Sivun näyttöjä yhteensä

29.9.2019

Kellarihuone

Sain tänään pitkästä aikaa siivottua ja samalla päätin ottaa muutamia kuvia kellarihuoneestamme. Esikoispoikammehan asusteli tuossa ei huoneeksi-laskettavassa matalassa ja ikkunattomassa huoneessa useita vuosia, ennen kuin viime keväänä muutti kotoa pois. Sen jälkeen huone sisustettiin uudelleen oleskelutilaksi, jollainen se oli ennen kuin poika sen itselleen valloitti. Tarkoitukseni oli esitellä tätä huonetta ja sen sisustusta jo paljon aiemmin, mutta näinpähän se vaan on jäänyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Kellarihuone toimii nyt musiikki-, peli- ja biletystilana. Lattia on kivilaattaa, seinät rapattu vapaasti roiskien ja sen jälkeen maalattu kermankeltaisiksi. Seinillä olevat valaisimet ovat ulkovalaisimia, mutta sopivat hyvin myös tähän tilaan. Kalusteita on kerusteltu sieltä sun täältä, tyynyt sohvalla ompelin keväällä. Nurkassa oleva viherkasvi on tekokasvi, koska näin pimeässä tilassa ei taitaisi mikään oikea kasvi menestyä. 

Tässä kuvia:









Kuten kuvista voi nähdä, tilassa on mm. valkokangas ja värikkäät disco-valot. Ensi perjantaina onkin tarkoitus ensimmäistä kertaa huoneen uudelleen sisustamisen jälkeen pitää siellä kunnon karaoke-bileet ystäväpariskunnan kanssa.

Vaikka lasten kasvaminen ja aikuistuminen onkin toisaalta haikeaa, on siinä hyvätkin puolensa - pikku hiljaa talosta vapautuu tilaa, jota on mukava sisustaa ja laitella taas ihan omaan käyttöön.

Rattoisaa syyskuun loppua kaikille!



1 kommentti:

  1. Teit kellarihuoneesta viihtyisän oleskeluhuoneen.
    niin lasten lähtö maailmalle ..tekee tilaa huoneisiin ja komeroihin:))
    oIkein ihanaa alkavaa lokakuuta!!

    VastaaPoista