Kaikenlaista on tullut taas värkättyä jo melkeinpä maaniseen tahtiin. Olin ottanut tavoitteeksi, että askartelen kaikki jouluiset korttimateriaalit valmiiksi korteiksi, mutta kun kortteja oli valmiina 27 kpl, päätin lopettaa. Kaiken huippu oli se, että löysin kirjoituspöydän laatikoiden takaa lisää korttimateriaaleja... Ne olivat valuneet ylitäysistä laatikoista laatikoiden taakse piiloon. Olenkin välillä ihmetellyt, miksi laatikot eivät mene kunnolla kiinni, mutta eipä ole tullut mieleen tutkia, mitä niiden taakse on pudonnut. Vahingossa nytkin huomasin, että laatikoiden takaa löytyy vaikka mitä...
Tässä läjäpäin kuvia valmiista korteista:
Tilauksesta tein myös yhden 30-vuotiskortin:
Korttien lisäksi olen myös neulonut kaikenlaista pientä. Poika tarvitsi uusia lapasia ja niitä tuli neulottua sitten kolme paria. Yhdet lapasista olivat pojalle jo miehen mittoihin venyneeseen käteen liian kapeat, joten ne jäävät minun käyttööni.
Lapaset on neulottu Nalle- Noki- ja Teddy-langoista peruslapasen ohjeella, kuviot ovat omaa tuotantoa.
Itselleni neuloin sukat Drops fabel-langasta. Tämä lanka oli väritykseltään niin kaunista, että jos olisin tullut ostaneeksi sitä enemmän, olisin voinut neuloa siitä itselleni myös paidan. Nyt on tyytyminen sukkiin.
Novitan Puro-langasta neuloin itselleni värikkään ja lämpimän liivin, jota on tullut pidettyä yllä jo monta kertaa - viimeksi tänään!
Sain viimein korjattua myös Neiti E:n syömän Viiru-kissan (joka on siis neulottu pehmokissa, ei oikea eläin), mutta unohdin kuvata sen. Laitan siitä kuvan myöhemmin. Mietin nyt, olenko unohtanut kuvata jotain muutakin... Viime aikoina minulla on ollut niin monta rautaa tulessa, että alan olla jo aivan sekaisin! Tämä viikonloppu on käytettävä siivoamiseen ja paikkojen (ja ajatusten) järjestelyyn. Joulu lähestyy ja paljon pieniä projekteja olisi vielä toteutettava sitä ennen. Mutta eihän se onnistu, joka joka paikka on hujan hajan niin kotona kuin pääkopassakin! Siispä järjestystä kehiin ja sitten hommiin taas!
Synkkä syyssää ei siis todellakaan ole masentanut minua tänä vuonna kuten yleensä, eikä minua masenna myöskään työpaikalla alkaneet YT-neuvottelut. Tiedossa on toistaiseksi vain kahden päivän lomautus, se ei ole paljon, ja toiveita työtilanteen piristymisestä on yhä. Syksy on ollut superhiljainen, välillä olemme tyttöjen kanssa vain istuneet kahvilla ja surffailleet netissä, onpa työpaikalla neulottu lapasia ja säärystimiäkin, kun töitä ei yksinkertaisesti ole ollut... Mutta eiköhän tilanne vuodenvaihteen jälkeen parane. Näin ainakin toivon!
Mahtavaa viikonloppua kaikille!
Aivan ihania joulukortteja!! Eritoten sukkakortteihin ihastuin täysillä, tälläinen sukkamaanikko kun olen :) Myös neuleet tässä sekä edellisessä postauksessa ovat kauniita. Paljon olet saanut aikaiseksi!
VastaaPoistakyllä olet ollut taas ahkerana;) noin monta kaunista Joulukorttia ja siinä sivussa olet vielä pistänyt kutoen. voi ihme - taidat olla melkoinen ikiliikkuja, kun tulosta syntyy hurjaa vauhtia...
VastaaPoistaUpeita kortteja ja käistöitä ♥
VastaaPoista