Nyt on vajis koirallakin!

Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa eli hypotyreoosia. Miehelläni diagnosoitiin jokin aika sitten sama vaiva ja toissapäivänä saimme tietää, että Herra C, 8-vuotias saksanpaimenkoirauroksemme, sairastaa myös tätä samaa sairautta!!! Jos en paremmin tietäisi, alkaisin epäillä, että tämä sairaus on tarttuvaa laatua... Niin yleinen vaiva se tuntuu olevan.

Sairaus tuli esille sattumalta, kun käytimme Herra C:tä eläinlääkärissä jo toistamiseen kutisevan ja haisevan ihon vuoksi. Koira sai ihotulehdukseen uuden antibiootti- ja kortisonikuurin ja lisäksi otettiin verikoe kilpirauhasarvojen tarkistamiseksi. Eläinlääkäri kun nimittäin totesi, että koiralta puuttuu turkista osittain alusvilla kokonaan! Minä en tätä ollut huomannut, mutta jatkuvaa karvanlähtöä en ole voinut olla huomaamatta. Jo keväällä ihmettelin myös sitä, että koiran turkki oli muuttunut selästä jotenkin karkeammaksi ja takkuisemmn oloiseksi. Myös turkin kiilto oli hävinnyt.

Jälkiviisas on hyvä olla. Nyt kun mietin, on koiramme viime kuukausina ollut rauhallisempi kuin aiemmin. Keväällä luovuin kuonopannan käytöstä, koska koira ei enää vetänyt niin ponnekkaasti lenkeillä kuin ennen. Myöskin ärhäkkyys toisia koiria kohtaan oli jo tuolloin vähentynyt. Eipä tullut mieleenkään, että nämä muutokset käyttäytymisessä ovat voineet olla merkkejä kilpirauhasen vajaatoiminnasta! Olen laittanut ne normaalin ikääntymisen piikkiin. Voivathan ne tietysti sitä ollakin. Se selviää sitten, kun olemme aloittaneet tyroksiinihoidon.

Vajis on siitä kurja sairaus, että se ei parane, mutta positiivista on se, että kun oikea tyroksiiniannostus löytyy, ikävät oireet yleensä helpottavat tai häviävät kokonaan. Oikean annostuksen löytäminen ei ole kuitenkaan helppoa sen enempää ihmisillä kuin eläimilläkään. Niinpä syötämme nyt tyroksiinia koirallemme lääkärin ohjeen mukaan noin kuukauden päivät ja sen jälkeen kiikutamme koiran kontrolliverikokeeseen -joka tietysti maksaa monta kymppiä. Sitten katsotaan, onko annostusta tarvetta muuttaa. Tätä rumbaa voi jatkua monta kuukautta, ennen kuin oikea tyroksiiniannostus löytyy. Kylläpä taas kukkaro kiittää! Ja ramppaamista riittää. Niin kuin sitä ei riittäisi muutenkin. Mutta koska Herra C on meille tärkeä ja rakas, niin toki yritämme hoitaa sitä niin hyvin kuin mahdollista.

Herra C:n T4-arvo oli muuten 15,7, kun sen normaalisti pitäisi olla 17-53. TSH-arvo oli 0,12, joka on koiralle normaali. Näitä arvoja nyt seurataan jatkossa tiiviisti. Joudumme tietysti seuraamaan myös koiran vointia ja käytöstä. Sen tiedän jo etukäteen, että pillereiden syöttäminen tulee olemaan yhtä tuskaa, jos ne on annettava väkisin. Onneksi ne ovat pienikokoisia. Jos ne eivät Herra C:n mielestä haise pahalle, syöttäminen saattaa onnistua piilottamalla pillerit juustonpalaan tai muuhun herkkuun. Kortisonitablettien anto on onnistunut tällä tavoin kivuttomasti. Antibiootit ovatkin sitten olleet toinen juttu! Ne on pitänyt työntää väkisin koiran nieluun, koska ruoan mukana annettuna koira onnistuu aina mällyttämään isot pillerit suustaan pois.

Kaikenlaista riesaa, mutta minkäs teet. Näillä mennään taas!