Remointoimme pääsiäisen aikaan nuoremman poikamme huoneen. Poika ei viihtynyt kämpässään, koska vihasi siellä olevia vihreitä tapetteja. Sisko oli nuo tapetit aikoinaan valinnut, silloin kun huone oli hänen kuningaskuntaansa. Selvähän se, etteivät tyttömäiset tapetit poikaa miellyttäneet.
Huone oli muutenkin epäviihtyisä. Se oli täynnä tavaraa ja sisustaminen oli hankalaa. Huoneessa oli mm. musta kahdenistuttava nahkasohva, jossa oli säädettävät istuimet. Sohva vei tilaa tarpeettoman paljon. Sohva oli ikkunan alla, jossa alla olevassa kuvassa on sänky; sänky puolestaan oli kuvassa tyhjänä olevalla seinustalla. Sohva ehdittiin purkaa pois ennen kuin älysin ottaa huoneesta kuvaa, samoin ehdin ottaa pois verhot ja seiniltä tavaraa... Mutta ainakin tuo huoneessa aiemmin ollut vihreä tapetti näkyy kuvassa.
Kirjoituspöytä oli oviseinustalla. Tuolin ja sohvan väliin ei paljon tilaa jäänyt.
Kolmannella seinustalla on liukuovikomerot, jotka laitettiin huoneeseen edellisessä remontissa v. 2012.
Päätimme laittaa huoneen lattiaa ja kattoa lukuun ottamatta lähes kokonaan uusiksi. Alla pari kuvaa remontin välivaiheista.
Ikkunaseinä jätettiin valkoiseksi, oviseinä puolestaan maalattiin tumman harmaaksi. Liukuovikomeroita vastapäätä olevalle seinälle (yllä oleva kuva) laitettiin Lidlistä edullisesti saatu maisematapetti.
Johan muuttui huoneen ilme! Hankimme huoneeseen vielä harmaan vuodesohvan pojan toiveesta; se mahtui hyvin ikkunan alle, koska oli pienempi kuin pois purettu vanha sohva. Ostin huoneeseen myös uudet verhot, uuden maton ja uuden päiväpeiton. Poika toivoi itselleen yöpöytää ja sellainen löytyi Minimanista: musta tikapuuhyllykkö.
Alla kuvia pojan huoneesta remontin ja sisustamisen jälkeen. Poika halusi työpöytänsä alla olevan kuvan mukaisesti, jolloin hän sai itselleen ikään kuin oman "konttorin" - ja mukavaaha se on istua kasvot oveen päin, ei tule yllätetyksi... Työpöydän kaapin ruskean taustalevyn päällystin tapetista jääneellä palasella.
Poika on nyt huoneeseensa erittäin tyytyväinen, samoin äiti... Vielä kun huone pysyisi siistinä! Näin siisti kuin yllä olevissa kuvissa huone ei ole IKINÄ - paitsi ehkä pari tuntia siivouksen jälkeen.
Ja vielä kun saisi tuon ruskean vanhan parvekkeen oven joskus maalattua valkoiseksi tai vaihdettua kokonaan uuteen oveen... Mutta ehkäpä sitten seuraavan remontin yhteydessä. Nyt on hyvä näin.
HYVÄÄ VAPPUA!
Viimeiset viikot Vanhalla Tallilla olivat rauhallisia ja seesteisiä. Nautimme ponin kanssa rennoista maastoretkistä ja keväisistä säistä tuulineen kaikkineen. Hevonen oli rauhallinen ja lempeä ja myös minulla oli hyvä fiilis, kaikesta lähtemiseen liittyvästä haikeudesta huolimatta.
Viimeinen päivä tallilla sujui työn merkeissä. En tuntenut oikeastaan yhtään mitään, en surua, en haikeutta, en pelkoa tulevasta. Toimin kuin hyvin ohjelmoitu robotti: siivosin karsinan jättäen sen siihen kuntoon, missä se oli silloin, kun 6,5 vuotta sitten tallille saavuimme. Pesin ruokaämpärit ja tarhan vesiastian, liikutin hevosin surematta sitä, että maastoretki oli viimeinen tutuissa maisemissa. Pakkasin tavarat autooni, loimitin hevosen matkaa varten ja paketoin sen jalat. Kaikki tuo sujui nopeasti, mutta rauhallisesti ilman hermoilua ja poni oli oma itsensä, tyyni ja rauhallinen. Oikea kullannuppu!
Kyyti saapui ajallaan. Hain hevosen tarhasta ja kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes poni näki kuljetuskopin ja lastaussilta laskettiin alas. Näin ponin ilmeestä, kuinka se päässä syttyi itsepäisyyden lamppu; saatoin nähdä, miten se ajatteli, että "tuohon koppiinhan minä en sitten mene."
Ja hanttiinhan se poni pisti! Tiina, uuden tallin emäntä, yritti houkutella ponia koppiin kaura-astialla samalla kun minä pitelin liinaa ponin takaliston takana koettaen sillä puskea ponia eteenpäin. Muutamia askelia poni ottikin lastaussillalle, mutta sitten se äkkiä peruutti takaisin. Tämä kuvio toistui useita kertoja. Ihme ja kumma, hermoni eivät pettäneet. Toivoin vain, että olisin voinut saada poni-parkani ymmärtämään, että lähtö oli edessä, teki se sitten mitä tahansa. Että vanhaan ei ollut enää jäämistä. Mutta kuinka sellaisen voi eläimelle selittää?
Tiinan aloitteesta vaihdoimme paikkoja. Muutaman railakkaan pakituksen jälkeen poni viimein päätti luottaa minuun ja tuli koppiin ryminällä ja sai kauroja palkakseen. Kiukkuinenhan tuo oli; seesteisyydestä ei ollut tietoakaan, vaan poni viskoi päätään ja mulkoili minua häijysti. Jälleen kerran yllätyin siitä, millainen pirulainen se osasikaan halutessaan olla.
Kuljetus uudelle tallille vei noin puoli tuntia. Hevonen oli läpimärkä hiestä, kun viimein ryhdyimme sitä purkamaan kopista ulos. Koppiin päästyään se ei olisi lähtenyt sieltä minnekään; omat ja matkustuskaverina olleen ponin heinät maistuivat vähän liiankin hyvin. Lopulta ruuna kuitenkin suostui pakittamaan kopista ulos ihmettelemään uusia maisemia.
Ja sieltä se sitten jälleen kerran paljastui, millainen Mr. Jekyll ja Mr. Hide ponini onkaan... Rauhallisuudesta ei ollut tietoakaan. Poni hirnui kimeästi ja kun lähdin viemään sitä tarhaan, se steppasi ja reuhtoi ja lopulta riuhtaisi itsensä irti - en mahtanut sille mitään. Ja mihin muuallekaan se sitten olisi rynnännyt kuin Tiinan tarhassa olevan oriin luokse pullistelemaan!Myöhemmin sitä moni ihmetteli, kuinka lähes 20-vuotias pappa vielä innostuukin mokomasta...
Tiina oli onneksi rauhallinen ja asiallinen, eikä karkaamisesta hätkähtänyt. Nappasi vain karkulaisen kiinni todeten, että "olisit nyt valinnut jonkun muun kaverin, kuin tämän, tämä oli se kaikkein huonoin vaihtoehto". Mitään vahinkoa ei onneksi ehtinyt tapahtua ja Tiina talutti riekkuvan ruunani sen uuteen tarhaan tallialueen perukoille, kentän viereen.
Sinne se sitten rauhoittui, heinäkasan ääreen.
Seuraavana päivänä kävin ratsastamassa ja Mr. Jekyll ja Mr. Hide näytti taas kerran kyntensä tai ehkä tässä tapauksessa pitäisi sanoa kavionsa. Poni nimittäin sikaili karsinassa kuin mikäkin! Vanhassa Tallissa se viis veisasi siitä, oliko siellä muita hevosia kuin hän, riitti, että oli heinää edessä eikä aina tarvittu edes sitäkään. Mutta nyt uudella tallilla näytti olevan katastrofi, kun muut jäivätkin ulos. Poni hirnui kimeästi ja yritti moneen kertaan tuuppia karsinan ovea auki karatakseen pihalle. Koska ovi oli äärimmäisen hankala saada karsinan sisäpuolelta säppiin, jouduin lopulta laittamaan ponin kiinni, että sain harjattua ja satuloitua sen. Riimussakin se vielä pelehti, samoin kentälle talutettaessa. Kyllä suututti! Ymmärrän kyllä, että uusi paikka on ponille järkytys enkä tietenkään ole sille vihainen... Vaan olosuhteille. Joudun taas aloittamaan ponin kanssa kaiken lähes nollapisteestä. Vie pitkään, ennen kuin voin esim. lähteä sen kanssa maastoon, koska se jännittää uusia maastoja ja pahimmassa tapauksessa kiikuttaa minut kiitolaukalla tallille. En millään olisi jaksanut ryhtyä tähän, aloittaa taas ponin totuttelua uuteen, mutta enhän tässä tilanteessa nyt muutakaan voi.Täytyy vain toivoa, että yli 9 vuotta kestänyt yhteinen taival on kantanut edes jotain hedelmää; ettei ihan kaikkea sentään tarvitsisi käydä läpi uudelleen.
Ratsastaminen kentällä sentään sujui ihan mukavasti. Alkuun poni jännitti kovasti ja kyttäili metsään, mutta rentoutui jonkin verran kun pistin sen tekemään väistöjä ja ympyröitä. Kenttätyöskentelyllä jatkamme nyt ainakin pari viikkoa. Sitten kun poni on kotiutunut, uskaltaudun ehkä kaverin kanssa maastoon siten, että toinen ratsastaaa ja toinen kävelee vieressä. Jospa viimeistään kesällä Mr. Jekyll ja Mr. Hide-ilmiö olisi taakse jäänyttä elämää ja saisin ihanan, rauhallisen poni-papparaiseni takaisin...
Siispä kesää odotellessa.
Stressi muutosten ym. muuttujien suhteen kasvoi niin suureksi, että lääkäri passitti minut parin viikon lepolomalle. Hän suositteli kunnon irtiottoa arjesta, vaikka matkustamista jonnekin, mutta sehän nyt ei tietenkään noin vain onnistu. Olen siis yrittänyt lepäillä kotona, mutta kylläpähän sen lepäilyn kanssa on ollut vähän niin ja näin... No, joka tapauksessa loma on tehnyt hyvää ja ensi viikolla aion palata taas töihin. Jaksan kyllä, jos saan nukuttua.
Olen laittanut palikoita päässäni järjestykseen mm. siivoamalla erinäisiä kaappeja ja laatikoita. Jostain syystä meidänkin huushollissamme on säilytyspaikkoja, joihin kertyy mitä erilaisimpia kapistuksia. Välillä nämä ryönäkasat on hyvä käydä läpi. Nytkin lähti roskikseen ja kierrätykseen paljon kaikenlaista tarpeetonta tavaraa - esimerkiksi kasa aikansa eläneitä heijastimia. Onpa ollut järkeä niitäkin säilytellä laatikossa vuosien ajan...
Siivoaminen on yllättävän terapeuttista. Kun saa vaikkapa yhden hyllyn järjestykseen, tulee siitä hyvä mieli ja sellainen tunne, että elämä on hallinnassa - vaikka oikeastihan on ihan mahdotonta hallita kaikkea. Siitähän sitä stressiä tuleekin, kun yrittää turhaan pidellä kaikkia lankoja käsissään.
Myös käsitöitä olen tehnyt, kuinkas muutenkaan. Terapeuttista puuhaa sekin. Vanhoista verhorenkaista virkkasin pannunalusen ja jämälangoista syntyi pojalle sukat. Muutamia vuosia sitten ostetuista Muurarin langoista olen virkannut ulkokäyttöön tarkoitettuja liinoja. Yhdet lapasetkin tuli neulottua lahjalaatikkoon. Sain myös viimein valmiiksi ryijypistoin kierrätyskuteista tehdyn maton. Matto on ommeltu liukuesteverkkoon ja kuteiden joukossa on mm. vanhat uimahousut, yöpaita, pojan huppari, lakanoita... En tiedä miten matto käytössä kestää, mutta toistaiseksi matto on ainakin pysynyt ehjänä ja tuntuu oikein mukavalta jalkojen alla. Alla kuvia tuotoksista:
Mieskin jäi lomalle pääsiäisviikoksi ja saimme toteutettua nuoremman pojan huoneeseen pienen pintaremontin. Huoneen sisustaminen on kuitenkin vielä vähän kesken, joten laitan remontista kuvia myöhemmin.
Lauantaina on sitten edessä ponin muutto uuteen kotiin. Hieman jännittää, mutta ei enää kovin paljon. Olen alistunut väistämättömän edessä. Osa tallin hevosista on jo lähtenyt uusiin koteihin ja yksi lähti tänä aamuna vihreämmille laitumille. On haikeaa, kun porukka hajoaa kuin akanat tuuleen... Toissapäivänä nappasin muutamia kuvia tallilta muistoksi. Jos vielä ehdin, niin otan kuvia lisää. Harmittaa, kun ei ole tullut kuvattua porukkaa silloin kun talli oli vielä normaalisti toiminnassa. Nyt niitä kuvia on hieman myöhäistä ottaa...
Alla nyt kuitenkin joitakin otoksia tallin hevosista, ihmisistä ja maisemista. Oma ponini on tuo valkoinen karvapallo, joka korvat pystyssä kurkistelee lankojen takaa. Rakas maastoilukaverimme on puolestaan loimi päällä nuokkuva arabitamma. Sunnuntaina maastoilimme yhdessä todennäköisesti viimeistä kertaa tässä elämässä! Kyllä tuntuu kurjalta.
Mutta tästä tämä elämä jatkuu. Vähän erilaisena tosin.
Tästä vuodesta tuli todellakin suurien muutosten vuosi. Ei riittänyt, että työkuviot menevät uusiksi, nyt uusiin puihin menevät myös tallikuviot.
Ponini on ollut 6,5 vuotta eräällä tallilla kohtuullisen lyhyen ajomatkan päässä meiltä, sopivasti työmatkani varrella. Tallipaikka on ollut meille niin täydellinen kuin olla ja voi: on kentät ja maneesi, maastoja, hyvä hoito ja kesällä mahdollisuus päästä laitumelle. Olin kuvitellut, että tuolla ponini saisi viettää vanhuudenpäivänsä, olla siellä elämänsä loppuun saakka. Mutta toisin kävi. Pari viikkoa sitten tallilta tuli kaikille asiakkaille kirje, jossa ilmoitettiin, että talli lopettaa toimintansa kokonaan!
Uutinen tuli täysin puskista ja olin tuon viikonlopun aivan shokissa. Olin täysin pois tolaltani, mutta en kuitenkaan toimintakyvytön. Ryhdyin heti selvittämään, mistä voisi löytyä uusi koti ponilleni. Tuleen ei saanut jäädä makaamaan, koska tiesin siitä tulevan melkoisen härdellin kun kaikki tallin lähes 40 hevosen omistajat lähtevät etsimään uusia koteja lemmikeilleen... Lauantai-ilta meni nettiä selatessa. Sunnuntain käytin ajamalla ympäri kyliä talleja katsastamassa. Kun päivä viimein kääntyi iltaan, olin lopen uupunut. Vielä saman illan aikana tein kuitenkin päätöksen uudesta tallipaikasta ja sinne poni nyt sitten maaliskuun lopussa muuttaa.
Uusi talli on noin puolen tunnin ajomatkan päässä meiltä. Vähän kaukana, kyllä, mutta kaikkea ei voi saada... Maneesia ei ole, mutta kenttä löytyy. Maastoista en vielä osaa sanoa mitään, kesällä aikoivat rakentaa sinne vajaan kilometrin mittaisen radan, jossa voisi sitten ajaa ja ratsastaa hevosilla. Se olisi tyhjää parempi. Talli on pieni 11 hevosen talli, mikä on hyvä asia. En kaipaa ihmismassoja enkä levotonta menoa. Omistaja vaikutti selväjärkiseltä hevosnaiselta, tarhat näyttivät asialliselta ja heinä oli hyvää. Tunnelma tallilla oli rauhallinen, se ratkaisi paljon, se fiilis, joka minulle tuossa paikassa tuli. Vuokrakaan ei tuolla päätä huimannut, täysihoidon hinta
on 350 euroa/kk, kun nykyisessä paikassa maksan puolihoidosta 435 euroa.
Siihen hintaan sisältyy toki maneesi, se nostaa aina tallivuokraa.
Uskon, että ponini viihtyy tuolla kunhan ensin kotiutuu. Maneesia ja luksusta en tallilta kaipaa, riittää, että poni hoidetaan hyvin ja on edes joku paikka missä voi ratsastaa. Ja jos edes jonkinlaisia maastoja löytyy, niin hyvä. Maastoilusta aionkin nyt vielä nauttia niin pitkään kuin se on mahdollista. Muutto on sitten pääsiäisenä. Se onkin taas oma lukunsa, kuinka saamme ponin koppiin... Se on viimeksi lastattu 6,5 vuotta sitten! Turha kuvitellakaan, että poni suosiolla kävelee kuljetuskoppiin, niin se homma ei varmastikaan tule menemään. Mutta kyllä me sen sinne saamme. Tavalla tai toisella!
En kaivannut muutosta, mutta nyt sitä tulee ja tulee ja tulee... En kyllä tiedä, kuinka pääni pysyy tässä kaikessa mukana! Todennäköisesti aika huonosti.
Käsitöiden teko onneksi rauhoittaa mieltä. Olenkin viime aikoina leikannut paljon matonkuteita ja virkannut. Se on ollu sopivan aivotonta puuhaa. Yksi isohko matto syntyi vanhoista verhoista ja lakanoista. Se päätyi keittiöön ja Neiti E rakastaa tuota mattoa suuresti...
Pieni kynnysmatto on virkattu Novitan kuteesta. Se päätyi pojan huoneeseen parvekkeen oven eteen:
Toinen kynnysmatto on virkattu myös ostokuteista, merkkiä en muista. Se päätynee kesämökille, samoin kuin miehen vanhoista kalsareista virkattu kirjava matto:
Hiihtoloman aikaan oli aikaa myös ommella. Ompelin siivouskomeron oviaukkoon uuden verhon kierrätyskankaista, joista tuo valkoinen on ollut joskus aluslakana. Kukat on ommeltu kankaaseen, ovat peräisin vanhasta reunapitsistä. Olen todella tyytyväinen tähän uuteen verhoon! Vielä kun saisimme nuo keltaiset seinät tapetoitua ja fiksuttua seinän siivouskomeron oviaukon ympäriltä ja maalattua tuon kuvassa vasemmalla näkyvän beigen sähkökeskuksen oven...
Ystävälleni ompelin Muumi-kassin.
Sen lisäksi surautin jouluaiheisen pussukan, kun sattui sopiva kangas olemaan käsillä. Pussukkaan voi pakata vaikka jonkun pienen lahjan. Toinen pussukka on tehty perunalastupussista. En tiedä miten kestävä se on, sipsipussi ei oikein tykännyt ompelusta vaan repesi muutamista kohdista ompelun aikana. No, kestää mitä kestää... Pussukan toinen puoli on kangasta.
Vielä yksi mattoprojekti on kesken, sen jälkeen unohdan matot vähäksi aikaa ja keskityn johonkin muuhun. Ehkä saatan loppuun pari keskeneräistä neuletyötä... Muutama pieni virkkaushommakin on kesken, hyvä olisi nekin tehdä loppuun ennen kuin aloitan jotain uutta.
Onneksi ovat käsityöt, taide ja musiikki! Niiden avulla uskon selviäväni näistä kaikista myllerryksistä, mitä alkuvuosi on tuonut mukanaan.
Ystävänpäivä lähestyy ja ajattelin askarrella parhaille ystävilleni kortit. Innostuin sitten tekemään kortteja hieman enemmänkin, sillä korttilaatikkoni on vajentunut eikä esimerkiksi onnittelukortteja ole jäljellä kovinkaan montaa.
Tämän näköisiä kortteja syntyi tällä kertaa:
Kortteja tehdessäni tuli samalla hieman siivottua askartelutarvikelaatikoita... Tavaraa on! Eikä se vähene, sillä sain hyvän ystäväni ihanalta äidiltä kaksi kassillista kankaita. Joukossa oli sekä matonkuteiksi meneviä lakanoita että ihan uusiakin kangaspaloja. Seuraavaksi alankin todennäköisesti ommella. Olen miettinyt, että voisin tehdä vaikkapa kauppakassit jokaiselle lapsistani sekä kummilapsille tilkkupeitot. Ja kasseja sitten muuten vaan, lahjoiksi ja tuliaisiksi. Olen sellainen kassifriikki... Kasseja on kiva tehdä ja niitä myös aina tarvitaan! Samoin erilaisia pussukoita. Niitäkin on aikomus tehdä lisää.
Neiti E:n voinnista tähän loppuun sen verran, että koiruli voi oikein hyvin! Silmä ei enää harita eivätkä tassut laahaa. Herkkupalan kiinni nappaaminen lennosta ei ehkä onnistu enää yhtä hyvin kuin ennen, mutta muuten koira vaikuttaa täysin terveeltä ja normaalilta. Hyvä näin!
