Elämässä sattuu ja tapahtuu

Toivoin vuodesta 2019 tulevan rauhallinen ja vähemmän tapahtumarikas vuosi kuin mitä edellinen vuosi oli, mutta nyt näyttää siltä, että toiveeni ei tule toteutumaan.

Ensinnäkin, esikoinenhan lopetti opintonsa kesken, koska ala ei vaan jaksanut kiinnostaa. Koska ajatus siitä, että päivisin ei olisi mitään järkevää tekemistä, ei tuntunut hyvältä, patistimme nuoren miehen työkokeiluun. Poika jaksoi puolitoista viikkoa, sitten hän heitti hanskat naulaan. Kuulemma ahdisti.

Eipä siinä mikään auttanut. Työkokeilu keskeytyi ja minun oli pakko niellä harmini, niin kitkerältä kuin se maistuikin. Ihan nikottelematta en sitä kyllä niellyt, muutamia päiviä oli kotona aika kireä tunnelma. Samaan syssyyn nuori mies sitten päätti, että nyt hän muuttaa kotoa pois. 

No, mikäpäs siinä. Olemme aina sanoneet, että joutomiehiä emme täällä katsele, joten näytimme muutolle vihreää valoa. Arvelen, että se helpottaa sekä meidän vanhempien kuin myös nuoren oloa, kun saamme toisiimme hieman etäisyyttä. Kämppä löytyi nopeasti ja huomenna poika saa avaimet uuteen kotiinsa. Huomenna alamme siis roudaamaan kamppeita pojan tulevaan kotiin, 30 neliön yksiöön. Kuinkas sattuikaan, huomenna on myös syntymäpäiväni... Täytän valtaisat 50 vuotta! Vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että vietän juhlapäivää muuttopuuhissa...

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Noin kuukausi sitten saimme tietää, että 87-vuotiaalla äidilläni on keuhkoissa syöpäkasvain. Äiti menee ensi viikolla lisätutkimuksiin, joiden jälkeen päätetään, mitä kasvaimelle tehdään, vai tehdäänkö sille mitään. Joten on tässä nyt monenlaista miettimistä. Ei siis ihme, että kuuppani ei ihan kestänyt ja olin pari viikkoa sitten pari päivää saikulla. En saanut nukuttua. Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin turvautumaan unilääkkeisiin. Lääkäri olisi kirjoittanut minulle ihan kunnon sairausloman, mutta kieltäydyin siitä. Sanoin, että pärjään kyllä, kunhan saan nukuttua.

Nyt oloni onkin jo parempi. Tuulta päin mennään, taas kerran. Käsittelen asioita tekemällä, tuleen ei saa jäädä makaamaan. Siivoaminen mieheni ja minun yhteisiin 50-vuotisjuhliin, jotka olivat jo viikko sitten, oli täydellistä terapiaa. Juhlissa sain nollattua päätäni tehokkaasti ja niistä jäi hyvä fiilis. Sen lisäksi, että oli kiva kahvitella sukulaisten kera ja bailata ystävien kanssa, saimme hauskoja lahjoja, mm. alemmassa kuvassa näkyvän tiimalasin ja taulun.

Ennen juhlia virkkasin terapiatyönä patalappuja, joista muutama lähtee pojan uuteen kotiin. Ohje patalappuihin löytyy tuoreimmasta Novitan lehdestä. 

Itselleni neuloin jo aiemmin pipon Nallesta ja heijastavasta langasta (Novitan lankoja sekin). Muutaman kerran ehdin pipoa käyttää, sitten sää lämpenikin jo niin, että se alkoi olla aivan liian kuuma. Ensi talveksi neulon pipon kaveriksi yhteensopivat kaulahuivin, lapaset ja sukat.

Asiasta toiseen... Minulla on muutama hyvä ystävä, jotka myös täyttävät 50 vuotta tämän vuoden aikana. Heille ompelin jo valmiiksi kassit, toiselle käsitöitä varten, toiselle nuottien kuljettamiseen. Käsityökassi on ommeltu Suuri Käsityö-lehden ohjeella, musiikki-aiheinen kassi on omaa suunnittelua.

Tässäpä kuulumiset tältä erää. Kevät tulee, aurinko jo lämmittää, kaamosväsymys alkaa hellittää. Tuli mitä tuli, niin eiköhän tässä selvitä. En tykkää muutoksista, mutta näköjään niitä väistämättä tulee, samoin kuin kaikenlaista sairautta ym. ikävää. 

Elämäähän se vain on.