Sivun näyttöjä yhteensä

5.4.2014

Ennen ja jälkeen remontin

Hiihtolomalla remontoitu poikien huone on nyt viimeinkin sisustettu valmiiksi! Ostin huoneeseen uudet verhot (eivät maksaneet kuin hieman yli parikymppiä), lisäksi hankimme muutamia uusia kalusteita: senkin Jyskistä (oli edullinen) sekä pari vanhaa, Ranskasta tuotua käytettyä kulmakaappia (jotka maksoivat ihan hyvän verran). Muuten huone on sisustettu pääosin vanhoilla kalusteilla ja huushollista löytyneillä tekstiileillä.

Tässä kuvia ennen ja jälkeen remontin. Ensimmäisenä jokaisessa kuvaparissa on kuva tilanteesta ennen remppaa, toisena on sitten näkymä remontin jälkeen.

Ensimmäinen kuvapari: pienen pojan nurkkaus






























Toinen kuvapari: ison pojan nurkkaus






























Kolmas kuvapari:






























Neljäs kuvapari:






























Viide kuvapari: nurkkaus, johon rakennettiin verhon taakse vaatekomero





































Huone on nyt siistimpi ja raikkaampi kuin aikaisemmin, ja vaikka tavaraa on paljon, on säilytystilaakin myös enemmän. Olen erityisen ihastunut tammisiin nurkkakaappeihin sekä yllä olevassa kuvassa olevaan vaatekomeroon, jonka mies rakensi suunnitelmieni mukaan huoneessa olleeseen tyhmään nurkkaukseen. Myös pojat ovat tyytyväisiä uuteen huoneeseensa!

Olemme uusineet jonkin verran myös olohuoneemme sisustusta, mutta laittelen siitä kuvia toiste. Seuraavana remonttilistalla ovat alakerran WC ja kellariin johtava käytävä. Eteisestä ja  portaikoista puuttuu edelleen lattialistoja. Puuhaa siis piisaa jatkossakin tämän vanhan talon kanssa!

3 kommenttia:

  1. Enpä ihmettele, jos pojat tykkää uudistuneesta huoneestaan ☺

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana lopputulos, todellakin raikkaan näköinen.
    Uskon, että pojat ovat tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  3. Käväisin vastavierailulla, onpa mukava blogi! Erityisesti ihastelin nukkekotipuuhia. :)

    VastaaPoista