Sivun näyttöjä yhteensä

22.10.2015

Käsitöitä jälleen

Aikani murjotettuani ompelukoneelle kaivoin sen uudelleen työpöydälle. Syysloman aikana ompelin pari pussukkaa, jotka päätyvät navigaattorien säilytykseen. Toinen jää kotiin, toinen viedään appiukolle.

Näissä pussukoissa on nyt käytetty eBaystä tilattuja vetoketjuja. Hyviä ovat, yksi tosin oli rikki, siitä puuttui nipukka, jolla ketju vedetään auki. Vetoketjut ovat jo alkaneet huveta hyvää vauhtia...


Lisäksi toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ompelin itselleni käsilaukun. Tämä oli kokeilu, joka onnistui yli odotusten. Kangas tosin olisi saanut olla paksumpaa, laukusta tuli nyt vähän lötkö, vaikka käytinkin tukikangasta apuna. Kesäisenä olkalaukkuna tämä menee, vaikka ompelin tähänkin laukkuun heijastimen, kaiken varalta - kesälläkin voi olla pimeää, ainakin elokuussa. Tätä laukkua tulee varmasti käytettyä ja lisää laukkuja olen jo suunnitellut!





Seuraavaan laukkuun aion kyllä tehdä vuorin puuvillakankaasta, sillä varsinainen vuorikangashan on aivan kamalaa leikata ja ommella! Ilmeisesti se pitäisi jotenkin teipata alustaan kiinni leikkaamisen ajaksi, muuten se liuruaa ja ryttääntyy vaikka miten. Todella hankalaa käsitellä tuollaista liukasta kangasta. Laukunhan voi tehdä myös ilman vuorta, minulla on ainakin yksi Marimekon laukku, jossa saumat on siistitty piilotettu kaitaleen sisään. Sitäkin voisi kokeilla.

Neulonutkin olen. Minulla oli vielä jäljellä Novitan Puro-lankaa, ja tein siitä vanhan Novita-lehden ohjeella pienen neulejakun. Napin tähän voisi vielä laittaa, jotta jakun saisi edestä vähän kiinni. Lankaa jäi vielä sen verran, että saan niistä vaikka lapaset.


Kunhan olen ommellut vielä nuo pari laukkua, jotka olen mielessäni suunnitellut (teen ne siis omalla ohjeella kuten tuon ensimmäisenkin tein), laitan luultavasti ompelukoneen taas vähäksi aikaa syrjään. Maalaaminenkin nimittäin houkuttelee kovasti. Hieman on ollut luomisen tuskaa sillä saralla, mutta muutaman kelvollisen työn sain kuitenkin tehtyä. Käykääpä kurkkaamassa niitä Amalian ateljeessa ja kommentoikaa, olisi kiva saada töistä palautetta.

Ulkona sataa ropisee ja syksy alkaa olla synkimmillään, mutta koetetaan jaksaa...

13.10.2015

Hapatusta

Toisinaan käy niin, että mikään ei oikein onnistu. Minulla on nyt menossa sellainen jakso eikä se kyllä paljon naurata.

Kaikenkarvainen epäonnistuminen alkoi vainota minua jo toista viikkoa sitten. Yritin ommella apinapussukkaa, mutta se ei vaan ottanut onnistuakseen. Vetoketjun viereen tulevan tikkauksen ompelu takkusi kaiken aikaa: vuorikangas meni ryttyyn ja jouduin purkamaan ompeleen monta monituista kertaa. Monta muutakin saumaa meni pieleen, joten purkuhommia mokoman kanssa riitti. Olin jo vähällä heittää koko tekeleen roskikseen (vetoketjun olisin toki pelastanut, nuuka kun olen), mutta loppujen lopuksi siitä tuli ihan kelvollinen:



Myös lehmäkassin kanssa oli ongelmia. Kantohihnoista meinasi koko ajan tulla erimittaiset ja -levyiset, vaikka kuinka mittasin ja ompelin! Aivan käsittämätöntä... Kyseessä oli kuitenkin erittäin yksinkertainen ompelutyö! Kassistakin tuli lopulta aivan siedettävä, mutta sen verran suututti, että pakkasin ompelukamat pois. Päätin, että otan ne esille vasta sitten, kun tilaamani vetoketjut ovat saapuneet. No, eihän siinä mennyt kuin muutama päivä, kun ne olivat noudettavissa postista. En silti ole vielä kaivanut ompelukonetta esille uudestaan.

Tässä kuva lehmäkassista. Se jää omaan käyttöön. Sydän on heijastinkangasta, kassissa on hyvä olla heijastin. Otin myös lähikuvan kankaan kuvioista, koska ne olivat niin hauskat.



Ompeluhommien jälkeen olen yrittänyt maalata pastelliväreillä. Yhden työn sain tehtyä, ei siitä mikään täyden kympin työ tullut, mutta ihan ok. Sen jälkeen maalaaminen onkin sitten takkuillut, sekin. Myöskään neulominen ei ole sujunut. Olen neulonut sukkia iltapuhteena ja kun molemmat olivat lähes valmiit huomasin, että toisen sukan varsi oli puolet lyhyempi kuin toisen! No purkuhommiksihan se meni taas... Nyt ei vaan mikään oikein onnistu... En tiedä miksi ei. Olen jotenkin kovin uupunut ja kauhean hajamielinen. Unohtelen asioita kaiken aikaa. Äiti arveli, että olen tulossa vanhaksi, ehkä se on sitten sitä. 

Tai sitten olen vaan levon tarpeessa, sillä kaikenlaista stressiä ja säätämistä on tänäkin syksynä riittänyt. Onneksi nyt onkin syysloma. Tosin joudun käymään torstaina töissä, joten lomaa ei ole kuin vajaa viikko. Ei se mihinkään riitä, mutta on toki tyhjää parempi.

Tänään en aio tehdä enää mitään muuta kuin syödä mussuttaa ja tuijottaa TV:tä. Ehkä olen huomenna sitten energisempi kuin tänään. Lupailin tyttärelle, että voisimme käydä kirpparikierroksella, se olisi kyllä hauskaa pitkästä aikaa.
 

9.10.2015

Ilman kuolainta!

Meidän ruuna Rompsukkainen siirtyi laidunkauden jälkeen ulkoilemaan samaan tarhaan nuoren arabiruunan kanssa. Syyskuu meni melko mukavasti, hepat viihtyivät toistensa seurassa ja leikkivät kovasti. Jostain syystä leikit sitten muuttuivat syyskuun lopulla rajummiksi ja sen seurauksena meidän ruunalla on ollut pään alueella lukuisa joukko haavoja. Suurin osa on ollut melko pieniä ja harmittomia, mutta yksi haavoista oli ikävästi alaluomessa, todella lähellä silmää ja kerran minulle jopa soitettiin tallilta ja kerrottiin, että heppani alahuulesta vuotaa verta - siihen oli tullut vähän isompi vekki.


Tiistaina en päässyt ratsastamaan, koska hevosen suupielestä oli repeytynyt nahkaa noin 3x3 cm alueelta. Suupieli oli verinen enkä todellakaan halunnut kiusata hevosta laittamalla sille kuolaimet suuhun. Kuolaimet olisivat ikävästi painaneet juuri tuota vahingoittunutta kohtaa. Vein siis hevosen talliin ja ajelin kotiin.


Onneksi fiksu ystäväni keksi, että voisin ratsastaa ilman kuolainta pelkillä päitsillä laittamalla niihin ohjat. Torstaina sitten kokeilin tämmöistä varustusta kentällä ja heppahan toimi aivan yllättävän hyvin! Olihan ratsastaminen tosi raskaampaa käsille eivätkä väistöt ja asettaminen onnistuneet niin hyvin kuin kuolainten kanssa, mutta pystyin kuitenkin tekemään hyvin töitä hevoseni kanssa. Alkuun se oli kyllä hieman ihmeissään ja yritti pariin kertaan karata kentältä, mutta lopulta yhteistyö sujui melkeinpä samaan malliin kuin kuolainten kanssa. Me jopa laukkasimme pienen pätkän - laukassakin on kyllä jotain ongelmaa, mutta siihen palaan myöhemmin...


Eilen sitten suupieli näytti siltä, että se on jo hyvin rupeutunut ja tein hepan kanssa pienen lenkin maastossa kuolaimen kera. No sehän oli virhe: suupieli aukesi uudelleen. Loppuviikko ratsastetaan nyt sitten ilman kuolainta että kaveri saa parantua rauhassa.


Rompun tarhakaverin omistajan kanssa keskustelimme tilanteesta ja esitin hänelle sellaisen ajatuksen, että hevoseni ei ehkä näe vasemmalla silmällä kunnolla. Jostain kumman syystä kun kaikki pään alueen vammat ovat tulleet vasemmalle puolelle. Yleensä hevonen kuulemma haluaa suojella päätään viimeiseen asti ja väistää nopeasti, jos päähän on kohdistumassa jokin isku. Mutta jos lähestyvää iskua ei näe, niin eihän sitä myöskään pysty väistämään.


Todennäköisesti en pysty millään selvittämään, kuinka hyvin tai huonosti Romppu näkee, mutta loppujen lopuksi sillä ei nyt ole merkitystä. Päätimme joka tapauksessa erottaa ruunat toisistaan, Rompun turvallisuuden vuoksi. Hokkikausi lähestyy, enkä uskalla ottaa sitä riskiä, että nuori ruuna leikin tiimellyksessä pystyyn hypätessään viiltää hokilla Rompulta vaikka silmän päästä. Hepat ovat kimpassa vielä tiistaihin saakka, sen jälkeen Romppu siirtyy uuteen tarhaan ja ex-tarhakaveri saa sekä hokit että uuden tarhakaverin.


Harmittaa kyllä erottaa hyvät kaverukset toisistaan. Mutta tämmöistä tämä hevoshomma on, tasapainoilua. Kahdesta vaihtoehdosta on valittava se, joka on vähemmän huono. täysin luonnonmukaisia oloja emme pysty hevoselle luomaan. Romppu on ollut ennenkin yksin tarhassa eikä se mielestäni ole stressannut sen vuoksi mitenkään merkittävästi. Toki se tarvitsee sitten enemmän liikuntaa, kun ei ole leikkikaveria, ja kaikenlaista pientä "pöhötystä" saattaa olla vähän enemmän. Mutta siihen olen tottunut.


Jännä nähdä, miten homma muutoksen jälkeen lähtee sujumaan.

1.10.2015

Kassia, tossua, pussukkaa pukkaa

Ompeluinnostukseni jatkuu aina vaan - yllättävän pitkään olenkin nyt jaksanut koneella hurruutella. Ja lahjatavaravuori kasvaa...

Alla oleva tilkkukassi tosin jäänee omaan käyttöön, sillä tykästyin kassin puna-mustaan väritykseen. Kassi on ommeltu puuvilla- ja farkkukankaista, suurin osa kankaista on jälleen kierrätystavaraa. Tilkkublokit ovat hyvin yksinkertaisia, mitään kovin monimutkaisia ja aikaavieviä blokkeja en jaksa ryhtyä väkertämään.


Pienelle pojalle ompelin oman jumppapussin huomattuani, että poika kuljetteli jumppakamojaan rikkinäisessä muovikassissa. Farkkukangasta on hyödynnetty tämänkin kassin ompelussa. Kassissa on pyöreä pohja ja nyörillä saa vedettyä pussin suun suppuun, jotta verkkarit eivät karkaa kassista omille teilleen. Hessu Hopo-merkin olen ostanut muistaakseni Lidlistä, joskus kauan sitten.


Yksinkertainen, vuoriton lehmäkassi lähtee lahjaksi, samoin hevosaiheinen pussukka. Nämä ovat omaa "desingnia", kuten yllä olevat tilkkukassitkin. Punaisia fleece-tossuja ompelin useamman parin. Yhdet tein itselleni, loput löytänet uuden omistajan sitten joulunaikaan.Tossujen ohje löytyy Suuri Käsityö-lehdestä, 1/2000.




Juuri nyt on työn alla toinen lehmäkassi, sen jälkeenkin aion vielä ommella yhtä ja toista... Mies tilasi minulle 100 kpl vetoketjuja eBaysta, niitä yhä odottelen. Kunhan ne saapuvat, syntyy vielä iso kasa erilaisia pussukoita ja ties mitä muuta. Ideoita on, kunhan vain ehtisin ne kaikki toteuttaa...

Reipasta lokakuun alkua kaikille lukijoilleni!