Nuken vaatteita

Kuusivuotiaan kummityttömme äiti pyysi minulta joululahjaksi tyttärelleen nuken vaatteita. Hieman hirvitti lähteä niitä tekemään, koska minulla ei ollut hajuakaan siitä, millaiselle nukelle vaatteita kaivataan. Sain ainoastaan tiedon, että nukke on suunnilleen saman kokoinen kuin baby born-nukke.

Tein siis vaatteet baby born-nukelle suunniteltujen vaatteiden ohjeilla ja kaavoilla. Näitä löytyi runsaasti vanhoista käsityölehdistä.

Ensimmäiseksi neuloin neulesetin: pipon, lapaset, sukat, villahousut ja villatakin:

Seuraavaksi kaivoin esille ompelukoneen ja tilkut ja ompelin kesäisen kietaisumekon:

Housut ja paita ovat nukelle myös tarpeen:

Paitaan kiinnitin ompelumerkin, joka on pyörinyt laatikoissani vaikka kuinka monta vuotta tarpeettomana. Nyt se löysi paikkansa nuken paidan koristeena:

Juhla-asuksi ompelin kukkatunikan, pitsipöksyt ja punaiset kengät. Kengät on tehty askarteluhuovasta ja keinonahasta. Huivin tein ex tempore sopivan kokoisesta kankaanpalasta, takana on tarrakiinnitys.

Tässä vielä lähikuva kengistä. Toivon kenkien kestävän leikissä...

Enemmänkin olisin voinut toki vaatteita ommella, mutta en malttanut, sillä uudet projektit kutkuttelivat aivan liikaa... Mutta jos lapsukainen haluaa, niin voihan näitä vaatteita myöhemminkin ommella lisää.

Näiden vaatteiden teko oli hupaisaa, varsinkin kun kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa, mitään ei tarvinnut ostaa! Samalla kun sain lapselle lahjan, sain tyhjennettyä omia ylitäysiä varastojani... Viime viikolla niitä tosin tuli taas täytettyä, sillä en voinut vastustaa paikallisen marketin lanka-alennuksia. Lähes kaikki Novitan langat olivat 20%:n alennuksessa, ja pakkohan niitä oli muovikassillinen ostaa!!!

Mutta neulehommista lisää sitten myöhemmin.

Joulukortteja

Innostuin tekemään joulukortteja jo heti syysloman jälkeen, kun paluumatkalla Helsingistä poikkesimme Kärkkäiselle ja löysin sieltä vihkosen täynnä ihanan jouluisia papereita ja tarroja. Lisää materiaaleja löytyi kotoa ja tämmöisiä kortteja syntyi tänä vuonna:

Viimevuotisiakin kortteja on vielä jäljellä, joten tänä(kään) vuonna joulukorteista ei tule pulaa... Myös valmiita kortteja tuunaamalla saa kivoja kortteja lähetettäväksi tai vaikka pakettikorteiksi.

Vielä kun tulisi lunta, voisi hiljalleen ryhtyä virittäytymään joulutunnelmiin!

Kissanpäiviä Kosin saarella

Syyslomalla vietimme kissanpäiviä Kosin aurinkoisella saarella auringosta ja hyvästä ruoasta nauttien. Luksuselämää vietti myös Kos-hotellin pulska kissa, joka makoili päivät pitkät hotellin aulassa samettityynyllään...

Kaikilla kissoilla ei ollut yhtä lokoiset oltavat, mutta yhtä kaikki ne tuntuivat selviytyvän. Hotellin alueella pesi lauma kissoja, jotka tekivät asiakkaiden kanssa tuttavuutta aamupalalla ja viettivät aikaansa hotellin allasalueella.

Missään muualla Kreikassa en ole nähnyt yhtä paljon villikissoja kuin Kosilla! Niitä oli kaikkialla, mihin ikinä menimmekin. Ja niitä myös ruokittiin, kuten alla olevasta kuvasta näkyy:

Osa kissoista oli menettänyt näön toisesta silmästään, osalla oli repaleiset korvat. Osa patsasteli raunioilla, osa päivysti jäteastioiden kupeella.

Aviomiehen mielestä kuvasin kissoja aivan liikaa. Mutta voiko näitä kuvauksellisia eläimiä vastustaa? Minä en ainakaan voi... Kuvasin toki muutakin, sillä olihan Kosilla paljonkin nähtävää. Lämpimästi suosittelen saarta myös lapsiperheille, sillä lokakuussa siellä oli mukavan rauhallista eikä ylenpalttisesta bailaamisesta ollut tietoakaan. Paras ruoka löytyi Kosin kaupungin laitamilta taverna Hirodionista eikä hotellimmekaan (Kos Hotel) ollut huono. Kosin kaupungin rannat ovat kivisiä eivätkä siten houkuttele niin paljon kuin hieman kauempana olevat, ihanat hiekkarannat - paras rannoista oli Paradise Beach! Mutta myös Marmarissa oli houkutteleva ranta:

Historiasta kiinnostuneille saarella on paljon nähtävää, mm. vanha linnoitus aivan Kosin kaupungin sydämessä:

Kaupungin alueella oli myös useita arkeologisia alueita sekä jonkin matkan päässä kaupungista Asklepion-niminen paikka (paikan oikeinkirjoitus voi olla tässä hieman väärin), jossa muistaakseni on ollut kauan sitten parantola tai vastaava:

Alla oleva kuva on kaupungin kaivauksilta:

Kissojen lisäksi kreikkalaiseen maisemaan kuuluvat ehdottomasti myös vuoristo ja vuohet!

Eikä kauniita auringolaskujakaan sovi unohtaa. Tämä kuva on otettu hotellimme parvekkeelta. Maisema ei ollut mitenkään silmiä hivelevä, mutta auringonlasku on silti aina auringonlasku...

Yksi matkan hauskoimmista kokemuksista oli jalkahoito paikassa, jossa jalat laitetaan akvaarioon ja kalat sitten popsivat iholta kuollutta solukkoa. Tästä lystistä emme tulleet ottaneeksi kuvaa, mutta suosittelen hoitoa lämpimästi... Tehosta en tiedä, mutta kalojen kutittelu oli mukavan rentouttavaa. Lapsetkin tykkäsivät.

Kaiken kaikkiaan tämäkin matka oli virkistävä ja onnistunut. Ja Kosin saarta suosittelen tosiaankin lämpimästi aurinkoa ja merta rakastaville - ja erityisesti kissojen ystäville!

Murtunut varvas

Herra C:n kävely on ollut vaikeaa viime maanantaista lähtien. Luulin, että ongelmat johtuvat kipeästä selästä (koirallahan on siis spondyloosi) ja annoin koiralle kipulääkettä toivoen sen auttavan vaivoihin. Auttoihan se jonkin verran, mutta ei riittävästi.

Torstaina tytär huomasi, että koiran oikea takatassu on turvoksissa. Tarkka tyttö! Tiesin heti, että vika on nyt tassussa eikä selässä. Ehkä kynsitulehdus? Soitin heti eläinlääkärille ja perjantaina herra C tutkittiin ja tassu kuvattiin.

Uloimmasta takajalan varpaasta löytyi murtuma. Varpaan 3. luu kynnestä katsottuna (nuljuluu?) oli mennyt aivan säpäleiksi. Eläinlääkärin mukaan hoitovaihtoehdot olivat 1) jalan lastoitus (mitä hän ei suositellut), 2) varpaan amputaatio (mitä hän suositteli) ja 3) kipulääke ja lepo (lääkärin mielestä eettisesti arveluttava vaihtoehto).

Koska herra C on jo pian 10 v. ja sillä on spondyloosin aiheuttamia halvausoireita takajaloissa, tuntui amputointi arveluttavalta vaihtoehdolta. Kuinka se vaikuttaisi koiran tasapainoon ja kävelyyn? Entä kuinka leikkaushaava paranisi, kun koira ei ole iholtaankaan terve? Tulisiko siihen infektio, antaisiko koira ylipäätänsä haavan olla rauhassa? Kaulurin käyttö ei C:n kanssa ole koskaan oikein onnistunut, sillä koira törmäilee sen kanssa niin, että ei meinaa itsekään pysyä pystyssä, huonekaluista puhumattakaan... Pelkään, että koira kaulurin kanssa töhöttäessään loukkaa vaan itsensä pahemmin.

Koska eläinlääkäri ei suositellut lastoittamistakaan, päädyimme vaihtoehtoon c eli siihen "eettisesti arveluttavaan" hoitoon. Koira saa tujun annoksen kipulääkettä ja sen lisäksi pidämme sitä mahdollisimman paljon levossa. Nyt vain toivotaan, että murtunut luu luutuu ja tassu paranee. Uudet röntgenkuvat voi ottaa 4 viikon kuluttua.

Koiran lopettaminenkin kävi mielessä, mutta koska C on nyt kivuton ja pirteä, päätimme odotella paraneeko varvas vai ei. Jos se ei parane, niin sitten on mietittävä hoito uudelleen.

Onko muilla kokemusta tämmöisistä tilanteista? Millaisiin ratkaisuihin olette päätyneet?

Koen että päätösten tekeminen vanhenevan koiran hoidosta on todella raskasta. Jos herra C olisi nuori ja luustoltaan terve, lihaksikas koira, emme olisi epäröineet amputaation kanssa. Nyt se kyllä arveluttaa, koska koira ei muutenkaan (todennäköisesti) enää vuosia ilonamme ole. En haluaisi amputaatiolla lisätä koiran kärsimysten määrää enkä hankaloittaa sen kävelyä entisestään. Toisaalta, jos murtuma ei luudu ja tassu on aina vaan kipeä, onko kipulääkkeen jatkuva syöttäminenkään sitten järkevää? Kuinka koiran elimistö sen kestää?

Vaikeita kysymyksiä ovat.

Syksyllä sattunutta

Blogissani on ollut hiljaista. Kävimme syyslomalla Kreikassa Kosin aurinkoisella saarella ja sen jälkeen en ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne blogiini yhtään mitään. Laitan kyllä matkasta muutamia kuvia kunhan saan kuvat purettua kamerasta. Sitten kun ehdin ja jaksan. Sitten kun viitsin ja saan aikaiseksi. Saamattomuutta on taas ilmassa, kuten joka syksy. Pimeys väsyttää ja imee kaiken energian kuin märkä asfaltti valon. Onneksi kaamosväsymys tuntuu tänä syksynä kuitenkin olevan vähäisempää kuin vaikkapa vuosi sitten. Joulua kohti mennään rytinällä ja sittenhän se päivä alkaakin taas pidentyä.

Viikko etelän auringossa teki hyvää. Imin auringonvaloa ja energiaa itseeni oikein urakalla koska tiesin, mikä täällä Suomessa odottaa: pimeys ja kylmyys. Eniten vihaan harmaita, sateisia päiviä. Niitä ei Kosilla onneksi ollut. Kulkukissoja siellä oli kyllä siitäkin edestä. Otin niistä paljon kuvia, koska kissat ovat niin kuvauksellisia ja kiehtovia eläimiä.

Heppani siirtyi lokakuussa pois ruunalaumasta. Muut hevoset kiusasivat Romppua niin, että elämisestä laumassa ei tullut mitään. Heppa oli jatkuvasti verihaavoilla. Lomammekin aikana tuli haava silmän alle, onneksi ei silmään. Muilta tallin asiakkailta kuulin, että jos heppani oli yrittänyt vaikkapa makoilla, muut hepat olivat jatkuvasti ajaneet sitä ylös. Hetkenkään rauhaa ei sille annettu. Eipä ihme, että ruuna-poloinen oli jatkuvasti niin uupunut! Nyt se on kuin toinen hevonen: pirteä ja iloinen. Eikä haavoista ole tietoakaan!

Se kyllä hieman suututtaa, että tallin henkilökunta ei kertonut minulle lauman ongelmista. Oli ikävä kuulla muilta asiakkailta, että hevostani kiusataan laumassa oikein urakalla. Itsehän en ongelmia havainnut, koska silloin kun olin tallilla, heppa oli minun kanssani.  Mutta pääasia on, että pysyviä vammoja ei tuosta laumakokeilusta tullut. Uskallan kyllä taas kesällä laittaa Rompun laumaan takaisin. Silloin hepoilla on kylliksi heinää ja tekemistä sen nyhtämisessä eikä taistelua ruoasta tule sillä tavoin kuin nyt "keinoruokinnan" aikana.

Nykyään näen ruunaa useammin kuin ennen, sillä täysihoidon kallistumisen vuoksi siirsin hepan puolihoitoon. Siivoan siis itse tällä hetkellä hepan karsinan ja laitan sille ruoat ja iltaheinät. Tallihommat ovat olleet mukavaa puuhastelua, mutta tokihan ne vievät aikaa. Toistaiseksi homma on kuitenkin toiminut hyvin.

Herra C:n asiat eivät valitettavasti ole yhtä hyvin kuin ruunan. Pari päivää sitten koiran kävely meni vaikeaksi ja koira on selvästi tuskissaan. Takajalat eivät toimi kunnolla ja koiralla on todennäköisesti kipuja joko selässä tai jaloissa tai molemmissa. Herra C saa nyt levätä, lenkeille siitä ei ole. Eilen se ei halunnut mennä edes ulos, jouduimme houkuttelemaan sen omaan pihaan tarpeilleen. Onneksi meillä on kotona vielä koiralle määrättyjä kipulääkkeitä. Annamme nyt niitä viikon ajan ja jos C:n olo ei kohene, viemme sen lääkäriin. Sitten vaan toivotaan, ettei se ole se viimeinen matka...

Äh. En halua edes ajatella koko asiaa!

Illat ovat menneet nukenvaatteita neuloessa. Kummitytön äiti toivoi lapselle joululahjaksi nukenvaatteita, ja hetihän niitä oli ryhdyttävä tekemään. Pieniin neuleisiin saa mukavasti upotettua langanloppuja. Aion myös ommella muutamia nukenvaatteita, tilkkuja kun on nurkat pullollaan.

Näin on syksy täällä sujahdellut. Lunta yhä odotellaan...

Heppakortteja

Työpöytääni siivotessani löysin vanhan kalenterin, jossa oli kuvia hevosista. Koska en raaskinut heittää kauniita heppakuvia paperinkeräykseen, päätin tehdä osasta kortteja. Niitä syntyikin sitten aika monta... Tässäpä kuvia:

Kuten huomaatte, joukkoon mahtui muutama jouluinenkin kortti. Sattui sopivasti olemaan muutama tuollainen talvinen heppakuva, siitähän se inspiraatio joulukorttien tekoon tuli. Muuten se ei kyllä vielä tässä vaiheessa syksyä oikein innosta.

Tämä viimeinen kortti ei ole heppakortti, vaan otukset kortissa ovat olevinaan flamingoja. Lintujen malli on saatu askartelulehdestä, jonka ostin kauan sitten.

Olen ollut pari päivää kotona flunssaista lasta hoitamassa, siinä syy, miksi yllättäen on löytynyt aikaa askarteluun! Huomenna menen taas töihin ja tenavan kanssa kotiin jää mies, joka itsekin valitteli aamulla kurkkukipua. Oi voi tätä flunssa-aikaa... Jos huonosti käy, olemme syyslomalla sairaana koko porukka. Mutta sille ei voi mitään ja turhapa sitäkään on etukäteen murehtia!

Ulkona niin ihanasti pilkistelee aurinko pilvien lomasta... :)

Pakon edessä

Ruuna Rompsukkainen on ollut kesäkuun alusta saakka ruunalaumassa ja viihtynyt hyvin. Humma on laumassa paljon rauhallisempi kuin koskaan yksin tarhattuna ja sen myötä sitä on ollut myös helpompi käsitellä, eikä maastossakaan ole ollut samanlaista hörhöilyä kuin esim. viime talvena.

Mutta koska hevosenleikki on mitä on, joskus rajuakin, niin hepoille sattuu ja tapahtuu! Pari viikkoa sitten sain nuorirouva T:ltä puhelun, että Rompulla on etujalan yläosassa lähellä kyynärpäätä verta vuotanut haava. Koska oli ilta eikä haava kuulostanut hengenvaaralliselta, kehotin T:tä antamaan hepalle asianmukaisen ensiavun. Eläinlääkärin saaminen tallille illalla klo 20 aikaan tuntui tuossa vaiheessa liian vaikealta. Tallin henkilökunnalle annoin ohjeet laittaa ruuna aamulla yksin tarhaan, jotta se ei riekkuisi muitten heppojen kanssa ja haava saisi rauhassa parantua.

T hoiti hepan ja seuraavana aamuna kävin itse katsomassa haavaa. Olihan se aika ikävän näköinen ventti. Kävin muutamana päivänä suihkuttelemassa haavaa ja kun alkoi näyttää siltä, että se paranee hyvin, palautin ruunan takaisin laumaan.

Viime viikolla sitten laittoi neiti J viestiä, että hänen mielestään ruunan jalka on turvoksissa. Riensin töistä katsomaan hevosta ja turvoksissahan se jalka oli, paksu kuin mikä! Lisäksi haavasta erittyi keltaista mätää. Eipä siinä auttanut muu kuin hälyttää eläinlääkäri paikalle.

Ruuna sai imppariin viiden päivän antibioottikuurin. Ja kuinkas muutenkaan, penisilliini oli annettava kahdesti päivässä kaulalihakseen pistettynä. En ole koskaan pistänyt mitään enkä ketään ja ajatus toisen elävän olennon pistämisestä on tuntunut minusta aina epämiellyttävältä. Viimeksi, kun polle sai kuurin, mieheni ronskina poikana hoiti pistämisen, vaikka ei mikään hevosmies olekaan. Nyt mies oli työmatkalla, joten eipä siinä auttanut muu kuin ottaa itse ruisku ja neula kauniisti käteen ja opetella pistämään.

Nyt kun lääkekuuri alkaa olla lopuillaan, on pistämisestä tullut jo rutiinia, samoin haavan suihkuttelusta. Myös pesupaikalle menosta on tullut helppoa, aiemmin siinäkin oli kaikenlaista säätämistä. Pakon edessä ihminen näköjään oppii mitä vain, jopa pistämään... Tämä varmasti naurattaa kaikkia hoitoalan ihmisiä, mutta moni neulakammoinen varmaankin ymmärtää, kuinka ylpeä olen nyt itsestäni. Minä osasin!

Haava ei kuitenkaan ole vielä parantunut, vaikka tulehdus onkin selätetty. Laitoin hepan yksin tarhaan heti kun huomasin haavan tulehtuneen, mutta siitä huolimatta se onnistui juoksentelemaan niin, että haava aukesi. Edelleenkin se välillä vuotelee. Juttelin tallityöntekijän kanssa asiasta ja hän oli sitä mieltä, että laumassa heppa todennäköisesti riehuu vähemmän kuin yksin tarhassa, joten palautin hepan laumaan. Nyt vaan jatketaan haavan suihkuttelua ja toivotaan, ettei se tulehdu uudelleen...

On näistä eläimistä paljon työtä, jos niistä on iloakin!

Viime aikoina vapaa-aika on mennyt aika tehokkaasti heppahommissa, joten käsitöille ym. ei ole ollut paljon aikaa. Laitan tähän pari kuvaa viime aikojen tuotoksista, ensimmäisenä kuva virkatusta liinasta, jonka tein purkulangasta:

Sitten kierrätyspöllö, jonka tein äitini toiveesta ja joka lähtee 70-vuotislahjaksi äitini ystävälle:

Ja tässä vielä yksi kortti, jonka olen tehnyt jo kauan sitten, mutta josta en ole muistanut ottaa kuvaa:

Ruska on muuten kaunis tänä syksynä ja usvaiset aamut ja illat ovat luoneet mielenkiintoista, aavemaista tunnelmaa. Näpsäisin muutaman kuvan takametsästä eräänä sumuisena iltapäivänä:

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, toivoo Amalia ja karvaiset kaverit!