Lomafiiliksiä

Loma on sujunut hyvin. Olen saanut nukkua niin paljon kuin huvittaa, olen syönyt silloin kuin huvittaa ja mitä huvittaa (lihomatta silti grammaakaan), ulkoillut koirien ja hepan kanssa, ommellut porraskäytäviin uudet verhot, tehnyt tilkkutyötä ja saanut viimein ojennukseen myös teinipojan rippikuvat ja kiitoskortit - vielä kun saisin ne postiin! Lisäksi olen tavannut muutamia ystäviä ja sukulaisia. Lomaviikko on siis ollut oikein rentouttava ja antoisa. Töihin paluu ei houkuttele... Mutta ei se toisaalta kovin paljon ahdistakaan. Työni on mielekästä ja riittävän haastavaa olematta kuitenkaan liian rasittavaa. Ihan hyvä niin. Silti, jos saisin vaikka riittävän ison lottovoiton, en epäröisi irtisanoutua.

Lomalla tulee usein mietittyä työn mielekkyyttä. Kotonakin aika kuluu mukavasti, ei ole vapaa-ajan ongelmia. Mielekästä tekemistä löytyy. Harmi vain, että siitä ei kukaan maksa mitään. Olen usein pohtinut, kuinka saisin yhdistettyä harrastukseni ja työn, mutta vielä en ole keksinyt ratkaisua tähän ongelmaan. Haaveilen usein alan vaihdosta, mutta realiteetit iskevät aina vastaan: vakituisesta työstä ei kannata tyhjän päälle lähteä. Vaikka opiskelua Suomessa tuetaan, voi tämän ikäisen naisen olla vaikeaa työllistyä uudelle alalle. Työttömänä olo ei houkuttele. Eikä uuden uran luominen tyhjästä. Niinpä sitten sinnittelen tässä nykyisessä työssäni, vaikka rehellisesti sanottuna olen saanut siitä irti jo kaiken sen, mitä siitä on irti otettavissa. Raha on kuitenkin hyvä kannustin työssä jatkamiseen.

Mutta se näistä pohdiskeluista. Ompelin tosiaan käytävien ikkunoihin uudet verhot, kun löysin Eurokankaasta sopivan kangaspalan. Se maksoi vain 30 euroa, ja sain siitä kapat neljään ikkunaan. Tässä kuva yläkerran portaikon ikkunasta ja uudesta verhosta:

Verhon kukkakuviot eivät kyllä tästä kuvasta kovin hyvin erotu... Täytynee ottaa jossain vaiheessa parempi kuva!

Koska lankoja yhä vain riittää ja riittää, neuloin joutessani pienet sukat, kokoa 22. Lanka on Nallea tai Woolia, en ole varma, koska vyöte oli kadonnut. Lanka oli erikoisen väristä, sellaista kellanvihreää... Ehkä enempi keltaista kuitenkin. Näille sukille ei ole vielä käyttäjää, mutta luotan siihen, että aika tavaran kaupitsee. Sukat päätyvät siis lahjalaatikkoon, joka alkaa olla kyllä aika täysi... Aion silti neuloa lisääkin sukkia ja lapasia, koska ne valmistuvat nopeasti ja niihin saa hyvin upotettua jämälankoja. Turha noita lankoja on kaapissakaan pyöritellä, vuosikausia ovat useimmat kerät jo siellä pölyttyneet!

Tilkkutyökin on edistynyt. Olen ommellut valmiiksi suurimman osan blokeista, mutta vielä ne pitäisi silittää, siistiä reunat ja ommella yhteen. En tiedä, jaksanko tai haluanko tehdä sitä tällä lomalla. Voi olla, että kerään tänään työn kassiin ja siirrän odottamaan seuravaa ompeluinnostuskautta. Nyt on vähän sellainen fiilis, että kun loma lähenee loppuaan, voisin tehdä jotain muutakin kuin ommella. En vaan tiedä vielä mitä loppulomalla tekisin. Kortteja? Vai kaivaisinko piirustustarvikkeet taas esiin? No, katsotaan. Tässä kuitenkin kuva tilkkublokeista, joita olen väsännyt:

Hyvää maaliskuun jatkoa kaikille!

Talvilomalla

Kauan kaipaamani talviloma alkoi viimeinkin. Olenkin totisesti ollut loman tarpeessa ja aion ottaa nyt lomastani kaiken irti! Satsaan ulkoiluun ja eläinten ja perheen kanssa puuhasteluun. Siinä sitä mukavasti rentoutuu.

Töissä on edelleen kiirettä, mutta kotona onneksi on pahin stressi helpottanut. Kun vanne ei enää niin pahasti kiristä otsanahkaa, on käsitöitäkin tullut tehtyä enemmän. Purkamani liivin Puro-langoista neuloin tumppuja. Koska lankaa jäi, purin ensimmäisistä Puro-tumpuista pois langat, jotka eivät olleet Puroa ja neuloin tumput uudelleen loppuun Purolla. Lapasista tuli heti paljon paremman näköiset:

Jostain kumman syystä tämä kuva tuli nyt pystyasentoon, vaikka se alunperin oli kyllä vaaka-asennossa... Enkä saa asiaa korjattua. Oi voi... Aina tulee ongelmia näiden tietokoneiden kanssa.

Mutta lapasia on nyt useammat, naisen käteen sopivat. Yhdet neuloin lapsen kokoa, vielä en tiedä kenen lapsukaisen käteen tumput päätyvät.

Tytär valitti villasukkien puutetta, joten hänelle neuloin Nalle-langasta sukat:

Myös ompeluhommia on tullut tehtyä. Serkkuni kutsui meidät viikko sitten luokseen syömään ja ompelin hänelle tuliaisiksi rantakassin:

 

Ja viimeisenä kuva ompelemastani tilkkupeitosta. Peitto on tarkoitettu vauvalle. Minulla on nimittäin sellainen fiilis, että sukuun syntyy lähiaikoina uusi pienokainen... Kukaan ei tosin ole myöntänyt olevansa raskaana tai edes suunnittelevansa sellaista, mutta minulla on vain tämä tunne. Siksi ompelin tämän peiton, jonka ensimmäisenä sukuun syntyvä vauva tulee saamaan. Tykkäsin tämän peiton ompelemisesta todella paljon. Tikkauksetkin onnistuivat mielestäni hyvin, vaikka en niiden tekemisessä mikään mestari olekaan. Tikkasin ympyrät käyttämällä piirtoheitinkalvosta leikattua mallia, se oli hyvä ratkaisu.

 

Olen päättänyt ommella tilkkupeitot myös kaikille omille lapsilleni, koska aiemmin tekemäni, olohuoneen sohvalla päätynyt tilkkupeitto, on ollut lapsilla ahkerassa käytössä. Ensimmäistä peittoa olen jo aloitellut, sen saa teinipoika mukaansa sitten kun jossain vaiheessa päättää muuttaa omilleen. Joitakin vuosia siihen menee, mutta eipä peittokaan ole vielä valmis...

Tilkkutöissä on jotain kiehtovaa. Nyt kun olen lomalla, aionkin käydä täydentämässä kangasvarastojani, jotta saan tehtyä tilkkupeitoista sellaiset kuin olen suunnitellut. Kangasvarastoni ovat huvenneet hyvää vauhtia, syksyllä tuli ommeltua kuitenkin aika paljon. Myös lankavarastoja olen saanut kutistumaan, hyvä niin! Ehkä joskus vielä saadaan joku tolkku tähänkin huusholliin... :)

Helmikuisia ajatuksia

Helmikuu - yleensä silloin on kova pakkanen ja aurinko paistaa. Nyt on sää mennyt suojan puolelle ja räystäiltä tippuu vesi. Tintitkin sirkuttavat kuin maaliskuussa konsanaan. Kovin on keväistä, mutta ei se mitään. Kevät on lempivuodenaikani, täynnä lupausta tulevasta.

Reilun viikon kuluttua teinipoika saa mopokorttinsa takaisin. Tuomio tuli törkeästä liikenteen vaarantamisesta, rangaistuksena 35 päiväsakkoa ja reilun 3 kk ajokielto, joka siis alkoi jo marraskuussa ja on pian kärsitty. Hyvä näin, rangaistus olisi voinut olla ankarampikin. Toisaalta, olemme kyllä koko perhe tästä tapauksesta kärsineet, sillä poikahan masentui kovasti töppäilystään ja kortin menetyksestä. Jonkinlainen rangaistushan se henkinen kärsimyskin on. Kaikenlaista harmia liikennerikkomus on tosiaan poikinut, kovasti on poika ollut stressaantunut asiasta. Toivottavasti poika piristyy, kun kortti palautuu. Ehkä koulukin alkaa sitten sujua taas paremmin. Näin toivoisin, sillä olemme kaikki aika uupuneita tästä tapauksesta ja kaikesta mitä se on tuonut tullessaan. Poitsulla on kuitenkin viimeinen vuosi peruskoulussa menossa ja se pitäisi saada suoritettua kunnialla loppuun. Mutta aika näyttää, kuinka käy, jaksaako poika hoitaa koulunsa vai ei. Me vanhemmat olemme kyllä parhaamme mukaan koettaneet poikaa neuvoa ja opastaa, kertoneet kuinka tärkeää olisi hoitaa koulu asiallisesti jne. Mutta aina eivät vanhempien ponnistelut vaan riitä.

Koska olen ollut aika väsynyt tuosta kaikesta edellä mainitusta, on luovuus ollut aika tavalla lepotilassa. Jonkin verran olen neulonut, koska pakkohan sitä on käsillään jotain tehdä. Sain loppuun neulepaidan, jota olen neulonut jo pari kuukautta ainakin, tässä kuva siitä:

 

Paitaan käytin kaikki ohuet villasekoitelangat, mitä varastoistani löysin. Ohje paitaan löytyi vanhasta Novitan neulelehdestä. Tein paidasta vähän lyhemmän kuin mitä ohjeessa oli, langat eivät olisi riittäneet tunikamaiseen paitaan. Hyvä tästä tuli, mutta aika lämmin - paita saa odottaa pakkasia.

Novitan Puro-langasta neuloin tumput. Harmi vaan, että lanka loppui kesken! Jouduin siis käyttämään lapasiin vähän muitakin lankoja, eikä niistä tullut kovin nätit. Mutta kyllä nämä kelpaavat vaikka tallitöihin:

 

Vasta neulottuani lapaset loppuun huomasin, että vaatekaapissani oli Purosta neulottu liivi, jota en käytä koskaan. Purin sen ja sain Puroa lisää. Mutta en viitsinyt purkaa jo valmiita lapasia, vaan neulon nyt Purosta uusia lapasia. Kaikille kyllä löytyy käyttöä, jossain vaiheessa!

Voitin Hurauskadun Talot-blogin arvonnassa ja sieltä tuli minulle tämmöinen kiva palkinto:

 

Paketista löytyi siis lasipurkkeja, peili, kukkakori ja WC-pöntön avaamiseen tarkoitettu juttu, onko se nyt sitten karhu vai mikä. Kivat miniatyyrit ovat löytäneet paikkansa Villa Kumpulassa. Jonkin verran kutkuttaisi mineillä pitkästä aikaa, mutta juuri nyt ei ole kuitenkaan tarpeeksi fiilistä siihenkään. Odottelen siis rauhassa inspiraatiota...

Töissä on hirvittävä kiire ja henkilökuntaa aivan liian vähän, koska "oikea käteni" neiti N lähti 3 kk opintovapaalle. Ikävästi sattui tuo vapaa juuri vuoden kiireisimpääna aikaan... Viikko sitten aloittanut harjoittelija ei pysty neiti N:ää korvaamaan sitten millään, mutta onhan hänenkin työpanoksensa toki tyhjää parempi. Ehkä tästä keväästä jotenkin selvitään. Työn puolesta ainakin helpottaa taas toukokuussa, sen tiedän vanhasta kokemuksesta. Kesäksi aina hiljenee.

Päivä kerrallaan täällä elellään, mitäpä sitä ihminen muutakaan voi. Ehkä tässä päästään vielä kaikkien vaikeuksien kautta voittoon. Eihän se teinipojan murrosikäkään voi ikuisuuksia kestää. Koetamme jaksaa tämän vaikean ajan, eihän se helppoa ole pojalle itselleenkään.

Tsemppiä kaikkien teinien vanhemmille!

Viime viikkojen väkerrykset

En ole päivittänyt blogejani pitkiin aikoihin, koska mies osti minulle uuden läppärin enkä ole saanut sillä kuvia ulos kamerasta. Kyllästyin viimein pelehtimään uuden koneen kanssa ja kaivoin esille vanhan, joka on hidas, mutta tuttu ja turvallinen...Nyt päivityksetkin taas onnistuvat. Vanhassa vara parempi!

Kaikenlaista pientä on tullut värkättyä tässä alkuvuoden aikana. Kummitytölle askartelin synttärikortin ja neuloin lapaset tyttösen täyttäessä 7 vuotta. Lapasista en muistanut ottaa kuvaa, mutta kortin sentään muistin ikuistaa:

 

Vanhoista verhorenkaista pääsin eroon virkkaamalla niistä pannunalusia. Samalla sain hävitettyä pois vanhoja langanloppuja ja vähän uusiakin:

 

Varsinainen villitys nyt tammikuussa on ollut kuitenkin karkkipaperipussukoiden ompelu! Sain kaveriltani hyviä vinkkejä ja innostuin kokeilemaan joulun aikana kerätyistä papereista pussukoiden ompelua. Se oli yllättävän helppoa ja mukavaa, kaikki tarvikkeetkin löytyivät kotoa kontaktimuovia ja vetoketjuja myöten. Tässä nyt siis pussukkakavalkadi... Suosikkini on punainen Dumle-pussukka, jossa on kullanvärinen ketju. Sen otan bilelaukuksi, kun seuraavan kerran siipan kanssa lähdemme jonnekin juhliin!

Karkkipapereita on vielä vino pino jäljellä, mutta toistaiseksi en aio ommella enempää pussukoita. Omiin tarpeisiin niitä nyt on ja lahjalaatikkoonkin vilahtaa useampia.

Tällä hetkellä käsityörintamalla ei tapahdu ihmeempiä. Muutama neuletyö on kesken ja ne pitäisi saada loppuun. En tiedä, mitä teen seuraavaksi. Ehkä maalailen, sillä iso hevostyö, jonka aloitin akryyvärikurssilla, on edelleen kesken. Se oli työläämpi projekti kuin arvasinkaan.

Suurempaa työtilaa olen viime aikoina kaipaillut! Alla on muutama kuva makuuhuoneen nurkassa olevasta työtilastani ja kuten kuvista voi huomata, pöytätilaa on aika niukasti. Eikä tilaa ole oikein muutenkaan... Pitäisi olla iso pöytä, johon voisi levitellä kankaita ja papereita, ja tarpeeksi lattiatilaa maalaustelineelle ym. No, ehkä sitten joskus sitä tilaa on, kun lapset muuttavat kotoa pois. Siihen menee kyllä vielä aika monta vuotta, joten pitkään saan vielä tyytyä tähän pieneen nurkkaukseeni!

Pakkaset ovat jatkuneet aika pitkään, mutta ehkä huomenna alkavat hellittää. Mukava juttu, sillä ratsastaminen 25 asteen pakkasessa ei ole oikein houkutellut. Heppa on saanut viettää lomaa, mutta alan kyllä jo kaivata satulaan. Ehkä huomenna...

Kevättä kohti mennään joka tapauksessa!

Ai niin, voitin muuten Huraskadun talot-blogin arvonnassa jonkin yllätyspalkinnon! Sitä tässä nyt jännityksellä odottelen...

Vuoden viimeinen päivä

Vuoden viimeisenä päivänä pohdiskelen yleensä kulunutta vuotta ja sen antia. Niin tänäänkin. Vuosi on mennyt nopeasti ja se on ollut tapahtumarikas. Kaikki tapahtumat tosin eivät ole olleet positiivisia.


Mukavina ovat jääneet mieleen teinipojan mopokortin suorittaminen ja ripille pääsy. Iloitsen myös siitä, että astmatutkimukset saatiin päätökseen ja ettei minulla ole astmaa. Harrastusrintamalla iloa ovat tuottaneet akryylimaalaus uutena harrasteena sekä se, että hevosen kanssa on viimein löytynyt syvällisempi yhteys ja luottamus. Lähes kahdeksan vuotta siinä meni, mutta nyt koen, että tunnemme toisemme läpikotaisin. Tuttavuus tämän suuren eläimen kanssa on syventynyt ystävyydeksi.


Huolta ja ahdistusta ovat tuottaneet muutokset työelämässä, sekalaiset terveysongelmat sekä itselläni että miehelläni, vanhan koiramme Herra C:n heikkenevä terveys sekä teinipoikamme murrosikä ja kasvukivut.


Päällimmäisenä tästä vuodesta nousee mieleen syksyn pimeys ja jatkuva uupumus ja huoli teinipojasta. Kesäkään ei ollut kovin aurinkoinen eikä voimaannuttava, vaan lähinnä työtä, työtä ja työtä kesämökki-projektin parissa. Osinhan tuo työ oli kyllä mukavaakin, mutta levätäkin olisi pitänyt muistaa.


Entä mitä odotan tulevalta vuodelta? En juuri mitään. En jaksa katsoa tulevaisuuteen juuri nyt sen enempää odottavalla kuin pelokkaallakaan mielellä. Tulee mikä tulee. Toivon perheelleni terveyttä ja itselleni ja miehelleni voimia arjen pyörittämiseen. Toivon, että teinipoikamme saisi edes kohtalaisen todistuksen peruskoulusta ja saisi mieleisen jatko-opiskelupaikan - ja että hyllytetty mopokortti palautettaisiin nopeasti. Jos jotain murehtien pelkään niin sitä, että Herra C:n terveys romahtaa lopullisesti. Koiraherra täyttää maaliskuussa 11 vuotta ja totuus lienee se, että tuleva vuosi on koiran viimeinen. Surua on siis ensi vuodelle tiedossa, mutta toivottavasti ei enempää kuin tuon yhden koiran poismenon verran.


Toivon ensi vuodelta myös aurinkoista ja lämmintä kesää. Olisin nyt kovasti sen tarpeessa. Mutta, kuten sanottu, tulee mikä tulee. Tänään juhlitaan joka tapauksessa! Raketit paukkuvat, kuohuvien korkit poksahtelevat. Ja meillä ainakin syödään perinteisesti nakkeja ja perunasalaattia.


Iloista ja onnellista vuoden vaihdetta kaikille!

Joulun rauhaa

Niin se tuli joulu meidänkin tupaan ja samalla rauha ja harmonia saapui vieraaksi, ainakin hetkeksi. Syksy on ollut raskas. On ollut työhuolia, terveyshuolia ja huolta teinistä, jolla on angstia riittänyt vaikka muille jakaa. Nyt näyttää siltä, että huolet ainakin hetkeksi ovat helpottaneet. Työpaikalla on parempi tilanne ja töissä on ollut taas mukava käydä. Pitkittyneeseen yskäänikin löytyi syy, eikä se ole astma eivätkä työpaikan ilmassa olevat pölyt, vaan heinäallergia, jota olen potenut nuoresta saakka. Saan 4 kk:n hengitettävän kortisonihoidon ja tammikuussa aloitetaan siedätyshoito. Uskon, että oireeni helpottavat kesään mennessä. Olen niin iloinen siitä, että minulla ei ole astmaa, eikä minun tarvitse lähteä opiskelemaan uutta ammattia eikä vaihtaa työpaikkaa!

Myös teinin kanssa ongelmat ovat helpottaneet, kun teini on saanut joululomalla nukuttua väsymystään pois. Joskus sitä unohtaa, että nuorikin voi väsyä ja stressaantua. Viimeinen vuosi peruskoulussa tuo omat haasteensa ja tulevaisuus voi jännittää. Lisäksi on muitakin paineta, ulkonäköpaineista lähtien. Eipä se nuoren elämä aina helppoa ole, jos ei ole aikuisenkaan.

Nyt on siis hengähdystauon aika ja uusi vuosi tuo sitten mukanaan mitä tuo.

Ennen joulua värkkäilin yhtä ja toista. Askartelin mm. sudenkorentoheijastimia, tein yhdet korvikset itselleni ja ompelin pussukoita. Tässä kuvia askarteluista:

Sain myös valmiiksi yhdet villasukat. Ohjeessa malli näytti kivalta ja hyvät sukista tulikin, mutta niiden neulominen ei kuitenkaan ollut kovin kivaa, joten toisia tämmöisiä "kenkäsukkia" ei varmastikaan tule tehtyä. Ohje sukkiin löytyi Suuri Käsityö-lehdestä, lankana Novitan Nalle.

Ompelemistani pussukoista suurin osa lähti lahjoiksi ystäville ja sukulaisille. Lahjoja pakkasin ompelemiini lahjakasseihin. Tässä kuvia:

Tyttärelle ompelin pari koristetyynynpäällistä, sillä hän toivoi joululahjaksi "neutraalin värisiä koristetyynyjä". Neuloin hänelle Usva-langasta myös kaulahuivin, mutta siitä ei tullut otettua kuvaa.

Lopuksi vielä kuva Neiti E:stä, joka sai joululahjaksi suuren puruluun. Herra C sai samanlaisen ja innokkaana söikin jo luustaan toisen solmupään pois. Neiti E sen sijaan ei ole järsinyt luita juuri ollenkaan, mutta vahtii niitä hyvin mustasukkaisesti! Lapsille Neiti E jopa murisi, kun lapset menivät luun lähelle... Melkoinen äpätti, tuo meidän neito... Kuvassa koiraneidin tassu on hellästi Herra C:n järsimän luun ympärillä. Aika hupsua...

Nyt vielä levätään tässä muutama päivä ja sitten palataan taas arkeen ja odottamaan uutta vuotta! Ja sen jälkeen kevättä kohti! Mukavaa joulun jatkoa kaikille lukijoille!!!

Kaikenlaista jyystöö

Viime aikoina "on ollut vähän kaikenlaista jyystöö". Toisin kuin Roope Salmisen biisissä, en ole silti sortunut alkoholiin, koska sitä ryystämällähän ongelmat vain pahenevat :).

Pari viikonloppua on mennyt akryylimaalauskurssilla, jolle osallistuminen oli aivan loistavaa. Edellisestä taidekurssista onkin hurahtanut jo lähes 15 vuotta. Oli kiva käydä taas saamassa vähän uutta oppia, saada palautetta ja tavata kuvataiteesta innostuneita ihmisiä. Muiden töitä oli kiva katsella ja huomata, kuinka monipuolista taide voikaan olla!

Oikein muuta en ole sitten ehtinytkään. Pimeät illat eivät ole innostaneet oikein mihinkään ja muutenkin kaikenlainen stressi ja harmit sekä teinipojan, oman terveyden ja työasioiden kanssa ovat ottaneet päähän oikein urakalla. Välillä olen ollut niin raivoissani, että on tehnyt mieli hajottaa jotakin. En onneksi ole sellaiseen kuitenkaan sortunut ja tuolla taidekurssilla sain kyllä hyvin purettua paineita ja muutenkin se oli hermolepoa, maalata monta tuntia putkeen. Aivan mahtavaa! Siihen päälle heppastelut, niin johan on akkuja taas ladattu. Ehkä siis selviän taas tulevasta viikosta. Heti maanantaina onkin tylsä palaveri tiedossa, sitä en todellakaan innolla odota. Voi olla tiedossa melkoista vääntämistä... Edellinen tylsä palaveri oli perjantaina, siellä esimies totesi, että kahvipöytäkeskustelut ovat aivan liian pessimistisiä ja että meidän ei pitäisi arvostella työnantajaa, joka maksaa meille joka kuukausi palkan. Johdon kanssa ei siis saisi olla eri mieltä. Ilmeisesti ei saisi olla mitään mieltä. Tai sitten pitäisi vaan hihkua riemusta ja hekotella, vaikka yt:t ovat menossa ja lomautuksilla uhkaillaan. No siinähän sitä on riemun aihetta kyllikseen. HEKO HEKO!

Että semmosta vaan. Käsitöitä en ole saanut valmiiksi enkä ole ehtinyt askartelemaankaan. Mutta ei se mitään. Ehdin sitten, kun minulla on PEF-puhallusten vuoksi ns. vapaa viikko. Eli ensin puhallan 3 viikkoa joka päivä hereillä ollessani PEF-mittariin kahden tunnin välein samalla kun käyn normaalisti töissä. Sitten olen yhden viikon kotona (= pois töistä, harrastaa toki saa, kotona ei tarvitse istua) ja teen puhallukset samalla tavoin kahden tunnin välein. Tarkoitus on katsoa, onko puhalluksissa eroja, eli ovatko ne huonommat silloin kun olen töissä ja paremmat silloin, kun olen sieltä pois. Jännää. Siihen lisäksi sitten tulevat keuhkopolilla tehtävät tutkimukset. Elämme siis jännittäviä aikoja; tuleeko astmadiagnoosi vai ei, onko ammattiastma vai ei. Ja jos on, NIIN MITÄS SITTEN???

Siinäpä hyvä kysymys. Mutta sitä ehdin pohtia myöhemmin. Ensin on selvittävä tulevan viikon haasteista.