Sivun näyttöjä yhteensä

26.3.2017

Korttiaskartelumania

Iltapuhteina ja viikonloppuina olen askarrellut kortteja. Entisiäkin on vielä käyttämättä iso läjä, mutta koska laatikot pullistelevat vaikka minkänäköistä kartonkia ja kuviopaperia ja tarraa, oli pakko jalostaa näitä korteiksi. Laatikot kun hädin tuskin mahtuivat kiinni...

Innostuin sitten tapani mukaan ehkä vähän liikaakin, sillä kortteja syntyi iso kasa. Kaikki 3D-kuvat on nyt käytetty (lukuun ottamatta vauva-aiheita) ja mukavasti sain käytettyä muitakin tarvikkeita. Ja uusia en aio ostaa, ennen kuin kaikki on käytetty!!!

Tässäpä kuvia valmiista korteista:















Mikä on sinun suosikkisi näistä korteista? Oma lempparini on tuo ruskeasävyinen heppakortti. Hepat on leimattu ruskealle paperille ja leikattu sitten ääriviivoja pitkin ja liimattu korttiin. Lopputulos on mielestäni aika kiva. Tiedossa on jo kortin saajakin... Moni muukin näistä korteista on jo "merkitty" jollekin tietylle ihmiselle ja yksi pääsiäiskortti lähti eilen kummitytölle suklaamunan kera.

Ennen tätä valtavaa askarteluinnostusta tuli neulottua jonkin verran. Tein mm. toiset vähän pidempivartiset sukat itselleni tallihommia silmällä pitäen. Sitten olikin pakko lopettaa neulominen vähäksi aikaa, koska oikea olkapää ja lapa kipeytyivät jälleen. Kun ne menevät jumiin, on seurauksena inhottava, monta päivää kestävä päänsärky. On varmaankin pakko vähentää neulomista, kun ei kroppa sitä näköjään kestä. Ihan joka ilta ei ainakaan voi puikkoihin tarttua. Onneksi virkkaamaan kuitenkin pystyn ja sitä olen iltaisin harrastanut TV:tä katsellessani. Monta vuotta sitten aloittamani verho alkaa viimeinkin valmistua...

Tässä kuva sukista. Ei näissä mitään erikoista ole, perussukat perusraidoin.



Keväiset säät ovat olleet oikukkaita tänäkin vuonna enkä ole vielä päässyt pihahommiin, vaikka niin kovasti jo kutkuttaisi... Lähinnä mielessä on ollut ylikorkeaksi kasvaneen tuija-aidan leikkaaminen. Korkeat tuijat varjostavat jo pihaa ja ehdottomasti aion ne tänä keväänä leikata! Toistaiseksi se ei kuitenkaan onnistu, koska lumihankeen on vähän hankala mennä tikkaiden kanssa. Ehkä sitten pääsiäisenä?

Talvi on ollut melkoista kitkuttamista, nyt on onneksi pientä piristymistä ilmassa. Superenergiseksi en kyllä vieläkään itseäni tunne, mutta yöni olen nukkunut paremmin ja pää on täynnä monenlaisia ideoita. Kunnon loma tekisi terää, vaikkapa semmoinen sapattivuosi... Mutta ei taida olla taloudellisesti mahdollista lähteä sellaista viettämään, sillä kolmen teinin kanssa rahanreikiä riittää. Mutta saahan sitä ihmispolo haaveilla!

Ulkona tuuli tuivertaa ja kuivattaa mukavasti päivällä sulaneita jäitä ja lumia. Kyllä se kesä sieltä tänäkin vuonna tulee ja kauan kaivattu kesäloma myös...

Aurinkoista kevään jatkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Hienoja kortteja, niitä on varmasti kiva askarrella! Erityisesti tykkään pingviinikortista!

    VastaaPoista