Sivun näyttöjä yhteensä

15.1.2020

Hopeamäen remontti on viimeinkin edistynyt

Joulun jälkeen Villa Kumpula nukkeineen sai jäädä nauttimaan jouluisesta tunnelmasta ja minä siirryin Hopeamäen pariin. Aika monta tuntia vierähti hiomisen ja kittaamisen parissa, maalaamisesta puhumattakaan. Osa pinnoista piti maalata kolmeen kertaan, jotta vanha pinta peittyisi.

Alla on kuvia nukketalosta hionnan ja kittauksen jälkeen. Katto ja yläkerran lamput on poistettu (alakerrasta lamppuja ei saanut irti). Mies on asentanut isomman levyn nukketalon alle tukevoittamaan notkahtanutta taloa.


Keittiön rikkinäinen ikkuna on poistettu ja korjattu (siitä tehtiin pienempi kuin aiemmin) ja ikkuna-aukkoa on miehen toimesta pienennetty. 




Maalaamisen tein useammassa vaiheessa, koska maalikerrosten piti luonnollisestikin välillä kuivua. Aluksi maalasin ulkoseinät siniharmaalla ja jalustan levyn valkoisella. Ulkoseinän väri on samaa, jolla pihakaivomme on aikoinaan maalattu ja valkoistakin löytyi varaston kätköistä.



Ulkoseinien maalauksen jälkeen siirryin sisätiloihin ja pohjamaalain kaikki pinnat valkoisella. Eteisen ja portaikon maalaaminen oli haasteellista, tila oli erittäin ahdas.





Pohjamaalin kuivutta maalasin pintoja vielä uudelleen. Makuuhuoneen seinät saivat vaalean turkoosin värin, muut seinät jäivät valkoisiksi. Lattioista ajattelin aluksi tehdä tummanharmaat, mutta ensimmäisen kerroksen vedettyäni alkoi pinta näyttää liian tummalta pieniin tiloihin.






Päätin sitten maalata lattiat samalla värillä kuin ulkoseinät, vaikka se mieheni mielestä olikin hassu ajatus. Toimii silti mielestäni ihan hyvin...

Kun ikkunoiden ulkokarmitkin oli viimein maalattu, siirsimme talon kellarihuoneeseen ja pääsin lopulta tapetoimaan ja "kaakeloimaan". Aloitin kylpyhuoneesta. "Kaakeli" on paperille printattua kivilaatta-kuviota, joka on päällystetty kontaktimuovilla. Takaseinä on tapetoitu askartelukartongilla.


Myös yläkerran aulassa yksi seinä sai askartelukartongista tapetin.


Makuuhuoneeseen en laittanut tapettia lainkaan ja ovikin sai jäädä alkuperäiseen asuunsa.


Tulevaan lastenhuoneeseen laitoin kellertävän tapetin, jossa on punaisia ruusunnuppuja. Hempeää ja pikkutytöille sopivaa.


Keittiö ja eteinen saivat jäädä valkoisiksi, ainakin toistaiseksi. Kaakeleita en vielä tässä vaiheessa ryhtynyt sinne asentamaan.



Olohuoseeseen laitoin vaalean tapetin. Mietin, onko se liian moderni vanhanajan taloon, mutta saa olla toistaiseksi näin. Kattolamppua on vielä tuunattava.



Tässä vielä kuva koko talosta huoneineen. Katto on edelleen hiomatta ja maalaamatta ja sähkötöitä ei ole tehty. Mutta kaikki valmistuu aikanaan...


1 kommentti:

  1. Ison ja pikkutarkan remontin olet tehnyt;)
    Kaunis uusi koti,vaikka ilman sähköjä vielä....
    Kaunniit värit ,olet valinnut...nyt odotetaan..jatko tarinaa...

    VastaaPoista