Sivun näyttöjä yhteensä

7.12.2013

Valoa ja varjoa

Eräänä syksyisenä aamuna ennen töihin lähtöä nappasin kotipihalta alla olevan kuvan. Kuvassa talomme seinään heijastuu tyttären polkupyörän varjo hyvin selkeänä ja terävänä. Jokin tuossa näkymässä viehätti minua niin paljon, että varjosta oli pakko ottaa valokuva.
















Valoa ja varjoa on kaikkialla, sitähän se on oikeastaan koko tämä elämä! Oma elämäni on tällä viikolla kulkenut enempi tuolla varjoisalla puolella. Pari viikkoa jatkunut väsymys on ollut nitistää minut täysin, päänsärky on vaivannut sitkeästi koko viikon ja työasiat ovat ahdistaneet. Lisäksi on ollut kaikenlaista ramppaamista, joka on vaatinut sinkoilemista kesken työpäivän milloin mihinkin suuntaan: pojalla oli hammaslääkäri, tytöllä fysioterapeutti ja itse olen joutunut käymään kahdesti lääkärissä yli kuukauden vaivanneen, kutisevan ihottuman vuoksi. Lääkäri epäili punajäkälää, mutta diagnoosin varmistamiseksi nahastani napattiin koepala, jonka patologi tutkii. Saan tuloksia parin viikon kuluttua. Siihen asti: raaps, raaps...

Pieniä harmejahan nämä ovat monen suuremman rinnalla, mutta väsyneenä ei jaksaisi mitään ylimääräistä hyppäämistä.! Töihin on vaikea keskittyä, jos on kesken päivän lähdettävä hoitamaan omia asioitaan.

Hevosenkin kanssa tuli ongelmia. Heppahan on nyt ollut jonkin aikaa tarhassa yksikseen tarhakaverin muutettua Turkuun. Tallilla pohdimme asiaa ja päätimme pistää Rompun seuraksi ruuna R:n, Rompun kesältä tutun laidunkaverin. Kesällä näillä kahdella pojalla sujui yhteiselo oikein hyvin ja ajattelimme tämän auvon jatkuvan myös tarhassa.

Toisin kävi. Ruunat laitettiin kimppaan tiistaina ja keskiviikko-iltana pojat ottivat yllättäen rajusti yhteen, täysin tuntemattomasta syystä. Ruuna R sai kipeää ainakin jalkaansa, meidän pollen R moukaroi aivan verille. Potku- ja puremajälkiä löytyi ympäri kehoa, kaulasta takapuoleen. Löysin hepasta ainakin parikymmentä reikää! Osa oli isompia, osa pienempiä, mutta selkäänsä Romppu oli saanut kunnolla. Onneksi jalat olivat sentään säästyneet...

Sain tietää yhteenotosta keskiviikkona vasta kahdeksan aikaan illalla, koska olin ollut kaupassa ja puhelin oli ollut kotona latautumassa. Hevosenhoitaja oli sitä mieltä, ettei akuuttia hätää ole, hän oli antanut hevoselle ensiavun ja oli sitä mieltä, että haavat olivat pintanaarmuja. Kaiken varalta hän kuitenkin kehotti minua tarkistamaan, onko hepan tetanus-rokote voimassa.

No eihän se tietenkään ollut. Torstaina siis hälytin eläinlääkärin katsomaan hevostani ja tetanus-piikin lisäksi heppa sai antibioottikuurin ja kipulääkettä. Eläinlääkäri suhtautui ruunan vammoihin huomattavasti vakavammin kuin tallin hoitajat. Yksi haavoista oli kuulemma alkanut jo tulehtua, lisäksi lääkäri oli sitä mieltä, ettei ruunaa ole syytä liikutella ennen kuin vasta sunnuntain jälkeen, ellei sillä ole kovin herkkä vatsa ja taipumusta ähkyilyyn. No, onneksi sellaisia ongelmia ei ole, joten Romppu saa parannella vammansa rauhassa. Heppa on selvästi kipeä, arkoo nahkaansa jne. En usko, että se kovin mielellään lähtisi nyt töihin. Itse en ainakaan lähtisi, jos minua olisi hakattu niin, että haavoja ja nirhaumia olisi ympäri kehoa.

Miehen kanssa olemme nyt sitten yhdessä käyneet hoitamassa heppaa. Pahinta haavaa on suihkuteltu ja mies on pistänyt antibiootit hepan kaulalihakseen. Minusta ei moiseen hommaan ole. Sanoin miehelle, että siivoan kyllä yökkimättä oksennukset, koirien kurakakat ja tongin kompostit ja biojätteet, mutta pistämään en pysty. Pelkkä ajatuskin puistattaa ja pyörryttää. Onneksi mies pystyy pistämään ja homma on mennyt hyvin, vaikkei mieheni mikään hevosmies olekaan. Miehelläni on hyvä ote eläimiin.

Kovin kummoisia käsitöitä en viime aikoina saanut valmiiksi. Neulominen alkoi kyllästyttää ja tartuinkin vaihteeksi virkkuukoukkuun. Virkkasin eripaksuisista langoista pieniä liinoja, valmistuivat nopeasti:















Sain myös korjattua Viiru-kissan, jonka Neiti E pentuna pureskeli rikki. Kissalle piti neuloa kokonaan uusi pää. Ensimmäinen versio epäonnistui, mutta tämä toinen muistuttaa riittävästi kissan alkuperäistä päätä. Vain viikset ovat eriväriset:




























Olen askarrellut myös heijastimia, kuvassa ensimmäiset valmistuneet heijastimet. Niitä on enemmänkin, mutta en muistanut kuvata kaikkia. Sydänaihe heijastimissa miellyttää.Keskellä olevassa heijastimessa on hakaneula takana, ja kiinnitinkin sen talvitakkini hihaan. Lintuheijastin päätyi tuulitakkini taskun vetoketjuun kiinni ja sydän uuden olkalaukkuni koristeeksi.















Joululahjakasseiksi ompelen muutamia kangaskasseja, kuvassa ensimmäiset valmistuneet:





















Tänä vuonna ostan suurimman osan joululahjoista kaupasta, koska minulla ei ole nyt aikaa eikä energiaa näperrellä lahjoja itse. Sen verran kuitenkin tein itse, että neuloin kummitytölle lähtevälle mollamaijalle (joka on siis ostettu kaupasta) villatakin ja sukat:





















Tässä turinat tältä erää. Onneksi huomenna on vielä vapaapäivä, sen jälkeen taas kohti uusia seikkailuja...

2 kommenttia:

  1. Valoa ja varjoa, huikean kaunis!
    Niinhän se elämäkin tuppaa olla sitä valoa ja varjoa, niin kun nyt kertomuksestasikin paljastuu.
    Onneksi olet sentään jaksanut käsitöitäkin tehdä.
    Tsemppiä tähän joulunaluseen♥

    VastaaPoista
  2. Hienon kuvan olet napannut! Kyllä tosiaan on varjopuolen tapahtumia sattunut, vaan aina niistäkin selviää. Hurjan paljon olet käsitöitä tehnyt, kauniita asioita, virkkaus on kivaa ja koukuttavaa puuhaa. Mukavaa joulunalusviikkoa!

    VastaaPoista