Neulemekko ja koira-asiaa

Viime viikonloppuna sain lopultakin valmiiksi neulemekon, jota olen ähertänyt ainakin pari vuotta. Upotin mekkoon kaikenlaisia puuvilla- ja puuvillasekoitelankoja. Mekko on tehty kokonaan omalla ohjeella ja hieman jännitti, tuleeko siitä edes sopivan kokoinen vai onko se pieni heti kättelyssä. Onneksi mekko mahtui päälle - mutta lihomisvaraa siinä ei ole :). Tästä tulee minun mökkimekkoni. Toivottavasti se ei ole liian kuuma käytössä...

Sitten surullisempaa asiaa. 11-vuotiaaan Herra C:n eli kotoisammin Capon hiekka elämän tiimalasissa alkaa käydä vähiin. Koiran takapää pettää tuon tuostakin, kävely on vaikeaa erityisesti sisällä, portaat ovat koiralle haasteelliset ja lisäksi koira laahaa takajalkojaan niin, että tassut ovat varpaiden päältä hiertyneet verille. Kipujakin Capolla on, koska kipulääkettä saatuaan se on ollut pirteämpi. Harmillista, että kipulääke aiheuttaa oksentelua, joten sekään ei ole mikään ratkaisu koiran vaivoihin pitkässä juoksussa. Lisäksi koiralta karkaa ulostetta milloin mihinkin. Kakkaa vaan tulee, eikä koira ehdi pyytää ajoissa ulos. Lenkeille emme ole päässeet enää aikoihin, koska Capo ei jaksa ja jalat hiertyvät verille pahemmin kuin omassa pihassa. Ulkoilu on siis rajoittunut omaan pihaan, hyvä kun ollut edes joku paikka missä voi vähän juoksennella pallon perässä ja makoilla.

Koska emme halua kiusata vanhaa koiraa, jonka elämä ei tuosta enää ehommaksi muutu, olemme päättäneet varata sille eläinlääkäriajan vielä viimeisen kerran. Tarkoitus on päättää Capon päivät tulevan viikon perjantaina. Toivon, että saan hommattua eläinlääkärin meille kotiin antamaan nukutuspiikin. Capo pelkää eläinlääkärissä, olisi kurjaa jos sen pitäisi olla peloissaan viimeisillä hetkillään.

Paskamainen juttuhan tämä on. Tunnen itseni ihan pyöveliksi, kun näin suunnittelen ystävän kuolemaa. Mutta jos elämä ei enää anna koiralle juuri mitään, jos se on vain kipua ja kärsimystä ja silkkaa vi...tusta koska lenkeillekään ei enää pysty lähtemään, niin miksi sitä pitäisi pitkittää... Helppoahan se olisi, jos koira vain joku aamu olisi nukkunut nätisti pois. Mutta sitä emme voi jäädä odottamaan, koska on todennäköisempää, että sitä ennen Capon takapää pettää lopullisesti eli halvaantuu. Ja jos niin kauan odotamme, niin sitten olemme odottaneet jo liian pitkään.

Näin se elämä vaan menee... Itkettää ja surettaa, mutta olihan meillä yhdessä sentään 11 mahtavaa vuotta ja vielä muutama päivä on vielä jäljelläkin. En ole yleensä kokenut tarvetta laittaa lemmikeille hautaa, mutta tälle koiralle sellainen laitetaan. Jotenkin vain tuntuu siltä, että niin pitää tehdä. 

Nyt en pysty kirjoittamaan enempää, tulee aivan liian paha mieli. En millään haluaisi luopua tästä aivan mahtavasta koirakaverista, joka ei ole ikinä murissut yhdellekään ihmiselle ja joka on rakastanut lapsia yli kaiken, mutta muuta vaihtoehtoa ei nyt vaan ole.

Ei ole, vaikka sitä niin kovin toivoisin...

Arvontaa

Amalian ateljee-blogissani on arvonta meneillään, käykääpä halukkaat osallistumassa! Järjestän arvonnan myös tässä blogissa kunhan 10 000 kävijän raja on rikkoutunut.


Tänään on sumuinen aamu, mutta kevättä on jo ilmassa!

Keliakia???

Vuosi sitten työterveyslääkäri huolestui havaittuaan, että hemoglobiinini laskee vuosi vuodelta lähes lineaarisesti. Hän antoi minulle lähetteen verikokeisiin, joissa kävin alkuvuodesta. Hemoglobiini oli edelleen laskenut ja oli nyt 121. Eihän se mikään hirvittävän huono ollut, mutta asia askarrutti lääkäriä ja niinpä hän käski minua syömään kuukauden rautaa ja käymään sen jälkeen uudelleen verikokeessa. Tarkoitus oli selvittää, imeytyykö rauta vai ei. Samalla sain lähetteen keliakiaa seulovaan verikokeeseen (S-kudostransglut IgA-va). Keliakia kun voi aiheuttaa mm. raudan imeytymishäiriöitä.

Hemoglobiini oli noussut jonkin verran ja oli nyt 128. Rautaa siis imeytyy ja hyvä niin. Kävin lääkärin vastaanotolla eikä hän ollut enää asiasta huolissaan. Keliakia-testin tuloksia en tuolloin saanut, koska ne eivät olleet vielä valmistuneet.

Eilen illalla kävin katsomassa itse Mehiläisen sivuilta keliakia-kokeen tuloksen. Yllättäen se oli > 128 U/ml! Raja-arvot tuolle verikokeelle ovat sellaiset, että jos tulos on alle 7, testi on negatiivinen eikä siis viittaa keliakiaan, tosin vääriä negatiivisa voi tulla, jos henkilöllä on IgA-puutos. Jos tulos on yli 10(joissakin labroissa 13), testi on positiivinen ja viittaa keliakiaan. Minun tulokseni on siis erittäin vahvasti positiivinen, koska se ilmeisesti meni yli määritysrajan.

Nyt olen vähän pallo hukassa. Onko minulla keliakia? Vuosia olen kärsinyt erilaisista vatsaoireista, joita olen pitänyt vain stressistä ja laktoosista johtuvina. Lisäksi on ihottumaa ja kutinaa, mutta nekään eivät ole keliakialle tyypillisissä paikoissa. Ehkä oireet kuitenkin sitten johtuvat keliakiasta? Lääkäri sanoi, että jos testi on positiivinen, joudun tähystykseen, jossa otetaan ohutsuolesta koepala. Nyt mietin, että miksi tähystys olisi tarpeen, eikö tuo verikoe riitä? Luin jostain, että Tampereen yliopistossa olisi tehty tutkimus, jonka mukaan tähystys ei olisi enää tarpeen keliakia-diagnoosin saamiseksi. Että verikoe riittäisi. Ja jos gluteeniton ruokavalio tuo helpotuksen oireisiin, miksi pitäisi enää mennä tähystykseen? En halua letkua nielemään, en sitten millään. Itse toimenpide ei pelota, mutta pelkään saavani siellä jonkun paniikkikohtauksen tms. Joskus on tullut esim. kesken hieronnan sellainen tunne, että happi loppuu. Miten kävisi, jos nieluun työnnettäisiin letku? Ei, siitä ei vaan tule mitään...Tukehtumisen tunne tulisi varmasti.

Jos joku lukijoista tietää tästä asiasta jotain, niin kertokaa ihmeessä, miten teidän / tuttavienne / potilaittenne kohdalla on toimittu!!! Haluan ehdottomasti toisen mielipiteen työterveyslääkärin mielipiteen lisäksi tuosta tähystysasiasta.

Asiasta toiseen. Olen tehnyt akryyliväreillä muutamia kokeiluja ja niiden myötä syntyivät nämä kyltit kesämökin pihalle vietäviksi:

En vielä tiedä, ripustanko nämä kyltit johonkin vai naulaanko ne jonkun kepin nokkaan ja tökkään maahan... Mutta mökille nämä joka tapauksessa päätyvät.

Maalaushommien lisäksi olen neulonut yhdet sukat, kokoa 30. Ei näillekään sukille käyttäjää vielä ole, mutta ehkä joskus, jossain.

Tänään olen leikkinyt akryyliväreillä, tosin huonoin tuloksin. Tuo keliakia-asia askarruttaa ja vaivaa mieltä niin, että on ollut vaikeaa keskittyä eikä kärsivällisyys ole oikein riittänyt mihinkään. Piirustus- ja maalauspuuhiin ei pitäisi ikinä ryhtyä, jos on väsynyt tai keskittymiskyvytön!

Loppuillan vietä suosiolla sohvalla TV:n ääressä. Siellä en ainakaan pysty pilaamaan enää yhtään maalauspohjaa.

Lomafiiliksiä

Loma on sujunut hyvin. Olen saanut nukkua niin paljon kuin huvittaa, olen syönyt silloin kuin huvittaa ja mitä huvittaa (lihomatta silti grammaakaan), ulkoillut koirien ja hepan kanssa, ommellut porraskäytäviin uudet verhot, tehnyt tilkkutyötä ja saanut viimein ojennukseen myös teinipojan rippikuvat ja kiitoskortit - vielä kun saisin ne postiin! Lisäksi olen tavannut muutamia ystäviä ja sukulaisia. Lomaviikko on siis ollut oikein rentouttava ja antoisa. Töihin paluu ei houkuttele... Mutta ei se toisaalta kovin paljon ahdistakaan. Työni on mielekästä ja riittävän haastavaa olematta kuitenkaan liian rasittavaa. Ihan hyvä niin. Silti, jos saisin vaikka riittävän ison lottovoiton, en epäröisi irtisanoutua.

Lomalla tulee usein mietittyä työn mielekkyyttä. Kotonakin aika kuluu mukavasti, ei ole vapaa-ajan ongelmia. Mielekästä tekemistä löytyy. Harmi vain, että siitä ei kukaan maksa mitään. Olen usein pohtinut, kuinka saisin yhdistettyä harrastukseni ja työn, mutta vielä en ole keksinyt ratkaisua tähän ongelmaan. Haaveilen usein alan vaihdosta, mutta realiteetit iskevät aina vastaan: vakituisesta työstä ei kannata tyhjän päälle lähteä. Vaikka opiskelua Suomessa tuetaan, voi tämän ikäisen naisen olla vaikeaa työllistyä uudelle alalle. Työttömänä olo ei houkuttele. Eikä uuden uran luominen tyhjästä. Niinpä sitten sinnittelen tässä nykyisessä työssäni, vaikka rehellisesti sanottuna olen saanut siitä irti jo kaiken sen, mitä siitä on irti otettavissa. Raha on kuitenkin hyvä kannustin työssä jatkamiseen.

Mutta se näistä pohdiskeluista. Ompelin tosiaan käytävien ikkunoihin uudet verhot, kun löysin Eurokankaasta sopivan kangaspalan. Se maksoi vain 30 euroa, ja sain siitä kapat neljään ikkunaan. Tässä kuva yläkerran portaikon ikkunasta ja uudesta verhosta:

Verhon kukkakuviot eivät kyllä tästä kuvasta kovin hyvin erotu... Täytynee ottaa jossain vaiheessa parempi kuva!

Koska lankoja yhä vain riittää ja riittää, neuloin joutessani pienet sukat, kokoa 22. Lanka on Nallea tai Woolia, en ole varma, koska vyöte oli kadonnut. Lanka oli erikoisen väristä, sellaista kellanvihreää... Ehkä enempi keltaista kuitenkin. Näille sukille ei ole vielä käyttäjää, mutta luotan siihen, että aika tavaran kaupitsee. Sukat päätyvät siis lahjalaatikkoon, joka alkaa olla kyllä aika täysi... Aion silti neuloa lisääkin sukkia ja lapasia, koska ne valmistuvat nopeasti ja niihin saa hyvin upotettua jämälankoja. Turha noita lankoja on kaapissakaan pyöritellä, vuosikausia ovat useimmat kerät jo siellä pölyttyneet!

Tilkkutyökin on edistynyt. Olen ommellut valmiiksi suurimman osan blokeista, mutta vielä ne pitäisi silittää, siistiä reunat ja ommella yhteen. En tiedä, jaksanko tai haluanko tehdä sitä tällä lomalla. Voi olla, että kerään tänään työn kassiin ja siirrän odottamaan seuravaa ompeluinnostuskautta. Nyt on vähän sellainen fiilis, että kun loma lähenee loppuaan, voisin tehdä jotain muutakin kuin ommella. En vaan tiedä vielä mitä loppulomalla tekisin. Kortteja? Vai kaivaisinko piirustustarvikkeet taas esiin? No, katsotaan. Tässä kuitenkin kuva tilkkublokeista, joita olen väsännyt:

Hyvää maaliskuun jatkoa kaikille!

Talvilomalla

Kauan kaipaamani talviloma alkoi viimeinkin. Olenkin totisesti ollut loman tarpeessa ja aion ottaa nyt lomastani kaiken irti! Satsaan ulkoiluun ja eläinten ja perheen kanssa puuhasteluun. Siinä sitä mukavasti rentoutuu.

Töissä on edelleen kiirettä, mutta kotona onneksi on pahin stressi helpottanut. Kun vanne ei enää niin pahasti kiristä otsanahkaa, on käsitöitäkin tullut tehtyä enemmän. Purkamani liivin Puro-langoista neuloin tumppuja. Koska lankaa jäi, purin ensimmäisistä Puro-tumpuista pois langat, jotka eivät olleet Puroa ja neuloin tumput uudelleen loppuun Purolla. Lapasista tuli heti paljon paremman näköiset:

Jostain kumman syystä tämä kuva tuli nyt pystyasentoon, vaikka se alunperin oli kyllä vaaka-asennossa... Enkä saa asiaa korjattua. Oi voi... Aina tulee ongelmia näiden tietokoneiden kanssa.

Mutta lapasia on nyt useammat, naisen käteen sopivat. Yhdet neuloin lapsen kokoa, vielä en tiedä kenen lapsukaisen käteen tumput päätyvät.

Tytär valitti villasukkien puutetta, joten hänelle neuloin Nalle-langasta sukat:

Myös ompeluhommia on tullut tehtyä. Serkkuni kutsui meidät viikko sitten luokseen syömään ja ompelin hänelle tuliaisiksi rantakassin:

 

Ja viimeisenä kuva ompelemastani tilkkupeitosta. Peitto on tarkoitettu vauvalle. Minulla on nimittäin sellainen fiilis, että sukuun syntyy lähiaikoina uusi pienokainen... Kukaan ei tosin ole myöntänyt olevansa raskaana tai edes suunnittelevansa sellaista, mutta minulla on vain tämä tunne. Siksi ompelin tämän peiton, jonka ensimmäisenä sukuun syntyvä vauva tulee saamaan. Tykkäsin tämän peiton ompelemisesta todella paljon. Tikkauksetkin onnistuivat mielestäni hyvin, vaikka en niiden tekemisessä mikään mestari olekaan. Tikkasin ympyrät käyttämällä piirtoheitinkalvosta leikattua mallia, se oli hyvä ratkaisu.

 

Olen päättänyt ommella tilkkupeitot myös kaikille omille lapsilleni, koska aiemmin tekemäni, olohuoneen sohvalla päätynyt tilkkupeitto, on ollut lapsilla ahkerassa käytössä. Ensimmäistä peittoa olen jo aloitellut, sen saa teinipoika mukaansa sitten kun jossain vaiheessa päättää muuttaa omilleen. Joitakin vuosia siihen menee, mutta eipä peittokaan ole vielä valmis...

Tilkkutöissä on jotain kiehtovaa. Nyt kun olen lomalla, aionkin käydä täydentämässä kangasvarastojani, jotta saan tehtyä tilkkupeitoista sellaiset kuin olen suunnitellut. Kangasvarastoni ovat huvenneet hyvää vauhtia, syksyllä tuli ommeltua kuitenkin aika paljon. Myös lankavarastoja olen saanut kutistumaan, hyvä niin! Ehkä joskus vielä saadaan joku tolkku tähänkin huusholliin... :)

Helmikuisia ajatuksia

Helmikuu - yleensä silloin on kova pakkanen ja aurinko paistaa. Nyt on sää mennyt suojan puolelle ja räystäiltä tippuu vesi. Tintitkin sirkuttavat kuin maaliskuussa konsanaan. Kovin on keväistä, mutta ei se mitään. Kevät on lempivuodenaikani, täynnä lupausta tulevasta.

Reilun viikon kuluttua teinipoika saa mopokorttinsa takaisin. Tuomio tuli törkeästä liikenteen vaarantamisesta, rangaistuksena 35 päiväsakkoa ja reilun 3 kk ajokielto, joka siis alkoi jo marraskuussa ja on pian kärsitty. Hyvä näin, rangaistus olisi voinut olla ankarampikin. Toisaalta, olemme kyllä koko perhe tästä tapauksesta kärsineet, sillä poikahan masentui kovasti töppäilystään ja kortin menetyksestä. Jonkinlainen rangaistushan se henkinen kärsimyskin on. Kaikenlaista harmia liikennerikkomus on tosiaan poikinut, kovasti on poika ollut stressaantunut asiasta. Toivottavasti poika piristyy, kun kortti palautuu. Ehkä koulukin alkaa sitten sujua taas paremmin. Näin toivoisin, sillä olemme kaikki aika uupuneita tästä tapauksesta ja kaikesta mitä se on tuonut tullessaan. Poitsulla on kuitenkin viimeinen vuosi peruskoulussa menossa ja se pitäisi saada suoritettua kunnialla loppuun. Mutta aika näyttää, kuinka käy, jaksaako poika hoitaa koulunsa vai ei. Me vanhemmat olemme kyllä parhaamme mukaan koettaneet poikaa neuvoa ja opastaa, kertoneet kuinka tärkeää olisi hoitaa koulu asiallisesti jne. Mutta aina eivät vanhempien ponnistelut vaan riitä.

Koska olen ollut aika väsynyt tuosta kaikesta edellä mainitusta, on luovuus ollut aika tavalla lepotilassa. Jonkin verran olen neulonut, koska pakkohan sitä on käsillään jotain tehdä. Sain loppuun neulepaidan, jota olen neulonut jo pari kuukautta ainakin, tässä kuva siitä:

 

Paitaan käytin kaikki ohuet villasekoitelangat, mitä varastoistani löysin. Ohje paitaan löytyi vanhasta Novitan neulelehdestä. Tein paidasta vähän lyhemmän kuin mitä ohjeessa oli, langat eivät olisi riittäneet tunikamaiseen paitaan. Hyvä tästä tuli, mutta aika lämmin - paita saa odottaa pakkasia.

Novitan Puro-langasta neuloin tumput. Harmi vaan, että lanka loppui kesken! Jouduin siis käyttämään lapasiin vähän muitakin lankoja, eikä niistä tullut kovin nätit. Mutta kyllä nämä kelpaavat vaikka tallitöihin:

 

Vasta neulottuani lapaset loppuun huomasin, että vaatekaapissani oli Purosta neulottu liivi, jota en käytä koskaan. Purin sen ja sain Puroa lisää. Mutta en viitsinyt purkaa jo valmiita lapasia, vaan neulon nyt Purosta uusia lapasia. Kaikille kyllä löytyy käyttöä, jossain vaiheessa!

Voitin Hurauskadun Talot-blogin arvonnassa ja sieltä tuli minulle tämmöinen kiva palkinto:

 

Paketista löytyi siis lasipurkkeja, peili, kukkakori ja WC-pöntön avaamiseen tarkoitettu juttu, onko se nyt sitten karhu vai mikä. Kivat miniatyyrit ovat löytäneet paikkansa Villa Kumpulassa. Jonkin verran kutkuttaisi mineillä pitkästä aikaa, mutta juuri nyt ei ole kuitenkaan tarpeeksi fiilistä siihenkään. Odottelen siis rauhassa inspiraatiota...

Töissä on hirvittävä kiire ja henkilökuntaa aivan liian vähän, koska "oikea käteni" neiti N lähti 3 kk opintovapaalle. Ikävästi sattui tuo vapaa juuri vuoden kiireisimpääna aikaan... Viikko sitten aloittanut harjoittelija ei pysty neiti N:ää korvaamaan sitten millään, mutta onhan hänenkin työpanoksensa toki tyhjää parempi. Ehkä tästä keväästä jotenkin selvitään. Työn puolesta ainakin helpottaa taas toukokuussa, sen tiedän vanhasta kokemuksesta. Kesäksi aina hiljenee.

Päivä kerrallaan täällä elellään, mitäpä sitä ihminen muutakaan voi. Ehkä tässä päästään vielä kaikkien vaikeuksien kautta voittoon. Eihän se teinipojan murrosikäkään voi ikuisuuksia kestää. Koetamme jaksaa tämän vaikean ajan, eihän se helppoa ole pojalle itselleenkään.

Tsemppiä kaikkien teinien vanhemmille!

Viime viikkojen väkerrykset

En ole päivittänyt blogejani pitkiin aikoihin, koska mies osti minulle uuden läppärin enkä ole saanut sillä kuvia ulos kamerasta. Kyllästyin viimein pelehtimään uuden koneen kanssa ja kaivoin esille vanhan, joka on hidas, mutta tuttu ja turvallinen...Nyt päivityksetkin taas onnistuvat. Vanhassa vara parempi!

Kaikenlaista pientä on tullut värkättyä tässä alkuvuoden aikana. Kummitytölle askartelin synttärikortin ja neuloin lapaset tyttösen täyttäessä 7 vuotta. Lapasista en muistanut ottaa kuvaa, mutta kortin sentään muistin ikuistaa:

 

Vanhoista verhorenkaista pääsin eroon virkkaamalla niistä pannunalusia. Samalla sain hävitettyä pois vanhoja langanloppuja ja vähän uusiakin:

 

Varsinainen villitys nyt tammikuussa on ollut kuitenkin karkkipaperipussukoiden ompelu! Sain kaveriltani hyviä vinkkejä ja innostuin kokeilemaan joulun aikana kerätyistä papereista pussukoiden ompelua. Se oli yllättävän helppoa ja mukavaa, kaikki tarvikkeetkin löytyivät kotoa kontaktimuovia ja vetoketjuja myöten. Tässä nyt siis pussukkakavalkadi... Suosikkini on punainen Dumle-pussukka, jossa on kullanvärinen ketju. Sen otan bilelaukuksi, kun seuraavan kerran siipan kanssa lähdemme jonnekin juhliin!

Karkkipapereita on vielä vino pino jäljellä, mutta toistaiseksi en aio ommella enempää pussukoita. Omiin tarpeisiin niitä nyt on ja lahjalaatikkoonkin vilahtaa useampia.

Tällä hetkellä käsityörintamalla ei tapahdu ihmeempiä. Muutama neuletyö on kesken ja ne pitäisi saada loppuun. En tiedä, mitä teen seuraavaksi. Ehkä maalailen, sillä iso hevostyö, jonka aloitin akryyvärikurssilla, on edelleen kesken. Se oli työläämpi projekti kuin arvasinkaan.

Suurempaa työtilaa olen viime aikoina kaipaillut! Alla on muutama kuva makuuhuoneen nurkassa olevasta työtilastani ja kuten kuvista voi huomata, pöytätilaa on aika niukasti. Eikä tilaa ole oikein muutenkaan... Pitäisi olla iso pöytä, johon voisi levitellä kankaita ja papereita, ja tarpeeksi lattiatilaa maalaustelineelle ym. No, ehkä sitten joskus sitä tilaa on, kun lapset muuttavat kotoa pois. Siihen menee kyllä vielä aika monta vuotta, joten pitkään saan vielä tyytyä tähän pieneen nurkkaukseeni!

Pakkaset ovat jatkuneet aika pitkään, mutta ehkä huomenna alkavat hellittää. Mukava juttu, sillä ratsastaminen 25 asteen pakkasessa ei ole oikein houkutellut. Heppa on saanut viettää lomaa, mutta alan kyllä jo kaivata satulaan. Ehkä huomenna...

Kevättä kohti mennään joka tapauksessa!

Ai niin, voitin muuten Huraskadun talot-blogin arvonnassa jonkin yllätyspalkinnon! Sitä tässä nyt jännityksellä odottelen...