Sivun näyttöjä yhteensä

31.12.2015

Vuoden viimeinen päivä

Vuoden viimeisenä päivänä pohdiskelen yleensä kulunutta vuotta ja sen antia. Niin tänäänkin. Vuosi on mennyt nopeasti ja se on ollut tapahtumarikas. Kaikki tapahtumat tosin eivät ole olleet positiivisia.


Mukavina ovat jääneet mieleen teinipojan mopokortin suorittaminen ja ripille pääsy. Iloitsen myös siitä, että astmatutkimukset saatiin päätökseen ja ettei minulla ole astmaa. Harrastusrintamalla iloa ovat tuottaneet akryylimaalaus uutena harrasteena sekä se, että hevosen kanssa on viimein löytynyt syvällisempi yhteys ja luottamus. Lähes kahdeksan vuotta siinä meni, mutta nyt koen, että tunnemme toisemme läpikotaisin. Tuttavuus tämän suuren eläimen kanssa on syventynyt ystävyydeksi.


Huolta ja ahdistusta ovat tuottaneet muutokset työelämässä, sekalaiset terveysongelmat sekä itselläni että miehelläni, vanhan koiramme Herra C:n heikkenevä terveys sekä teinipoikamme murrosikä ja kasvukivut.


Päällimmäisenä tästä vuodesta nousee mieleen syksyn pimeys ja jatkuva uupumus ja huoli teinipojasta. Kesäkään ei ollut kovin aurinkoinen eikä voimaannuttava, vaan lähinnä työtä, työtä ja työtä kesämökki-projektin parissa. Osinhan tuo työ oli kyllä mukavaakin, mutta levätäkin olisi pitänyt muistaa.


Entä mitä odotan tulevalta vuodelta? En juuri mitään. En jaksa katsoa tulevaisuuteen juuri nyt sen enempää odottavalla kuin pelokkaallakaan mielellä. Tulee mikä tulee. Toivon perheelleni terveyttä ja itselleni ja miehelleni voimia arjen pyörittämiseen. Toivon, että teinipoikamme saisi edes kohtalaisen todistuksen peruskoulusta ja saisi mieleisen jatko-opiskelupaikan - ja että hyllytetty mopokortti palautettaisiin nopeasti. Jos jotain murehtien pelkään niin sitä, että Herra C:n terveys romahtaa lopullisesti. Koiraherra täyttää maaliskuussa 11 vuotta ja totuus lienee se, että tuleva vuosi on koiran viimeinen. Surua on siis ensi vuodelle tiedossa, mutta toivottavasti ei enempää kuin tuon yhden koiran poismenon verran.


Toivon ensi vuodelta myös aurinkoista ja lämmintä kesää. Olisin nyt kovasti sen tarpeessa. Mutta, kuten sanottu, tulee mikä tulee. Tänään juhlitaan joka tapauksessa! Raketit paukkuvat, kuohuvien korkit poksahtelevat. Ja meillä ainakin syödään perinteisesti nakkeja ja perunasalaattia.


Iloista ja onnellista vuoden vaihdetta kaikille!

25.12.2015

Joulun rauhaa

Niin se tuli joulu meidänkin tupaan ja samalla rauha ja harmonia saapui vieraaksi, ainakin hetkeksi. Syksy on ollut raskas. On ollut työhuolia, terveyshuolia ja huolta teinistä, jolla on angstia riittänyt vaikka muille jakaa. Nyt näyttää siltä, että huolet ainakin hetkeksi ovat helpottaneet. Työpaikalla on parempi tilanne ja töissä on ollut taas mukava käydä. Pitkittyneeseen yskäänikin löytyi syy, eikä se ole astma eivätkä työpaikan ilmassa olevat pölyt, vaan heinäallergia, jota olen potenut nuoresta saakka. Saan 4 kk:n hengitettävän kortisonihoidon ja tammikuussa aloitetaan siedätyshoito. Uskon, että oireeni helpottavat kesään mennessä. Olen niin iloinen siitä, että minulla ei ole astmaa, eikä minun tarvitse lähteä opiskelemaan uutta ammattia eikä vaihtaa työpaikkaa!

Myös teinin kanssa ongelmat ovat helpottaneet, kun teini on saanut joululomalla nukuttua väsymystään pois. Joskus sitä unohtaa, että nuorikin voi väsyä ja stressaantua. Viimeinen vuosi peruskoulussa tuo omat haasteensa ja tulevaisuus voi jännittää. Lisäksi on muitakin paineta, ulkonäköpaineista lähtien. Eipä se nuoren elämä aina helppoa ole, jos ei ole aikuisenkaan.

Nyt on siis hengähdystauon aika ja uusi vuosi tuo sitten mukanaan mitä tuo.

Ennen joulua värkkäilin yhtä ja toista. Askartelin mm. sudenkorentoheijastimia, tein yhdet korvikset itselleni ja ompelin pussukoita. Tässä kuvia askarteluista:





Sain myös valmiiksi yhdet villasukat. Ohjeessa malli näytti kivalta ja hyvät sukista tulikin, mutta niiden neulominen ei kuitenkaan ollut kovin kivaa, joten toisia tämmöisiä "kenkäsukkia" ei varmastikaan tule tehtyä. Ohje sukkiin löytyi Suuri Käsityö-lehdestä, lankana Novitan Nalle.


Ompelemistani pussukoista suurin osa lähti lahjoiksi ystäville ja sukulaisille. Lahjoja pakkasin ompelemiini lahjakasseihin. Tässä kuvia:







Tyttärelle ompelin pari koristetyynynpäällistä, sillä hän toivoi joululahjaksi "neutraalin värisiä koristetyynyjä". Neuloin hänelle Usva-langasta myös kaulahuivin, mutta siitä ei tullut otettua kuvaa.


Lopuksi vielä kuva Neiti E:stä, joka sai joululahjaksi suuren puruluun. Herra C sai samanlaisen ja innokkaana söikin jo luustaan toisen solmupään pois. Neiti E sen sijaan ei ole järsinyt luita juuri ollenkaan, mutta vahtii niitä hyvin mustasukkaisesti! Lapsille Neiti E jopa murisi, kun lapset menivät luun lähelle... Melkoinen äpätti, tuo meidän neito... Kuvassa koiraneidin tassu on hellästi Herra C:n järsimän luun ympärillä. Aika hupsua...


Nyt vielä levätään tässä muutama päivä ja sitten palataan taas arkeen ja odottamaan uutta vuotta! Ja sen jälkeen kevättä kohti! Mukavaa joulun jatkoa kaikille lukijoille!!!

22.11.2015

Kaikenlaista jyystöö

Viime aikoina "on ollut vähän kaikenlaista jyystöö". Toisin kuin Roope Salmisen biisissä, en ole silti sortunut alkoholiin, koska sitä ryystämällähän ongelmat vain pahenevat :).

Pari viikonloppua on mennyt akryylimaalauskurssilla, jolle osallistuminen oli aivan loistavaa. Edellisestä taidekurssista onkin hurahtanut jo lähes 15 vuotta. Oli kiva käydä taas saamassa vähän uutta oppia, saada palautetta ja tavata kuvataiteesta innostuneita ihmisiä. Muiden töitä oli kiva katsella ja huomata, kuinka monipuolista taide voikaan olla!

Oikein muuta en ole sitten ehtinytkään. Pimeät illat eivät ole innostaneet oikein mihinkään ja muutenkin kaikenlainen stressi ja harmit sekä teinipojan, oman terveyden ja työasioiden kanssa ovat ottaneet päähän oikein urakalla. Välillä olen ollut niin raivoissani, että on tehnyt mieli hajottaa jotakin. En onneksi ole sellaiseen kuitenkaan sortunut ja tuolla taidekurssilla sain kyllä hyvin purettua paineita ja muutenkin se oli hermolepoa, maalata monta tuntia putkeen. Aivan mahtavaa! Siihen päälle heppastelut, niin johan on akkuja taas ladattu. Ehkä siis selviän taas tulevasta viikosta. Heti maanantaina onkin tylsä palaveri tiedossa, sitä en todellakaan innolla odota. Voi olla tiedossa melkoista vääntämistä... Edellinen tylsä palaveri oli perjantaina, siellä esimies totesi, että kahvipöytäkeskustelut ovat aivan liian pessimistisiä ja että meidän ei pitäisi arvostella työnantajaa, joka maksaa meille joka kuukausi palkan. Johdon kanssa ei siis saisi olla eri mieltä. Ilmeisesti ei saisi olla mitään mieltä. Tai sitten pitäisi vaan hihkua riemusta ja hekotella, vaikka yt:t ovat menossa ja lomautuksilla uhkaillaan. No siinähän sitä on riemun aihetta kyllikseen. HEKO HEKO!

Että semmosta vaan. Käsitöitä en ole saanut valmiiksi enkä ole ehtinyt askartelemaankaan. Mutta ei se mitään. Ehdin sitten, kun minulla on PEF-puhallusten vuoksi ns. vapaa viikko. Eli ensin puhallan 3 viikkoa joka päivä hereillä ollessani PEF-mittariin kahden tunnin välein samalla kun käyn normaalisti töissä. Sitten olen yhden viikon kotona (= pois töistä, harrastaa toki saa, kotona ei tarvitse istua) ja teen puhallukset samalla tavoin kahden tunnin välein. Tarkoitus on katsoa, onko puhalluksissa eroja, eli ovatko ne huonommat silloin kun olen töissä ja paremmat silloin, kun olen sieltä pois. Jännää. Siihen lisäksi sitten tulevat keuhkopolilla tehtävät tutkimukset. Elämme siis jännittäviä aikoja; tuleeko astmadiagnoosi vai ei, onko ammattiastma vai ei. Ja jos on, NIIN MITÄS SITTEN???

Siinäpä hyvä kysymys. Mutta sitä ehdin pohtia myöhemmin. Ensin on selvittävä tulevan viikon haasteista.

14.11.2015

Kakkamainen viikko, kauniisti sanottuna

Kulunut viikko on ollut suoraan sanottuna ihan paska ja äärimmäisen raskas. Teinipoikamme törttöili mopolla liikenteessä ja poliisi vei mennessään niin mopon kilvet kuin pojan ajokortinkin. Poika on ollut ajoluvan menetettyään masentunut kuin onkimato, v-sanat ovat lennelleet ahkerasti, ovet paukkuneet ja kouluun lähteminen on ollut työtä ja tuskaa. Toisaalta ymmärrän poikaa, kyllähän häntä varmasti hatuttaa. Itse hän on kuitenkin syypää kurjaan tilanteeseensa eikä siinä paljon kiroilu ja ovien paiskominen auta. Olen tämän viikon yrittänyt olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen, mutta nyt alkavat paukut pikku hiljaa olla finito. Ensi viikolla myöhästymisiä koulusta ei kyllä saa enää tulla ja muutenkin käytöksen pitää parantua. Ei tätä muuten kukaan jaksa. Ei varsinkaan nyt, kun töissäkin on kaikki asiat aivan sekaisin. Teen laboratoriotyötä ja meille iloisesti ilmoitettiin, että joudumme mahdollisesti siirtymään hyvistä ja toimivista tiloistamme halvempiin tiloihin kesän alussa. Kävimme katsomassa noita tiloja maanantaina ja pettymykseni oli valtava. Tuskaa lisää se, että tilat olisivat yhteiskäytössä toisen toimijan kanssa. En tiedä, kuinka homma tulee toimimaan, kuinka saamme kaikki laitteemme mahtumaan kyseisiin tiloihin ja mihin ihmeeseen laitamme kaikki tarvittavat kulutustavarat, sillä uusissa tiloissa ei ole juuri säilytys- eikä varastotilaa.

Suutuspäissäni protestoin muuttoajatusta voimakkaasti ja vaadin esimiehen laatimiin suunnitelmiin isohkoja muutoksia. Tässä välissä mainittakoon, että ko. esimies ei ole työskennellyt laboratoriossamme päivääkään... En ymmärrä, miksi hän ei pyytänyt minulta konsulttiapua suunnitelmia tehdessään! Minullahan se suurin asiantuntemus meidän talossamme on, mitä labratöihin tulee.

En saanut esimieheltä vastauksia oikein mihinkään, joten käännyin se toisen toimijan puoleen. Keskustelu toisen toimijan kanssa meni ilmeisesti sen verran kiihkeäksi, että esimieheni kielsi minua enää ottamasta yhteyttä tulevaan yhteistyökumppaniin. No, mikäpäs siinä. Minähän teen niin kuin esimies käskee, se ei ole minulle mikään ongelma. Jos herrat johtajat haluavat sössiä koko homman, niin siitä vaan! Minulla alkoivat tällä viikolla ammattiastmatutkimukset ja jos saan diagnoosin, vaihdan hommia joka tapauksessa... Ja jos diagnoosia ei tule, ryhdyn aktiivisesti etsimään töitä jostain muualta, jos tähän touhuun ei ala tulla järkeä.

Kaiken kukkuraksi yksikössämme alkoivat yt-neuvottelut... Tavoitteena kolmen henkilön lomautus. Hei, minä olen vapaaehtoinen! Pikku loma tekisi totisesti terää!!!

Tekee kyllä mieli sanoa kuten Irwin aikoinaan laulussaan, että "haistakaa paska koko yhteiskunta..." Kaikki vaan kurjistuu. Työelämässä ei näytä olevan enää mitään merkitystä työn laadulla eikä työssä viihtyvyydellä. Tehokkuus on tärkeintä ja se, että saadaan suollettua ulos tuotteita mahdollisimman halvalla. Laadusta viis, kunhan viivan alle jää mahdollisimman paljon euroja... Toki yrityksen on voittoa tuotettava, eihän se muuten kannata, mutta jokin raja pitäisi loputtomalla ahneudellakin olla.

Mutta mennäänpä mukavampiin aiheisiin. Sain ommeltua toisen laukun valmiiksi ja olen siihen tyytyväinen. Ompeluinnostus kyllä lopahti tuon laukun valmistumisen jälkeen, mutta c'est la vie. Tässä pari kuvaa laukusta, joka on siis alusta loppuun omaa käsialaani, kaavoja myöten:



Ompeluhommien jälkeen oli mukava tarttua neulepuikkoihin. Neuloin itselleni jämälangoista (suurin osa Nallea) pitkävartiset sukat, joita käytän tallilla ratsastuskenkien kanssa. Sukista tuli sopivat kaikin puolin, vaikka kuvassa ne näyttävät vähän hassun muotoisilta.


Joulukortteja päätin olla askartelematta tänä vuonna, sillä minulla oli jemmassa iso kasa jouluisia kortteja edellisiltä vuosilta, sekä ostettua että itse tehtyjä. Minulla on kuitenkin muutamia sukulaisia, jotka eivät uskonnollisista syistä vietä joulua lainkaan ja heitä ajatellen askartelin muutaman kortin toivottaakseni hyvää uutta vuotta. Tulihan siinä sitten samalla tehtyä muutama joulukorttikin. Tässäpä aikaansaannoksia:







Joulukorttien lisäksi tuli askarreltua vähän muitakin kortteja:






Tämä viikonloppu menee akryylimaalauskurssin ja hevosharrastuksen merkeissä. Kurssilla oli ihan hauskaa, vaikka en mitään vielä valmiiksi saanutkaan. Esittelen tuotoksia sitten Amalin ateljeen puolella, jahka on jotain esiteltävää. Käsityörintamalla on menossa tunikan neulonta ja verhon virkkaus. Käsitöitä enemmän kiinnostaa tällä hetkellä tuo taidepuoli. Tällä viikolla tosin olen ollut kaikesta stressistä niin väsynyt ja päänsärkyinen, että en kovin paljoa ole jaksanut taiteeseenkaan panostaa. Onneksi on nyt tuo kurssi, niin tulee tehtyä edes jotain. Samalla tapaan uusia ihmisiä ja saan toivon mukaan vähän uutta näkökulmaa kuvien tekoon.

Toivon mukaan ensi viikko ei ole aivan yhtä helvetillinen kuin tämä viikko on ollut... Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

22.10.2015

Käsitöitä jälleen

Aikani murjotettuani ompelukoneelle kaivoin sen uudelleen työpöydälle. Syysloman aikana ompelin pari pussukkaa, jotka päätyvät navigaattorien säilytykseen. Toinen jää kotiin, toinen viedään appiukolle.

Näissä pussukoissa on nyt käytetty eBaystä tilattuja vetoketjuja. Hyviä ovat, yksi tosin oli rikki, siitä puuttui nipukka, jolla ketju vedetään auki. Vetoketjut ovat jo alkaneet huveta hyvää vauhtia...


Lisäksi toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ompelin itselleni käsilaukun. Tämä oli kokeilu, joka onnistui yli odotusten. Kangas tosin olisi saanut olla paksumpaa, laukusta tuli nyt vähän lötkö, vaikka käytinkin tukikangasta apuna. Kesäisenä olkalaukkuna tämä menee, vaikka ompelin tähänkin laukkuun heijastimen, kaiken varalta - kesälläkin voi olla pimeää, ainakin elokuussa. Tätä laukkua tulee varmasti käytettyä ja lisää laukkuja olen jo suunnitellut!





Seuraavaan laukkuun aion kyllä tehdä vuorin puuvillakankaasta, sillä varsinainen vuorikangashan on aivan kamalaa leikata ja ommella! Ilmeisesti se pitäisi jotenkin teipata alustaan kiinni leikkaamisen ajaksi, muuten se liuruaa ja ryttääntyy vaikka miten. Todella hankalaa käsitellä tuollaista liukasta kangasta. Laukunhan voi tehdä myös ilman vuorta, minulla on ainakin yksi Marimekon laukku, jossa saumat on siistitty piilotettu kaitaleen sisään. Sitäkin voisi kokeilla.

Neulonutkin olen. Minulla oli vielä jäljellä Novitan Puro-lankaa, ja tein siitä vanhan Novita-lehden ohjeella pienen neulejakun. Napin tähän voisi vielä laittaa, jotta jakun saisi edestä vähän kiinni. Lankaa jäi vielä sen verran, että saan niistä vaikka lapaset.


Kunhan olen ommellut vielä nuo pari laukkua, jotka olen mielessäni suunnitellut (teen ne siis omalla ohjeella kuten tuon ensimmäisenkin tein), laitan luultavasti ompelukoneen taas vähäksi aikaa syrjään. Maalaaminenkin nimittäin houkuttelee kovasti. Hieman on ollut luomisen tuskaa sillä saralla, mutta muutaman kelvollisen työn sain kuitenkin tehtyä. Käykääpä kurkkaamassa niitä Amalian ateljeessa ja kommentoikaa, olisi kiva saada töistä palautetta.

Ulkona sataa ropisee ja syksy alkaa olla synkimmillään, mutta koetetaan jaksaa...

13.10.2015

Hapatusta

Toisinaan käy niin, että mikään ei oikein onnistu. Minulla on nyt menossa sellainen jakso eikä se kyllä paljon naurata.

Kaikenkarvainen epäonnistuminen alkoi vainota minua jo toista viikkoa sitten. Yritin ommella apinapussukkaa, mutta se ei vaan ottanut onnistuakseen. Vetoketjun viereen tulevan tikkauksen ompelu takkusi kaiken aikaa: vuorikangas meni ryttyyn ja jouduin purkamaan ompeleen monta monituista kertaa. Monta muutakin saumaa meni pieleen, joten purkuhommia mokoman kanssa riitti. Olin jo vähällä heittää koko tekeleen roskikseen (vetoketjun olisin toki pelastanut, nuuka kun olen), mutta loppujen lopuksi siitä tuli ihan kelvollinen:



Myös lehmäkassin kanssa oli ongelmia. Kantohihnoista meinasi koko ajan tulla erimittaiset ja -levyiset, vaikka kuinka mittasin ja ompelin! Aivan käsittämätöntä... Kyseessä oli kuitenkin erittäin yksinkertainen ompelutyö! Kassistakin tuli lopulta aivan siedettävä, mutta sen verran suututti, että pakkasin ompelukamat pois. Päätin, että otan ne esille vasta sitten, kun tilaamani vetoketjut ovat saapuneet. No, eihän siinä mennyt kuin muutama päivä, kun ne olivat noudettavissa postista. En silti ole vielä kaivanut ompelukonetta esille uudestaan.

Tässä kuva lehmäkassista. Se jää omaan käyttöön. Sydän on heijastinkangasta, kassissa on hyvä olla heijastin. Otin myös lähikuvan kankaan kuvioista, koska ne olivat niin hauskat.



Ompeluhommien jälkeen olen yrittänyt maalata pastelliväreillä. Yhden työn sain tehtyä, ei siitä mikään täyden kympin työ tullut, mutta ihan ok. Sen jälkeen maalaaminen onkin sitten takkuillut, sekin. Myöskään neulominen ei ole sujunut. Olen neulonut sukkia iltapuhteena ja kun molemmat olivat lähes valmiit huomasin, että toisen sukan varsi oli puolet lyhyempi kuin toisen! No purkuhommiksihan se meni taas... Nyt ei vaan mikään oikein onnistu... En tiedä miksi ei. Olen jotenkin kovin uupunut ja kauhean hajamielinen. Unohtelen asioita kaiken aikaa. Äiti arveli, että olen tulossa vanhaksi, ehkä se on sitten sitä. 

Tai sitten olen vaan levon tarpeessa, sillä kaikenlaista stressiä ja säätämistä on tänäkin syksynä riittänyt. Onneksi nyt onkin syysloma. Tosin joudun käymään torstaina töissä, joten lomaa ei ole kuin vajaa viikko. Ei se mihinkään riitä, mutta on toki tyhjää parempi.

Tänään en aio tehdä enää mitään muuta kuin syödä mussuttaa ja tuijottaa TV:tä. Ehkä olen huomenna sitten energisempi kuin tänään. Lupailin tyttärelle, että voisimme käydä kirpparikierroksella, se olisi kyllä hauskaa pitkästä aikaa.
 

9.10.2015

Ilman kuolainta!

Meidän ruuna Rompsukkainen siirtyi laidunkauden jälkeen ulkoilemaan samaan tarhaan nuoren arabiruunan kanssa. Syyskuu meni melko mukavasti, hepat viihtyivät toistensa seurassa ja leikkivät kovasti. Jostain syystä leikit sitten muuttuivat syyskuun lopulla rajummiksi ja sen seurauksena meidän ruunalla on ollut pään alueella lukuisa joukko haavoja. Suurin osa on ollut melko pieniä ja harmittomia, mutta yksi haavoista oli ikävästi alaluomessa, todella lähellä silmää ja kerran minulle jopa soitettiin tallilta ja kerrottiin, että heppani alahuulesta vuotaa verta - siihen oli tullut vähän isompi vekki.


Tiistaina en päässyt ratsastamaan, koska hevosen suupielestä oli repeytynyt nahkaa noin 3x3 cm alueelta. Suupieli oli verinen enkä todellakaan halunnut kiusata hevosta laittamalla sille kuolaimet suuhun. Kuolaimet olisivat ikävästi painaneet juuri tuota vahingoittunutta kohtaa. Vein siis hevosen talliin ja ajelin kotiin.


Onneksi fiksu ystäväni keksi, että voisin ratsastaa ilman kuolainta pelkillä päitsillä laittamalla niihin ohjat. Torstaina sitten kokeilin tämmöistä varustusta kentällä ja heppahan toimi aivan yllättävän hyvin! Olihan ratsastaminen tosi raskaampaa käsille eivätkä väistöt ja asettaminen onnistuneet niin hyvin kuin kuolainten kanssa, mutta pystyin kuitenkin tekemään hyvin töitä hevoseni kanssa. Alkuun se oli kyllä hieman ihmeissään ja yritti pariin kertaan karata kentältä, mutta lopulta yhteistyö sujui melkeinpä samaan malliin kuin kuolainten kanssa. Me jopa laukkasimme pienen pätkän - laukassakin on kyllä jotain ongelmaa, mutta siihen palaan myöhemmin...


Eilen sitten suupieli näytti siltä, että se on jo hyvin rupeutunut ja tein hepan kanssa pienen lenkin maastossa kuolaimen kera. No sehän oli virhe: suupieli aukesi uudelleen. Loppuviikko ratsastetaan nyt sitten ilman kuolainta että kaveri saa parantua rauhassa.


Rompun tarhakaverin omistajan kanssa keskustelimme tilanteesta ja esitin hänelle sellaisen ajatuksen, että hevoseni ei ehkä näe vasemmalla silmällä kunnolla. Jostain kumman syystä kun kaikki pään alueen vammat ovat tulleet vasemmalle puolelle. Yleensä hevonen kuulemma haluaa suojella päätään viimeiseen asti ja väistää nopeasti, jos päähän on kohdistumassa jokin isku. Mutta jos lähestyvää iskua ei näe, niin eihän sitä myöskään pysty väistämään.


Todennäköisesti en pysty millään selvittämään, kuinka hyvin tai huonosti Romppu näkee, mutta loppujen lopuksi sillä ei nyt ole merkitystä. Päätimme joka tapauksessa erottaa ruunat toisistaan, Rompun turvallisuuden vuoksi. Hokkikausi lähestyy, enkä uskalla ottaa sitä riskiä, että nuori ruuna leikin tiimellyksessä pystyyn hypätessään viiltää hokilla Rompulta vaikka silmän päästä. Hepat ovat kimpassa vielä tiistaihin saakka, sen jälkeen Romppu siirtyy uuteen tarhaan ja ex-tarhakaveri saa sekä hokit että uuden tarhakaverin.


Harmittaa kyllä erottaa hyvät kaverukset toisistaan. Mutta tämmöistä tämä hevoshomma on, tasapainoilua. Kahdesta vaihtoehdosta on valittava se, joka on vähemmän huono. täysin luonnonmukaisia oloja emme pysty hevoselle luomaan. Romppu on ollut ennenkin yksin tarhassa eikä se mielestäni ole stressannut sen vuoksi mitenkään merkittävästi. Toki se tarvitsee sitten enemmän liikuntaa, kun ei ole leikkikaveria, ja kaikenlaista pientä "pöhötystä" saattaa olla vähän enemmän. Mutta siihen olen tottunut.


Jännä nähdä, miten homma muutoksen jälkeen lähtee sujumaan.

1.10.2015

Kassia, tossua, pussukkaa pukkaa

Ompeluinnostukseni jatkuu aina vaan - yllättävän pitkään olenkin nyt jaksanut koneella hurruutella. Ja lahjatavaravuori kasvaa...

Alla oleva tilkkukassi tosin jäänee omaan käyttöön, sillä tykästyin kassin puna-mustaan väritykseen. Kassi on ommeltu puuvilla- ja farkkukankaista, suurin osa kankaista on jälleen kierrätystavaraa. Tilkkublokit ovat hyvin yksinkertaisia, mitään kovin monimutkaisia ja aikaavieviä blokkeja en jaksa ryhtyä väkertämään.


Pienelle pojalle ompelin oman jumppapussin huomattuani, että poika kuljetteli jumppakamojaan rikkinäisessä muovikassissa. Farkkukangasta on hyödynnetty tämänkin kassin ompelussa. Kassissa on pyöreä pohja ja nyörillä saa vedettyä pussin suun suppuun, jotta verkkarit eivät karkaa kassista omille teilleen. Hessu Hopo-merkin olen ostanut muistaakseni Lidlistä, joskus kauan sitten.


Yksinkertainen, vuoriton lehmäkassi lähtee lahjaksi, samoin hevosaiheinen pussukka. Nämä ovat omaa "desingnia", kuten yllä olevat tilkkukassitkin. Punaisia fleece-tossuja ompelin useamman parin. Yhdet tein itselleni, loput löytänet uuden omistajan sitten joulunaikaan.Tossujen ohje löytyy Suuri Käsityö-lehdestä, 1/2000.




Juuri nyt on työn alla toinen lehmäkassi, sen jälkeenkin aion vielä ommella yhtä ja toista... Mies tilasi minulle 100 kpl vetoketjuja eBaysta, niitä yhä odottelen. Kunhan ne saapuvat, syntyy vielä iso kasa erilaisia pussukoita ja ties mitä muuta. Ideoita on, kunhan vain ehtisin ne kaikki toteuttaa...

Reipasta lokakuun alkua kaikille lukijoilleni!




28.9.2015

Kovalevy täyttyy

Aikuisen elämässä on kovin paljon muistettavaa. Toisinaan tuntuu siltä, että sitä on aivan liikaa! Kovalevy täyttyy kiihtyvää vauhtia...


Se kun ei riitä, että muistan omat menoni ja aikatauluni, vaan on muistettava myös muiden perheenjäsenten menemiset ja tulemiset. Muistamista riittää, kun on lasten lisäksi vielä lemmikkejäkin. Koiria on muistettava ulkoiluttaa riittävästi ja ruokkia myös päivittäin, totta kai. Vanhan koiran tassujen terveydentilaa on muistettava seurata. Koirat on myös madotettava säännöllisesti ja hevosen madotuskin tulisi muistaa. Hevonen on lisäksi muistettava kengittää 6-8 viikon välein ja kerran vuodessa on muistettava tilata eläinlääkäri paikalle raspaamaan hevosen hampaat ja antamaan tarvittavat rokotukset. Omatkin hampaat tulisi muistaa tarkistuttaa riittävän usein, lasten hampaista nyt puhumattakaan. On muistettava käydä kerran vuodessa optikolla ja uusia reseptit ja käyttää lapsiakin optikolla. Lääkkeet allergiaan ja hypotyreoosiin on muistettava ottaa ajallaan ja lapsiakin on muistutettava D-vitamiinin ottamisesta, allergialääkkeistä, antibiooteista ja mistä milloinkin, vaivasta riippuen. Lapsia pitäisi muistaa muistuttaa myös hampaiden pesusta, liikuntavarusteiden mukaan ottamisesta, läksyjen teosta ja kokeisiin lukemisesta. Joskus jopa kouluun lähtemisestä! On muistettava tyttären laulutunti. On muistettava lasten sosiaaliturvatunnukset, puhelinnumeroita, salasanoja ja käyttäjätunnuksia. Lasten syntymäpäiviä ei sovi unohtaa ja kummilasten ja veljen lasten syntymäpäivätkin olisi hyvä muistaa. Äitiä, anoppia ja appiukkoa on muistettava myös onnitella merkkipäivinä ja ystävien muistaminen olisi myös paikallaan. Veljeä unohtamatta! Työpaikalla on muistettava sovitut tapaamiset ja deadlinet. Töissä pitäisi muistaa myös asiakkaiden nimet ja mistä yrityksestä kukin on. Yksityispuolella on muistettava lasten vanhempainillat, tarksvärkkipäivät, liikuntapäivät, hammaslääkärit ja terveystarkastukset. On muistettava lasten luokat ja opettajat, ainakin luokanohjaajan nimi olisi hyvä olla muistissa. Kaupassa on muistettava, mitä kaikkea kaapista puuttuikaan. Lasten vaatteiden kunto on muistettava tarkistaa pari kertaa vuodessa ja on ostaa tarvittaessa uutta pieneksi jääneiden tilalle. Autoakaan ei saa unohtaa, ainakin polttoainemittaria pitäisi muistaa seurata, jotta tankki ei pääsisi tyhjäksi huomaamatta. Öljyäkin on muistettava tilata ja lukea vesimittari. Kukat on muistettava kastella vähintään kerran viikossa ja mökki on muistettava laittaa talviteloille.


Muutakin muistamista varmasti on, mutta enpä nyt muista että mitä... 


Toisinaan pelkään, että kovalevyni poksahtaa. Jonain päivänä niin todennäköisesti käykin. Löydätte minut sen jälkeen jostain kaupungin kaduilta, joita harhailen kuin zombie, etsien omaa päätäni ja eilistä päivää.


Unohtumatonta päivää kaikille!







12.9.2015

Käsitöiden lumoissa

Ulkona on sää mitä kaunein, mutta pihatyöt eivät enää huvita. No sen verran niitä olen tehnyt, että leikkasin tänään nurmikon, toivottavasti viimeistä kertaa tänä syksynä, ja siistin hieman kukkapenkkejä. Sen jälkeen siirryin takaisin ompelukoneen ääreen...

Innostuin taas vaihteeksi ompelemaan pussukoita ja tekemään tilkkutöitä. Joulu minulla on jo mielessä, ja joululahjat... On mukavaa antaa lahjaksi jotain itse tehtyä. Ja samalla kun ompelee lahjoja, tulee tehtyä jotain itsellekin. Oman sohvan nurkkaan ompelin uuden tyynyn:


Oranssi ei varmastikaan ole mikään trendikäs väri tällä hetkellä sisustusmaailmassa, mutta siitäpä minä vähät välitän. Voin kyllä ihailla lehtien sivuilta ja blogeista vaaleita sisustuksia, mutta itse en pystyisi sellaisen keskellä elämään. Väriä pitää olla!!! Silloin tunnen oloni kotoisaksi.

Sain hyvältä ystävältäni lahjoituksena ison kasan kankaita ja niitä olen hyödyntänyt seuraavissa kuvissa olevissa pussukoissa. Isot pussukat lähtevät lahjoiksi, tuon pienen tetra-pussukan pidan itselläni. Nuottiavain-kuviolla varutettu pussukka on tehty kankaasta, jonka löysin Eurokankaan palalaarista. Sekin lähtee lahjaksi.




Ja sitten niitä tilkkutöitä... Haluan viimein eroon vuosia laatikoissani pyörineistä kankaista, joiden joukossa on joitakin inhokkejakin, kuten esim. tuo vaalea kangas, jossa on vaaleansinistä ja vaaleanpunaisia kukkia. Ostin tuota kangasta joskus 20 vuotta sitten keittiöön verhokankaaksi, mutta se ei sopinut sinne silloin eikä se sovi meillä mihinkään muuallekaan. Niinpä olen hyödyntänyt sitä muuten. Kuvissa olevat kassit on siis tehty lähes 100% kierrätyskankaista. Ainakin tuo puna-valkea kassi lähtee lahjaksi, farkkukassin kohtalo on vielä avoin.



Jotain olen vähän neulonutkin. Kynsikkäistä jäi niin paljon lankaa jäljelle, että tein itselleni vielä sormikkaatkin. Lisäksi valmistumassa on lapaset samoista langoista kuin sormikkaat.

Mutta tässä kuva sormikkaista, ohjeen, josta otin hieman osviittaa silmukkamääriin, löysin netistä. Ohje oli Seitsemälle Veljekselle, mutta nämä on siis neulottu Nallesta.


Ystäväni pojalle neuloin 12-vuotislahjaksi sukat Seitsemästä Veljeksestä Novitan perusohjeella. Sukkien koko on peräti 43, poika kun on erityisen pitkä ikäisekseen - ennusteiden mukaan kasvaa lähes kaksimetriseksi hujopiksi. Sukat olivat mieleiset ja sopivat, joten neulominen kannatti.


Lisää pussukoita ja tilkkukasseja on luvassa ja iltaisin myös neulepuikot heiluvat TV:n ääressä. Mutta jossakin vaiheessa tiedän kyllästyväni ompeluhommiin ja sitten on taas aika korjata ompelukone pois työpöydältä ja sulloa kankaat kaappiin. Mistä seuraavaksi innostun, on vielä arvoitus.

Se onkin aika mielenkiintoista, kuinka tuo innostus aina tulee ja menee... Joskus saatan soittaa vaikka pianoa viikon jokaisena iltana, ja sitten menee helposti parikin kuukautta ilman että edes kosken koko soittimeen. Sama juttu on ompelun, askartelun ja maalaushommien kanssa. Välillä niitä huvittaa tehdä ja välillä ei. Ainoa harrastus, josta jaksan innostua jollakin tasolla joka päivä, on hevosen hoito ja ratsastus. Toisaalta, siitä onkin pakko innostua, koska sitä hevosta ei voi työntää kaappiin odottamaan parempia päiviä kuten kankaat ja langat voi... Toisaalta en haluaisi niin tehdäkään, koska saan paljon energiaa hevostelusta. Heppa on ollut niin hyväntuulinen ja tyyni, vaikka laidunkausi onkin jo päättynyt, että sillä on ollut ilo ratsastaa. Muutenkin meillä synkkaa nykyään todella hyvin, alkuvuosien vaikeuksien jälkeen. Ehkä nyt sitten lopulta olemme oppineet tuntemaan toisemme ja toistemme tavat ja luottamusta on löytynyt puolin ja toisin. Hyvä niin!

Mutta nyt on lähdettävä ottamaan hieman välipalaa, sen jälkeen ompelen vielä jonkin aikaa ja poika saa käydä ostamassa kaupasta hilloa. Illalla pidämme lettukestit!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

23.8.2015

Sitä sun tätä

Vaikka ulkona olisi hellettä, meillä on töissä usein niin kylmä ilmastoinnin vuoksi että joudun istumaan siellä pitkähihainen paita päällä. Talvella varaan lisäksi mukaan villatakin ja käsineet, koska kylmin sormin on ikävää naputella tietokonetta.

Kynsikkäät, joita olen tähän asti töissä pitänyt, ovat olleet melkoisen paksut turjakkeet. Siksi neuloinkin itselleni toiset ohuemmasta langasta (Novitan Nalle).

Vielä en ole testannut kynsikkäitäni, mutta huomenna ajattelin ottaa ne töihin mukaan. Vaikka tuskin niille aivan vielä käyttöä on!

 

Kynsikkäät sain neulottua iltapuhteina TV:tä katsellessa. Eräänä iltana innostuin myös hieman maalailemaan, vaikka ulkona onkin ollut niin lämmintä, ettei askartelu ja sisähommat ylipäätänsäkään ole oikein napanneet.

Maalasin saviruukun ystävälleni lahjaksi. Ruukkuun istutin pihalta kaivamani malvan taimen. Alla kuva ruukusta pohjamaalauksen jälkeen:


Pohjamaalin kuivutta maalailin ruukkuun malvankukkia. Käytin akryylivärejä ja hyvin niillä ruukun maalaus onnistuikin. Olen myös tyytyväinen kukkiin, jotka sain taiteiltua, vaikka esim. Maten (Ruusuntuhkaa-blogi) kukkien rinnalla malvani kyllä kalpenevat... Mutta ei se mitään.

Alla muutamia kuvia ruukusta eri puolilta:
 



Vintiltä löytyi muutamia muitakin saviruukkuja, maalaan varmaankin ne kaikki, jollakin aikataululla. Ensin odotan helteiden päättymistä, koska ne ovat nyt nuuduttaneet minut aivan täysin. Niin ihanaa kuin kesä ja auringonpaiste ovatkin, niin pääni ei vaan kestä helteistä keliä kovin pitkään. Jos voisi olla mökillä kaiken aikaa, järven rannalla, niin sitten olisi eri juttu. Mutta täällä kaupungissa helle on kyllä tuskaa, ainakin minulle. Tosin onhan se hyvä syy löhöilyyn ja laiskotteluun... Riippumatossa olenkin tänäkin viikonloppuna pötkötellyt ja se on kyllä NIIN mukavaa...

Tässä turinat tällä kertaa. Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!