Sivun näyttöjä yhteensä

21.2.2020

Minikaappi

Anopilla oli joutilaana teepusseille tarkoitettu laatikko. Hän antoi sen minulle ja päätin tuunata siitä minikaapin eteisen seinälle.

Poistin teelaatikon sisälle olevasta lokeristo pystylevyt ja päällystin sen jälkeen poikkilevyt värillisellä kontaktimuovilla. Näin sain kaappiin hyllyt. Mies kiinnitti kaapin seinään ja nyt kaappi toimii pikkuruisten ja pienten koriste-esineiden turvapaikkana.

Kaapin päällä nököttävät suola- ja pippurilinnut, jotka sain äidiltäni joululahjaksi. Posliiniesineet kaapissa ovat lapsuusmuistoja ja maailmalta kerusteltuja, halpiskynttiläkipot on hankittu joitakin vuosia sitten Lidlistä.




Hieman orvoltahan kaappi tuossa näyttää, täytynee kehitellä jokin pieni taulu tms. tuohon kaapin alapuolelle hieman tasapainottamaan tilannetta.

Hiihtoloma lähestyy! Emme ole kotona tehneet isompaa remonttia pitkään aikaan, mutta nyt juolahti mieleen, että kellariin menevän portaikon voisi viimeinkin laittaa kuntoon nyt lomalla. Tapetithan meillä on ollut valmiina jo monta vuotta ja maalia löytyy varaston hyllyltä. Ajattelimme sekoittaa valkoisesta ja tumman harmaasta jonkin toiselle seinälle sopivan sävyn. Tapetti tulee ikkunaseinälle. Kattoon pitäisi vanhan sormipaneelin päälle laittaa uusi paneeli ja samalla fiksata muutama pieni juttu. Katsotaan, saammeko remontin alulle ja miten sen tulee etenemään!

2 kommenttia:

  1. Tosi soma pikku kaappi, just passeli pienille koriste-esineille.

    VastaaPoista
  2. Toihan on täydellinen koti noille pikkuesineille, luulisi että sisältö on koottu värisävyjen mukaan kun ne täydentävät toisiaan niin hyvin. Muutakin mukavaa olet askarrellut ja kuvannut. Kiitos kun kurkkasit sivulleni!

    VastaaPoista