Sivun näyttöjä yhteensä

28.9.2015

Kovalevy täyttyy

Aikuisen elämässä on kovin paljon muistettavaa. Toisinaan tuntuu siltä, että sitä on aivan liikaa! Kovalevy täyttyy kiihtyvää vauhtia...


Se kun ei riitä, että muistan omat menoni ja aikatauluni, vaan on muistettava myös muiden perheenjäsenten menemiset ja tulemiset. Muistamista riittää, kun on lasten lisäksi vielä lemmikkejäkin. Koiria on muistettava ulkoiluttaa riittävästi ja ruokkia myös päivittäin, totta kai. Vanhan koiran tassujen terveydentilaa on muistettava seurata. Koirat on myös madotettava säännöllisesti ja hevosen madotuskin tulisi muistaa. Hevonen on lisäksi muistettava kengittää 6-8 viikon välein ja kerran vuodessa on muistettava tilata eläinlääkäri paikalle raspaamaan hevosen hampaat ja antamaan tarvittavat rokotukset. Omatkin hampaat tulisi muistaa tarkistuttaa riittävän usein, lasten hampaista nyt puhumattakaan. On muistettava käydä kerran vuodessa optikolla ja uusia reseptit ja käyttää lapsiakin optikolla. Lääkkeet allergiaan ja hypotyreoosiin on muistettava ottaa ajallaan ja lapsiakin on muistutettava D-vitamiinin ottamisesta, allergialääkkeistä, antibiooteista ja mistä milloinkin, vaivasta riippuen. Lapsia pitäisi muistaa muistuttaa myös hampaiden pesusta, liikuntavarusteiden mukaan ottamisesta, läksyjen teosta ja kokeisiin lukemisesta. Joskus jopa kouluun lähtemisestä! On muistettava tyttären laulutunti. On muistettava lasten sosiaaliturvatunnukset, puhelinnumeroita, salasanoja ja käyttäjätunnuksia. Lasten syntymäpäiviä ei sovi unohtaa ja kummilasten ja veljen lasten syntymäpäivätkin olisi hyvä muistaa. Äitiä, anoppia ja appiukkoa on muistettava myös onnitella merkkipäivinä ja ystävien muistaminen olisi myös paikallaan. Veljeä unohtamatta! Työpaikalla on muistettava sovitut tapaamiset ja deadlinet. Töissä pitäisi muistaa myös asiakkaiden nimet ja mistä yrityksestä kukin on. Yksityispuolella on muistettava lasten vanhempainillat, tarksvärkkipäivät, liikuntapäivät, hammaslääkärit ja terveystarkastukset. On muistettava lasten luokat ja opettajat, ainakin luokanohjaajan nimi olisi hyvä olla muistissa. Kaupassa on muistettava, mitä kaikkea kaapista puuttuikaan. Lasten vaatteiden kunto on muistettava tarkistaa pari kertaa vuodessa ja on ostaa tarvittaessa uutta pieneksi jääneiden tilalle. Autoakaan ei saa unohtaa, ainakin polttoainemittaria pitäisi muistaa seurata, jotta tankki ei pääsisi tyhjäksi huomaamatta. Öljyäkin on muistettava tilata ja lukea vesimittari. Kukat on muistettava kastella vähintään kerran viikossa ja mökki on muistettava laittaa talviteloille.


Muutakin muistamista varmasti on, mutta enpä nyt muista että mitä... 


Toisinaan pelkään, että kovalevyni poksahtaa. Jonain päivänä niin todennäköisesti käykin. Löydätte minut sen jälkeen jostain kaupungin kaduilta, joita harhailen kuin zombie, etsien omaa päätäni ja eilistä päivää.


Unohtumatonta päivää kaikille!







1 kommentti:

  1. Nauti siitä, että on millä muistella. Toivottavasti sitä muistia ei koskaan napata kesken kaiken pois! Kokemuksen rintaäänellä voin vinkata, että on nimittäin aikas vaikeata muistaa ettei muista!

    VastaaPoista