Sivun näyttöjä yhteensä

16.7.2019

Viimeistä lomaviikkoa viedään!

Tänäkin vuonna loma mennä hurahti aivan liian nopeasti! Mutta paljon tuli tehtyä kaikenlaista, myös nukuttua ja vedettyä lonkkaa. Mökillä olisin halunnut viettää enemmän aikaa, mutta viileä sää ei oikein innostanut lähtemään mökille, varsinkaan miestä, joka kokee mökin lähinnä työleiriksi... Myös kahdenkeskinen reissu miehen kanssa jonnekin -ihan mihin vaan- jäi haaveeksi. Ystäväpariskunnan kanssa sentään kävimme Tampereella, muuten tuo reissaaminen jäi vähiin. Mutta kotonahan on aina hyvä olla, tekemistä riittää! Aikaa on mennyt myös ponin kuntoutukseen ja poni onkin piristynyt ja sen kunto kohenee kovaa kyytiä! Kohta laukkaamme jälleen!!!

Käsitöiden saralla en ole paljoakaan saanut aikaiseksi. Yhdet pienen pojan sukat (koko 34) olen neulonut, tässäpä kuva niistä:


Kummitytölle neuloin synttärilahjaksi kämmekkäät, mutta unohdin ottaa niistä kuvan. Nyt neule- ja virkkaustöissä työn alla on yhdet villasukat ja yhdet lapaset sekä jämälankapeitto. En taida koskaan oppia tekemään loppuun yhtä työtä ennen kuin aloitan seuraavaa...

Jonkin verran on tullut myös askarreltua ja tajusinkin vasta nyt, että en ole kuvannut kaikkia askartelujakaan, joten laitan niistä kuvia sitten myöhemmin. Olenpas nyt ollut laiska kuvaamaan! 

Siitä olen innoissani, että sain kuin sainkin vanhan lipastoni kunnostettua!!! Laitan siitä kuvia tänne myöhemmin.

Lipaston lisäksi tuli kunnostettua vanha taulu, jossa on isäni kotimökki. Kehykset olivat rikkoutuneet ja mies korjasi ne. Pyyhkiessään pölyjä kehyksistä mieheni huomasi, että kehysten (ruma) ruskea väri lähtee pois. Kehykset on siis aikoinaan maalattu vaaleanruskeaksi vesiliukoisella maalilla! Aivan käsittämätöntä... No, minä sitten urakalla hinkkasin kehyksiä ja alta paljastui vaaleat, aika kuluneet ja hieman läikikkäätkin kehykset, jotka kuitenkin ovat paljon raikkaammat kuin ne ruskeat. Nyt taulu näyttää tältä:


Kehykset ovat yli 60 vuotta vanhat ja se näkyy, mutta minua se ei haittaa. Elämän jäljet saavat näkyä tämmöisissä esineissä. Taulu on minulle tärkeä, koska se on osa isäni suvun historiaa ja purettu jo aikoja sitten uudisrakennuksen tieltä. Kehysten kunto on sivuseikka.

Ensi sunnuntaina juhlimme poikamme ripille pääsyä. Sitä ennen on vielä siivottava, leivottava ja siistittävä piha. Rippijuhlan jälkeen on palattava töihin. Olisin mielelläni juhlien jälkeen pitänyt vielä viikon lomaa ja rentoutunut oikein kunnolla, mutta sepä ei nyt ollut mahdollista. Täytyy yrittää rentoutua riippukeinussa työpäivien jälkeen!

Tässä höpinät tällä kertaa. Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. no oletpas ommellut aivan ihania juttuja,nuo barbin vaatteet kaikki nättejä,on vaatetta arjesta ,juhlaan,ja hyvä idea tuo kassi heidän omien toivomusten mukaan,palo-auto ja barbikassi.
    niin kyllä minulla kans sata ja yksi työtä kesken ,joskus "vähän ressaakin -moinen keskeneräisyys"...sitten teen vaan rästitöitä:))
    ...Oikein ihanaa syksyn aikaa....ja mukavaa alkanutta viikkoa!!,Kirjauduin lukijaksi;))

    VastaaPoista