Sivun näyttöjä yhteensä

2.7.2015

Kesälaitumella

Ruuna on ollut laitumella kesäkuun alusta saakka yhdeksan ruunan "jätkälaumassa". Ensimmäiset kaksi viikkoa annoin sen lomailla ja keskityin itse mökkipihan laittoon. Nyt olen käynyt joitakin kertoja ratsastamassa, mutta aikamoisen laiskaa menoa se on ollut. On kesäfiilikset niin hepalla kuin minullakin! Varsinkin hepalla... Jalka ei nouse eikä vauhti päätä huimaa. Mutta metsäpolkuja on silti kiva kierrellä.

Eilen kävin katsomassa ruunaa laitumella. Ihmettelin, missä se oikein on, kun ei sitä näkynyt missään. Kiersin laidunta ja sitten äkkiä äkkäsin kaksi valkeata korvaa polvenkorkuisen heinän seasta. Siellähän se meidän poika pötkötteli. Raukeasti heppa könysi pystyyn kun kutsuin sitä, mutta luokseni se ei tullut. Katsoa möllötti vain. Pelkäsi varmaankin joutuvansa töihin.


Tänään olisin mennyt ratsastamaan, mutta hevoslauma päätti parkkeerata lähes kokonaisuudessan laitumen portille, joten en olisi millään saanut siitä omaani ulos ilman, että joku muukin livistää. Eräänä päivänä nimittäin niin pääsi käymään. Yksi läsipäinen suokki seuraa meidän ruunaa kuin hai laivaa, eikä halunnut joutua eroon kaveristaan. Niinpä se livahti portista samalla kun otin omaa heppaani laitumelta pois. Olin huolimaton, siksi niin pääsi käymään... Hevoset liikkuvat niin nopeasti, että vaikka ne hetki sitten olisivat olleet kymmenen metrin päässä, ne saattavat ollakin kohta vierelläsi, jos sekunniksi selkäsi käännät. Näin kävi nytkin: luulin, että suokki jäi kaverini luo vähän kauemmaksi, käänsin selkäni ja avasin portin, mutta sepä olikin jo ehtinyt sillä aikaa liimaantua meidän elikon takapuoleen...

No, eihän siinä kuinkaan käynyt. Vein oman ruunani talliin, varustauduin kypärällä ja kauraämpärillä ja yhdessä tallityöntekijän kanssa sain saarrettua suokin niin, että saimme sen päitsiin ja laitumelle takaisin. Mutta vahingosta viisastuneena en lähde ottamaan hevosta laitumelta, jos portilla parveillaan. En varsinkaan silloin, jos olen yksin liikenteessä. Onhan siellä piiska, jolla voisi husia ylimääräisiä hevosia pois, mutta se ei oikein istu meikäläisen pirtaan. 

Niinpä ratsastusretki jäi tänään väliin. Olisi kyllä ollut liian kuumakin ratsastaa, minulla kun ei oikein pää kestä helteitä. Tulee helposti huono olo ja päänsärkyä. Yritän uudelleen jonain sateisena ja viileänä päivänä. Siihen asti kaverukset saavat laiduntaa yhdessä aivan kaikessa rauhassa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti