Kutsu saapui ja laidunkausi lähestyy

Toissapäivänä postilaatikkoon kolahti kutsu gastroskopiaan eli vatsalaukun tähystykseen. Toimenpide tehdään 31.5., joten toivon mukaan kesäkuussa saan tietää, onko minulla suolistokeliakia vai ei. Tällä hetkellä odottelen vielä tietoa iholta otetusta koepalasta, vastauksen pitäisi tulla 1-2 vko:n sisällä. Koska kutsu tähystykseen nyt tuli, niin aion mennä sinne, vaikka saisinkin ihokeliakiadiagnoosin. Tuleepahan sitten suolistonkin tilanne tarkistettua.


Tähystys on kuulemma ällö operaatio, mutta kaipa siitä hengissä selviää. Toistaiseksi en hirveästi jännitä sitä, mutta todennäköisesti H-hetkellä olen ihan hermona... Onneksi toimenpiteen pitäisi olla kivuton. Eniten pelkään sitä, että alkaa yskittää tai tulee tunne, että en saa hengitettyä. Siinä voi tulla paniikki. Mutta kaipa henkilökunta on nähnyt monenmoista, luotan siihen että olen ammattilaisten käsissä...


Asiasta toiseen. Laidunkausi lähestyy ja vein eilen hepan ensimmäistä kertaa ns. syöttelylohkoon nauttimaan hetkeksi vihreästä ruohosta. Sepä olikin ruunalle niin mieleinen juttu, että kun lähdin noutamaan hevosta takaisin tarhaan, se käänsi minulle pehvansa ja käpsytteli karkuun! Tämä toistui monta kertaa. Viimein ruuna kyllästyi pakenemaan minua ja sain sen kiinni, mutta kaiken kaikkiaan minulle meni lähes 40 minuuttia, ennen kuin sain ponin takaisin lohkolta tarhaan... Matkaa oli muutama sata metriä. Näin on eteneminen hidasta kesäaikaan! Onneksi laidunkausi alkaa pian, sitten heppa saa ainakin ensimmäisen viikon lomailla ja nauttia kaikessa rauhassa vihreydestä ilman emännän häirintää.


Alla kuva viime vuodelta laidunkauden ensimmäisiltä hetkiltä. Kuva on tallityöntekijä Lauhan ottama. Harvoin näkee näin vauhdikkaita elkeitä meidän ponilla :) Täytyy tänä vuonna ottaa oma kamera mukaan ja kuvata itsekin taas hevosten riemua laitumella.

Neliöitä vedessä ja vähän muutakin

Tästä tulee nyt vähän sekava postaus, koska olen viime aikoina riekkunut vähän siellä sun täällä ja touhunnut monenlaisia juttuja. Enimmäkseen olen ollut "ihan pihalla", koska sää on suosinut puutarhatöiden tekemistä. Koristeallas on puhdistettu ja kalusteita laiteltu oleskelualueelle. Kesäkukkiakin uskaltauduin jo ostamaan, mutta ne eivät vielä tuossa alla olevassa kuvassa näy. Muutenkin tuossa kuvassa on vielä vähän keskeneräistä.

 

Oleskelualueemme rajoittuu varastoon ja koska paljas varastonseinä on näyttänyt tylsältä jo pitkään, askartelin vanhasta kellarin ikkunasta ja muutamasta metalliperhosesta seinällä tämmöisen taulun:

 

Perhoset erottuvat kuvassa aika huonosti, luonnossa ne näkyvät paremmin. Olisivat kyllä saaneet olla mustia tai tummanruskeita väriltään, mutta menkööt nyt näin.

Koristealtaamme pohjalla on harkko, jonka päälle tulee suihkulähde. Jostain kummallisesta syystä harkko sai aikaan jänniä neliöitä veden pinnalle. Niitä sitten ihmeteltiin porukalla eikä kukaan meistä oikein ymmärtänyt, miten nämä hauskat neliöt ovat oikein syntyneet. Varmaa kuitenkin on se, että jotenkin ne liittyvät altaan pohjalla olevaan harkkoon. Jos joku osaa selittää tämän ilmiön, niin mielelläni kuulisin selityksen!

Tässä kuvia vesineliöistä tai oikeastaan vaahtoneliöistä:  

Pakkanen oli tehnyt tuhojaan kukkapenkeissämme, joten jouduin ostamaan sinne täydennystä. Kaupasta lähti mukaan mm. tulikellukoita, punatähkiä ja syysleimuja. Alueelle, jossa pitäisi olla nurmikkoa, mutta jossa se ei viihdy, ostin kokeeksi yhden varjohiipan ja peittokurjenpolven. Muitakin maanpeitekasveja siellä jo on, toivottavastki ne jossain vaiheessa peittävät tuon hankalan alueen.

Kokeeksi ostin pihalle myös yhden rhodon. Tämän pitäisi kasvaa miehen korkuiseksi ja kukkia valkein kukin.

.

Iltaisin olen neulonut ja virkannut. Neuloin itselleni kesätopin Kotiliesi Käsityö-lehden ohjeiden mukaan, lisäksi virkkasin Novitan kierrätyspuuvillalangasta eteiseen maton:

 

Olen väsännyt myös muutamia kortteja. Ensimmäisen kortin tein serkulleni, joka on ainakin väliaikaisesti eronnut vaimostaan ja muuttanut uuteen vuokra-asuntoon. Loput kaksi korttia ovat äitienpäiväkortteja, vaaleanpunainen lähti omalle äidilleni ja sinisävyinen anopille.

Neiti E:n kanssa on tullut lenkkeiltyä nyt paljon, kun viimeinkin pääsemme taas kunnon lenkeille. Herra C:n kanssahan se ei enää onnistunut ja lenkit olivat vain pieniä pyrähdyksiä lähiympäristössä. Lenkkeilyn myötä kipeä polveni parani, se on ollut aivan uskomaton juttu! Ilmeisesti se kärsi siis vain liikunnan puutteesta! Mutta vaikka lenkkeilystä olenkin nauttinut, niin toki kaipaan Herran C:tä kovasti. Pahin suru ja ikävä tosin ovat jo hellittäneet. Koira oli vanha ja sairas, sinänsä oli aivan luonnollinen asia, että se jouduttiin lopettamaan. Elämän pitkittäminen olisi ollut vain kärsimysten pitkittämistä ja ketä sellainen palvelee? Ei ketään.

Hevosta on tullut liikuteltua myös aika paljon viime aikoina. Innostuin käymään ratsastustunneillakin, sillä tarkoitus olisi osallistua pieniin kouluratsastuskisoihin (epäviralliset, tallin omat kisat) kesäkuussa. Voittoa en odota enkä tavoittele, kunhan nyt vaan lähden vähän pitämään hauskaa ruunan kanssa...

Keliakia-asiakin etenee. Lähete tähystykseen on mennyt perille ja odottelen nyt kutsua tutkimukseen. Kutsua odotellessani otatin omalla kustannuksellani iholtani koepalan, josta tutkitaan ihokeliakia. Vastaus tulee 2-3 viikon kuluttua. Jos ihokelia todetaan, aloitan gluteenittoman dietin, vaikka en olisi silloin vielä tähystyksessä käynytkään. Hoitohan on joka tapauksessa sama, vaikka minulle olisi myös suolistokeliakia. Eli sinänsä en ymmärrä, mitä iloa tuosta tähystyksestä kenellekään on, jos ihokeliaki on jo todettu... Jos suolinukka on kärsinyt, niin gluteenittomalla sekin paranee, samoin kuin ihokeliakiakin.  

Nyt yritän parannella pientä haavaa, joka tuosta koepalan ottamisesta käsivarteen tuli. Siihen laitettiin yksi tikki, joka tietenkin aukesi tänään, kun tein siivouksia... Haava hieman vuotelee, mutta tuskinpa siihen kannattaa uutta tikkiä lähteä ottamaan. Saunaan en kuitenkaan taida mennä, vaikka sellaista olinkin suunnitellut. En halua, että haava tulehtuu. Pienestäkin haavasta voi saada ison riesan.

Tässä Amalian kuulumiset tällä erää. Aurinkoista toukokuuta kaikille lukijoilleni! 

Ystävä lähti

Rakkaan koiraystävämme muistolle:

Aika on syntyä,

aika on kuolla.

Siinä välissä elämästä onnea vuolla.

Yhdessä kuljettiin vuotta monta,

koettiin monta hetkeä hulvatonta!

Sydämiimme kuvasi piirtynyt on,

olit meille ystävä voittamaton.

Capo il Capo, 25.3.2005 - 15.4.2016

Viimeiseen saakka Capo leikki pallollaan ja eläinlääkärin avustamana viimein kotinurmelle nukkui.

Yksi ajanjakso elämässäni on jälleen päättynyt.

 

Neulemekko ja koira-asiaa

Viime viikonloppuna sain lopultakin valmiiksi neulemekon, jota olen ähertänyt ainakin pari vuotta. Upotin mekkoon kaikenlaisia puuvilla- ja puuvillasekoitelankoja. Mekko on tehty kokonaan omalla ohjeella ja hieman jännitti, tuleeko siitä edes sopivan kokoinen vai onko se pieni heti kättelyssä. Onneksi mekko mahtui päälle - mutta lihomisvaraa siinä ei ole :). Tästä tulee minun mökkimekkoni. Toivottavasti se ei ole liian kuuma käytössä...

Sitten surullisempaa asiaa. 11-vuotiaaan Herra C:n eli kotoisammin Capon hiekka elämän tiimalasissa alkaa käydä vähiin. Koiran takapää pettää tuon tuostakin, kävely on vaikeaa erityisesti sisällä, portaat ovat koiralle haasteelliset ja lisäksi koira laahaa takajalkojaan niin, että tassut ovat varpaiden päältä hiertyneet verille. Kipujakin Capolla on, koska kipulääkettä saatuaan se on ollut pirteämpi. Harmillista, että kipulääke aiheuttaa oksentelua, joten sekään ei ole mikään ratkaisu koiran vaivoihin pitkässä juoksussa. Lisäksi koiralta karkaa ulostetta milloin mihinkin. Kakkaa vaan tulee, eikä koira ehdi pyytää ajoissa ulos. Lenkeille emme ole päässeet enää aikoihin, koska Capo ei jaksa ja jalat hiertyvät verille pahemmin kuin omassa pihassa. Ulkoilu on siis rajoittunut omaan pihaan, hyvä kun ollut edes joku paikka missä voi vähän juoksennella pallon perässä ja makoilla.

Koska emme halua kiusata vanhaa koiraa, jonka elämä ei tuosta enää ehommaksi muutu, olemme päättäneet varata sille eläinlääkäriajan vielä viimeisen kerran. Tarkoitus on päättää Capon päivät tulevan viikon perjantaina. Toivon, että saan hommattua eläinlääkärin meille kotiin antamaan nukutuspiikin. Capo pelkää eläinlääkärissä, olisi kurjaa jos sen pitäisi olla peloissaan viimeisillä hetkillään.

Paskamainen juttuhan tämä on. Tunnen itseni ihan pyöveliksi, kun näin suunnittelen ystävän kuolemaa. Mutta jos elämä ei enää anna koiralle juuri mitään, jos se on vain kipua ja kärsimystä ja silkkaa vi...tusta koska lenkeillekään ei enää pysty lähtemään, niin miksi sitä pitäisi pitkittää... Helppoahan se olisi, jos koira vain joku aamu olisi nukkunut nätisti pois. Mutta sitä emme voi jäädä odottamaan, koska on todennäköisempää, että sitä ennen Capon takapää pettää lopullisesti eli halvaantuu. Ja jos niin kauan odotamme, niin sitten olemme odottaneet jo liian pitkään.

Näin se elämä vaan menee... Itkettää ja surettaa, mutta olihan meillä yhdessä sentään 11 mahtavaa vuotta ja vielä muutama päivä on vielä jäljelläkin. En ole yleensä kokenut tarvetta laittaa lemmikeille hautaa, mutta tälle koiralle sellainen laitetaan. Jotenkin vain tuntuu siltä, että niin pitää tehdä. 

Nyt en pysty kirjoittamaan enempää, tulee aivan liian paha mieli. En millään haluaisi luopua tästä aivan mahtavasta koirakaverista, joka ei ole ikinä murissut yhdellekään ihmiselle ja joka on rakastanut lapsia yli kaiken, mutta muuta vaihtoehtoa ei nyt vaan ole.

Ei ole, vaikka sitä niin kovin toivoisin...

Arvontaa

Amalian ateljee-blogissani on arvonta meneillään, käykääpä halukkaat osallistumassa! Järjestän arvonnan myös tässä blogissa kunhan 10 000 kävijän raja on rikkoutunut.


Tänään on sumuinen aamu, mutta kevättä on jo ilmassa!

Keliakia???

Vuosi sitten työterveyslääkäri huolestui havaittuaan, että hemoglobiinini laskee vuosi vuodelta lähes lineaarisesti. Hän antoi minulle lähetteen verikokeisiin, joissa kävin alkuvuodesta. Hemoglobiini oli edelleen laskenut ja oli nyt 121. Eihän se mikään hirvittävän huono ollut, mutta asia askarrutti lääkäriä ja niinpä hän käski minua syömään kuukauden rautaa ja käymään sen jälkeen uudelleen verikokeessa. Tarkoitus oli selvittää, imeytyykö rauta vai ei. Samalla sain lähetteen keliakiaa seulovaan verikokeeseen (S-kudostransglut IgA-va). Keliakia kun voi aiheuttaa mm. raudan imeytymishäiriöitä.

Hemoglobiini oli noussut jonkin verran ja oli nyt 128. Rautaa siis imeytyy ja hyvä niin. Kävin lääkärin vastaanotolla eikä hän ollut enää asiasta huolissaan. Keliakia-testin tuloksia en tuolloin saanut, koska ne eivät olleet vielä valmistuneet.

Eilen illalla kävin katsomassa itse Mehiläisen sivuilta keliakia-kokeen tuloksen. Yllättäen se oli > 128 U/ml! Raja-arvot tuolle verikokeelle ovat sellaiset, että jos tulos on alle 7, testi on negatiivinen eikä siis viittaa keliakiaan, tosin vääriä negatiivisa voi tulla, jos henkilöllä on IgA-puutos. Jos tulos on yli 10(joissakin labroissa 13), testi on positiivinen ja viittaa keliakiaan. Minun tulokseni on siis erittäin vahvasti positiivinen, koska se ilmeisesti meni yli määritysrajan.

Nyt olen vähän pallo hukassa. Onko minulla keliakia? Vuosia olen kärsinyt erilaisista vatsaoireista, joita olen pitänyt vain stressistä ja laktoosista johtuvina. Lisäksi on ihottumaa ja kutinaa, mutta nekään eivät ole keliakialle tyypillisissä paikoissa. Ehkä oireet kuitenkin sitten johtuvat keliakiasta? Lääkäri sanoi, että jos testi on positiivinen, joudun tähystykseen, jossa otetaan ohutsuolesta koepala. Nyt mietin, että miksi tähystys olisi tarpeen, eikö tuo verikoe riitä? Luin jostain, että Tampereen yliopistossa olisi tehty tutkimus, jonka mukaan tähystys ei olisi enää tarpeen keliakia-diagnoosin saamiseksi. Että verikoe riittäisi. Ja jos gluteeniton ruokavalio tuo helpotuksen oireisiin, miksi pitäisi enää mennä tähystykseen? En halua letkua nielemään, en sitten millään. Itse toimenpide ei pelota, mutta pelkään saavani siellä jonkun paniikkikohtauksen tms. Joskus on tullut esim. kesken hieronnan sellainen tunne, että happi loppuu. Miten kävisi, jos nieluun työnnettäisiin letku? Ei, siitä ei vaan tule mitään...Tukehtumisen tunne tulisi varmasti.

Jos joku lukijoista tietää tästä asiasta jotain, niin kertokaa ihmeessä, miten teidän / tuttavienne / potilaittenne kohdalla on toimittu!!! Haluan ehdottomasti toisen mielipiteen työterveyslääkärin mielipiteen lisäksi tuosta tähystysasiasta.

Asiasta toiseen. Olen tehnyt akryyliväreillä muutamia kokeiluja ja niiden myötä syntyivät nämä kyltit kesämökin pihalle vietäviksi:

En vielä tiedä, ripustanko nämä kyltit johonkin vai naulaanko ne jonkun kepin nokkaan ja tökkään maahan... Mutta mökille nämä joka tapauksessa päätyvät.

Maalaushommien lisäksi olen neulonut yhdet sukat, kokoa 30. Ei näillekään sukille käyttäjää vielä ole, mutta ehkä joskus, jossain.

Tänään olen leikkinyt akryyliväreillä, tosin huonoin tuloksin. Tuo keliakia-asia askarruttaa ja vaivaa mieltä niin, että on ollut vaikeaa keskittyä eikä kärsivällisyys ole oikein riittänyt mihinkään. Piirustus- ja maalauspuuhiin ei pitäisi ikinä ryhtyä, jos on väsynyt tai keskittymiskyvytön!

Loppuillan vietä suosiolla sohvalla TV:n ääressä. Siellä en ainakaan pysty pilaamaan enää yhtään maalauspohjaa.

Lomafiiliksiä

Loma on sujunut hyvin. Olen saanut nukkua niin paljon kuin huvittaa, olen syönyt silloin kuin huvittaa ja mitä huvittaa (lihomatta silti grammaakaan), ulkoillut koirien ja hepan kanssa, ommellut porraskäytäviin uudet verhot, tehnyt tilkkutyötä ja saanut viimein ojennukseen myös teinipojan rippikuvat ja kiitoskortit - vielä kun saisin ne postiin! Lisäksi olen tavannut muutamia ystäviä ja sukulaisia. Lomaviikko on siis ollut oikein rentouttava ja antoisa. Töihin paluu ei houkuttele... Mutta ei se toisaalta kovin paljon ahdistakaan. Työni on mielekästä ja riittävän haastavaa olematta kuitenkaan liian rasittavaa. Ihan hyvä niin. Silti, jos saisin vaikka riittävän ison lottovoiton, en epäröisi irtisanoutua.

Lomalla tulee usein mietittyä työn mielekkyyttä. Kotonakin aika kuluu mukavasti, ei ole vapaa-ajan ongelmia. Mielekästä tekemistä löytyy. Harmi vain, että siitä ei kukaan maksa mitään. Olen usein pohtinut, kuinka saisin yhdistettyä harrastukseni ja työn, mutta vielä en ole keksinyt ratkaisua tähän ongelmaan. Haaveilen usein alan vaihdosta, mutta realiteetit iskevät aina vastaan: vakituisesta työstä ei kannata tyhjän päälle lähteä. Vaikka opiskelua Suomessa tuetaan, voi tämän ikäisen naisen olla vaikeaa työllistyä uudelle alalle. Työttömänä olo ei houkuttele. Eikä uuden uran luominen tyhjästä. Niinpä sitten sinnittelen tässä nykyisessä työssäni, vaikka rehellisesti sanottuna olen saanut siitä irti jo kaiken sen, mitä siitä on irti otettavissa. Raha on kuitenkin hyvä kannustin työssä jatkamiseen.

Mutta se näistä pohdiskeluista. Ompelin tosiaan käytävien ikkunoihin uudet verhot, kun löysin Eurokankaasta sopivan kangaspalan. Se maksoi vain 30 euroa, ja sain siitä kapat neljään ikkunaan. Tässä kuva yläkerran portaikon ikkunasta ja uudesta verhosta:

Verhon kukkakuviot eivät kyllä tästä kuvasta kovin hyvin erotu... Täytynee ottaa jossain vaiheessa parempi kuva!

Koska lankoja yhä vain riittää ja riittää, neuloin joutessani pienet sukat, kokoa 22. Lanka on Nallea tai Woolia, en ole varma, koska vyöte oli kadonnut. Lanka oli erikoisen väristä, sellaista kellanvihreää... Ehkä enempi keltaista kuitenkin. Näille sukille ei ole vielä käyttäjää, mutta luotan siihen, että aika tavaran kaupitsee. Sukat päätyvät siis lahjalaatikkoon, joka alkaa olla kyllä aika täysi... Aion silti neuloa lisääkin sukkia ja lapasia, koska ne valmistuvat nopeasti ja niihin saa hyvin upotettua jämälankoja. Turha noita lankoja on kaapissakaan pyöritellä, vuosikausia ovat useimmat kerät jo siellä pölyttyneet!

Tilkkutyökin on edistynyt. Olen ommellut valmiiksi suurimman osan blokeista, mutta vielä ne pitäisi silittää, siistiä reunat ja ommella yhteen. En tiedä, jaksanko tai haluanko tehdä sitä tällä lomalla. Voi olla, että kerään tänään työn kassiin ja siirrän odottamaan seuravaa ompeluinnostuskautta. Nyt on vähän sellainen fiilis, että kun loma lähenee loppuaan, voisin tehdä jotain muutakin kuin ommella. En vaan tiedä vielä mitä loppulomalla tekisin. Kortteja? Vai kaivaisinko piirustustarvikkeet taas esiin? No, katsotaan. Tässä kuitenkin kuva tilkkublokeista, joita olen väsännyt:

Hyvää maaliskuun jatkoa kaikille!