Loma alkoi

Juhannus on nyt vietetty, yksi yö oltiin kesämökillä ja sen jälkeen suunnistettiin takaisin kotiin, koska tytär sairastui. Epäilimme angiinaa, mutta nieluviljelyn mukaan kyseessä on jokin muu tauti. Viheliäistä kuitenkin sairastaa kesälomalla! Mutta onneksi nyt sentään saimme edes juhannusaaton nauttia mökkeilystä. Juhannuspäivänä sää oli joka tapauksessa sen verran tuulinen, että ei hirveästi harmittanut palata kotiin.

Sormeni toimivat taas lähes normaalisti, joten sain neulottua aloittamani sukat loppuun.

Ihan kunnossa ei oikean käden nimetön ole vieläkään, sillä sormen ensimmäisessä nivelessä on kummallinen, ilmeisesti nesteen täyttämä, patti. Kipeä se ei ole, mutta sormi on edelleen niin turvoksissa, ettei se taivu kunnolla eikä sormessa olevaa sormusta saa pois. Ihme vamma tuokin! Olisi ehkä pitänyt käydä näyttämässä sormea lääkärissä heti lastaussählingin jälkeen, mutta jälkiviisashan on hyvä olla. Ei tullut mentyä lääkäriin, ja turha sitä nyt on enää harmitella.

Ensimmäinen lomapäivä on mennyt hieman ihmetellessä. Päätäkin särki, piti ottaa päiväunet. Mitään ihmeempää en ole vielä saanut aikaiseksi. Kellariin pesuhuoneen oven viereen askartelin mielestäni vitsikkään seinätaulun:

Pyykkiä nimittäin tässä huushollissa riittää!

Aiemmin tuli askarreltua kortti, josta on vitsit kaukana. Tämä surukortti lähti sukulaiselleni ja hänen avovaimolleen sen jälkeen, kun kuulin heidän menettäneen vauvan kesken raskauden. Saatteeksi laitoin korttiin tekstin: "Ilo vaihtui suruksi niin yllättäen. Kuinka hauras elämä onkaan." Tapahtuma veti sanattomaksi ja lohdutuksen sanoja oli niin kovin vaikea löytää...

Tässä kuulumiset tältä erää. Jos kaikki menee kuten olen suunnitellut, aloitan lipaston kunnostusta huomenna. Tarkoitus on aluksi hinkata maalista puhtaaksi lipaston avattava kansi ja laatikot, joissa ei enää paljon hiottavaa olekaan. Sen jälkeen käyn lipaston rungon kimppuun. Tuleva väri on vielä arvoitus... Toisaalta tekisi mieli maalata lipasto mustaksi, toisaalta taas houkuttelisi jokin kiva vihreän sävy, olisi vähän erikoisempi. Musta on tyylikäs väri, mutta toisaalta myös vähän tylsä. 

Mutta hiotaan se huonekalu nyt ensin ja mietitään väriä sitten!

Loma lähenee

Juhannus ja kesäloma lähenevät ja to do-lista on jo valmiina odottamassa. Käsitöitä en ole sormi- ja hartiavaivojen vuoksi juurikaan tehnyt, eikä niitä tule ehkä kesälläkään tehtyä, ellei sitten satu sadepäiviä. Jokusen tilkkutyön voisin silloin väsätä hyödyntäen malleja, joita olen idea-kirjaani kerännyt talven mittaan. Käsitöiden sijaan to do-listallani näyttääkin tänä vuonna olevan perinteisen ikkunanpesu-urakan lisäksi enimmäkseen puutarhatöitä... Mökillä on muutamia pensasmustikoita, jotka pitäisi siirtää uuteen paikkaan ja kotona on edelleen multakasa, joka pitäisi hyödyntää pihanurmikon kunnostamiseen.

Ykköstavoitteena minulla on tänä kesänä kunnostaa vanha lipasto, joka on ollut vintillä toistakymmentä vuotta! Aloitin lipaston kunnostusta vuosia sitten ja se on aika pitkälle jo hiottu maalista puhtaaksi, mutta vielä työtä riittää. Lipasto oli alun perin äitini, lapsena se oli minulla kirjoituspöytänä. Väriä lipasto on vaihtanut vuosien mittaan moneen kertaan. Äitini mukaan se on ollut alun perin puunvärinen, mutta sen jälkeen myös musta, valkoinen, kirkkaan punainen ja ruskea. Poishiottavia maalikerroksia on siis useita.

Toinen tärkeä kesäprojekti on hevosen kuntoutus. Poni on piristynyt ja näyttää olevan edelleen kivuton ja liikutus on aloitettu. Nyt aluksi olemme neiti J:n kanssa talutelleet ponia noin 30 min kerrallaan, ratsastanut olen vain kerran. Silloin pappa vielä harkkaradalla alamäessä tuntui aika kankealta ja käynti oli töksähtelevää, ehkä alamäessä sitten vielä tuli kipuja etusiin, kun oli ratsastaja selässä. Tasamaalla mentiin tuon kokeilun jälkeen, mäkiä on menty vain maasta käsin. Juhannuksen jälkeen kokeilen ratsastusta uudelleen, myös alamäkeen.

Vanhoista valokuvista huomasin, että poni oli vuosi sitten toukokuussa ollut huomattavasti hoikempi kuin nyt. Talven löllöttelystä olen siis joutunut maksamaan kalliin hinnan, ponista puhumattakaan. Kuten eräässä hevosblogissa todettiin, ylipaino ei ole hyväksi kenellekään... Talvella ei vaan ollut paukkuja riittävästi ponin liikutukseen ja kevättalvella liukkaat kelitkin olivat esteenä kunnon treenille, tallilla kun ei ole maneesia. Ei siis ihme, että poni on päässyt läskistymään. Mutta nyt siis aion ryhdistäytyä ja yrittää kaikkeni, että pappa vielä kuntoutuu! Toiveena olisi, että sillä olisi vielä muutama hyvä eläkevuosi edessä ennen lähtöä vihreämmille laitumille. Sekä tietysti se, että kaviokuume ei uusiutuisi.

Keväällä tein innolla muutamia vauvaneuleita, mutta eipä niille nyt sitten olekaan käyttöä. Pieni sukulaisvauvani syntyi kohtutulehduksen vuoksi kesken kaiken raskausviikolla 18 ja menehtyi. Työkaverini puolestaan joutui synnyttämään kuolleen vauvan. Vauva oli täysiaikainen, mutta jostain tuntemattomasta syystä kuoli kohtuun ennen kuin synnytys käynnistyi. Vauva oli jo jonkin verran yliaikainen, en tiedä, olisiko se jollain tavalla vaikuttanut asiaan. Olimme kaikki työpaikalla hyvin järkyttyneitä tästä tapauksesta. Suren myös sukulaiseni ja hänen avovaimonsa kanssa keskenmenoa, joka heitä kohtasi.

Mutta elämä jatkuu ja juhannus lähestyy, tuo valoisten kesäöiden huipennus, suomalaisten suuri juhla. Toivon kaikille aurinkoista ja turvallista juhannusta, älkää juoko liikaa ja olkaa varovaisia vesillä ja liikenteessä!

Kaviokuumetta ja sorminivelvammoja

Toukokuun lopulla aloin jo kuvitella huolien kaikkoavan, kun niskaani lensi uusi pommi: poni sairastui kaviokuumeeseen.

Ponin sairastuminen tuli täysin puskista. 19.5. se oli ollut täysin kunnossa ja intoa täynnä, huilattuaan 1,5 viikkoa eli ajan, jonka minä kärvistelin flunssassa. Pari päivää myöhemmin poni ontui oikeaa etusta, käynti oli töksähtelevää ja poni kaikin puolin nuupea.

Tallinpitäjä Tiina veikkasi heti kaviokuumetta, mutta koska poni ei ollut saanut vihreää ja vain toinen etunen oireili, tuli veikkailtua muitakin vaivoja. Ponille haettiin kuitenkin heti kipulääkekuuri, väkirehut otettiin pois ja pistettiin poni lepoon. Jalkoja kävin kylmäämässä päivittäin. Koska kaviopaise oli yksi mahdollisista diagnooseista, kutsuin paikalle myös kengittäjän. Paisetta ei kuitenkaan löytynyt.

Etukenkien poiston jälkeen ponin oireilu paheni. Ehdin siinä jo itkeä tillittää silmät päästäni että nytkö se on ponin menoa - onhan papalla ikääkin jo 21 v. Klinikalle lähdettiin 28.5. sillä mielellä, että se saattaa olla ponin viimeinen matka. Toisin kuitenkin kävi: ponilla kyllä todettiin kaviokuume ja 3 asteen rotaatio oikeassa kavioluussa, mutta vasen oli puhdas ja ennuste kaikin puolin hyvä. Hoidoksi kipulääke, ruokinnan tarkistus, lepo, sairaskengitys ja LAIHDUTUS. Pappa kun on pikkuisen liian pläski... Painoa pitäisi pudottaa peräti 100 kg!!!

Lääkäri epäili vaivan syyksi metabolista oireyhtymää. Laitumelle ponia ei siis voi enää laittaa ja muutenkin saamme olla tarkkana syömisen kanssa.

Tänään onkin sitten tarkoitus aloittaa ponin liikutus ja painon pudotus, aluksi varovasti käynnissä. Poni sai sairaskengityksen viikonloppuna ja eilen oli jo liikkunut tarhassa puhtaasti. Muutenkin poni näyttää nauttivan elämästään:

Olenkin siis toiveikas, ehkä pappa vielä toipuu entiselleen.

Ja ehkäpä minäkin jossain vaiheessa toivun omista vammoistani. Meidän poniahan ei ole juurikaan tarvinnut kuljetella minnekään, joten koppiin meno ei ole papalle rutiinia. Poni tuli kyllä pienen epäröinnin jälkeen perässäni koppiin, mutta päättikin sitten äkkiä peruuttaa sieltä vauhdilla pois. Minä, jolle jo nuorena iskostettiin päähän ettei hevosta saa koskaan päästää karkuun, jäin apinan raivolla roikkumaan riimunnaruun. Tietäähän sen,  miten käy vetokilvassa hevosen kanssa: ihminen siinä häviää. Niin kävi nytkin ja sain kaupan päälle nivelsidevammat molempien käsien nimettömiin. Pari muutakin niveltä taisi vähän venähtää ja vasen lapa myös, pari päivää sain kipristellä särkyjen kanssa ja edelleen on oikean käden nimetön teipattuna ja turvoksissa.

Niin se on, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Seuraavan kerran annan ponin karata suosiolla.

Poni saatiin lopulta koppiin ihan hyvin pienen harjoittelun jälkeen. Kiitos siitä Tiinalle ja neiti J:lle. Klinikalta lähdettäessä koppiin meno sujui jo huomattavasti paremmin, joten näköjään vanhakin poni oppii vielä uusia temppuja.

Koko episodi otti voimille, mutta nyt alkaa jo helpottaa ja iloisin mielin odotan nyt kesälomaa ja tallipuuhia ponini kanssa.