Sivun näyttöjä yhteensä

11.2.2017

Alkuvuoden käsitöitä ja askarteluja




Uniongelmat ovat hieman helpottaneet ja muutenkin pahimmasta stressistä on päästy eroon, joten olen taas jaksanut puuhailla muutakin kuin maata vain sohvalla puolinukuksissa. Olen väsännyt pieniä neuleita ja ystävänpäiväksi tein muutaman kortin.

Olen neulonut lähinnä itselleni nyt, kun tuntuu siltä ettei muilla ole neuleille tarvetta. Tein Nalle-langasta toiset ratsastuslapaset ja langasta, jonka nimeä en enää muista (Novitan lankoja kuitenkin) lapaset ja pipon.




Heijastinlankaa sisältävästä langasta tein pari pipoa. Niistä tuli aika pieniä, koska lankaa ei ollut paljon, musta pipo mahtuu minulle juuri ja juuri ja sen jätin itselleni, pinkki-mustan lahjoitin serkkuni pienelle tyttärelle, joka oli piposta innoissaan... :)


Jämälankakorin villasekoiteaarteista ja keinokuitulangoista virkkasin itselleni ponchon, puuvillalangoista puolestaan syntyi pieni pyöreä liina, joka päätyy kesällä jollekin ulkona olevalle pöydälle. Pari muutakin jämälankaprojektia on kesken: ohuemmista langoista on syntymässä torkkupeitto (virkkaan isoäidinneliöitä) ja paksummista samoin torkkupeitto, mutta sitä virkkaan kerros kerrokselta. Näiden peittojen valmistuminen tulee kestämään, koska olen nyt käyttänyt niihin jo kaikki jämälangat ja uusia saa tovin odotella.
 


Tässä askartelemani ystävänpäiväkortit:



Torkkupeittojen lisäksi nyt on työn alla pieni ryijy, johon käytän itse kasveilla värjäämiäni villalankoja. Noille langoille on ollut vaikeaa keksiä käyttöä, koska sukkalangoiksi ne eivät ole tarpeeksi kestäviä. Ryijyyn sopivat, saattaisivat toimia myös esim. kämmekkäissä. Niitä voisikin neuloa... Monenlaista suunnitelmaa on taas mielessä käsitöiden ja taiteilun saralla, mutta aikaa kaiken toteuttamiseen on vaikeaa löytää. Pääasia kuitenkin on se, että saan nyt nukuttua paremmin ja on taas ideoita, joita toteuttaa.

Aurinkoista kevättä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Onpa kaikkea kivaa! Aika jännänmalliset nuo ratsastuslapaset! Olet saanut jämälangat käytettyä, minulla vaan niiden vuori kasvaa!

    VastaaPoista
  2. Ompa erikoinen kinnasmalli, en ole ennen nähnytkään tuollaista. Kivoja, viehättäviä töitä kaikki kutomisista askarteluihin.

    VastaaPoista