Sivun näyttöjä yhteensä

23.8.2015

Sitä sun tätä

Vaikka ulkona olisi hellettä, meillä on töissä usein niin kylmä ilmastoinnin vuoksi että joudun istumaan siellä pitkähihainen paita päällä. Talvella varaan lisäksi mukaan villatakin ja käsineet, koska kylmin sormin on ikävää naputella tietokonetta.

Kynsikkäät, joita olen tähän asti töissä pitänyt, ovat olleet melkoisen paksut turjakkeet. Siksi neuloinkin itselleni toiset ohuemmasta langasta (Novitan Nalle).

Vielä en ole testannut kynsikkäitäni, mutta huomenna ajattelin ottaa ne töihin mukaan. Vaikka tuskin niille aivan vielä käyttöä on!

 

Kynsikkäät sain neulottua iltapuhteina TV:tä katsellessa. Eräänä iltana innostuin myös hieman maalailemaan, vaikka ulkona onkin ollut niin lämmintä, ettei askartelu ja sisähommat ylipäätänsäkään ole oikein napanneet.

Maalasin saviruukun ystävälleni lahjaksi. Ruukkuun istutin pihalta kaivamani malvan taimen. Alla kuva ruukusta pohjamaalauksen jälkeen:


Pohjamaalin kuivutta maalailin ruukkuun malvankukkia. Käytin akryylivärejä ja hyvin niillä ruukun maalaus onnistuikin. Olen myös tyytyväinen kukkiin, jotka sain taiteiltua, vaikka esim. Maten (Ruusuntuhkaa-blogi) kukkien rinnalla malvani kyllä kalpenevat... Mutta ei se mitään.

Alla muutamia kuvia ruukusta eri puolilta:
 



Vintiltä löytyi muutamia muitakin saviruukkuja, maalaan varmaankin ne kaikki, jollakin aikataululla. Ensin odotan helteiden päättymistä, koska ne ovat nyt nuuduttaneet minut aivan täysin. Niin ihanaa kuin kesä ja auringonpaiste ovatkin, niin pääni ei vaan kestä helteistä keliä kovin pitkään. Jos voisi olla mökillä kaiken aikaa, järven rannalla, niin sitten olisi eri juttu. Mutta täällä kaupungissa helle on kyllä tuskaa, ainakin minulle. Tosin onhan se hyvä syy löhöilyyn ja laiskotteluun... Riippumatossa olenkin tänäkin viikonloppuna pötkötellyt ja se on kyllä NIIN mukavaa...

Tässä turinat tällä kertaa. Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!
 

1 kommentti:

  1. Ihanan saviruukun olet tehnyt. Ihana. En minä vaan noin osaisi maalata. Kynsikkäät olivat myös tosi ihanat. Tarttis kyllä itsekin ruveta tekemään, ettei vaan pääse syksy yllättämään.

    VastaaPoista