Sivun näyttöjä yhteensä

6.10.2014

Pakon edessä

Ruuna Rompsukkainen on ollut kesäkuun alusta saakka ruunalaumassa ja viihtynyt hyvin. Humma on laumassa paljon rauhallisempi kuin koskaan yksin tarhattuna ja sen myötä sitä on ollut myös helpompi käsitellä, eikä maastossakaan ole ollut samanlaista hörhöilyä kuin esim. viime talvena.

Mutta koska hevosenleikki on mitä on, joskus rajuakin, niin hepoille sattuu ja tapahtuu! Pari viikkoa sitten sain nuorirouva T:ltä puhelun, että Rompulla on etujalan yläosassa lähellä kyynärpäätä verta vuotanut haava. Koska oli ilta eikä haava kuulostanut hengenvaaralliselta, kehotin T:tä antamaan hepalle asianmukaisen ensiavun. Eläinlääkärin saaminen tallille illalla klo 20 aikaan tuntui tuossa vaiheessa liian vaikealta. Tallin henkilökunnalle annoin ohjeet laittaa ruuna aamulla yksin tarhaan, jotta se ei riekkuisi muitten heppojen kanssa ja haava saisi rauhassa parantua.

T hoiti hepan ja seuraavana aamuna kävin itse katsomassa haavaa. Olihan se aika ikävän näköinen ventti. Kävin muutamana päivänä suihkuttelemassa haavaa ja kun alkoi näyttää siltä, että se paranee hyvin, palautin ruunan takaisin laumaan.

Viime viikolla sitten laittoi neiti J viestiä, että hänen mielestään ruunan jalka on turvoksissa. Riensin töistä katsomaan hevosta ja turvoksissahan se jalka oli, paksu kuin mikä! Lisäksi haavasta erittyi keltaista mätää. Eipä siinä auttanut muu kuin hälyttää eläinlääkäri paikalle.

Ruuna sai imppariin viiden päivän antibioottikuurin. Ja kuinkas muutenkaan, penisilliini oli annettava kahdesti päivässä kaulalihakseen pistettynä. En ole koskaan pistänyt mitään enkä ketään ja ajatus toisen elävän olennon pistämisestä on tuntunut minusta aina epämiellyttävältä. Viimeksi, kun polle sai kuurin, mieheni ronskina poikana hoiti pistämisen, vaikka ei mikään hevosmies olekaan. Nyt mies oli työmatkalla, joten eipä siinä auttanut muu kuin ottaa itse ruisku ja neula kauniisti käteen ja opetella pistämään.

Nyt kun lääkekuuri alkaa olla lopuillaan, on pistämisestä tullut jo rutiinia, samoin haavan suihkuttelusta. Myös pesupaikalle menosta on tullut helppoa, aiemmin siinäkin oli kaikenlaista säätämistä. Pakon edessä ihminen näköjään oppii mitä vain, jopa pistämään... Tämä varmasti naurattaa kaikkia hoitoalan ihmisiä, mutta moni neulakammoinen varmaankin ymmärtää, kuinka ylpeä olen nyt itsestäni. Minä osasin!

Haava ei kuitenkaan ole vielä parantunut, vaikka tulehdus onkin selätetty. Laitoin hepan yksin tarhaan heti kun huomasin haavan tulehtuneen, mutta siitä huolimatta se onnistui juoksentelemaan niin, että haava aukesi. Edelleenkin se välillä vuotelee. Juttelin tallityöntekijän kanssa asiasta ja hän oli sitä mieltä, että laumassa heppa todennäköisesti riehuu vähemmän kuin yksin tarhassa, joten palautin hepan laumaan. Nyt vaan jatketaan haavan suihkuttelua ja toivotaan, ettei se tulehdu uudelleen...

On näistä eläimistä paljon työtä, jos niistä on iloakin!

Viime aikoina vapaa-aika on mennyt aika tehokkaasti heppahommissa, joten käsitöille ym. ei ole ollut paljon aikaa. Laitan tähän pari kuvaa viime aikojen tuotoksista, ensimmäisenä kuva virkatusta liinasta, jonka tein purkulangasta:












Sitten kierrätyspöllö, jonka tein äitini toiveesta ja joka lähtee 70-vuotislahjaksi äitini ystävälle:






















Ja tässä vielä yksi kortti, jonka olen tehnyt jo kauan sitten, mutta josta en ole muistanut ottaa kuvaa:






















Ruska on muuten kaunis tänä syksynä ja usvaiset aamut ja illat ovat luoneet mielenkiintoista, aavemaista tunnelmaa. Näpsäisin muutaman kuvan takametsästä eräänä sumuisena iltapäivänä:































Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, toivoo Amalia ja karvaiset kaverit!

1 kommentti:

  1. Hellyyttävä pöllö ja kaunis kortti.
    Hyvää syksyä Sinulle ja karvaisille kavereille☺☺

    VastaaPoista