Sivun näyttöjä yhteensä

6.6.2018

Helteinen toukokuu

Toukokuu oli helteinen, kuten kaikki tietävät, eikä sisällä nököttäminen juuri houkutellut. Oli kiva nauttia auringosta ja lämmöstä ulkosalla, ainakin niin pitkään kunnes itikat alkoivat inistä korvan juuressa... Kylläpä niitä riittikin! Nyt ne ovat onneksi taas hieman vähentyneet, kun sää viileni.

Toukokuussa tuli siis touhuiltua pihalla. Koristealtaan vieressä oleva osa laatoitusta on ollut pitkään kurjassa kunnossa. Muurahaiset olivat tehneet pesiään laattojen alle, laatat irvistelivät eri suuntiin varsinkin aivan altaan vieressä ja lisäksi laattojen välissä kasvoi rikkaruohoja. Laatoitus oli myös hyvin epätasainen, joten laatoituksen päällä olevat korituolit keikkuivat miten sattuu. Niinpä päätin korjata laatoituksen ja korvata aivan altaan vieressä olleet laatat soralla. Tapani mukaan en muistanut ottaa kuvaa lähtötilanteesta, niinpä alla olevat kuvat on otettu siinä vaiheessa kun olin jo ehtinyt purkaa laatoitusta ja korjatakin siitä osan:



Kaksi hikistä iltaa tein töitä. Oli kuuma, välillä oli pakko istahtaa, kun silmissä musteni ja juomassa oli käytävä yhtenään. Mutta valmista tuli ja olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen! Patoihin ostin myöhemmin kesäkukkia, nyt niitä ei vielä kuvissa näy.




Juuri muuta en sitten toukokuussa aikaiseksi saanutkaan, ellei oteta lukuun pihan hoitoa ja omenapuun kantoon neulomiani neulegraffiteja, joista en tietenkään ole vielä muistanut ottaa kuvaa... Esimiehellemme sain tehtyä kiitoskortin, sillä työelämän muutokset ovat edenneet, toimitila vaihtunut, samoin lähiesimies. Kortti otettiin kiitollisuudella vastaan kukkasen kera.


Muuten ei luovuus juurikaan ole kukkinut, sillä helle ja muutokset töissä ovat vieneet voimia. Hevosta olen koettanut liikuttaa ja pihatöitä tehdä. Paremmin sitä jaksaisi, jos saisi yönsä nukuttua, mutta aina on jotain esteitä: on stressiä, lihassärkyä, itikoita, liian kuuma, janottaa, on levottomat jalat... Oi voi. 

Mutta nyt aion hemmotella itseäni. Menen saunaan, värjään tukkani siniseksi, otan jalkakylvyn ja raspaan kovettumat hevon kuuseen, lakkaan varpaankynteni uudelleen ja sitten toivon mukaan nukun ensi yöni hyvin! Asioista stressaaminen on nimittäin turhaa, töissäkin muutokset menivät loppupelissä oikein hyvin ja olen viihtynyt uudessa paikassa ja uusien työkavereidenkin kanssa olen tullut hyvin toimeen. Tällä hetkellä mikään ei ahdista eikä huoleta. Se on harvinainen olotila, luulisi siis, että unikin tulisi...! 

Sitä ja luovuuden puuskia odotellessa hyvää loppuviikkoa kaikille!

1.5.2018

Sisustusta, virkkausta ja vino pino kortteja

Pojan uudistetussa huoneessa oli aiemmin valkoinen seinähylly, jota poika ei enää huoneeseensa remontin jälkeen halunnut. Hylly olisi kelvannut minulle hyvin valkoisenakin, mutta se oli aika nuhraantunut. Varsinkin oksankohdat olivat ikävällä tavalla kellastuneet.



Päätin siis käsitellä hyllykön uudelleen. Minulla oli vielä jäljellä ruskeaa liitumaalia, ostin sen kaveriksi mustaa ja sekoitin niitä sitten keskenään. Lopputulos ei ollut ihan sitä mitä olin alunperin ajatellut, mutta ei se mitään, olen silti hyvin tyytyväinen hyllykköön. Se löysi paikkansa yläkertaan menevien portaiden päästä. Hyllyssä olevat valokuvat ovat luonnollisesti normaalisti toisin päin... En halunnut julkaista lasten vauvakuvia ym. blogissani ja siksi käänsin kuvat noin.


Tumma hylly sopii mielestäni hyvin vaalealle seinälle, paremmin kuin valkoinen. Kontrastia pitää olla! 

Sukkien ja lapasten neulominen alkoi kyllästyttää, joten iltapuhteina tein loppuun jämälankaprojektini, isoäidin neliöistä kootun vauvan peiton. Työkaverini odottaa vauvaa, joten ehkä tämä peitto päätyy hänen pienokaiselleen, tai sitten jollekin toiselle. Aika näyttää.

 
Jämälankaprojekteja on kyllä mukava tehdä... Tuskin maltan odottaa, että pääsen tekemään seuraavaa! 

Onnittelukorteista oli pulaa, joten niitäkin on tullut tässä kevään korvalla väsättyä. Alla tuotoksia:















Nyt työn alla on neulepaita pojalle alpakka-langasta (se on ihanan pehmeää...) ja suunnitteilla tilkkulaukku kummitytölle. Aurinkoiset päivät ovat houkutelleet pihalle haravan varteen ja kukkapenkkejä kuopsuttamaan, joten käsityöt eivät juuri ole edistyneet. Mutta mikäpä kiire niillä onkaan. Nyt ulkona sataa vaihteeksi vettä, joten voin hyvällä omalla tunnolla keskittyä sisähommiin.

30.4.2018

Pojan huoneen uusi ilme

Remointoimme pääsiäisen aikaan nuoremman poikamme huoneen. Poika ei viihtynyt kämpässään, koska vihasi siellä olevia vihreitä tapetteja. Sisko oli nuo tapetit aikoinaan valinnut, silloin kun huone oli hänen kuningaskuntaansa. Selvähän se, etteivät tyttömäiset tapetit poikaa miellyttäneet.

Huone oli muutenkin epäviihtyisä. Se oli täynnä tavaraa ja sisustaminen oli hankalaa. Huoneessa oli mm. musta kahdenistuttava nahkasohva, jossa oli säädettävät istuimet. Sohva vei tilaa tarpeettoman paljon. Sohva oli ikkunan alla, jossa alla olevassa kuvassa on sänky; sänky puolestaan oli kuvassa tyhjänä olevalla seinustalla. Sohva ehdittiin purkaa pois ennen kuin älysin ottaa huoneesta kuvaa, samoin ehdin ottaa pois verhot ja seiniltä tavaraa... Mutta ainakin tuo huoneessa aiemmin ollut vihreä tapetti  näkyy kuvassa.


Kirjoituspöytä oli oviseinustalla. Tuolin ja sohvan väliin ei paljon tilaa jäänyt.


Kolmannella seinustalla on liukuovikomerot, jotka laitettiin huoneeseen edellisessä remontissa v. 2012.


Päätimme laittaa huoneen lattiaa ja kattoa lukuun ottamatta lähes kokonaan uusiksi. Alla pari kuvaa remontin välivaiheista.



Ikkunaseinä jätettiin valkoiseksi, oviseinä puolestaan maalattiin tumman harmaaksi. Liukuovikomeroita vastapäätä olevalle seinälle (yllä oleva kuva) laitettiin Lidlistä edullisesti saatu maisematapetti.

Johan muuttui huoneen ilme! Hankimme huoneeseen vielä harmaan vuodesohvan pojan toiveesta; se mahtui hyvin ikkunan alle, koska oli pienempi kuin pois purettu vanha sohva. Ostin huoneeseen myös uudet verhot, uuden maton ja uuden päiväpeiton. Poika toivoi itselleen yöpöytää ja sellainen löytyi Minimanista: musta tikapuuhyllykkö.

Alla kuvia pojan huoneesta remontin ja sisustamisen jälkeen. Poika halusi työpöytänsä alla olevan kuvan mukaisesti, jolloin hän sai itselleen ikään kuin oman "konttorin" - ja mukavaaha se on istua kasvot oveen päin, ei tule yllätetyksi... Työpöydän kaapin ruskean taustalevyn päällystin tapetista jääneellä palasella.










Poika on nyt huoneeseensa erittäin tyytyväinen, samoin äiti... Vielä kun huone pysyisi siistinä! Näin siisti kuin yllä olevissa kuvissa huone ei ole IKINÄ - paitsi ehkä pari tuntia siivouksen jälkeen. 

Ja vielä kun saisi tuon ruskean vanhan parvekkeen oven joskus maalattua valkoiseksi tai vaihdettua kokonaan uuteen oveen... Mutta ehkäpä sitten seuraavan remontin yhteydessä. Nyt on hyvä näin.

HYVÄÄ VAPPUA!

2.4.2018

Mr. Jekyll ja Mr. Hide

Viimeiset viikot Vanhalla Tallilla olivat rauhallisia ja seesteisiä. Nautimme ponin kanssa rennoista maastoretkistä ja keväisistä säistä tuulineen kaikkineen. Hevonen oli rauhallinen ja lempeä ja myös minulla oli hyvä fiilis, kaikesta lähtemiseen liittyvästä haikeudesta huolimatta.

Viimeinen päivä tallilla sujui työn merkeissä. En tuntenut oikeastaan yhtään mitään, en surua, en haikeutta, en pelkoa tulevasta. Toimin kuin hyvin ohjelmoitu robotti: siivosin karsinan jättäen sen siihen kuntoon, missä se oli silloin, kun 6,5 vuotta sitten tallille saavuimme. Pesin ruokaämpärit ja tarhan vesiastian, liikutin hevosin surematta sitä, että maastoretki oli viimeinen tutuissa maisemissa. Pakkasin tavarat autooni, loimitin hevosen matkaa varten ja paketoin sen jalat. Kaikki tuo sujui nopeasti, mutta rauhallisesti ilman hermoilua ja poni oli oma itsensä, tyyni ja rauhallinen. Oikea kullannuppu!

Kyyti saapui ajallaan. Hain hevosen tarhasta ja kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes poni näki kuljetuskopin ja lastaussilta laskettiin alas. Näin ponin ilmeestä, kuinka se päässä syttyi itsepäisyyden lamppu; saatoin nähdä, miten se ajatteli, että "tuohon koppiinhan minä en sitten mene."

Ja hanttiinhan se poni pisti! Tiina, uuden tallin emäntä, yritti houkutella ponia koppiin kaura-astialla samalla kun minä pitelin liinaa ponin takaliston takana koettaen sillä puskea ponia eteenpäin. Muutamia askelia poni ottikin lastaussillalle, mutta sitten se äkkiä peruutti takaisin. Tämä kuvio toistui useita kertoja. Ihme ja kumma, hermoni eivät pettäneet. Toivoin vain, että olisin voinut saada poni-parkani ymmärtämään, että lähtö oli edessä, teki se sitten mitä tahansa. Että vanhaan ei ollut enää jäämistä. Mutta kuinka sellaisen voi eläimelle selittää?

Tiinan aloitteesta vaihdoimme paikkoja. Muutaman railakkaan pakituksen jälkeen poni viimein päätti luottaa minuun ja tuli koppiin ryminällä ja sai kauroja palkakseen. Kiukkuinenhan tuo oli; seesteisyydestä ei ollut tietoakaan, vaan poni viskoi päätään ja mulkoili minua häijysti. Jälleen kerran yllätyin siitä, millainen pirulainen se osasikaan halutessaan olla.

Kuljetus uudelle tallille vei noin puoli tuntia. Hevonen oli läpimärkä hiestä, kun viimein ryhdyimme sitä purkamaan kopista ulos. Koppiin päästyään se ei olisi lähtenyt sieltä minnekään; omat ja matkustuskaverina olleen ponin heinät maistuivat vähän liiankin hyvin. Lopulta ruuna kuitenkin suostui pakittamaan kopista ulos ihmettelemään uusia maisemia.

Ja sieltä se sitten jälleen kerran paljastui, millainen Mr. Jekyll ja Mr. Hide ponini onkaan... Rauhallisuudesta ei ollut tietoakaan. Poni hirnui kimeästi ja kun lähdin viemään sitä tarhaan, se steppasi ja reuhtoi ja lopulta riuhtaisi itsensä irti - en mahtanut sille mitään. Ja mihin muuallekaan se sitten olisi rynnännyt kuin Tiinan tarhassa olevan oriin luokse pullistelemaan!Myöhemmin sitä moni ihmetteli, kuinka lähes 20-vuotias pappa vielä innostuukin mokomasta...

Tiina oli onneksi rauhallinen ja asiallinen, eikä karkaamisesta hätkähtänyt. Nappasi vain karkulaisen kiinni todeten, että "olisit nyt valinnut jonkun muun kaverin, kuin tämän, tämä oli se kaikkein huonoin vaihtoehto". Mitään vahinkoa ei onneksi ehtinyt tapahtua ja Tiina talutti riekkuvan ruunani sen uuteen tarhaan tallialueen perukoille, kentän viereen.

Sinne se sitten rauhoittui, heinäkasan ääreen.



Seuraavana päivänä kävin ratsastamassa ja Mr. Jekyll ja Mr. Hide näytti taas kerran kyntensä tai ehkä tässä tapauksessa pitäisi sanoa kavionsa. Poni nimittäin sikaili karsinassa kuin mikäkin! Vanhassa Tallissa se viis veisasi siitä, oliko siellä muita hevosia kuin hän, riitti, että oli heinää edessä eikä aina tarvittu edes sitäkään. Mutta nyt uudella tallilla näytti olevan katastrofi, kun muut jäivätkin ulos. Poni hirnui kimeästi ja yritti moneen kertaan tuuppia karsinan ovea auki karatakseen pihalle. Koska ovi oli äärimmäisen hankala saada karsinan sisäpuolelta säppiin, jouduin lopulta laittamaan ponin kiinni, että sain harjattua ja satuloitua sen. Riimussakin se vielä pelehti, samoin kentälle talutettaessa. Kyllä suututti! Ymmärrän kyllä, että uusi paikka on ponille järkytys enkä tietenkään ole sille vihainen... Vaan olosuhteille. Joudun taas aloittamaan ponin kanssa kaiken lähes nollapisteestä. Vie pitkään, ennen kuin voin esim. lähteä sen kanssa maastoon, koska se jännittää uusia maastoja ja pahimmassa tapauksessa kiikuttaa minut kiitolaukalla tallille. En millään olisi jaksanut ryhtyä tähän, aloittaa taas ponin totuttelua uuteen, mutta enhän tässä tilanteessa nyt muutakaan voi.Täytyy vain toivoa, että yli 9 vuotta kestänyt yhteinen taival on kantanut edes jotain hedelmää; ettei ihan kaikkea sentään tarvitsisi käydä läpi uudelleen.

Ratsastaminen kentällä sentään sujui ihan mukavasti. Alkuun poni jännitti kovasti ja kyttäili metsään, mutta rentoutui jonkin verran kun pistin sen tekemään väistöjä ja ympyröitä. Kenttätyöskentelyllä jatkamme nyt ainakin pari viikkoa. Sitten kun poni on kotiutunut, uskaltaudun ehkä kaverin kanssa maastoon siten, että toinen ratsastaaa ja toinen kävelee vieressä. Jospa viimeistään kesällä Mr. Jekyll ja Mr. Hide-ilmiö olisi taakse jäänyttä elämää ja saisin ihanan, rauhallisen poni-papparaiseni takaisin...

Siispä kesää odotellessa.
 

28.3.2018

Hermolomalla

Stressi muutosten ym. muuttujien suhteen kasvoi niin suureksi, että lääkäri passitti minut parin viikon lepolomalle. Hän suositteli kunnon irtiottoa arjesta, vaikka matkustamista jonnekin, mutta sehän nyt ei tietenkään noin vain onnistu. Olen siis yrittänyt lepäillä kotona, mutta kylläpähän sen lepäilyn kanssa on ollut vähän niin ja näin... No, joka tapauksessa loma on tehnyt hyvää ja ensi viikolla aion palata taas töihin. Jaksan kyllä, jos saan nukuttua. 

Olen laittanut palikoita päässäni järjestykseen mm. siivoamalla erinäisiä kaappeja ja laatikoita. Jostain syystä meidänkin huushollissamme on säilytyspaikkoja, joihin kertyy mitä erilaisimpia kapistuksia. Välillä nämä ryönäkasat on hyvä käydä läpi. Nytkin lähti roskikseen ja kierrätykseen paljon kaikenlaista tarpeetonta tavaraa - esimerkiksi kasa aikansa eläneitä heijastimia. Onpa ollut järkeä niitäkin säilytellä laatikossa vuosien ajan...

Siivoaminen on yllättävän terapeuttista. Kun saa vaikkapa yhden hyllyn järjestykseen, tulee siitä hyvä mieli ja sellainen tunne, että elämä on hallinnassa - vaikka oikeastihan on ihan mahdotonta hallita kaikkea. Siitähän sitä stressiä tuleekin, kun yrittää turhaan pidellä kaikkia lankoja käsissään.  

Myös käsitöitä olen tehnyt, kuinkas muutenkaan. Terapeuttista puuhaa sekin. Vanhoista verhorenkaista virkkasin pannunalusen ja jämälangoista syntyi pojalle sukat. Muutamia vuosia sitten ostetuista Muurarin langoista olen virkannut ulkokäyttöön tarkoitettuja liinoja. Yhdet lapasetkin tuli neulottua lahjalaatikkoon. Sain myös viimein valmiiksi ryijypistoin kierrätyskuteista tehdyn maton. Matto on ommeltu liukuesteverkkoon ja kuteiden joukossa on mm. vanhat uimahousut, yöpaita, pojan huppari, lakanoita... En tiedä miten matto käytössä kestää, mutta toistaiseksi matto on ainakin pysynyt ehjänä ja tuntuu oikein mukavalta jalkojen alla. Alla kuvia tuotoksista:







Mieskin jäi lomalle pääsiäisviikoksi ja saimme toteutettua nuoremman pojan huoneeseen pienen pintaremontin. Huoneen sisustaminen on kuitenkin vielä vähän kesken, joten laitan remontista kuvia myöhemmin.

Lauantaina on sitten edessä ponin muutto uuteen kotiin. Hieman jännittää, mutta ei enää kovin paljon. Olen alistunut väistämättömän edessä. Osa tallin hevosista on jo lähtenyt uusiin koteihin ja yksi lähti tänä aamuna vihreämmille laitumille. On haikeaa, kun porukka hajoaa kuin akanat tuuleen... Toissapäivänä nappasin muutamia kuvia tallilta muistoksi. Jos vielä ehdin, niin otan kuvia lisää. Harmittaa, kun ei ole tullut kuvattua porukkaa silloin kun talli oli vielä normaalisti toiminnassa. Nyt niitä kuvia on hieman myöhäistä ottaa...

Alla nyt kuitenkin joitakin otoksia tallin hevosista, ihmisistä ja maisemista. Oma ponini on tuo valkoinen karvapallo, joka korvat pystyssä kurkistelee lankojen takaa. Rakas maastoilukaverimme on puolestaan loimi päällä nuokkuva arabitamma. Sunnuntaina maastoilimme yhdessä todennäköisesti viimeistä kertaa tässä elämässä! Kyllä tuntuu kurjalta.









Mutta tästä tämä elämä jatkuu. Vähän erilaisena tosin.