Siitä taitaa olla jo kuukausi, kun mökillämme laitettiin tontilta puita nurin oikein urakalla kolmen raavaan miehen voimin. Viikko puunkaadon jälkeen kävin katsomassa, miltä maisema näyttää ja olihan se muuttunut aivan toisenlaiseksi.
Tässä pieni kuvasarja siitä, miltä mökillä näytti puunkaadon jälkeen, ennen lumien tuloa:
Osa kaadetuista puista oli sisältä aivan ruskeita ja osa oli lahoja. Puuston karsinta oli siis kaikin puolin perusteltua, vaikka äkkiseltään tontti saattaakin näyttää liian avaralta - näkösuoja naapuriinkin lähti puiden myötä, mutta tilanne kyllä korjaantuu ajan kanssa, kunhan saamme tontilla kaiken valmiiksi! Todennäköisesti istutamme rajalle suojaksi virpiangervoa, se viihtyy kuivassakin paikassa ja kasvaa nopeasti korkeaksi. Myös kuusia ja pihlajaa on kasvamassa "rajavyöhykkeellä" ja ne antavat suojaa kunhan taas tulee kevät ja kesä.
Viime viikonloppuna kävimme mökillä vielä laittelemassa paikkoja kuntoon talveksi ja huomasin, että syksyn myrskyissä isäni vuosikymmeniä sitten väsäämä Kapteeni Koukku oli mennyt nurin. Lahohan se jo olikin, mutta silti tulin pahalle mielelle siitä, että Koukustakin on nyt aika jättänyt, aivan kuten isästäkin. Reppana oli jäätynyt maahan kiinni, täytyy katsoa keväällä, mitä Koukusta on jäljellä ja vieläkö sitä pelastaa. Vähän epäilen, että ei voi.
Yritin etsiä valokuvaa Koukusta, mutta en löytänyt. Laitan tähän sen sijaan maalauksen, jonka olen tehnyt Koukusta lähes 30 vuotta sitten. Jäipähän nyt edes tämä vanha akvarelli muistoksi meidän mökkimme vanhasta portinvartijasta.
Mökki saa nyt odottaa ensi kevääseen, sen jälkeen jatkamme raivaustöitä tontilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti