Sivun näyttöjä yhteensä

17.11.2019

Neuleita ja nukkisjuttuja

Syksyn mittaan olen neulonut aika monet sukat ja lapaset, kaikille kummilapsille yhtä lukuun ottamatta, joka sai kynsikkäät kesällä ja jouluna saa siten sukat + toki jotain muutakin. Neuleita on syntynyt myös omaan käyttöön ja sukulaisille.

Keltaiset sukat ja lapaset lähtevät eskari-ikäiselle sukulaistytölle. Neuleet ovat akryyliä + heijastavaa Novitan lankaa:



Sininen neulepaketti lähtee 3-vuotiaalle kummipojalle. Lankoina Novitan Nalle + akryylilanka jättikerältä:


Lila neulepaketti päätyy 11-vuotiaalle kummitytölle, lankoina Novinta Nalle + heijastava lanka:


Tyttärelle tein lahjaksi kettulapaset, lankana Novitan 7 veljestä:


Novitan Nallesta ja heijastinlangasta syntyi lapaset omaan käteen:


Tällä hetkellä olen neulomassa säärystimiä ja neulehuivia itselleni, lisäksi kesken on yksi villatakki... Keskeneräisiä käsitöitä on taas liikaa, koska pari tilkkutäkkiäkin odottaa tikkaamista. No, kaikki aikanaan... Tällä hetkellä keskityn Villa Kumpulan sisustamiseen. Sain eilen vaatetettua nukkeperheen viisi lasta, joista vain kahdella oli vaatteet päällään, nekin nuhruiset eivätkä edes alkuperäiset:


Nyt kaikilla lapsilla on uudet vaatteet. Tytöt Tiina, Laura ja Riitta komeilevat uusissa mekoissa...


...ja pojat Mikko ja Lauri saivat uudet paidat ja pöksyt.


Lisäksi WC:n käsipesuallas sai hanat, kiinnitin seinälle myös peilin:


Keittiöön pitäisi lisätä muutama lattialistan pätkä, mutta teen sen myöhemmin, tässä vaiheessa kalustin keittiön niillä kalusteilla, joita nyt on käytettävissä. Tässä lopputulos:



Aikuisten makuuhuoneeseen lisäsin maton (tehty vanhan pyyheliinan koristeesta) ja sängylle päiväpeiton. Lisäksi tuunasin puiset pöytälampun.




Olohuoneen sohvakaluston päällystin samalla kankaalla kuin lampun. Sohvalle pitäisi tehdä vielä muutama tyyny.



Tänäänkin on ahkeroitu nukkekodin parissa, lisää kuvia myöhemmin!

1 kommentti:

  1. Kauniita neuleita on valmistunut roppakaupalla! Ja nukkekodin remonttikin etenee hyvää kyytiä. Siitä tulee takuulla ihana. Kiva idea tuo pyyhkeen kulma mattona, näyttää kivalta.

    VastaaPoista