Sivun näyttöjä yhteensä

17.8.2014

Mökkikuvia

Kuten olen jo useampaankin kertaan maininnut, lomamme meni pääosin mökkitonttia muokatessa. Loman aikana saimme uimarannan uuteen uskoon. Vielä en ole ehtinyt ottaa kuvia uusitusta rannasta, mutta laitan tähän muutaman kuvan rannan muokkausprojektista.

Alla kuva, jonka olen ottanut laiturilta rantaan päin. Kuvassa näkyy keskeneräistä pengertä ja pieni hirsimökkimme.


















Kaivinkoneesta oli suuri apu penkereen rakentamisessa. Käsivoimin suurien kivien siirtely tuskin olisi onnistunut ainakaan yhdeltä mieheltä. Kaivurilla sai myös kätevästi kuorittua rannalta multa- ja karikekerroksen pois. Alta paljastui hiekkaa ja kalliota.




Eilen kävimme taas mökillä möyrimässä. Kameran akku alkoi osoittaa hyytymisen merkkejä, joten en saanut otettua kuvia pihasta. Ehdin kuitenkin ottaa muutaman kuvan mökin sisältä.

Olin tyytymätön kesämökin verhoihin ja vaihdoin ikkunoissa olleet kapat valkoisiin pitsiverhoihin. No eiväthän ne käyneet tupaan ollenkaan! Käytin sitten suhteettoman paljon aikaa ja energiaa verhoasian pohtimiseen, jopa niin paljon, että se alkoi tuntua naurettavalta - mitä väliä sillä loppujen lopuksi on, millaiset verhot jossain mökillä on? Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita... Verho-ongelmani ratkesikin sitten viimein aika helposti: löysin alennusmyynnistä sattumalta mieleiset verhot, jotka sopivat mökille hyvin:



















Verhot ovat luonnonvalkoiset ja niissä on hennon turkoosin värisiä pystyraitoja, jotka eivät kuvasta oikein erotu. Verhot täytyy vielä lyhentää, koska mökkimme korkeus on vaivaiset 210 cm! Nykyään ei varmaankaan saisi edes lupaa noin matalan mökin rakentamiseen.

Tuvan pikkuikkunaan laiton nyt kesällä virkkaamani verhon:


















Mökin keittokomerossakin on tapahtunut pientä muutosta. Myimme vanhan kaasujääkaappimme ja ostimme tilalle aurinkosähköllä toimivan, hieman isomman jääkaapin. Se asennetaan jossakin vaiheessa keittiöön, toistaiseksi se on vielä tuvan puolella. Vanhan jääkaapin tieltä vapautui seinätilaa ja laitoimme seinälle hyllykön, johon sain kivasti kaikki pöydillä pyörineet purkit ja purnukat - tilaakin vielä jäi!


















Tässäpä mökkikuulumiset tällä kertaa. Homma jatkuu...

1 kommentti:

  1. Viihtyisältä vaikuttaa.
    Nyt olisi tarjolla tuunausvaihtoa. :)

    VastaaPoista