisin. Itse asiassa olen vähän kyllästynyt koko neulomiseen. Tänä syksynä on tullut tehtyä aika monta isohkoa neuletyötä ja uuden työn aloittaminen ei nyt vaan nappaa. Mutta kaipa nuo langat tulee ajan kanssa käytettyä pois. Uusia en ainakaan nyt lähiaikoina aio ostaa, vaikka kauppareissuilla käynkin usein hypistelemässä houkuttelevan näköisiä keriä...
Maa on täällä märkää ja mustaa, lumesta ei ole enää tietoakaan. Talon nurkalla kukkivat orvokit! Aivan uskomatonta. Tuntuu aivan siltä kuin olisi huhtikuu...
15.12.2013
Pilkettä pimeään
Kun perustin tämän blogin, oli mieleni vielä aika synkkä. Siksi valitsin blogiinkin väreiksi aika tummia, jopa mustanpuhuvia, sävyjä. Nyt olo on kevyempi, eikä suru enää muistu mieleen päivittäin - kaipaus kylläkin, mutta se ei ole niin viiltävää ja tuskaista enää. Siksi halusin vaihtaa bloginikin sävyt toisenlaisiksi. Vähän valoisimmiksi.
Räikeitä värejä kaihdan nykyään. Ehkäpä ei ole tarpeen räiskyä enää niin voimakkaasti kuin nuorena, eikä ole tarvetta samalla tavoin tulla huomatuksi. Tällä hetkellä maanläheiset ja harmooniset värit miellyttävät silmää.
Heijastimista, joita viime viikonloppuna värkkäsin oikein urakalla, tein kuitenkin värikkäitä. Tarkoitus oli, että samalla kun heijastin olisi turvallisuustekijä, se olisi myös jonkinlainen koriste. Tässäpä näitä tuotoksia:
Lapset ihastuivat hahmoheijastimiin. Olen käyttänyt niissä valmiita kangasmerkkejä, jotka ostin Lidlistä.
Kaikki heijastimet ovat kaksipuoleisia. Hahmoheijastimissa nurjalla puolella on heijastava ympyrä, muissa sama kuvio kuin etupuolella. Osa heijastimista jää omaan käyttöön, osa lähtee lahjaksi.
Eilen sain valmiiksi muutaman kortin lähipiirissä lähiaikoina olevia merkkipäiviä ja perhetapahtumia silmällä pitäen.
Sain valmiiksi myös jämälankapipon (lanka Nallea ja jotain vähän paksumpaa, ehkä Seiska Veikkaa). Tarkoituksena oli tehdä uusi pipo miehelle, mutta piposta tulikin hänelle liian pieni. Kumma juttu, sillä silmukkamäärä oli täsmälleen sama kuin edellisessä pipossa, jonka hänelle joitakin vuosia sitten neuloin... Luultavasti olen silloin käyttänyt paksumpia puikkoja, muuta selitystä en keksi. Hukkaan ei tämäkään pipo silti mene, sillä se sopii loistavasti sekä minulle että tyttärelleni:
Räikeitä värejä kaihdan nykyään. Ehkäpä ei ole tarpeen räiskyä enää niin voimakkaasti kuin nuorena, eikä ole tarvetta samalla tavoin tulla huomatuksi. Tällä hetkellä maanläheiset ja harmooniset värit miellyttävät silmää.
Heijastimista, joita viime viikonloppuna värkkäsin oikein urakalla, tein kuitenkin värikkäitä. Tarkoitus oli, että samalla kun heijastin olisi turvallisuustekijä, se olisi myös jonkinlainen koriste. Tässäpä näitä tuotoksia:
Lapset ihastuivat hahmoheijastimiin. Olen käyttänyt niissä valmiita kangasmerkkejä, jotka ostin Lidlistä.
Kaikki heijastimet ovat kaksipuoleisia. Hahmoheijastimissa nurjalla puolella on heijastava ympyrä, muissa sama kuvio kuin etupuolella. Osa heijastimista jää omaan käyttöön, osa lähtee lahjaksi.
Eilen sain valmiiksi muutaman kortin lähipiirissä lähiaikoina olevia merkkipäiviä ja perhetapahtumia silmällä pitäen.
Sain valmiiksi myös jämälankapipon (lanka Nallea ja jotain vähän paksumpaa, ehkä Seiska Veikkaa). Tarkoituksena oli tehdä uusi pipo miehelle, mutta piposta tulikin hänelle liian pieni. Kumma juttu, sillä silmukkamäärä oli täsmälleen sama kuin edellisessä pipossa, jonka hänelle joitakin vuosia sitten neuloin... Luultavasti olen silloin käyttänyt paksumpia puikkoja, muuta selitystä en keksi. Hukkaan ei tämäkään pipo silti mene, sillä se sopii loistavasti sekä minulle että tyttärelleni:
Pikkiriikkisen olen mineillytkin. Heijastimia tehdessäni ompelin noitamummo Justiinalle takin. Väri on kamala: onko kukaan koskaan nähnyt kenelläkään vaaleansinistä villakangastakkia? Minä en ainakaan ole, mutta Justiina tekee mitä haluaa ja pukeutuu omien mieltymystensä mukaan... Enempi tämä takki kyllä muistuttaa aamutakkia, mutta samapa tuo. Pääasia, ettei mummelille tule vilu!
Mummelin makuukamariin ostin Tiimarin alennusmyynnistä kimaltelevan rasian, joka toimii jakkarana ja Justiinan aarteiden kätköpaikkana:
Tässä oli tämän viikon askartelut sun muut väkellykset. Viikko oli jostain syystä aika ryydyttävä, mutta jotain hyvääkin se toi tullessaan: eräs työasia, josta olemme odottaneet päätöstä jo toista kuukautta, ratkesi viimein meille positiivisella tavalla. Olen koko syksyn stressannut tuon jutun vuoksi ja kun stressi perjantaina laukesi, olin aivan poikki. On se vaan kumma juttu, kuinka vati menee nurin heti kun jokin iso stressitekijä poistuu! Nyt olen jo elpynyt. Myös heppa alkaa elpyä yhteenotostaan toisen ruunan kanssa. Kävin eilen ratsastamassa eikä heppa tuntunut enää liiemmälti aristavan paikkojaan. Kankea se tosin oli ja "töyhötysenergiaa" tuntui maneesissa riittävän. Muut hepat ja ulkona jyristelevä traktori antoivat kivasti hepalle aihetta pöljäilyyn! Mutta ihan hyvin meillä silti meni, teimme vähän jumppaa käynnissä ja otimme pieniä ravipätkiä. Samalla tuli testattua uudet kuolaimet, jotka hepalle ostin. Hyvin tuntuivat toimivan!
Tänään leivottiin lasten kanssa pipareita. Joulu lähestyy minuutti minuutilta... Mukavaa kolmatta adventtia!
7.12.2013
Valoa ja varjoa
Eräänä syksyisenä aamuna ennen töihin lähtöä nappasin kotipihalta alla olevan kuvan. Kuvassa talomme seinään heijastuu tyttären polkupyörän varjo hyvin selkeänä ja terävänä. Jokin tuossa näkymässä viehätti minua niin paljon, että varjosta oli pakko ottaa valokuva.
Valoa ja varjoa on kaikkialla, sitähän se on oikeastaan koko tämä elämä! Oma elämäni on tällä viikolla kulkenut enempi tuolla varjoisalla puolella. Pari viikkoa jatkunut väsymys on ollut nitistää minut täysin, päänsärky on vaivannut sitkeästi koko viikon ja työasiat ovat ahdistaneet. Lisäksi on ollut kaikenlaista ramppaamista, joka on vaatinut sinkoilemista kesken työpäivän milloin mihinkin suuntaan: pojalla oli hammaslääkäri, tytöllä fysioterapeutti ja itse olen joutunut käymään kahdesti lääkärissä yli kuukauden vaivanneen, kutisevan ihottuman vuoksi. Lääkäri epäili punajäkälää, mutta diagnoosin varmistamiseksi nahastani napattiin koepala, jonka patologi tutkii. Saan tuloksia parin viikon kuluttua. Siihen asti: raaps, raaps...
Pieniä harmejahan nämä ovat monen suuremman rinnalla, mutta väsyneenä ei jaksaisi mitään ylimääräistä hyppäämistä.! Töihin on vaikea keskittyä, jos on kesken päivän lähdettävä hoitamaan omia asioitaan.
Hevosenkin kanssa tuli ongelmia. Heppahan on nyt ollut jonkin aikaa tarhassa yksikseen tarhakaverin muutettua Turkuun. Tallilla pohdimme asiaa ja päätimme pistää Rompun seuraksi ruuna R:n, Rompun kesältä tutun laidunkaverin. Kesällä näillä kahdella pojalla sujui yhteiselo oikein hyvin ja ajattelimme tämän auvon jatkuvan myös tarhassa.
Toisin kävi. Ruunat laitettiin kimppaan tiistaina ja keskiviikko-iltana pojat ottivat yllättäen rajusti yhteen, täysin tuntemattomasta syystä. Ruuna R sai kipeää ainakin jalkaansa, meidän pollen R moukaroi aivan verille. Potku- ja puremajälkiä löytyi ympäri kehoa, kaulasta takapuoleen. Löysin hepasta ainakin parikymmentä reikää! Osa oli isompia, osa pienempiä, mutta selkäänsä Romppu oli saanut kunnolla. Onneksi jalat olivat sentään säästyneet...
Sain tietää yhteenotosta keskiviikkona vasta kahdeksan aikaan illalla, koska olin ollut kaupassa ja puhelin oli ollut kotona latautumassa. Hevosenhoitaja oli sitä mieltä, ettei akuuttia hätää ole, hän oli antanut hevoselle ensiavun ja oli sitä mieltä, että haavat olivat pintanaarmuja. Kaiken varalta hän kuitenkin kehotti minua tarkistamaan, onko hepan tetanus-rokote voimassa.
No eihän se tietenkään ollut. Torstaina siis hälytin eläinlääkärin katsomaan hevostani ja tetanus-piikin lisäksi heppa sai antibioottikuurin ja kipulääkettä. Eläinlääkäri suhtautui ruunan vammoihin huomattavasti vakavammin kuin tallin hoitajat. Yksi haavoista oli kuulemma alkanut jo tulehtua, lisäksi lääkäri oli sitä mieltä, ettei ruunaa ole syytä liikutella ennen kuin vasta sunnuntain jälkeen, ellei sillä ole kovin herkkä vatsa ja taipumusta ähkyilyyn. No, onneksi sellaisia ongelmia ei ole, joten Romppu saa parannella vammansa rauhassa. Heppa on selvästi kipeä, arkoo nahkaansa jne. En usko, että se kovin mielellään lähtisi nyt töihin. Itse en ainakaan lähtisi, jos minua olisi hakattu niin, että haavoja ja nirhaumia olisi ympäri kehoa.
Miehen kanssa olemme nyt sitten yhdessä käyneet hoitamassa heppaa. Pahinta haavaa on suihkuteltu ja mies on pistänyt antibiootit hepan kaulalihakseen. Minusta ei moiseen hommaan ole. Sanoin miehelle, että siivoan kyllä yökkimättä oksennukset, koirien kurakakat ja tongin kompostit ja biojätteet, mutta pistämään en pysty. Pelkkä ajatuskin puistattaa ja pyörryttää. Onneksi mies pystyy pistämään ja homma on mennyt hyvin, vaikkei mieheni mikään hevosmies olekaan. Miehelläni on hyvä ote eläimiin.
Kovin kummoisia käsitöitä en viime aikoina saanut valmiiksi. Neulominen alkoi kyllästyttää ja tartuinkin vaihteeksi virkkuukoukkuun. Virkkasin eripaksuisista langoista pieniä liinoja, valmistuivat nopeasti:
Sain myös korjattua Viiru-kissan, jonka Neiti E pentuna pureskeli rikki. Kissalle piti neuloa kokonaan uusi pää. Ensimmäinen versio epäonnistui, mutta tämä toinen muistuttaa riittävästi kissan alkuperäistä päätä. Vain viikset ovat eriväriset:
Olen askarrellut myös heijastimia, kuvassa ensimmäiset valmistuneet heijastimet. Niitä on enemmänkin, mutta en muistanut kuvata kaikkia. Sydänaihe heijastimissa miellyttää.Keskellä olevassa heijastimessa on hakaneula takana, ja kiinnitinkin sen talvitakkini hihaan. Lintuheijastin päätyi tuulitakkini taskun vetoketjuun kiinni ja sydän uuden olkalaukkuni koristeeksi.
Joululahjakasseiksi ompelen muutamia kangaskasseja, kuvassa ensimmäiset valmistuneet:
Tänä vuonna ostan suurimman osan joululahjoista kaupasta, koska minulla ei ole nyt aikaa eikä energiaa näperrellä lahjoja itse. Sen verran kuitenkin tein itse, että neuloin kummitytölle lähtevälle mollamaijalle (joka on siis ostettu kaupasta) villatakin ja sukat:
Tässä turinat tältä erää. Onneksi huomenna on vielä vapaapäivä, sen jälkeen taas kohti uusia seikkailuja...
Valoa ja varjoa on kaikkialla, sitähän se on oikeastaan koko tämä elämä! Oma elämäni on tällä viikolla kulkenut enempi tuolla varjoisalla puolella. Pari viikkoa jatkunut väsymys on ollut nitistää minut täysin, päänsärky on vaivannut sitkeästi koko viikon ja työasiat ovat ahdistaneet. Lisäksi on ollut kaikenlaista ramppaamista, joka on vaatinut sinkoilemista kesken työpäivän milloin mihinkin suuntaan: pojalla oli hammaslääkäri, tytöllä fysioterapeutti ja itse olen joutunut käymään kahdesti lääkärissä yli kuukauden vaivanneen, kutisevan ihottuman vuoksi. Lääkäri epäili punajäkälää, mutta diagnoosin varmistamiseksi nahastani napattiin koepala, jonka patologi tutkii. Saan tuloksia parin viikon kuluttua. Siihen asti: raaps, raaps...
Pieniä harmejahan nämä ovat monen suuremman rinnalla, mutta väsyneenä ei jaksaisi mitään ylimääräistä hyppäämistä.! Töihin on vaikea keskittyä, jos on kesken päivän lähdettävä hoitamaan omia asioitaan.
Hevosenkin kanssa tuli ongelmia. Heppahan on nyt ollut jonkin aikaa tarhassa yksikseen tarhakaverin muutettua Turkuun. Tallilla pohdimme asiaa ja päätimme pistää Rompun seuraksi ruuna R:n, Rompun kesältä tutun laidunkaverin. Kesällä näillä kahdella pojalla sujui yhteiselo oikein hyvin ja ajattelimme tämän auvon jatkuvan myös tarhassa.
Toisin kävi. Ruunat laitettiin kimppaan tiistaina ja keskiviikko-iltana pojat ottivat yllättäen rajusti yhteen, täysin tuntemattomasta syystä. Ruuna R sai kipeää ainakin jalkaansa, meidän pollen R moukaroi aivan verille. Potku- ja puremajälkiä löytyi ympäri kehoa, kaulasta takapuoleen. Löysin hepasta ainakin parikymmentä reikää! Osa oli isompia, osa pienempiä, mutta selkäänsä Romppu oli saanut kunnolla. Onneksi jalat olivat sentään säästyneet...
Sain tietää yhteenotosta keskiviikkona vasta kahdeksan aikaan illalla, koska olin ollut kaupassa ja puhelin oli ollut kotona latautumassa. Hevosenhoitaja oli sitä mieltä, ettei akuuttia hätää ole, hän oli antanut hevoselle ensiavun ja oli sitä mieltä, että haavat olivat pintanaarmuja. Kaiken varalta hän kuitenkin kehotti minua tarkistamaan, onko hepan tetanus-rokote voimassa.
No eihän se tietenkään ollut. Torstaina siis hälytin eläinlääkärin katsomaan hevostani ja tetanus-piikin lisäksi heppa sai antibioottikuurin ja kipulääkettä. Eläinlääkäri suhtautui ruunan vammoihin huomattavasti vakavammin kuin tallin hoitajat. Yksi haavoista oli kuulemma alkanut jo tulehtua, lisäksi lääkäri oli sitä mieltä, ettei ruunaa ole syytä liikutella ennen kuin vasta sunnuntain jälkeen, ellei sillä ole kovin herkkä vatsa ja taipumusta ähkyilyyn. No, onneksi sellaisia ongelmia ei ole, joten Romppu saa parannella vammansa rauhassa. Heppa on selvästi kipeä, arkoo nahkaansa jne. En usko, että se kovin mielellään lähtisi nyt töihin. Itse en ainakaan lähtisi, jos minua olisi hakattu niin, että haavoja ja nirhaumia olisi ympäri kehoa.
Miehen kanssa olemme nyt sitten yhdessä käyneet hoitamassa heppaa. Pahinta haavaa on suihkuteltu ja mies on pistänyt antibiootit hepan kaulalihakseen. Minusta ei moiseen hommaan ole. Sanoin miehelle, että siivoan kyllä yökkimättä oksennukset, koirien kurakakat ja tongin kompostit ja biojätteet, mutta pistämään en pysty. Pelkkä ajatuskin puistattaa ja pyörryttää. Onneksi mies pystyy pistämään ja homma on mennyt hyvin, vaikkei mieheni mikään hevosmies olekaan. Miehelläni on hyvä ote eläimiin.
Kovin kummoisia käsitöitä en viime aikoina saanut valmiiksi. Neulominen alkoi kyllästyttää ja tartuinkin vaihteeksi virkkuukoukkuun. Virkkasin eripaksuisista langoista pieniä liinoja, valmistuivat nopeasti:
Sain myös korjattua Viiru-kissan, jonka Neiti E pentuna pureskeli rikki. Kissalle piti neuloa kokonaan uusi pää. Ensimmäinen versio epäonnistui, mutta tämä toinen muistuttaa riittävästi kissan alkuperäistä päätä. Vain viikset ovat eriväriset:
Olen askarrellut myös heijastimia, kuvassa ensimmäiset valmistuneet heijastimet. Niitä on enemmänkin, mutta en muistanut kuvata kaikkia. Sydänaihe heijastimissa miellyttää.Keskellä olevassa heijastimessa on hakaneula takana, ja kiinnitinkin sen talvitakkini hihaan. Lintuheijastin päätyi tuulitakkini taskun vetoketjuun kiinni ja sydän uuden olkalaukkuni koristeeksi.
Joululahjakasseiksi ompelen muutamia kangaskasseja, kuvassa ensimmäiset valmistuneet:
Tänä vuonna ostan suurimman osan joululahjoista kaupasta, koska minulla ei ole nyt aikaa eikä energiaa näperrellä lahjoja itse. Sen verran kuitenkin tein itse, että neuloin kummitytölle lähtevälle mollamaijalle (joka on siis ostettu kaupasta) villatakin ja sukat:
Tässä turinat tältä erää. Onneksi huomenna on vielä vapaapäivä, sen jälkeen taas kohti uusia seikkailuja...
2.12.2013
Maiseman muutos
Siitä taitaa olla jo kuukausi, kun mökillämme laitettiin tontilta puita nurin oikein urakalla kolmen raavaan miehen voimin. Viikko puunkaadon jälkeen kävin katsomassa, miltä maisema näyttää ja olihan se muuttunut aivan toisenlaiseksi.
Tässä pieni kuvasarja siitä, miltä mökillä näytti puunkaadon jälkeen, ennen lumien tuloa:
Osa kaadetuista puista oli sisältä aivan ruskeita ja osa oli lahoja. Puuston karsinta oli siis kaikin puolin perusteltua, vaikka äkkiseltään tontti saattaakin näyttää liian avaralta - näkösuoja naapuriinkin lähti puiden myötä, mutta tilanne kyllä korjaantuu ajan kanssa, kunhan saamme tontilla kaiken valmiiksi! Todennäköisesti istutamme rajalle suojaksi virpiangervoa, se viihtyy kuivassakin paikassa ja kasvaa nopeasti korkeaksi. Myös kuusia ja pihlajaa on kasvamassa "rajavyöhykkeellä" ja ne antavat suojaa kunhan taas tulee kevät ja kesä.
Viime viikonloppuna kävimme mökillä vielä laittelemassa paikkoja kuntoon talveksi ja huomasin, että syksyn myrskyissä isäni vuosikymmeniä sitten väsäämä Kapteeni Koukku oli mennyt nurin. Lahohan se jo olikin, mutta silti tulin pahalle mielelle siitä, että Koukustakin on nyt aika jättänyt, aivan kuten isästäkin. Reppana oli jäätynyt maahan kiinni, täytyy katsoa keväällä, mitä Koukusta on jäljellä ja vieläkö sitä pelastaa. Vähän epäilen, että ei voi.
Yritin etsiä valokuvaa Koukusta, mutta en löytänyt. Laitan tähän sen sijaan maalauksen, jonka olen tehnyt Koukusta lähes 30 vuotta sitten. Jäipähän nyt edes tämä vanha akvarelli muistoksi meidän mökkimme vanhasta portinvartijasta.
Mökki saa nyt odottaa ensi kevääseen, sen jälkeen jatkamme raivaustöitä tontilla!
Tässä pieni kuvasarja siitä, miltä mökillä näytti puunkaadon jälkeen, ennen lumien tuloa:
Osa kaadetuista puista oli sisältä aivan ruskeita ja osa oli lahoja. Puuston karsinta oli siis kaikin puolin perusteltua, vaikka äkkiseltään tontti saattaakin näyttää liian avaralta - näkösuoja naapuriinkin lähti puiden myötä, mutta tilanne kyllä korjaantuu ajan kanssa, kunhan saamme tontilla kaiken valmiiksi! Todennäköisesti istutamme rajalle suojaksi virpiangervoa, se viihtyy kuivassakin paikassa ja kasvaa nopeasti korkeaksi. Myös kuusia ja pihlajaa on kasvamassa "rajavyöhykkeellä" ja ne antavat suojaa kunhan taas tulee kevät ja kesä.
Viime viikonloppuna kävimme mökillä vielä laittelemassa paikkoja kuntoon talveksi ja huomasin, että syksyn myrskyissä isäni vuosikymmeniä sitten väsäämä Kapteeni Koukku oli mennyt nurin. Lahohan se jo olikin, mutta silti tulin pahalle mielelle siitä, että Koukustakin on nyt aika jättänyt, aivan kuten isästäkin. Reppana oli jäätynyt maahan kiinni, täytyy katsoa keväällä, mitä Koukusta on jäljellä ja vieläkö sitä pelastaa. Vähän epäilen, että ei voi.
Yritin etsiä valokuvaa Koukusta, mutta en löytänyt. Laitan tähän sen sijaan maalauksen, jonka olen tehnyt Koukusta lähes 30 vuotta sitten. Jäipähän nyt edes tämä vanha akvarelli muistoksi meidän mökkimme vanhasta portinvartijasta.
Mökki saa nyt odottaa ensi kevääseen, sen jälkeen jatkamme raivaustöitä tontilla!
27.11.2013
Voihan laskuri
Pari päivää sitten jouduin poistamaan Amalian ateljee-blogistani laskurin, jonka olin laittanut sinne elokuussa. Löysin tuon kovanonnen laskurin googlen kautta enkä osannut epäillä, että laskuriin liittyisi jotakin vilunkia. No, niinpä vain kuitenkin liittyi. Laskurin lukemalaatikon vieressä oli nimittäin teksti "click", jota näppäämällä pahaa aavistamaton lukija päätyikin sivustolle, jonne voi ladata alastonkuvia!
Huomasin asian aivan sattumalta, kun vahingossa näpäytin tuota "click"-sanaa. Aiemmin ei tullut mieleenkään, että se olisi linkki jonnekin. Ajattelin, että se on vain sana uhraamatta asialle sen enempää energiaa.
Ei minulla mitään alastomuutta vastaan ole, se on parhaimmillaan kaunis ja hyvin luonnollinen asia. Mutta en kuitenkaan halua edes tietämättäni mainostaa blogeissani mitään alastonsivustoja. Jokainen, joka sellaisia haluaa katsella, löytää niitä netistä aivan varmasti ilman että niitä tarvitsee kenenkään blogissa mainostaa. Harmittaa, että johonkin viattomalta näyttävään blogi-laskuriin pitää liittää linkki jollekin sivustolle salakavalasti tuomatta asiaa esille laskuria mainostettaessa.
No, maailmaan mahtuu kaikenlaista. Nyt Amalian ateljeessa on uusi laskuri, johon toivon mukaan ei liity mitään epämääräistä. Katsotaan, kuinka blogin kävijämäärä kehittyy. Kukaan ei ole pitkään aikaan jättänyt blogiin mitään kommentteja ja olenkin alkanut epäillä, käykö siellä edes kukaan oikea ihminen vai ovatko kävijät olleet jotain robotteja tms.
Aika näyttää, mitä teen tuon blogin kanssa...
Huomasin asian aivan sattumalta, kun vahingossa näpäytin tuota "click"-sanaa. Aiemmin ei tullut mieleenkään, että se olisi linkki jonnekin. Ajattelin, että se on vain sana uhraamatta asialle sen enempää energiaa.
Ei minulla mitään alastomuutta vastaan ole, se on parhaimmillaan kaunis ja hyvin luonnollinen asia. Mutta en kuitenkaan halua edes tietämättäni mainostaa blogeissani mitään alastonsivustoja. Jokainen, joka sellaisia haluaa katsella, löytää niitä netistä aivan varmasti ilman että niitä tarvitsee kenenkään blogissa mainostaa. Harmittaa, että johonkin viattomalta näyttävään blogi-laskuriin pitää liittää linkki jollekin sivustolle salakavalasti tuomatta asiaa esille laskuria mainostettaessa.
No, maailmaan mahtuu kaikenlaista. Nyt Amalian ateljeessa on uusi laskuri, johon toivon mukaan ei liity mitään epämääräistä. Katsotaan, kuinka blogin kävijämäärä kehittyy. Kukaan ei ole pitkään aikaan jättänyt blogiin mitään kommentteja ja olenkin alkanut epäillä, käykö siellä edes kukaan oikea ihminen vai ovatko kävijät olleet jotain robotteja tms.
Aika näyttää, mitä teen tuon blogin kanssa...
22.11.2013
Kortteja ja neuleita
Syksy on ollut sateinen ja harmaa, mutta ihme kyllä, kaamosmasennus ei ole tänä vuonna saanut minua kynsiinsä. Ehkä se johtuu siitä, että olen juossut kellon kanssa kilpaa ja vaikka olenkin ollut kelloa hitaampi, niin kuitenkin kaamosmasennusta nopeampi!
Kaikenlaista on tullut taas värkättyä jo melkeinpä maaniseen tahtiin. Olin ottanut tavoitteeksi, että askartelen kaikki jouluiset korttimateriaalit valmiiksi korteiksi, mutta kun kortteja oli valmiina 27 kpl, päätin lopettaa. Kaiken huippu oli se, että löysin kirjoituspöydän laatikoiden takaa lisää korttimateriaaleja... Ne olivat valuneet ylitäysistä laatikoista laatikoiden taakse piiloon. Olenkin välillä ihmetellyt, miksi laatikot eivät mene kunnolla kiinni, mutta eipä ole tullut mieleen tutkia, mitä niiden taakse on pudonnut. Vahingossa nytkin huomasin, että laatikoiden takaa löytyy vaikka mitä...
Tässä läjäpäin kuvia valmiista korteista:
Tilauksesta tein myös yhden 30-vuotiskortin:
Korttien lisäksi olen myös neulonut kaikenlaista pientä. Poika tarvitsi uusia lapasia ja niitä tuli neulottua sitten kolme paria. Yhdet lapasista olivat pojalle jo miehen mittoihin venyneeseen käteen liian kapeat, joten ne jäävät minun käyttööni.
Lapaset on neulottu Nalle- Noki- ja Teddy-langoista peruslapasen ohjeella, kuviot ovat omaa tuotantoa.
Itselleni neuloin sukat Drops fabel-langasta. Tämä lanka oli väritykseltään niin kaunista, että jos olisin tullut ostaneeksi sitä enemmän, olisin voinut neuloa siitä itselleni myös paidan. Nyt on tyytyminen sukkiin.
Novitan Puro-langasta neuloin itselleni värikkään ja lämpimän liivin, jota on tullut pidettyä yllä jo monta kertaa - viimeksi tänään!
Sain viimein korjattua myös Neiti E:n syömän Viiru-kissan (joka on siis neulottu pehmokissa, ei oikea eläin), mutta unohdin kuvata sen. Laitan siitä kuvan myöhemmin. Mietin nyt, olenko unohtanut kuvata jotain muutakin... Viime aikoina minulla on ollut niin monta rautaa tulessa, että alan olla jo aivan sekaisin! Tämä viikonloppu on käytettävä siivoamiseen ja paikkojen (ja ajatusten) järjestelyyn. Joulu lähestyy ja paljon pieniä projekteja olisi vielä toteutettava sitä ennen. Mutta eihän se onnistu, joka joka paikka on hujan hajan niin kotona kuin pääkopassakin! Siispä järjestystä kehiin ja sitten hommiin taas!
Synkkä syyssää ei siis todellakaan ole masentanut minua tänä vuonna kuten yleensä, eikä minua masenna myöskään työpaikalla alkaneet YT-neuvottelut. Tiedossa on toistaiseksi vain kahden päivän lomautus, se ei ole paljon, ja toiveita työtilanteen piristymisestä on yhä. Syksy on ollut superhiljainen, välillä olemme tyttöjen kanssa vain istuneet kahvilla ja surffailleet netissä, onpa työpaikalla neulottu lapasia ja säärystimiäkin, kun töitä ei yksinkertaisesti ole ollut... Mutta eiköhän tilanne vuodenvaihteen jälkeen parane. Näin ainakin toivon!
Mahtavaa viikonloppua kaikille!
Kaikenlaista on tullut taas värkättyä jo melkeinpä maaniseen tahtiin. Olin ottanut tavoitteeksi, että askartelen kaikki jouluiset korttimateriaalit valmiiksi korteiksi, mutta kun kortteja oli valmiina 27 kpl, päätin lopettaa. Kaiken huippu oli se, että löysin kirjoituspöydän laatikoiden takaa lisää korttimateriaaleja... Ne olivat valuneet ylitäysistä laatikoista laatikoiden taakse piiloon. Olenkin välillä ihmetellyt, miksi laatikot eivät mene kunnolla kiinni, mutta eipä ole tullut mieleen tutkia, mitä niiden taakse on pudonnut. Vahingossa nytkin huomasin, että laatikoiden takaa löytyy vaikka mitä...
Tässä läjäpäin kuvia valmiista korteista:
Tilauksesta tein myös yhden 30-vuotiskortin:
Korttien lisäksi olen myös neulonut kaikenlaista pientä. Poika tarvitsi uusia lapasia ja niitä tuli neulottua sitten kolme paria. Yhdet lapasista olivat pojalle jo miehen mittoihin venyneeseen käteen liian kapeat, joten ne jäävät minun käyttööni.
Lapaset on neulottu Nalle- Noki- ja Teddy-langoista peruslapasen ohjeella, kuviot ovat omaa tuotantoa.
Itselleni neuloin sukat Drops fabel-langasta. Tämä lanka oli väritykseltään niin kaunista, että jos olisin tullut ostaneeksi sitä enemmän, olisin voinut neuloa siitä itselleni myös paidan. Nyt on tyytyminen sukkiin.
Novitan Puro-langasta neuloin itselleni värikkään ja lämpimän liivin, jota on tullut pidettyä yllä jo monta kertaa - viimeksi tänään!
Sain viimein korjattua myös Neiti E:n syömän Viiru-kissan (joka on siis neulottu pehmokissa, ei oikea eläin), mutta unohdin kuvata sen. Laitan siitä kuvan myöhemmin. Mietin nyt, olenko unohtanut kuvata jotain muutakin... Viime aikoina minulla on ollut niin monta rautaa tulessa, että alan olla jo aivan sekaisin! Tämä viikonloppu on käytettävä siivoamiseen ja paikkojen (ja ajatusten) järjestelyyn. Joulu lähestyy ja paljon pieniä projekteja olisi vielä toteutettava sitä ennen. Mutta eihän se onnistu, joka joka paikka on hujan hajan niin kotona kuin pääkopassakin! Siispä järjestystä kehiin ja sitten hommiin taas!
Synkkä syyssää ei siis todellakaan ole masentanut minua tänä vuonna kuten yleensä, eikä minua masenna myöskään työpaikalla alkaneet YT-neuvottelut. Tiedossa on toistaiseksi vain kahden päivän lomautus, se ei ole paljon, ja toiveita työtilanteen piristymisestä on yhä. Syksy on ollut superhiljainen, välillä olemme tyttöjen kanssa vain istuneet kahvilla ja surffailleet netissä, onpa työpaikalla neulottu lapasia ja säärystimiäkin, kun töitä ei yksinkertaisesti ole ollut... Mutta eiköhän tilanne vuodenvaihteen jälkeen parane. Näin ainakin toivon!
Mahtavaa viikonloppua kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)