Pimeinä syksyn iltoina on tullut jonkin verran neulottua. Tarkoitus on ollut päästä eroon lankavarastosta, joka ei vaan tunnu pienenevän, vaikka kuinka neuloisin... Aina tulee sorruttua lankaostoksiin, joka vesittää suunnitelmani vähentää lankavarastot olemattomiin! Tuttua varmaankin monelle neulomista harrastavalle.
Villasukkia tarvitaan aina, joten neuloin sukat moottoripyöräilevälle pojalleni ja toiset pienelle pojalle, joka toistaiseksi kulkee vielä jalan tai polkupyörällä. Ison pojan sukat on tehty ohuehkosta sukkalangasta, keltaiset sukat puolestaan Nallesta. Ohjeena on ollut ihan normi perussukan ohje.
Koska pipoillekin on talvella käyttöä, neuloin Seiska Veikasta miehelle räyhäkkään seeprapipon ja itselleni kirjavan Nallesta. Ohjeena oli Jacques Cousteau-pipon ohje, jonka olen joskus tulostanut netistä. En enää muista, mistä ohje löytyi monta monituisen vuotta sitten. Ohjeessa lankana oli Novitan Tennessee, mutta nämä pipot on tosiaan neulottu villasekoitelangoista.
Koska joulukin jo alkaa lähestyä, neuloin pienelle sukulaistytölle hyvissä ajoin lahjaksi pörröiset lapaset ja sukat. Lapasten koko 110 cm ja sukkien noin 30. Lankoina Nalle ja pörrölanka jämäkerältä. Ohjeina peruslapasten ja -sukkien ohje.
Lisää sukkia on vielä tulossa... Ja ehkä lapasiakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti