Joulukortteilu lähti lapasesta

Olen monena vuonna askarrellut joulukortit jo lokakuussa ja niin tein tälläkin kertaa. Tarkoitus oli tehdä vain muutamia kortteja, koska olen pyrkinyt vähentämään korttien lähettämistä: olen viime vuosina laittanut niitä vain niille tärkeimmille ihmisille, joiden kanssa muutenkin olen tekemisissä kuin vain kerran vuodessa joulukortin lähettämällä.

No, se korttien teko lähti vähän lapasesta... En vain osannut lopettaa. Tein kortteja kunnes materiaalit eivät enää riittäneet. Sen jälkeen askartelin vielä pakettikortteja jämistä. Ja kun viimein lopetin ja päätin, että nyt kortit on tehty, niin enkös vain sitten marketissa langennut askartelulehden ostoon, ja siinähän tuli mukana lisää materiaaleja joulukorttien tekoon... No nuo materiaalit ovat toistaiseksi pysyneet visusti laatikossa, mutta todennäköisesti nekin päätyvät vielä tänä vuonna korttien tekoon.

Tässä tulee nyt sitten melkoinen liuta kuvia tekemistäni korteista! Ensin kuvat lähetettävistä korteista.

Sitten vielä kuvia pakettikorteista (osa taisi jäädä kuvaamatta):

 Lopuksi vielä kuva sukkaparista, jonka neuloin jo hyvissä ajoin valmiiksi pukinkonttiin. Nämä sukat saa tyttären poikaystävä, jos lempi nyt kestää jouluun saakka. Nuorista ei koskaan tiedä... Sukkakokoa "vakoilin" pojan kengistä hänen meillä käydessään, toivotaan nyt, että sukat ovat sopivat nuorelle miehelle.

Ennen joulua pitäisi ehtiä neulomaan ja ompelemaan kaikenlaista. Pari mattoakin on vielä kesken. Kaikenlaista tekemistä olisi, mutta kun ei ole aikaa... Se on se ikuinen ongelma. Tai jos aikaa olisikin, niin sitten väsyttää. Tylsää. Mutta teen mitä ehdin. Projektit edistyvät omaa tahtiaan ja aikanaan sitten valmistuvat.

Tänään kävimme mökille vetämässä laiturin maille ja nostamassa puutarhakalusteet talveksi sisälle. Olihan siinä hommaa. Kaikki oli märkää ja painavaa, maassa oli inha sohjolumi ja taivaalta pisaroi vettä. Ruoho jäi leikkaamatta ja lehdet haravoimatta, joten keväällä on sitten runsaasti puutarhatöitä tiedossa. Ja myyrät saavat juhlia talven pitkässä nurmessa. Koira jo pongasikin yhden myyrän, en tiedä vammautuiko myyrä kun koira mätti sitä tassullaan, kuollut se ei kuitenkaan. Toivottavasti myyrä-parka ei jäänyt kitumaan. Ei sillä ainakaan näkyviä vammoja ollut, sisäisistä ei sitten tiedä.

Mökkireissun jälkeen olin umpijäässä, mutta hevonen oli silti käytävä hoitamassa. Aluksi se oli tyytyväinen, kun pääsi karsinaan pois sateesta ja heinien ääreen, mutta kun pieni alkunökkönen oli syöty, niin johan oli hapan polle. Mieluusti olisin sitä rapsutellut, mutta poni vain yritti näykkiä minua karsinan oven yli. Se siitä rapsuttelusta sitten. Eihän se selvästikään sitä ollut vailla, ruokaa olisi pitänyt saada... On se melkoinen syöppö, tuo meidän Romppu!

Nyt syömään. Päivä on mennyt niin vauhdilla, että syöminen on tyystin päässyt unohtumaan...

Sitä sun tätä

Syksy on tullut, ei siitä mihinkään pääse. Arkiaamuisin saamme herätellä unisia lapsia kouluun, vahtia Wilmaa ja toivoa, että amispoikakin olisi suoriutunut kouluunsa opiskelemaan eikä jäänyt sänkyä lämmittämään. Toisinaan tuntuu, kuin kivirekeä perässään vetäisi, mutta onneksi lapset kasvavat ja aikanaan aikuistuvat. Jos nyt siihen saakka jaksaisin ja selviäisimme kaikki suurin piirtein hengissä näistä myrskyisistä teinivuosista. Sydän hakkaa, ruoka ei maistu, ahdistaa ja unet ovat mitä sattuu, mutta äiti kiskoo rekeä perässään ja vahtii laumaansa kuin paimenkoira... Ja juoksee siinä sitten itsensä läkähdyksiin. Välillä pitäisi olla terveesti itsekäs ja antaa muksujen itse hoitaa asiansa. Mutta jos asioiden hoito on sitä sun tätä, niin onpahan sitä vaikea vierestä katsoa puuttumatta asioihin! Lapsilleen kuitenkin toivoisi kaikkea hyvää. Tyhmiä lapseni eivät ole, mutta koulu ei tunnu oikein yhtäkään heistä kiinnostavan. Kuitenkin sen pitäisi kiinnostaa, koska mille sitä elämäänsä rakentaa, jos ei hyvälle koulutukselle? Sen varaan minä ainakin olen rakentanut ja mielestäni onnistunut elämässäni ihan hyvin.

No, lapset eivät aina valitse samoja polkuja joita vanhemmat ovat kulkeneet. Ja joskus päämäärään pääseminen voi vaatia vähän kivisemmän ja pidemmän reitin. Kaipa siihen on vain alistuttava...

Jotta en murehtisi itseäni hengiltä, olen yrittänyt kääntää fokusta lapsista omaan napaani. Aloitin jooga-harrastuksen ja olen muutenkin koettanut harrastaa ahkerasti kaikenlaista. Ompelukone on surissut, neulepuikot heiluneet ja yhden kortinkin askartelin, kun tuli tarve.

Tässä nyt aluksi se kortti, joka lähti 14-vuotiaalle pitkälle pojalle:

Kangasvaraston järjestelyn yhteydessä poimin erilleen pieniä kankaanpalasia, joista ei saa enää ommeltua oikein mitään isompaa. Ompelin niistä erilaisia tilkkupintoja, joista tein patalappuja ja pari pussukkaa. Alla ensimmäinen patalappu molemmilta puolilta:

Tämä patalappu löysi uuden kodin serkkuni luota: 
 

Tämä oli kokeilu, toista en ehkä jaksa enää tehdä:
 

Tämä on oma suosikkini:
 

Tähän tein yksivärisen taustan, jota en jaksanu kuvata:
 

Värikäs tilkkupussukka molemmilta puolilta, vuori punaista tikkikangasta:
 

Sinisävyinen pussukka lähtee syntymäpäivälahjaksi pienelle kummipojalle. Pussukassa voi kuljettaa vaikka hammasharjaa ja -tahnaa.
 

Ompelin kummipojalle myös leikkimaton, jossa on nappeja, neppareita, tarraa ja nauhoja näprättäväksi:

Tarralla kiinni olevan "luukun" alta paljastuu kirahvien kuva:
 

Tyttärelle neuloin lapaset, koska entiset olivat jääneet pieniksi. Tytär toivoi harmaita lapasia ja sellaiset hän sai:

Kaikenlaista on siis tullut näperrettyä, ja keskeneräisiä käsitöitä on vaikka kuinka ja paljon. Jossain vaiheessa yritin saada keskeneräisiä töitä loppuun ja osan sainkin, mutta samalla tulin aloittaneeksi monta uutta työtä... Oi voi. Kangas- ja lankakasat eivät vaan pienene ja koti pursuilee, mutta mitään en raaski heittää pois! No, muutaman vuoden kuluttua meillä on tilaa ja rauhallista, kun lapset kasvavat isoiksi. Esikoinen täyttää toukokuussa 18, ja tytär siitä sitten pari vuotta myöhemmin. Viiden vuoden kuluttua kaikki lapsemme ovat täysi-ikäisiä. Sitten alkaa olla tilaa. Todennäköisesti sitten kuitenkin kaipaan näitä ahtaita, täyteen tungettuja huoneita ja pursuilevia kaappeja, lapsista puhumattakaan... Eihän ihminen koskaan tyytyväinen ole.  

Tämän illan saa vielä vetää henkeä arjen hektisestä rumbasta, samoin huomenna. Sitten se taas alkaa, kun koettaa maanantai-aamu...

Sukkaa, korttia ja kukkaa

Villasukkia on tullut neulottua jo yli oman tarpeen, mutta koska halusin päästä jämälangoista eroon, neuloin vielä muutamat sukat Fabelista. Ensimmäiset ristin Räsymatto-sukiksi, toiset ovat sitten lyhytvartiset.

Myös kortteja on tullut tehtyä. Mieheni tädille tein 60-vuotiskortin, lisäksi tein syntymäpäiväkortit muutamalle omalle sukulaiselleni.

Useita käsityöprojekteja on edelleen kesken ja uusiakin olen aloittanut. En voinut kaupassa vastustaa pehmeää angoralankaa, ja sitä tuli sitten ostettua kolme kerää. Neulon niistä itselleni paidan. Ohjetta ei ole, joten täytyy tehdä omasta päästä. Myös vauvalankoja on tullut ostettua ja niistä pitäisi neuloa kummipojalle jotain lämmintä ja hyödyllistä.

Myös yksi maalausprojekti on kesken, ei ole ollut aikaa keskittyä maalaamiseen. Taulu tuskin valmistunee tänä vuonna, varsinkin kun laidunkausi päättyy ensi viikolla ja sen jälkeen vapaa-ajasta merkittävä osa menee heppahommien parissa. Olen suunnitellut hepalle kunnonkohotus-ohjelman, ja sitä alan noudattaa heti syyskuun alussa. Samalla saan toivottavasti omaakin kuntoani kohoamaan, sillä liikunta ei ole hirveästi viime aikoina innostanut. Jotta tulisi edes vähän venyteltyä, ilmoittauduin kansalaisopiston jooga-ryhmään. En ole ennen joogannut, mielenkiinnolla odotan, millaista jooga on.

Puutarhakin saa pikku hiljaa jäädä odottamaan syksyä ja talvea. Vielä pihalla kukkii ja nurmikkoakin joutuu ehkä vielä leikkaamaan muutamia kertoja, mutta kaunein aika on jo takanapäin. Kuvasin muutamia mieltäni ilahduttavia asioita pihallamme; minua ilahdutti suuresti mm. punainen kärsämö, joka tänä kesänä kasvoi ja kukki komeasti. Kotilot söivät sen lähes hengiltä useita vuosia sitten ja luulin se iäksi kadonneen... Mutta olin väärässä!

Myös muut kasvit ovat kasvaneet ja kukkineet rehevästi tänä vuonna. Kasvien kannalta on siis ollut oikein hyvä kesä.

Kasvien lisäksi olen ollut erittäin tyytyväinen kesäkeitaaseemme, johon mieheni rakensi loman alussa katoksen. Humala kiemurtelee hauskasti katoksen tukipuissa, lyhdyt valaisevat pimeitä elokuun iltoja ja kesäkukat kukkivat värikkäästi. Myös suihkulähteessä on värikäs valo, joka tuo tunnelmaa.

Nuoriso on viihtynyt hyvin keitaalla, eilen viihdyimme siellä aikuisten kesken venetsialaisten merkeissä.

Niinpä niin, taas alkaa kesä olla takanapäin. Sää on viileä ja syksyinen, laidunkausi päättyy, koulut ovat alkaneet... Tästä sitä mennään taas kohti vuoden pimeitä kuukausia ja joulua.