Sivun näyttöjä yhteensä

30.8.2014

Pöllöilyä ja virkkausta

Kesällä en ehtinyt tehdä käsitöitä juuri lainkaan, mutta jotain pientä kuitenkin. Enimmäkseen virkkasin liinoja. Tässä muutama kuva kyseisistä käsitöistä:










































Yhden sinisen liinan annoin pois osana häälahjaa, enkä muistanut kuvata sitä. Malli oli kuitenkin niin kiva, että luultavasti virkkaan samalla mallilla ainakin yhden liinan. Yllä olevien liinojen mallit olen löytänyt vanhoista käsityölehdistä.

Kirjavasta langasta virkattu liina on tehty kierrätyslangasta: purin hassun virkkaustyön, jonka olin tehnyt lapsena ja otin langat uusiokäyttöön. Tykkään kovasti näistä monivärisistä langoista ja siksipä olenkin harmissani siitä, ettei niitä saa ihan joka marketista. Netistä tilaamalla kyllä onnistuu.

Tällä hetkellä olen kovasti innostunut tilkkutöistä. Olen yrittänyt kehitellä omaa pientä pehmopöllömallia, tässä muutamia "prototyyppejä":





















































































Kaksi ylintä pöllöä on tarkoitus laittaa narun varaan roikkumaan ja vihreäruudullinen pöllö puolestaan on "pöytämalli". Kovin hyvin se ei kyllä pystyssä pysy, tätä asiaa on vielä kehiteltävä lisää... Nämä kolme pöllöä ovat vain koristeita tai leikkeihin, mitään varsinaista hyötyä niistä ei ole - toisaalta hölmöä tehdä jotain sellaista, jolla ei ole mitään käyttötarkoitusta, mutta ehkäpä koristeitakin tarvitaan... Ja onhan käsillä tekeminen joka tapauksessa hauskaa!

Alimmainen pöllö on heijastin, silmät ja siivet ovat heijastinkangasta. Näitä heijastinpöllöjä aion tehdä lisää, koska heijastimia ei ole koskaan liikaa...

Pöllöjen lisäksi päätin kokeilla erilaisten pussukoiden ompelua päästäkseni eroon laatikossani lojuvista vetoketjuista. Koska vetoketjujen ompelu on minulle hankalaa, etsin aluksi mahdollisimman helpon mallin. Sellainen löytyikin tuoreimmasta (8/2014) Suuri Käsityö-lehdestä. Ohjeen mukaan päällisen olisi voinut tehdä sipsipussista, mutta minä tein sen isäni vanhasta paidasta. Tässä lopputulos, joka päätyi mökille kynäpenaaliksi:
















Käsitöitä ja piirustuksia värkätessäni olen muuten usein miettinyt, mitä maailmassa mahtavat olla ne paljon puhutut MAANLÄHEISET VÄRIT? Voisiko joku ystävällisesti määritellä ja kertoa minulle tämän? Sanasta "maanläheinen" tulee mieleen asia, joka on lähellä maanpintaa. Ja ainakin kesällä maanrajasta löytyy kyllä kasvien ja hyönteisten muodossa koko värien kirjo! Kuitenkin ihmisten puheista saa usein käsityksen, että maanläheiset värit ovat ruskeita, harmaita ym. Miten lienee, tietääkö kukaan?

Asiasta toiseen. Mökkiprojekti onneksi edistyy, vaikka välillä on tässä touhuttu muutakin. Tänään kävimme tasoittelemassa pihaa vielä kertaalleen ja ensi viikolla tilaamme soraa ja multaa. Valmista tulee kuin tuleekin!!! Sitten on sekin homma hoidettu. Tekemistä onkin ollut vähän liikaa viime aikoina. Jopa siinä määrin, että luovuin akvaariostani. Minulla on ollut akvaario jo 30 vuotta, joten tuntuihan se hieman haikealta laittaa kaikki kaloja myöten myyntiin. Kaloille jo löytyikin uusi koti ja pakko myöntää, että olen helpottunut. En vain enää jaksanut enkä ehtinyt huolehtia akvaariosta niin hyvin kuin olisi pitänyt.

Piakkoin voi olla edessä myös luopuminen Herra C:stä, jonka takajalat pettävät alta tuon tuostakin. Lääkärissä on käyty ja kipulääkekuuri on menossa. Vaivan syynä on spondyloosi, joka koiralla diagnosoitiin jo n. neljä vuotta sitten. Saimme eläinlääkäriltä ohjeet koiran voinnin tarkkailuun emmekä aio rääkätä koiraa, jos näyttää siltä, että sen olo käy liian hankalaksi - jos koira ei esim. pääse enää itse makuulta ylös tai pidätyskyky menee. Mökille kaivettiin tänään jo kuoppa valmiiksi. Toivottavasti sitä ei nyt aivan heti kuitenkaan tarvita... Lemmikistä luopuminen on aina niin sydäntä raastavaa ja päätös lopettamisesta äärimmäisen vaikea.

Laitan tähän loppuun vielä kuvan portaista, jotka mieheni on valanut ylijäämäbetonista monta, monta vuotta sitten. Ne ovat nyt kauniisti sammaloituneet ja ovat mielestäni hyvin viehättävä näky:






















Onnellista viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kauniita liinoja ja ihastuttavia pöllöjä, käsitöiden tekeminen on niin kivaa, vaikkei aina käyttötarkoitusta olekaan.
    Minulle maanläheiset värit on kaikista väreistä ns. murretut sävyt (sammalenvihreä ym.)
    Voi, herra C:n jalat, lemmikistä luopuminen on niin kovaa ja oikean ajankohdan valitseminen vaikeaa, vuosi sitten olin samassa tilanteessa.
    Jaksamisia!

    VastaaPoista
  2. Siivoskelin tässä vaatekaappiani ja poistolaatikkoon meni julmettu kasa vanhoja puuvillaisia villapaitoja, joista olen suunnitellut keinolla tai toisella työstäväni vähän pöllön tapaisia tekeleitä. Ja mukava, että teillä on jo paikka herra C:lle, kun aika koittaa. Silloin sitä voi käydä muistelemassa ja istuttaa vaikka jonkun kivan pienen kasvin paikalle. Meillä Lilli kulkee edelleen plikalla uurnassa, hän ei suostu siitä luopumaan. Tosin sitä edelleenkin muistellaan melkeinpä viikottain. On ne rakkaita nuo eläimetkin. Kaunista syksyä.

    VastaaPoista