Kummityttömme pääsi ripille sunnuntaina ja hänelle luonnollisesti askartelin kortin. Kortteja onkin tullut tehtyä aika vähän viime aikoina, mutta ehkä syksyn tullen taas innostun siitäkin.
Rippikortista tuli tällainen:
Melkein samaan syssyyn tuli tehtyä toinenkin kortti, kun läheisen ystäväni siskon perheeseen tuli vauva. Tuoreille vanhemmille lähti tämän näköinen onnittelukortti:
Puutarhatöihin olen tältä kesältä jo tympääntynyt, minun puolestani syksy saa jo tulla... Muutamia syysleimuja pitäisi kaivaa penkeistä pois ja istuttaa muualle, kun ovat niin kovin levinneet. Jostain syystä valkoiset leimut ovat tänä vuonna kasvaneet erityisen pontevasti! Kunhan saan puutarhat kotona ja mökillä syyskuntoon, keskityn taas lahjaneuleisiin ja ompeluun. Muutamia neuleita olen jo saanut valmiiksi, mutta en ole ehtinyt kuvata niitä. Tällä viikolla aion kaivaa ompelukoneenkin taas esille. Työpöydälle on jo raivattu sille tilaa. Maalaus, jonka aloitin kesälomalla, saa nyt odottaa, akryylivärit siirtyivät tarvikelaatikkoon pois ompelukoneen tieltä.
Tällä viikolla alkaa myös sisustussuunnittelukoulutus, johon keväällä hakeuduin. Tarkoitukseni on hyödyntää tuota koulutusta kesämökin sisustuksen uudistamisessa nyt aluksi ja myöhemmin tietysti sitten muissa vastaantulevissa projekteissa. Monenlaista juttua on siis tänäkin syksynä ohjelmassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti