Joulun rauhaa

Niin se tuli joulu meidänkin tupaan ja samalla rauha ja harmonia saapui vieraaksi, ainakin hetkeksi. Syksy on ollut raskas. On ollut työhuolia, terveyshuolia ja huolta teinistä, jolla on angstia riittänyt vaikka muille jakaa. Nyt näyttää siltä, että huolet ainakin hetkeksi ovat helpottaneet. Työpaikalla on parempi tilanne ja töissä on ollut taas mukava käydä. Pitkittyneeseen yskäänikin löytyi syy, eikä se ole astma eivätkä työpaikan ilmassa olevat pölyt, vaan heinäallergia, jota olen potenut nuoresta saakka. Saan 4 kk:n hengitettävän kortisonihoidon ja tammikuussa aloitetaan siedätyshoito. Uskon, että oireeni helpottavat kesään mennessä. Olen niin iloinen siitä, että minulla ei ole astmaa, eikä minun tarvitse lähteä opiskelemaan uutta ammattia eikä vaihtaa työpaikkaa!

Myös teinin kanssa ongelmat ovat helpottaneet, kun teini on saanut joululomalla nukuttua väsymystään pois. Joskus sitä unohtaa, että nuorikin voi väsyä ja stressaantua. Viimeinen vuosi peruskoulussa tuo omat haasteensa ja tulevaisuus voi jännittää. Lisäksi on muitakin paineta, ulkonäköpaineista lähtien. Eipä se nuoren elämä aina helppoa ole, jos ei ole aikuisenkaan.

Nyt on siis hengähdystauon aika ja uusi vuosi tuo sitten mukanaan mitä tuo.

Ennen joulua värkkäilin yhtä ja toista. Askartelin mm. sudenkorentoheijastimia, tein yhdet korvikset itselleni ja ompelin pussukoita. Tässä kuvia askarteluista:

Sain myös valmiiksi yhdet villasukat. Ohjeessa malli näytti kivalta ja hyvät sukista tulikin, mutta niiden neulominen ei kuitenkaan ollut kovin kivaa, joten toisia tämmöisiä "kenkäsukkia" ei varmastikaan tule tehtyä. Ohje sukkiin löytyi Suuri Käsityö-lehdestä, lankana Novitan Nalle.

Ompelemistani pussukoista suurin osa lähti lahjoiksi ystäville ja sukulaisille. Lahjoja pakkasin ompelemiini lahjakasseihin. Tässä kuvia:

Tyttärelle ompelin pari koristetyynynpäällistä, sillä hän toivoi joululahjaksi "neutraalin värisiä koristetyynyjä". Neuloin hänelle Usva-langasta myös kaulahuivin, mutta siitä ei tullut otettua kuvaa.

Lopuksi vielä kuva Neiti E:stä, joka sai joululahjaksi suuren puruluun. Herra C sai samanlaisen ja innokkaana söikin jo luustaan toisen solmupään pois. Neiti E sen sijaan ei ole järsinyt luita juuri ollenkaan, mutta vahtii niitä hyvin mustasukkaisesti! Lapsille Neiti E jopa murisi, kun lapset menivät luun lähelle... Melkoinen äpätti, tuo meidän neito... Kuvassa koiraneidin tassu on hellästi Herra C:n järsimän luun ympärillä. Aika hupsua...

Nyt vielä levätään tässä muutama päivä ja sitten palataan taas arkeen ja odottamaan uutta vuotta! Ja sen jälkeen kevättä kohti! Mukavaa joulun jatkoa kaikille lukijoille!!!

Kaikenlaista jyystöö

Viime aikoina "on ollut vähän kaikenlaista jyystöö". Toisin kuin Roope Salmisen biisissä, en ole silti sortunut alkoholiin, koska sitä ryystämällähän ongelmat vain pahenevat :).

Pari viikonloppua on mennyt akryylimaalauskurssilla, jolle osallistuminen oli aivan loistavaa. Edellisestä taidekurssista onkin hurahtanut jo lähes 15 vuotta. Oli kiva käydä taas saamassa vähän uutta oppia, saada palautetta ja tavata kuvataiteesta innostuneita ihmisiä. Muiden töitä oli kiva katsella ja huomata, kuinka monipuolista taide voikaan olla!

Oikein muuta en ole sitten ehtinytkään. Pimeät illat eivät ole innostaneet oikein mihinkään ja muutenkin kaikenlainen stressi ja harmit sekä teinipojan, oman terveyden ja työasioiden kanssa ovat ottaneet päähän oikein urakalla. Välillä olen ollut niin raivoissani, että on tehnyt mieli hajottaa jotakin. En onneksi ole sellaiseen kuitenkaan sortunut ja tuolla taidekurssilla sain kyllä hyvin purettua paineita ja muutenkin se oli hermolepoa, maalata monta tuntia putkeen. Aivan mahtavaa! Siihen päälle heppastelut, niin johan on akkuja taas ladattu. Ehkä siis selviän taas tulevasta viikosta. Heti maanantaina onkin tylsä palaveri tiedossa, sitä en todellakaan innolla odota. Voi olla tiedossa melkoista vääntämistä... Edellinen tylsä palaveri oli perjantaina, siellä esimies totesi, että kahvipöytäkeskustelut ovat aivan liian pessimistisiä ja että meidän ei pitäisi arvostella työnantajaa, joka maksaa meille joka kuukausi palkan. Johdon kanssa ei siis saisi olla eri mieltä. Ilmeisesti ei saisi olla mitään mieltä. Tai sitten pitäisi vaan hihkua riemusta ja hekotella, vaikka yt:t ovat menossa ja lomautuksilla uhkaillaan. No siinähän sitä on riemun aihetta kyllikseen. HEKO HEKO!

Että semmosta vaan. Käsitöitä en ole saanut valmiiksi enkä ole ehtinyt askartelemaankaan. Mutta ei se mitään. Ehdin sitten, kun minulla on PEF-puhallusten vuoksi ns. vapaa viikko. Eli ensin puhallan 3 viikkoa joka päivä hereillä ollessani PEF-mittariin kahden tunnin välein samalla kun käyn normaalisti töissä. Sitten olen yhden viikon kotona (= pois töistä, harrastaa toki saa, kotona ei tarvitse istua) ja teen puhallukset samalla tavoin kahden tunnin välein. Tarkoitus on katsoa, onko puhalluksissa eroja, eli ovatko ne huonommat silloin kun olen töissä ja paremmat silloin, kun olen sieltä pois. Jännää. Siihen lisäksi sitten tulevat keuhkopolilla tehtävät tutkimukset. Elämme siis jännittäviä aikoja; tuleeko astmadiagnoosi vai ei, onko ammattiastma vai ei. Ja jos on, NIIN MITÄS SITTEN???

Siinäpä hyvä kysymys. Mutta sitä ehdin pohtia myöhemmin. Ensin on selvittävä tulevan viikon haasteista.

Kakkamainen viikko, kauniisti sanottuna

Kulunut viikko on ollut suoraan sanottuna ihan paska ja äärimmäisen raskas. Teinipoikamme törttöili mopolla liikenteessä ja poliisi vei mennessään niin mopon kilvet kuin pojan ajokortinkin. Poika on ollut ajoluvan menetettyään masentunut kuin onkimato, v-sanat ovat lennelleet ahkerasti, ovet paukkuneet ja kouluun lähteminen on ollut työtä ja tuskaa. Toisaalta ymmärrän poikaa, kyllähän häntä varmasti hatuttaa. Itse hän on kuitenkin syypää kurjaan tilanteeseensa eikä siinä paljon kiroilu ja ovien paiskominen auta. Olen tämän viikon yrittänyt olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen, mutta nyt alkavat paukut pikku hiljaa olla finito. Ensi viikolla myöhästymisiä koulusta ei kyllä saa enää tulla ja muutenkin käytöksen pitää parantua. Ei tätä muuten kukaan jaksa. Ei varsinkaan nyt, kun töissäkin on kaikki asiat aivan sekaisin. Teen laboratoriotyötä ja meille iloisesti ilmoitettiin, että joudumme mahdollisesti siirtymään hyvistä ja toimivista tiloistamme halvempiin tiloihin kesän alussa. Kävimme katsomassa noita tiloja maanantaina ja pettymykseni oli valtava. Tuskaa lisää se, että tilat olisivat yhteiskäytössä toisen toimijan kanssa. En tiedä, kuinka homma tulee toimimaan, kuinka saamme kaikki laitteemme mahtumaan kyseisiin tiloihin ja mihin ihmeeseen laitamme kaikki tarvittavat kulutustavarat, sillä uusissa tiloissa ei ole juuri säilytys- eikä varastotilaa.

Suutuspäissäni protestoin muuttoajatusta voimakkaasti ja vaadin esimiehen laatimiin suunnitelmiin isohkoja muutoksia. Tässä välissä mainittakoon, että ko. esimies ei ole työskennellyt laboratoriossamme päivääkään... En ymmärrä, miksi hän ei pyytänyt minulta konsulttiapua suunnitelmia tehdessään! Minullahan se suurin asiantuntemus meidän talossamme on, mitä labratöihin tulee.

En saanut esimieheltä vastauksia oikein mihinkään, joten käännyin se toisen toimijan puoleen. Keskustelu toisen toimijan kanssa meni ilmeisesti sen verran kiihkeäksi, että esimieheni kielsi minua enää ottamasta yhteyttä tulevaan yhteistyökumppaniin. No, mikäpäs siinä. Minähän teen niin kuin esimies käskee, se ei ole minulle mikään ongelma. Jos herrat johtajat haluavat sössiä koko homman, niin siitä vaan! Minulla alkoivat tällä viikolla ammattiastmatutkimukset ja jos saan diagnoosin, vaihdan hommia joka tapauksessa... Ja jos diagnoosia ei tule, ryhdyn aktiivisesti etsimään töitä jostain muualta, jos tähän touhuun ei ala tulla järkeä.

Kaiken kukkuraksi yksikössämme alkoivat yt-neuvottelut... Tavoitteena kolmen henkilön lomautus. Hei, minä olen vapaaehtoinen! Pikku loma tekisi totisesti terää!!!

Tekee kyllä mieli sanoa kuten Irwin aikoinaan laulussaan, että "haistakaa paska koko yhteiskunta..." Kaikki vaan kurjistuu. Työelämässä ei näytä olevan enää mitään merkitystä työn laadulla eikä työssä viihtyvyydellä. Tehokkuus on tärkeintä ja se, että saadaan suollettua ulos tuotteita mahdollisimman halvalla. Laadusta viis, kunhan viivan alle jää mahdollisimman paljon euroja... Toki yrityksen on voittoa tuotettava, eihän se muuten kannata, mutta jokin raja pitäisi loputtomalla ahneudellakin olla.

Mutta mennäänpä mukavampiin aiheisiin. Sain ommeltua toisen laukun valmiiksi ja olen siihen tyytyväinen. Ompeluinnostus kyllä lopahti tuon laukun valmistumisen jälkeen, mutta c'est la vie. Tässä pari kuvaa laukusta, joka on siis alusta loppuun omaa käsialaani, kaavoja myöten:

Ompeluhommien jälkeen oli mukava tarttua neulepuikkoihin. Neuloin itselleni jämälangoista (suurin osa Nallea) pitkävartiset sukat, joita käytän tallilla ratsastuskenkien kanssa. Sukista tuli sopivat kaikin puolin, vaikka kuvassa ne näyttävät vähän hassun muotoisilta.

Joulukortteja päätin olla askartelematta tänä vuonna, sillä minulla oli jemmassa iso kasa jouluisia kortteja edellisiltä vuosilta, sekä ostettua että itse tehtyjä. Minulla on kuitenkin muutamia sukulaisia, jotka eivät uskonnollisista syistä vietä joulua lainkaan ja heitä ajatellen askartelin muutaman kortin toivottaakseni hyvää uutta vuotta. Tulihan siinä sitten samalla tehtyä muutama joulukorttikin. Tässäpä aikaansaannoksia:

Joulukorttien lisäksi tuli askarreltua vähän muitakin kortteja:

Tämä viikonloppu menee akryylimaalauskurssin ja hevosharrastuksen merkeissä. Kurssilla oli ihan hauskaa, vaikka en mitään vielä valmiiksi saanutkaan. Esittelen tuotoksia sitten Amalin ateljeen puolella, jahka on jotain esiteltävää. Käsityörintamalla on menossa tunikan neulonta ja verhon virkkaus. Käsitöitä enemmän kiinnostaa tällä hetkellä tuo taidepuoli. Tällä viikolla tosin olen ollut kaikesta stressistä niin väsynyt ja päänsärkyinen, että en kovin paljoa ole jaksanut taiteeseenkaan panostaa. Onneksi on nyt tuo kurssi, niin tulee tehtyä edes jotain. Samalla tapaan uusia ihmisiä ja saan toivon mukaan vähän uutta näkökulmaa kuvien tekoon.

Toivon mukaan ensi viikko ei ole aivan yhtä helvetillinen kuin tämä viikko on ollut... Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Käsitöitä jälleen

Aikani murjotettuani ompelukoneelle kaivoin sen uudelleen työpöydälle. Syysloman aikana ompelin pari pussukkaa, jotka päätyvät navigaattorien säilytykseen. Toinen jää kotiin, toinen viedään appiukolle.

Näissä pussukoissa on nyt käytetty eBaystä tilattuja vetoketjuja. Hyviä ovat, yksi tosin oli rikki, siitä puuttui nipukka, jolla ketju vedetään auki. Vetoketjut ovat jo alkaneet huveta hyvää vauhtia...

Lisäksi toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ompelin itselleni käsilaukun. Tämä oli kokeilu, joka onnistui yli odotusten. Kangas tosin olisi saanut olla paksumpaa, laukusta tuli nyt vähän lötkö, vaikka käytinkin tukikangasta apuna. Kesäisenä olkalaukkuna tämä menee, vaikka ompelin tähänkin laukkuun heijastimen, kaiken varalta - kesälläkin voi olla pimeää, ainakin elokuussa. Tätä laukkua tulee varmasti käytettyä ja lisää laukkuja olen jo suunnitellut!

Seuraavaan laukkuun aion kyllä tehdä vuorin puuvillakankaasta, sillä varsinainen vuorikangashan on aivan kamalaa leikata ja ommella! Ilmeisesti se pitäisi jotenkin teipata alustaan kiinni leikkaamisen ajaksi, muuten se liuruaa ja ryttääntyy vaikka miten. Todella hankalaa käsitellä tuollaista liukasta kangasta. Laukunhan voi tehdä myös ilman vuorta, minulla on ainakin yksi Marimekon laukku, jossa saumat on siistitty piilotettu kaitaleen sisään. Sitäkin voisi kokeilla.

Neulonutkin olen. Minulla oli vielä jäljellä Novitan Puro-lankaa, ja tein siitä vanhan Novita-lehden ohjeella pienen neulejakun. Napin tähän voisi vielä laittaa, jotta jakun saisi edestä vähän kiinni. Lankaa jäi vielä sen verran, että saan niistä vaikka lapaset.

Kunhan olen ommellut vielä nuo pari laukkua, jotka olen mielessäni suunnitellut (teen ne siis omalla ohjeella kuten tuon ensimmäisenkin tein), laitan luultavasti ompelukoneen taas vähäksi aikaa syrjään. Maalaaminenkin nimittäin houkuttelee kovasti. Hieman on ollut luomisen tuskaa sillä saralla, mutta muutaman kelvollisen työn sain kuitenkin tehtyä. Käykääpä kurkkaamassa niitä Amalian ateljeessa ja kommentoikaa, olisi kiva saada töistä palautetta.

Ulkona sataa ropisee ja syksy alkaa olla synkimmillään, mutta koetetaan jaksaa...

Hapatusta

Toisinaan käy niin, että mikään ei oikein onnistu. Minulla on nyt menossa sellainen jakso eikä se kyllä paljon naurata.

Kaikenkarvainen epäonnistuminen alkoi vainota minua jo toista viikkoa sitten. Yritin ommella apinapussukkaa, mutta se ei vaan ottanut onnistuakseen. Vetoketjun viereen tulevan tikkauksen ompelu takkusi kaiken aikaa: vuorikangas meni ryttyyn ja jouduin purkamaan ompeleen monta monituista kertaa. Monta muutakin saumaa meni pieleen, joten purkuhommia mokoman kanssa riitti. Olin jo vähällä heittää koko tekeleen roskikseen (vetoketjun olisin toki pelastanut, nuuka kun olen), mutta loppujen lopuksi siitä tuli ihan kelvollinen:

 

Myös lehmäkassin kanssa oli ongelmia. Kantohihnoista meinasi koko ajan tulla erimittaiset ja -levyiset, vaikka kuinka mittasin ja ompelin! Aivan käsittämätöntä... Kyseessä oli kuitenkin erittäin yksinkertainen ompelutyö! Kassistakin tuli lopulta aivan siedettävä, mutta sen verran suututti, että pakkasin ompelukamat pois. Päätin, että otan ne esille vasta sitten, kun tilaamani vetoketjut ovat saapuneet. No, eihän siinä mennyt kuin muutama päivä, kun ne olivat noudettavissa postista. En silti ole vielä kaivanut ompelukonetta esille uudestaan.

Tässä kuva lehmäkassista. Se jää omaan käyttöön. Sydän on heijastinkangasta, kassissa on hyvä olla heijastin. Otin myös lähikuvan kankaan kuvioista, koska ne olivat niin hauskat.

 

Ompeluhommien jälkeen olen yrittänyt maalata pastelliväreillä. Yhden työn sain tehtyä, ei siitä mikään täyden kympin työ tullut, mutta ihan ok. Sen jälkeen maalaaminen onkin sitten takkuillut, sekin. Myöskään neulominen ei ole sujunut. Olen neulonut sukkia iltapuhteena ja kun molemmat olivat lähes valmiit huomasin, että toisen sukan varsi oli puolet lyhyempi kuin toisen! No purkuhommiksihan se meni taas... Nyt ei vaan mikään oikein onnistu... En tiedä miksi ei. Olen jotenkin kovin uupunut ja kauhean hajamielinen. Unohtelen asioita kaiken aikaa. Äiti arveli, että olen tulossa vanhaksi, ehkä se on sitten sitä. 

Tai sitten olen vaan levon tarpeessa, sillä kaikenlaista stressiä ja säätämistä on tänäkin syksynä riittänyt. Onneksi nyt onkin syysloma. Tosin joudun käymään torstaina töissä, joten lomaa ei ole kuin vajaa viikko. Ei se mihinkään riitä, mutta on toki tyhjää parempi.

Tänään en aio tehdä enää mitään muuta kuin syödä mussuttaa ja tuijottaa TV:tä. Ehkä olen huomenna sitten energisempi kuin tänään. Lupailin tyttärelle, että voisimme käydä kirpparikierroksella, se olisi kyllä hauskaa pitkästä aikaa.

 

Ilman kuolainta!

Meidän ruuna Rompsukkainen siirtyi laidunkauden jälkeen ulkoilemaan samaan tarhaan nuoren arabiruunan kanssa. Syyskuu meni melko mukavasti, hepat viihtyivät toistensa seurassa ja leikkivät kovasti. Jostain syystä leikit sitten muuttuivat syyskuun lopulla rajummiksi ja sen seurauksena meidän ruunalla on ollut pään alueella lukuisa joukko haavoja. Suurin osa on ollut melko pieniä ja harmittomia, mutta yksi haavoista oli ikävästi alaluomessa, todella lähellä silmää ja kerran minulle jopa soitettiin tallilta ja kerrottiin, että heppani alahuulesta vuotaa verta - siihen oli tullut vähän isompi vekki.


Tiistaina en päässyt ratsastamaan, koska hevosen suupielestä oli repeytynyt nahkaa noin 3x3 cm alueelta. Suupieli oli verinen enkä todellakaan halunnut kiusata hevosta laittamalla sille kuolaimet suuhun. Kuolaimet olisivat ikävästi painaneet juuri tuota vahingoittunutta kohtaa. Vein siis hevosen talliin ja ajelin kotiin.


Onneksi fiksu ystäväni keksi, että voisin ratsastaa ilman kuolainta pelkillä päitsillä laittamalla niihin ohjat. Torstaina sitten kokeilin tämmöistä varustusta kentällä ja heppahan toimi aivan yllättävän hyvin! Olihan ratsastaminen tosi raskaampaa käsille eivätkä väistöt ja asettaminen onnistuneet niin hyvin kuin kuolainten kanssa, mutta pystyin kuitenkin tekemään hyvin töitä hevoseni kanssa. Alkuun se oli kyllä hieman ihmeissään ja yritti pariin kertaan karata kentältä, mutta lopulta yhteistyö sujui melkeinpä samaan malliin kuin kuolainten kanssa. Me jopa laukkasimme pienen pätkän - laukassakin on kyllä jotain ongelmaa, mutta siihen palaan myöhemmin...


Eilen sitten suupieli näytti siltä, että se on jo hyvin rupeutunut ja tein hepan kanssa pienen lenkin maastossa kuolaimen kera. No sehän oli virhe: suupieli aukesi uudelleen. Loppuviikko ratsastetaan nyt sitten ilman kuolainta että kaveri saa parantua rauhassa.


Rompun tarhakaverin omistajan kanssa keskustelimme tilanteesta ja esitin hänelle sellaisen ajatuksen, että hevoseni ei ehkä näe vasemmalla silmällä kunnolla. Jostain kumman syystä kun kaikki pään alueen vammat ovat tulleet vasemmalle puolelle. Yleensä hevonen kuulemma haluaa suojella päätään viimeiseen asti ja väistää nopeasti, jos päähän on kohdistumassa jokin isku. Mutta jos lähestyvää iskua ei näe, niin eihän sitä myöskään pysty väistämään.


Todennäköisesti en pysty millään selvittämään, kuinka hyvin tai huonosti Romppu näkee, mutta loppujen lopuksi sillä ei nyt ole merkitystä. Päätimme joka tapauksessa erottaa ruunat toisistaan, Rompun turvallisuuden vuoksi. Hokkikausi lähestyy, enkä uskalla ottaa sitä riskiä, että nuori ruuna leikin tiimellyksessä pystyyn hypätessään viiltää hokilla Rompulta vaikka silmän päästä. Hepat ovat kimpassa vielä tiistaihin saakka, sen jälkeen Romppu siirtyy uuteen tarhaan ja ex-tarhakaveri saa sekä hokit että uuden tarhakaverin.


Harmittaa kyllä erottaa hyvät kaverukset toisistaan. Mutta tämmöistä tämä hevoshomma on, tasapainoilua. Kahdesta vaihtoehdosta on valittava se, joka on vähemmän huono. täysin luonnonmukaisia oloja emme pysty hevoselle luomaan. Romppu on ollut ennenkin yksin tarhassa eikä se mielestäni ole stressannut sen vuoksi mitenkään merkittävästi. Toki se tarvitsee sitten enemmän liikuntaa, kun ei ole leikkikaveria, ja kaikenlaista pientä "pöhötystä" saattaa olla vähän enemmän. Mutta siihen olen tottunut.


Jännä nähdä, miten homma muutoksen jälkeen lähtee sujumaan.

Kassia, tossua, pussukkaa pukkaa

Ompeluinnostukseni jatkuu aina vaan - yllättävän pitkään olenkin nyt jaksanut koneella hurruutella. Ja lahjatavaravuori kasvaa...

Alla oleva tilkkukassi tosin jäänee omaan käyttöön, sillä tykästyin kassin puna-mustaan väritykseen. Kassi on ommeltu puuvilla- ja farkkukankaista, suurin osa kankaista on jälleen kierrätystavaraa. Tilkkublokit ovat hyvin yksinkertaisia, mitään kovin monimutkaisia ja aikaavieviä blokkeja en jaksa ryhtyä väkertämään.

 

Pienelle pojalle ompelin oman jumppapussin huomattuani, että poika kuljetteli jumppakamojaan rikkinäisessä muovikassissa. Farkkukangasta on hyödynnetty tämänkin kassin ompelussa. Kassissa on pyöreä pohja ja nyörillä saa vedettyä pussin suun suppuun, jotta verkkarit eivät karkaa kassista omille teilleen. Hessu Hopo-merkin olen ostanut muistaakseni Lidlistä, joskus kauan sitten.

 

Yksinkertainen, vuoriton lehmäkassi lähtee lahjaksi, samoin hevosaiheinen pussukka. Nämä ovat omaa "desingnia", kuten yllä olevat tilkkukassitkin. Punaisia fleece-tossuja ompelin useamman parin. Yhdet tein itselleni, loput löytänet uuden omistajan sitten joulunaikaan.Tossujen ohje löytyy Suuri Käsityö-lehdestä, 1/2000.

Juuri nyt on työn alla toinen lehmäkassi, sen jälkeenkin aion vielä ommella yhtä ja toista... Mies tilasi minulle 100 kpl vetoketjuja eBaysta, niitä yhä odottelen. Kunhan ne saapuvat, syntyy vielä iso kasa erilaisia pussukoita ja ties mitä muuta. Ideoita on, kunhan vain ehtisin ne kaikki toteuttaa...

Reipasta lokakuun alkua kaikille lukijoilleni!