Olin puolitoista päivää töissä, eilen kävin työterveyslääkärillä rintaa raastavan yskän vuoksi ja nyt olen loppuviikon saikulla. Keuhkoni ovat kuulemma "tukossa", vaikka tautini ei ole tavallista viruksen aiheuttamaa flunssaa kummempi. Sain määräyksen ottaa astmalääkkeitä tarvittaessa useitakin kertoja päivässä ja pakko sanoa, että olo nyt huomattavasti parempi kuin eilen! Lima irtoaa paremmin eikä keuhkoissa rohise kaiken aikaa.
Astmaahan minulla ei ole diagnosoitu, mutta ilmeisesti jotain lievää sellaista kuitenkin on. Ikinä ennen en ole joutunut tavallisen flunssan yhteydessä vetämään astmapiippua! Mutta kertahan se on ensimmäinenkin.
Jos sairastamisesta on löydettävä jotain hyvää, niin ainakin nyt saa levätä kyllikseen. Perhe on suhtautunut ymmärtäväisesti äidin sairasteluun eikä ole liikoja minulta vaatinut. Ja koska en jaksa nyt tehdä mitään kovin kummoisia juttuja, on aikaa askarrella. Se ei onneksi ole fyysisesti kovin rasittavaa puuhaa. Se kyllä harmittaa, että ratsastamaan en ole päässyt kahteen viikkoon! Ensin olimme viikon reissussa ja sitten tuli tämä tauti. Kävin kyllä katsomassa heppaani keskiviikkona ja sillä on kaikki hyvin. Serkkuni vaimo nuorirouva T on käynyt taluttelemassa ja juoksuttamassa ruunaa, joten ei sen ole ihan tyhjän panttina tarvinnut tarhassa seistä. Ja tänään neiti J käy ratsastamassa sillä. Onneksi ruunalla on nyt se tarhakaverikin, joten aika kuluu hepalla rattoisammin kuin yksin ollessa.
En tiedä, oliko heppa ikävöinyt minua vai ei, mutta ainakin se osasi sen verran mieltään osoittaa, että yritti näykkiä minua. Ei ilkeyttään, lähinnä kai ideana oli rapsutella, mutta ei sitä silti voi sallia. Annoin pureskelusta hieman palautetta, mutta ystävinä me silti ruunan kanssa erosimme. Jos olen sunnuntaina kunnossa, menen maanantaina töiden jälkeen ratsastustunnille. Täytyy nyt tarkkaan kyllä harkita, jaksanko tuota tuntia vai en, koska olen nyt jo viikon sairastanut eikä kuntoni ollut kesän löllöttelyn jälkeen alunperinkään kovin hyvä.
Mutta askarteluhommia olen siis jaksanut tehdä ja tässä tulee nyt kuvia tuotoksista!
Sinellista joitakin aikoja sitten ostamani puunvärisen kelkan maalasin mustalla ja punaisella. Kelkan päällä olevan kirjan kannet ovat valmiista printistä (löysin kerran kirjan kansia netin syövereistä, en kyllä enää muista että mistä) ja sivut ovat sanomalehteä:
Väsäämäni pöydän maalasin tummansiniseksi, pöytä päätyi Susivuoren mökin keittiöön. Eemeli ja Justiina pääsivät ensi kertaa aamupalalle uudessa töllissään.
Maalasin myös keittiön puuhellan:
Villa Kumpulaan askartelin kellon. Materiaalit: puunkappale, ruskeaa akryylimaalia, printattu kellotaulu paperia, lakkaa, pari pientä kullanväristä tarraa:
Annan ja Antin vinttihuoneeseen kudoin maton. Jostain syystä nämä matot "kupruilevat", vaikka tämäkin matto oli painumassa painon alla. Mutta ehkäpä se ei nukkekodissa haittaa. Oikeassa elämässä tuollaiseen mattoon kompastuisi herkästi.
Lisäksi tuunasin muutamia valmiita kalusteita. Leipälaatikko oli puunvärinen, piristin sitä hieman valkoisella. Kärpässienijakkara oli myös alkujaan maalaamaton, nyt siitä tuli mielestäni aika hauska. Jakkara päätyy Eemelin pieneen huoneeseen. Vanhanaikainen radio oli minulla lapsena Lundby-nukketalossa. Radio on muovia ja se oli alunperin rumanruskea. Maalasin sen akryyliväreillä uuteen uskoon.
Tässä vielä kuva radion taustapuolesta, alkuperäinen väri näkyy tässä hyvin.
Tässä viimeisessä kuvassa on seuraavaa: 1) muovinen roska-astia, joka oli alunperin kirkkaan oranssi. Askartelen astiaan jossain vaiheessa vielä mustan jätesäkin. 2) Pöytälamppu oli puunvärinen, nyt sitä on tuunattu vähän pirteämmäksi. 3) Kirjat ovat samaa sarjaa kuin kelkka-kuvassa ollut kirja. Kaikissa sivut sanomalehteä; teksti on vähän isoa siis... :) 4) Tein toisenkin kellon, joka on olevinaan matkamuisto Holland-nimisestä paikasta.
Nyt en oikein tiedä mitä tekisin seuraavaksi, mutta eiköhän se pian selviä!
Tätä kirjoittaessani olen joutunut päästämään koiria ulos jo kahdesti. Herra C:llä on pakki aivan sekaisin! Eilinen kalaruoka taisi olla herkkävatsaiselle koiralle liikaa. Onneksi olen täsäs kotosalla, muuten kämppämme olisi täynnä haisevaa kurakakkaa...!!!
RATTOISAA VIIKONLOPPUA JOKA IIKALLE!
Sisustusta, käsitöitä ja paljon muutakin! Fiilistelyä sen mukaan, minne tuuli tytön kuljettaa.
Sivun näyttöjä yhteensä
27.9.2013
23.9.2013
Hankintoja nukkekoteihin
Blogini on elänyt hiljaiseloa, koska vietimme viikon Mallorcan lämmössä. Tuliaisiksi sain sieltä hirvittävän räkätaudin, joka on jo viisi päivää pidellyt minua hyppysissään. En vielä tiedä, onko minusta töihin menijäksi vielä huomennakaan, tämä päivä ainakin menee pötkötellessä ja lepäillessä. En siis vielä jaksa ryhtyä kaivamaan matkakuvia ja kirjoittamaan matkakertomusta. Mutta sen aika tulee vielä!
Tapani mukaan etsin matkakohteesta miniatyyrejä matkamuistoiksi, mutta en tällä kertaa löytänyt juuri mitään. Lukuisista rihkamamyymälöistä tarttui mukaan minikokoinen hevospatsas, albumi, jossa on kuvia Mallorcalta (albumi on oikeasti jääkaappimagneetti) sekä avaimenperä, josta saa juuri nukkekotiin sopivan kokoisen sähkökitaran!
Kitaralle on jossain vaiheessa väsättävä tietysti myös vahvistin... Kitara päätyy Villa Kumpulaan Antti-isän soittimeksi.
Ennen matkaa käväisin nukkekotimarkkinoilla tässä lähistöllä, ja sieltä tarttui mukaan vaikka mitä! Villa Kumpulan kaksostytöt Milla ja Karoliina saivat uudet nuket:
Millan nukella on vaaleanpunainen pussukka ja Karoliinan nukella sininen. Nukeille pitäisi vielä askarrella tietysti myös sängyt ja nukenrattaat... Kuinkahan ne mahtuvatkaan tyttöjen pieneen huoneeseen?
Susivuoren mökkiin ostin kaminan, joka päätyi Justiinan makuukammariin. Kamiinan savutorven päähän on rakenneltava vielä jonkinlainen "yhdyskappale", jotta liitos kattoon olisi yhtenäinen.
Ostin lisäksi Justiinan keittiöön vanhanaikaisen puhelimen sekä puuhellan, joka on vielä maalattava. Uusia hankintoja ovat myös hellan päällä olevan pata (olisin halunnut isomman, mutta sellaista ei ole vielä löytynyt) sekä maitotonkka, jolla Justiina voi hakea tuoretta maitoa läheiseltä maatilalta.
Justiina sai mökkiinsä myös kauan kaipaamansa rukin, joka hohtaa uutuuttaan puhtaan valkoisena. Kuvassa näkyvä matto on omaa tekoa ja tehty tyttären kudontakehyksellä.
Villa Kumpulaan ostin nukkien lisäksi uuden ompelukoneen, joka päätyi vinttihuoneeseen.
Pieni Kalle Viljami puolestaan sai viimein omat vaunut, joissa Anna lähti heti työntelemään poikaa raikkaaseen syysilmaan. Annan takki ja takin alta pilkottava mekko ovat peräisin tyttären nukkeleikeistä. Sukkahousut ja kengät ovat omaa tekoa. Näitä minikokoisia vaatteita pitäisi tehdä vielä paljon lisää!
Keittiöönkin on ilmestynyt jotakin uutta: innostuin niin kudontakehyksen käytöstä, että kudoin sillä keittiöönkin uuden maton. Matosta tuli aika räväkän värinen, mikä ei haittaa. Elämässä pitää olla väriä!
Monia miniprojekteja on kesken ja suunnitteilla. Seuraavaksi aion maalata Justiinan puuhellan sekä tämän alla olevassa kuvassa näkyvän pöydän, jonka liimasin kasaan valmiiksi sahatuista puunkappaleista. Puunkappaleet ovat peräisin anopiltani, joka puolestaan oli ostanut ne erään puuleluja valmistavan yrityksen tehtaanmyymälästä. Anoppi lahjoitti puupalikat minulle, kun heti ne nähdessäni aloin ideoida mitä kaikkea niistä voisikaan nukkekotiin väsätä! Pöytä on nyt ensimmäinen valmistumassa oleva tekele näistä materiaaleista. Aion maalata pöydän tummansiniseksi ja sen jälkeen se päätyy Susivuoren mökin keittiöön.
Tässä turinat tällä kertaa. Kunhan saan niistetyksi kaiken rään poskionteloistani ulos ja saan pääni taas toimimaan normaalisti, jaksan ehkä kirjoittaa lupaamani matkakertomuksen. Sitä ennen on huilattava ainakin muutama päivä!

Villapuku kummitytölle
Kummityttömme täytti äskettäin vuoden ja neuloin hänellekin villapuvun talven tuiskuihin. Puku oli onneksi lapsen äidille mieleinen ja lapselle vielä hieman reilun kokoinen, joten mahtuu ylle koko tulevan talven!
Puku on neulottu Novitan Nalle- ja Wool-langoista. Villapuvun perusohje ja osa kuvioneuleiden malleista on katosttu eräästä Novitan neulelehdestä.

1.9.2013
Susivuoren mökki
Lukijoistani joku ehkä muistanee, että ostin keväällä kirpputorilta kympillä vanhan nukkekodin. Talo oli sisältä likaisen valkoinen ja päältä kirkuvan punainen, mutta jokin siinä kiehtoi mieltä - päätin, että talosta tulee koti noitamummo Justiinalle ja pienelle Eemeli-pojalle, jotka ovat tähän saakka majailleet Villa Kumpulassa sukulaistensa luona.
Kesälomalla sain talon hiottua ulkopuolelta ja osittain sisäpuoleltakin. Portaiden ja takanurkkien hiominen ei oikein onnistunut, jotan annoin niiden olla. Talosta oli tarkoitus tehdä vanhan näköinen, noitamummolle sopiva hieman rähjäinen mökki, joten kaikkien maalausten ei ollut tarkoituskaan olla aivan viimeisen päälle.
Kun olin saanut talon ulkoseinät maalattua siniharmaiksi, siirryin sisustustöihin. Aluksi maalasin puupinnalle jäävät katot ja seinät valkoisella ja portaikon ja kaiteet harmaalla. Portaikon hiominen oli ollut täysin mahdoton tehtävä eikä maalaaminenkaan ollut helppoa. Joten kuten siitä kuitenkin suoriuduin ja pääsin siirtymään seinien ja lattioiden paperointiin! Ensimmäisen työrupeaman päätyttyä talo näytti tältä:
Tiilikuviot ja lattialaudat ovat paksulle paperille tulostettuja printtejä (Jennifer's free printables).
Seuraavana päivänä tapetointi jatkui:
Vinttihuoneen tapetti on Tiimarista ostettua kartonkia. Vinttihuoneesta tulee Justiinan makuukamari. Alakerrassa oleva pieni huone on Eemelin huone ja tapetissa on polkupyöränkuvia. Keskikerrokseen tulee keittiö. Lattian "vinyylimatto" on oikeasti kartonkia.
Tässä vielä lähikuva keittiöstä listoineen:
Tapetointi oli hankalaa puuhaa, koska seinät eivät tietenkään olleet suorat mihinkään suuntaan! Alakerran huoneen takaseinäkin oli tarkoitus tapetoida, mutta portaikon vuoksi jätin sen sitten tekemättä ja maalasin takaseinän valkoiseksi.
Päivän päätteeksi Justiina pääsi jo uuteen kamariinsa takan eteen lepäilemään. Takana ulvoo Justiinan lemmikkisusi, sylissä kehrää musta Hiili-kissa. Hiili-kissan olen tehnyt joskus neulahuovuttamalla, silminä on nuppineulat.
Myös Eemeli pääsi jo omaan huoneeseensa pötköttämään, vaikka huoneen katto onkin vielä laittamatta.
Tapetoinnin ja listoituksen jälkeen oli jäljellä enää Eemelin huoneen ja vinttihuoneen kattojen laudoitus ja talon ulkoasun viimeistely listoin. Siinä olikin melkoinen homma! Kaksi päivää sahasin, maalasin ja liimasin listoja ja kattolautoja paikoilleen, viimein tuli valmista! Olinkin jo aivan ryytynyt koko hommaan... Kattolaudat ja taloa reunustavat listat ovat Biltemasta ostettuja sytykkeitä - halpaa materiaalia nukkekotiaskarteluun!
Talo on nyt sisustusta vaille valmis ja näyttää tältä:
Talon katto on paanukuvioista kartonkia, jota ostin Minimaailmasta. Luulin ostavani verkkokaupasta ohutta puulevyä, jossa paanukuviointi olisi kolmiulotteista. Olin aika pettynyt, kun postissa tulikin kaksi suurta kartonkiarkkia tilaamieni pikkutavaroiden ohella:
Kuvassa oleva valokuvakehys oli myös pienoinen pettymys, koska sen takaosa oli liimattu kiinni. Kuvittelin kehyksen olevan sellaisen, että siihen saisi kuvankin. No, näppäränä tyttönä näpläsin takaosan irti, nyt siihen saa sen kuvan... Takaosan voi liimata sitten uudelleen paikoilleen.
Kuvassa olevaan leijona-vesialtaaseen, kumisaappaisiin, peiliin ja ompekukoneeseen olen tyytyväinen. Myös puuvalmis puuliesi on muuten ok, mutta sen takaosa oli aika kiero, joten liesi ei seiso vaaterissa. Asia korjautui takaosaa viilaamalla. Kuvasta puuttuu ostamani miesten kengät. Ne olivat kauniit, mutta niin pienet, että sopivat paremmin Eemelille kuin Antille...
Hieman tuli näistä nettiostoksista sellainen fiilis, ettei ihan heti tee mieli ostaa verkkokaupoista mitään. Tuotteet eivät välttämättä ole sellaisia, kuin niiden odottaa olevan!
Justiinan ja Eemelin mökki, Susivuoren mökki, odottelee nyt sisustamista. Käyn ensi viikolla nukkekotimarkkinoilla tässä lähistöllä, sieltä toivon mukaan tarttuu mukaan kaikenlaista kivaa niin Susivuoren mökkiin kuin Villa Kumpulaankin!

Muutoksia Villa Kumpulassa
Nukkekotiharrastukseni on ollut pitkään jäissä, mutta eräänä päivänä innostuin laittamaan Villa Kumpulan vinttihuoneen lattian uuteen uskoon. Lattia oli aiemmin pinnoitettu puukuvioisella paperilla, mutta jostain syystä paperi oli alkanut kupruilla ja se häiritsi minua siinä määrin, että revin paperin irti. Koska paperi oli ollut alkuperäisessä lattiassa kiinni kaksipuoleisella teipillä, luulin paperin lähtevän irti helposti. No, toisin kävi. Sain kyllä paperin pois, mutta samalla alkuperäisestä, ihan kauniista ja siististä lattiasta lähti pinnoitetta irti. Miksi ihmeessä aluperinkään olin mennyt päällystämään tuota lattiaa??? Sitä sietää miettiä, vaikka jälkiviisaus onkin turhaa.
No, lattia oli siis kauhean näköinen, joten se piti pinnoittaa uudelleen. Koska en parempaakaan keksinyt, leikkasin uuden "muovimaton" Tiimarista ostetusta askartelukartongista. Lopputulos on nähtävillä:
Lattian kuosi on ihan ok ja sointuu mielestäni tapetteihin. Se jäi hieman harmittamaan, että en saanut lattiaa tehtyä yhtenäisestä palasesta, koska kartongin koko ei riittänyt. Niinpä lattia on nyt askarreltu paloista ja saumat hieman irvistelevät. Suurin osa niistä jää kuitenkin mattojen, huonekalujen ym. alle.
Isä-Antti on juuri käynyt kylvyssä ja istuskelee nyt keinutuolissa vahtien perheen kuopusta, Kalle Viljamia. Samalla hän miettii, pitäisikö makuuhuone siirtää tänne vinttiin ja työhuone makuuhuoneen paikalle - olisihan se vauvanhoito paljon helpompaa, jos vinttihuoneen vieressä oleva kylpyhuone olisi makuuhuoneen lähellä.
Äiti-Anna pötköttelee makuuhuoneessa ja ajattelee samaa asiaa...
Tuumasta toimeen! Suit sait sukkelaan makuuhuoneen kalusteet on siirretty vinttihuoneeseen ja työhuoneen kalusteet ja vähän uusiakin kalusteita entiseen makuuhuoneeseen. Vaatekaappi ei vinttihuoneeseen oikein suosiolla mahtunut, joten sinnekin on hankittava uusia kalusteita, jotta Anna ja Antti saavat vaatesäilytyksensä kuntoon!
Tässä kuva uudesta makuuhuoneesta:
Anna ja Antti ovat kuin vastanaineet konsanaan, vaikka ovat jo kolmen lapsen vanhempia!
Kalle Viljami on kovasti isänsä näköinen, vai mitä?
Työhuone on tällä hetkellä tämän näköinen:
Villa Kumpulan sisustustyöt jatkuvat yhä. Talosta puuttuu paljon pientä irtaimistoa, keittiö on vielä keskeneräinen jne. Pikku hiljaa Annan, Antin, Kalle Viljamin, Millan, Karoliinan ja lukuisten koirien ja kissojen koti valmistuu. Siinä samalla oma mieleni lepää!
No, lattia oli siis kauhean näköinen, joten se piti pinnoittaa uudelleen. Koska en parempaakaan keksinyt, leikkasin uuden "muovimaton" Tiimarista ostetusta askartelukartongista. Lopputulos on nähtävillä:
Lattian kuosi on ihan ok ja sointuu mielestäni tapetteihin. Se jäi hieman harmittamaan, että en saanut lattiaa tehtyä yhtenäisestä palasesta, koska kartongin koko ei riittänyt. Niinpä lattia on nyt askarreltu paloista ja saumat hieman irvistelevät. Suurin osa niistä jää kuitenkin mattojen, huonekalujen ym. alle.
Isä-Antti on juuri käynyt kylvyssä ja istuskelee nyt keinutuolissa vahtien perheen kuopusta, Kalle Viljamia. Samalla hän miettii, pitäisikö makuuhuone siirtää tänne vinttiin ja työhuone makuuhuoneen paikalle - olisihan se vauvanhoito paljon helpompaa, jos vinttihuoneen vieressä oleva kylpyhuone olisi makuuhuoneen lähellä.
Äiti-Anna pötköttelee makuuhuoneessa ja ajattelee samaa asiaa...
Tuumasta toimeen! Suit sait sukkelaan makuuhuoneen kalusteet on siirretty vinttihuoneeseen ja työhuoneen kalusteet ja vähän uusiakin kalusteita entiseen makuuhuoneeseen. Vaatekaappi ei vinttihuoneeseen oikein suosiolla mahtunut, joten sinnekin on hankittava uusia kalusteita, jotta Anna ja Antti saavat vaatesäilytyksensä kuntoon!
Tässä kuva uudesta makuuhuoneesta:
Anna ja Antti ovat kuin vastanaineet konsanaan, vaikka ovat jo kolmen lapsen vanhempia!
Kalle Viljami on kovasti isänsä näköinen, vai mitä?
Työhuone on tällä hetkellä tämän näköinen:
Vauvalle lahjaksi
Serkkuni vaimo saa joulukuussa vauvan ja innokkaana neulojana päätin neuloa vauvalle lahjaksi villapuvun. Tulevan äidin väritoiveet vauvalle olivat valkoinen, vihreä ja ruskea ja harmaa, villapuvusta tuli vihreä-valkoinen, mukana hihoissa ripaus myös ruskeaa ja harmaata virkattujen koristeraitojen muodossa (eivät näy kuvassa hyvin).
Villapuvun ohje löytyy eräästä Novitan neulelehdestä, valitettavasti en nyt muista lehden numeroa. Otin tuosta ohjeesta silmukkamäärät ja mitat, muuten neule on omaa suunnittelua. Lankoina Nalle ja Wool, puikot 3 ja 3,5.
Villapuvun lisäksi neuloin vauvalle tossut. Myös niiden ohje löytyy Novitan lehdistä.

Koska kannatan kierrätystä, päätin ommella muutaman lahjakassin. Kassit voi ottaa omaan käyttöön tai laittaa kiertoon. Joulukuun vauvan lahja lähtee matkaan heppakuvioisessa kassissa, koska vauvan äiti on heppahöperö kuten minäkin. Villieläinkuvioisista kasseista toinen päätyy lahjakääreenä kummitytöllemme, kun hän täyttää syyskuun lopulla vuoden. Toinen kassi jää jemmaan .
Kasseja ompelen jossain vaiheessa vielä lisää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)