Nurmikon alkaessa vihertää havahduin huomaamaan, että nurmikostamme on tullut varsinainen voikukkapelto. Ostin siis Fiskarsin uuden voikukkaraudan ja tämän aivan loistavan työkalun avulla ryhdyin sotaan voikukkia vastaan. Arvaattekin varmaan, kuka tuon sodan tulee voittamaan... Voikukat tietysti. Mutta sehän ei minua pysäytä, jääräpäinen kun olen.
Korkealentoinen tavoitteeni oli aluksi poistaa pihasta järjestelmällisesti joka ikinen voikukka, mutta kolmen tunnin kitkemisen jälkeen tajusin, että homma ei sillä tavoin etene kuin muutaman neliön illassa. Koska nurmialueemme on aika iso, joitakin satoja neliöitä, ei kesä olisi perkaamiseen riittänyt sitten millään.
Nyt minulla onkin uusi strategia: poistan voikukkia sitä mukaa, kun ne alkavat kukkia. Siinä samalla nyhdän pois kaikki muutkin voikukat, jos ne pahasti sattuvat silmään. Tämä strategia on tuottanut mukavasti tulosta ja nurmikko näyttää nyt paljon siistimmältä...Vaikka en pääsekään eroon kaikista voikukista, on niitä joka tapauksessa nyt vähemmän kuin viikko sitten!
Kaikenlaista muutakin pientä on tullut kotipihassa puuhattua, mutta nämä puuhat eivät ole mitään sen rinnalla, mitä mökillä on menossa. Sieltähän kaadettiin viime talvena lähes kolmekymmentä puuta ja puita on nyt ystävien ja sukulaisten avulla raivattu pois. Välillä meinaa epätoivo iskeä, kun puuta ja risua vaan riittää ja riittää... Olen hakettanut silppurilla jo ainakin kolme isoa risukasaa, mutta pari metriä korkeita risukasoja on vielä jäljellä saman verran. Kaipa niistä osa poltetaan, sillä ei kukaan jaksa tuota silppuamista loputtomiin!
Tässä pari kuvaa risukasoista:
Osa puista on onneksi jo saatu pinoon, kiitos ahkeran mieheni ja appivanhempieni. Minulle nuo isot puupöllit ovat hieman liian painavia raahattaviksi, selkä ei yksinkertaisesti kestä raskaiden puiden kantamista. Osa puista on kuskattu kaivinkoneen kauhassa, mikä on nopeuttanut tontin siistimistä.
Puupinon vierellä on suuri kivi, jonka päällä äitini vuosia sitten istuttamat kalliokasvit kukkivat kauniisti:
Paljon muuta kaunista tontilla ei sitten olekaan, koska sitä kaivettu auki sieltä sun täältä ja osa pihasta on karmeaa mutaliejua. Muutaman kerran kaivinkone on jäänyt mutaan kiinni, mutta onneksi se on toistaiseksi saatu sieltä aina omin voimin ylös. Välillä hirvittää, kun seuraan miehen ja kaivinkoneen menoa: iso kone heiluu ja huojuu kulkiessaan läpi liejun ja kivikoiden, monta kertaa on näyttänyt siltä että nyt just se kaatuu ja mies sen mukana... Onneksi mitään pahempaa ei ole vielä sattunut. Miehenihän ei ole mikään ammattilainen koneensa kanssa, vaan täysin aloittelija. Ihmeen hyvin hän kuitenkin on oppinut suurta konetta hallitsemaan. Itsestäni ei moiseen olisi.
Koirat ovat olleen mökillä mukana ja nauttineet olostaan kaiken härdellin keskellä. Neiti E seuraa minua kuin hai laivaa minne ikinä menenkin ja Herra C kuskaa palloaan milloin minulle, milloin isännälle. Kaivuria piskit eivät pelkää lainkaan, mikä on sekä hyvä että huono asia... Tarkkana saa olla, etteivät ne jää koneen alle.
Tässä vielä yksi kuva tieltä rannan suuntaan. Mökin etupihallakin on kaiveltu, kuten kuvasta näkyy. Mudan sijaan sieltä löytyi onneksi hiekkamaata, jota voidaan sekoittaa saviseen liejuun ja käyttää täytemaana. Isoja kiviä tontilla riittää riesaksi asti, mutta tontin muokkaus- ja rakennustöissä niistä on kyllä hyötyäkin.
Saapa nähdä, milloin piha valmistuu... Työtä se vaatii ja paljon, mutta onneksi kesä on vasta alussa!
Tästä tulikin niin kylmä kesäkuu, että toivottavasti voikukatkin vähän siitä kärsivät.
VastaaPoistaKova puu-urakka teillä on, mutta hauvelit näyttää viihtyvän.