Sivun näyttöjä yhteensä

24.6.2019

Loma alkoi

Juhannus on nyt vietetty, yksi yö oltiin kesämökillä ja sen jälkeen suunnistettiin takaisin kotiin, koska tytär sairastui. Epäilimme angiinaa, mutta nieluviljelyn mukaan kyseessä on jokin muu tauti. Viheliäistä kuitenkin sairastaa kesälomalla! Mutta onneksi nyt sentään saimme edes juhannusaaton nauttia mökkeilystä. Juhannuspäivänä sää oli joka tapauksessa sen verran tuulinen, että ei hirveästi harmittanut palata kotiin.

Sormeni toimivat taas lähes normaalisti, joten sain neulottua aloittamani sukat loppuun.


Ihan kunnossa ei oikean käden nimetön ole vieläkään, sillä sormen ensimmäisessä nivelessä on kummallinen, ilmeisesti nesteen täyttämä, patti. Kipeä se ei ole, mutta sormi on edelleen niin turvoksissa, ettei se taivu kunnolla eikä sormessa olevaa sormusta saa pois. Ihme vamma tuokin! Olisi ehkä pitänyt käydä näyttämässä sormea lääkärissä heti lastaussählingin jälkeen, mutta jälkiviisashan on hyvä olla. Ei tullut mentyä lääkäriin, ja turha sitä nyt on enää harmitella.

Ensimmäinen lomapäivä on mennyt hieman ihmetellessä. Päätäkin särki, piti ottaa päiväunet. Mitään ihmeempää en ole vielä saanut aikaiseksi. Kellariin pesuhuoneen oven viereen askartelin mielestäni vitsikkään seinätaulun:


Pyykkiä nimittäin tässä huushollissa riittää!

Aiemmin tuli askarreltua kortti, josta on vitsit kaukana. Tämä surukortti lähti sukulaiselleni ja hänen avovaimolleen sen jälkeen, kun kuulin heidän menettäneen vauvan kesken raskauden. Saatteeksi laitoin korttiin tekstin: "Ilo vaihtui suruksi niin yllättäen. Kuinka hauras elämä onkaan." Tapahtuma veti sanattomaksi ja lohdutuksen sanoja oli niin kovin vaikea löytää...


Tässä kuulumiset tältä erää. Jos kaikki menee kuten olen suunnitellut, aloitan lipaston kunnostusta huomenna. Tarkoitus on aluksi hinkata maalista puhtaaksi lipaston avattava kansi ja laatikot, joissa ei enää paljon hiottavaa olekaan. Sen jälkeen käyn lipaston rungon kimppuun. Tuleva väri on vielä arvoitus... Toisaalta tekisi mieli maalata lipasto mustaksi, toisaalta taas houkuttelisi jokin kiva vihreän sävy, olisi vähän erikoisempi. Musta on tyylikäs väri, mutta toisaalta myös vähän tylsä. 

Mutta hiotaan se huonekalu nyt ensin ja mietitään väriä sitten!

20.6.2019

Loma lähenee

Juhannus ja kesäloma lähenevät ja to do-lista on jo valmiina odottamassa. Käsitöitä en ole sormi- ja hartiavaivojen vuoksi juurikaan tehnyt, eikä niitä tule ehkä kesälläkään tehtyä, ellei sitten satu sadepäiviä. Jokusen tilkkutyön voisin silloin väsätä hyödyntäen malleja, joita olen idea-kirjaani kerännyt talven mittaan. Käsitöiden sijaan to do-listallani näyttääkin tänä vuonna olevan perinteisen ikkunanpesu-urakan lisäksi enimmäkseen puutarhatöitä... Mökillä on muutamia pensasmustikoita, jotka pitäisi siirtää uuteen paikkaan ja kotona on edelleen multakasa, joka pitäisi hyödyntää pihanurmikon kunnostamiseen.

Ykköstavoitteena minulla on tänä kesänä kunnostaa vanha lipasto, joka on ollut vintillä toistakymmentä vuotta! Aloitin lipaston kunnostusta vuosia sitten ja se on aika pitkälle jo hiottu maalista puhtaaksi, mutta vielä työtä riittää. Lipasto oli alun perin äitini, lapsena se oli minulla kirjoituspöytänä. Väriä lipasto on vaihtanut vuosien mittaan moneen kertaan. Äitini mukaan se on ollut alun perin puunvärinen, mutta sen jälkeen myös musta, valkoinen, kirkkaan punainen ja ruskea. Poishiottavia maalikerroksia on siis useita.

Toinen tärkeä kesäprojekti on hevosen kuntoutus. Poni on piristynyt ja näyttää olevan edelleen kivuton ja liikutus on aloitettu. Nyt aluksi olemme neiti J:n kanssa talutelleet ponia noin 30 min kerrallaan, ratsastanut olen vain kerran. Silloin pappa vielä harkkaradalla alamäessä tuntui aika kankealta ja käynti oli töksähtelevää, ehkä alamäessä sitten vielä tuli kipuja etusiin, kun oli ratsastaja selässä. Tasamaalla mentiin tuon kokeilun jälkeen, mäkiä on menty vain maasta käsin. Juhannuksen jälkeen kokeilen ratsastusta uudelleen, myös alamäkeen.

Vanhoista valokuvista huomasin, että poni oli vuosi sitten toukokuussa ollut huomattavasti hoikempi kuin nyt. Talven löllöttelystä olen siis joutunut maksamaan kalliin hinnan, ponista puhumattakaan. Kuten eräässä hevosblogissa todettiin, ylipaino ei ole hyväksi kenellekään... Talvella ei vaan ollut paukkuja riittävästi ponin liikutukseen ja kevättalvella liukkaat kelitkin olivat esteenä kunnon treenille, tallilla kun ei ole maneesia. Ei siis ihme, että poni on päässyt läskistymään. Mutta nyt siis aion ryhdistäytyä ja yrittää kaikkeni, että pappa vielä kuntoutuu! Toiveena olisi, että sillä olisi vielä muutama hyvä eläkevuosi edessä ennen lähtöä vihreämmille laitumille. Sekä tietysti se, että kaviokuume ei uusiutuisi.

Keväällä tein innolla muutamia vauvaneuleita, mutta eipä niille nyt sitten olekaan käyttöä. Pieni sukulaisvauvani syntyi kohtutulehduksen vuoksi kesken kaiken raskausviikolla 18 ja menehtyi. Työkaverini puolestaan joutui synnyttämään kuolleen vauvan. Vauva oli täysiaikainen, mutta jostain tuntemattomasta syystä kuoli kohtuun ennen kuin synnytys käynnistyi. Vauva oli jo jonkin verran yliaikainen, en tiedä, olisiko se jollain tavalla vaikuttanut asiaan. Olimme kaikki työpaikalla hyvin järkyttyneitä tästä tapauksesta. Suren myös sukulaiseni ja hänen avovaimonsa kanssa keskenmenoa, joka heitä kohtasi.

Mutta elämä jatkuu ja juhannus lähestyy, tuo valoisten kesäöiden huipennus, suomalaisten suuri juhla. Toivon kaikille aurinkoista ja turvallista juhannusta, älkää juoko liikaa ja olkaa varovaisia vesillä ja liikenteessä!

11.6.2019

Kaviokuumetta ja sorminivelvammoja


Toukokuun lopulla aloin jo kuvitella huolien kaikkoavan, kun niskaani lensi uusi pommi: poni sairastui kaviokuumeeseen.

Ponin sairastuminen tuli täysin puskista. 19.5. se oli ollut täysin kunnossa ja intoa täynnä, huilattuaan 1,5 viikkoa eli ajan, jonka minä kärvistelin flunssassa. Pari päivää myöhemmin poni ontui oikeaa etusta, käynti oli töksähtelevää ja poni kaikin puolin nuupea.

Tallinpitäjä Tiina veikkasi heti kaviokuumetta, mutta koska poni ei ollut saanut vihreää ja vain toinen etunen oireili, tuli veikkailtua muitakin vaivoja. Ponille haettiin kuitenkin heti kipulääkekuuri, väkirehut otettiin pois ja pistettiin poni lepoon. Jalkoja kävin kylmäämässä päivittäin. Koska kaviopaise oli yksi mahdollisista diagnooseista, kutsuin paikalle myös kengittäjän. Paisetta ei kuitenkaan löytynyt.

Etukenkien poiston jälkeen ponin oireilu paheni. Ehdin siinä jo itkeä tillittää silmät päästäni että nytkö se on ponin menoa - onhan papalla ikääkin jo 21 v. Klinikalle lähdettiin 28.5. sillä mielellä, että se saattaa olla ponin viimeinen matka. Toisin kuitenkin kävi: ponilla kyllä todettiin kaviokuume ja 3 asteen rotaatio oikeassa kavioluussa, mutta vasen oli puhdas ja ennuste kaikin puolin hyvä. Hoidoksi kipulääke, ruokinnan tarkistus, lepo, sairaskengitys ja LAIHDUTUS. Pappa kun on pikkuisen liian pläski... Painoa pitäisi pudottaa peräti 100 kg!!!

Lääkäri epäili vaivan syyksi metabolista oireyhtymää. Laitumelle ponia ei siis voi enää laittaa ja muutenkin saamme olla tarkkana syömisen kanssa.

Tänään onkin sitten tarkoitus aloittaa ponin liikutus ja painon pudotus, aluksi varovasti käynnissä. Poni sai sairaskengityksen viikonloppuna ja eilen oli jo liikkunut tarhassa puhtaasti. Muutenkin poni näyttää nauttivan elämästään:


Olenkin siis toiveikas, ehkä pappa vielä toipuu entiselleen.

Ja ehkäpä minäkin jossain vaiheessa toivun omista vammoistani. Meidän poniahan ei ole juurikaan tarvinnut kuljetella minnekään, joten koppiin meno ei ole papalle rutiinia. Poni tuli kyllä pienen epäröinnin jälkeen perässäni koppiin, mutta päättikin sitten äkkiä peruuttaa sieltä vauhdilla pois. Minä, jolle jo nuorena iskostettiin päähän ettei hevosta saa koskaan päästää karkuun, jäin apinan raivolla roikkumaan riimunnaruun. Tietäähän sen,  miten käy vetokilvassa hevosen kanssa: ihminen siinä häviää. Niin kävi nytkin ja sain kaupan päälle nivelsidevammat molempien käsien nimettömiin. Pari muutakin niveltä taisi vähän venähtää ja vasen lapa myös, pari päivää sain kipristellä särkyjen kanssa ja edelleen on oikean käden nimetön teipattuna ja turvoksissa.

Niin se on, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Seuraavan kerran annan ponin karata suosiolla.

Poni saatiin lopulta koppiin ihan hyvin pienen harjoittelun jälkeen. Kiitos siitä Tiinalle ja neiti J:lle. Klinikalta lähdettäessä koppiin meno sujui jo huomattavasti paremmin, joten näköjään vanhakin poni oppii vielä uusia temppuja.

Koko episodi otti voimille, mutta nyt alkaa jo helpottaa ja iloisin mielin odotan nyt kesälomaa ja tallipuuhia ponini kanssa.

14.5.2019

Kortteja, sukkia ja flunssaa

Viikon verran olen nyt sairastanut sitkeää flunssaa, johon on kuulunut kammottava yskä (piti hommata avaavia lääkkeitä etten vallan tukehdu) ja nuha, joka sitten muuttui poskiontelontulehdukseksi. Torstaina olisi tarkoitus palata töihin, jos vaan lämpöily on siihen mennessä ohi ja vointi muutenkin ok. Töihin lähtö alkaa tuntua ihan houkuttelevalta ajatukselta sen jälkeen, kun on viikon makoillut. Juuri mitään en ole jaksanut tehdä, muutaman kortin sentään väsäsin ja sohvalla istuessa tulee aina neulottua.

Ja mitäpä sitä muuta väsyneenä neuloisi kuin tuttuja, turvallisia sukkia! Neuloin yhdet sukat kokoa 39 tallituttavalle lahjaksi, sekä kahdet sukat kokoa 22 lahjalaatikkoon odottamaan tulevaisuudessa syntyviä pikkuisia.



Kortteja tein pitkälti Sarah Kay-teemalla. Sarah Kay-kuvat on tulostettu netistä, sattumalta löysin sivuston, jossa oli näitä kuvia aivan valtava määrä! Onnittelukorttien joukossa on muutama 50-vuotiskortti, toinen käsitöitä harrastavalle ystävälle ja toinen musiikin ammattilaiselle, Lisäksi askartelin onnittelukortin tulevalle ylioppilaalle sekä heppa-aiheisen kortin tallituttavalle.








Mies aloitti eilen yli viisimetrisen tuija-aitamme leikkaamisen mittaan 2,5 m. Kovasti houkuttelisi lähteä ulos pihatöihin, vaikkapa tuijan oksia silppuamaan, mutta rehkiminen on nyt kielletty. Pitää levätä, että tulehdus paranee ja vointi kohenee. Tallillekaan ei ole nyt asiaa. Hevosella on tänään hampaiden raspaus ja rokotus, onneksi tallipitäjä hoitaa sen asian. Mielelläni olisin kyllä itsekin ollut paikalla kuulemassa, mikä papan hampaiden tilanne on. Mutta nyt ei pysty.

Kaipa tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

1.5.2019

Tunikasta tulikin kesämekko

Ostin äskettäin Eurokankaasta college-neulospalan ja tarkoitukseni oli ommella siitä itselleni pitkähihainen tunika.

Löysin kivan ohjeen Suuri Käsityö-lehdestä, piirsin ja leikkasin kooni mukaiset kaavat ja lähdin sitten sommittelemaan niitä kankaalle.

Tässä tuli ensimmäinen tenkkapoo: kangasta ei ollut tarpeeksi. No, eipä huolta. Luova olla pitää, lyhensin hihoja, jolloin sain kankaan riittämään mukavasti.

Ompelin tunikan valmiiksi ja ei kun sovittamaan. Siinä tulikin sitten toinen tenkkapoo: tunika mahtui päälle, mutta hihat olivat aivan liian kapeat sekä käsivarsista että varsinkin kainaloiden kohdalta. En pidä liian ihonmyötäisistä vaatteista, koska ne saavat ihoni kutiamaan ja ärtymään herkästi enkä varsinkaan voi pitää vaatteita, jotka ahdistavat kainaloista. Lisäksi tunika oli pidempi kuin olin kuvitellut kaavoja leikatessani. Lähinnä siis mekko.

Siinä vaiheessa kyllä harmitti. Olisi pitänyt tajuta, että kyseessä on mitoitukseltaan niukka malli, mutta kuvassa tunika näytti löysältä hoikan mallin päällä. Jälleen kerran muistui mieleen, miksi en yleensä ompele vaatteita itselleni! Koskaan kun ei voi tietää, miltä lopputulos oman vartalon päällä näyttää. Vaikka en ole erityisen lihava, olen lyhyt, lyhytselkäinen, pitkäjalkainen ja leveälanteinen ja sen lisäksi en todellakaan voi pitää liian ihonmyötäisiä vaatteita... Ne vaan kertakaikkiaan saavat minut ahdistumaan. Vaate, joka kuvassa näyttää hyvältä, ei välttämättä istu siis minun päälleni lainkaan. 

No, eipä siinä sitten auttanut kuin olla luova jälleen. Ratkoin hihat irti ja laajensin hieman kädenteitä ja ompelin niihin huolittelukaitaleet. Näin tunikasta tuli kesämekko, jolle toivon mukaan on käyttöä kevään ja kesän juhlissa.


Sukuun on syntymässä jälleen uusia ihmisiä, joten neulerintamalla olen keskittynyt tällä hetkellä vauvaneuleisiin. Ensimmäiset neuleet syntyivät tarjouslangoista:


Nutusta puuttuu vielä napit. Näille neuleille tuli hintaa vaivaiset 4 euroa, koska langat (muistaakseni Novitan Niitty-lankaa) maksoivat vain euron/kerä. Jämälangat käytin isoäidinneliöihin, joista jossain vaiheessa kokoan taas torkkupeiton. Lisää neuleita on tulossa, sillä lankoja riittää...

17.4.2019

Pälli leviää

Asioita tapahtuu, liikaa. Ei pysy perässä enää sydän eikä järki. Olenkin nyt pari päivää sairauslomalla, kun alkoi tulla kaikenlaisia outoja oireita. Ja väsymys on aivan valtava.

Merkittävin tapahtuma lähipäivinä on se, että esikoispoika muutti  kotoa pois ja asuu nyt tyytyväisenä vuokrayksiössään. Tapahtuma on periaatteessa positiivinen asia, mutta liittyyhän siihen haikeutta ja muutosvastarintaa. Vuodet menivät kovin nopeasti! Pojan vanhan huoneen olen jo siivonnut, oli hyvä saada tekemistä senkin jälkeen, kun muuttokuorma oli kuskattu kotoa pois. Huoneen sisustus on vielä kesken, mutta laitan siitä kuvia jossain vaiheessa.

Esikoispoika on ollut teinivuosinaan hyvin ehtiväinen ja toimelias eikä aina hyvällä tavalla. Nyt näyttää siltä, että pikkuveli seuraa isoveljen jalanjälkiä. Peruskoulu takkuaa ja opettajat soittelevat kotiin. Käytös koulussa on kuulemma huonoa eikä tehtäviäkään aina suostuta tekemään. On ollut vaikeaa tunnistaa poikaa opettajien puheista, koska kotona poika on oikein mukava ja ihana, yleensä iloinen ja aurinkoinen! Sarvet kasvavat päähän vasta sitten, kun tulee kyse kouluasioista. Olen ihan pihalla nyt siitä, mitä tuon penskan kanssa pitäisi tehdä... Opettajat ovat huolissaan, saako poika peruskoulua suoritettua lainkaan. Ja tuo huoli tarttuu. Onko muilla ollut hankaluuksia murrkuikäisten kanssa, miten olette niistä selvinneet? Meidän kuopukselle tuo koulu tuntuu olevan jotenkin hankala ympäristö, kun vain tietäisin, että miksi... Pojan älyssä ei ole mitään vikaa. Mutta motivaatio opiskeluun on olematon. Ei kuulemma vaan kiinnosta?! Millä ihmeellä sen kiinnostuksen saisi heräämään, kun lahjonta ja kiristys eivät ainakaan tunnu tepsivän riittävässä määrin?

Ahdistaa nuo lasten ongelmat. Neulon silti sukkia ja teen käsitöitä, ettei pälli leviä aivan lopullisesti. Ystävälle neuloin Marttojen juhlasukat, jotka annan hänelle 50 v. lahjaksi. Ohje sukkiin löytyi Novitan neulelehdestä ja lankana on Novitan Seitsemän Veljestä. Koko 38.


Neuloin SeiskaVeikasta paksut sukat myös itselleni, vaikka kesää kohti tässä mennäänkin. Pitkävartisia sukkia tarvitsee kuitenkin taas syksyllä ja talvella tallireissuilla, mikäli poni nyt vielä kesän jälkeen on hengissä. Hyvissä voimissahan se vielä on, mutta ikää on jo melkein 21 v., joten eihän sitä koskaan tiedä, milloin noutaja saapuu. Tosin eipä sitä tiedä kenenkään kohdalla!

Eksyinpä sivuraiteille taas... Tässä kuva sukista:


Laitan tähän loppuun vielä kuvan kässäkassista, jonka ompelin omaan käyttööni. Kangas on enempi keittiöön sopivaa, mutta tykkäsin niin paljon kankaan väreistä että halusin tehdä kassin juuri tuosta kankaasta. Sopivan tukevaakin se on.


Tänään ostin taas lisää kankaita, vaikka ei ehkä olisi pitänyt. Lääkärissä käynnin jälkeen kaipasin kuitenkin piristystä ja Eurokankaan palalaarien penkominen on aina virkistävää. Mukaan tarttui pari palaa ohuita käsityökankaita ja yksi college-pala, josta aion ommella itselleni tunikan. En olekaan pitkään aikaan tehnyt vaatteita itselleni ommellen.

Pakko vielä sanoa, että teinien äitinä ei kyllä ole aina helppoa, mutta eipä se varmaan ole helppoa noilla teineilläkään. Nykyaika on niin hektistä ja ympäri vuorokauden on tarjolla virikkeitä. Yritä siinä sitten nukkua riittävästi ja pysyä samalla menossa mukana. Toivoisin vain, että kaikki tenavat ymmärtäisivät, miten tärkeää on suorittaa peruskoulu loppuun ja opiskella sen jälkeen ammatti. Ilman koulutusta on todella vaikeaa rakentaa itselleen hyvää elämää. Millä tämän saisi lasten päähän uppoamaan???

31.3.2019

Elämässä sattuu ja tapahtuu

Toivoin vuodesta 2019 tulevan rauhallinen ja vähemmän tapahtumarikas vuosi kuin mitä edellinen vuosi oli, mutta nyt näyttää siltä, että toiveeni ei tule toteutumaan.

Ensinnäkin, esikoinenhan lopetti opintonsa kesken, koska ala ei vaan jaksanut kiinnostaa. Koska ajatus siitä, että päivisin ei olisi mitään järkevää tekemistä, ei tuntunut hyvältä, patistimme nuoren miehen työkokeiluun. Poika jaksoi puolitoista viikkoa, sitten hän heitti hanskat naulaan. Kuulemma ahdisti.

Eipä siinä mikään auttanut. Työkokeilu keskeytyi ja minun oli pakko niellä harmini, niin kitkerältä kuin se maistuikin. Ihan nikottelematta en sitä kyllä niellyt, muutamia päiviä oli kotona aika kireä tunnelma. Samaan syssyyn nuori mies sitten päätti, että nyt hän muuttaa kotoa pois. 

No, mikäpäs siinä. Olemme aina sanoneet, että joutomiehiä emme täällä katsele, joten näytimme muutolle vihreää valoa. Arvelen, että se helpottaa sekä meidän vanhempien kuin myös nuoren oloa, kun saamme toisiimme hieman etäisyyttä. Kämppä löytyi nopeasti ja huomenna poika saa avaimet uuteen kotiinsa. Huomenna alamme siis roudaamaan kamppeita pojan tulevaan kotiin, 30 neliön yksiöön. Kuinkas sattuikaan, huomenna on myös syntymäpäiväni... Täytän valtaisat 50 vuotta! Vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että vietän juhlapäivää muuttopuuhissa...

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Noin kuukausi sitten saimme tietää, että 87-vuotiaalla äidilläni on keuhkoissa syöpäkasvain. Äiti menee ensi viikolla lisätutkimuksiin, joiden jälkeen päätetään, mitä kasvaimelle tehdään, vai tehdäänkö sille mitään. Joten on tässä nyt monenlaista miettimistä. Ei siis ihme, että kuuppani ei ihan kestänyt ja olin pari viikkoa sitten pari päivää saikulla. En saanut nukuttua. Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin turvautumaan unilääkkeisiin. Lääkäri olisi kirjoittanut minulle ihan kunnon sairausloman, mutta kieltäydyin siitä. Sanoin, että pärjään kyllä, kunhan saan nukuttua.

Nyt oloni onkin jo parempi. Tuulta päin mennään, taas kerran. Käsittelen asioita tekemällä, tuleen ei saa jäädä makaamaan. Siivoaminen mieheni ja minun yhteisiin 50-vuotisjuhliin, jotka olivat jo viikko sitten, oli täydellistä terapiaa. Juhlissa sain nollattua päätäni tehokkaasti ja niistä jäi hyvä fiilis. Sen lisäksi, että oli kiva kahvitella sukulaisten kera ja bailata ystävien kanssa, saimme hauskoja lahjoja, mm. alemmassa kuvassa näkyvän tiimalasin ja taulun.



Ennen juhlia virkkasin terapiatyönä patalappuja, joista muutama lähtee pojan uuteen kotiin. Ohje patalappuihin löytyy tuoreimmasta Novitan lehdestä. 



Itselleni neuloin jo aiemmin pipon Nallesta ja heijastavasta langasta (Novitan lankoja sekin). Muutaman kerran ehdin pipoa käyttää, sitten sää lämpenikin jo niin, että se alkoi olla aivan liian kuuma. Ensi talveksi neulon pipon kaveriksi yhteensopivat kaulahuivin, lapaset ja sukat.


Asiasta toiseen... Minulla on muutama hyvä ystävä, jotka myös täyttävät 50 vuotta tämän vuoden aikana. Heille ompelin jo valmiiksi kassit, toiselle käsitöitä varten, toiselle nuottien kuljettamiseen. Käsityökassi on ommeltu Suuri Käsityö-lehden ohjeella, musiikki-aiheinen kassi on omaa suunnittelua.






Tässäpä kuulumiset tältä erää. Kevät tulee, aurinko jo lämmittää, kaamosväsymys alkaa hellittää. Tuli mitä tuli, niin eiköhän tässä selvitä. En tykkää muutoksista, mutta näköjään niitä väistämättä tulee, samoin kuin kaikenlaista sairautta ym. ikävää. 

Elämäähän se vain on.