Sivun näyttöjä yhteensä

24.6.2015

Mökkikuvia

Ompelin mökin aittaan uudet verhot ja yhden tyynyn lisää, eilen kävin laittamassa uudet tekstiilit paikoilleen. Samalla otin muutaman kuvan aitasta ja sen kuistista, joka sekin on saanut hieman uutta ilmettä.

Aitta toimii edelleen kaikenlaisen epämääräisen säilytyspaikkana, mm. uimaleluille ei ole oikein muuta paikkaa... Harmillista. Mutta jospa aitasta kuitenkin pikku hiljaa tulisi viihtyisä oleskelupaikka lapsille.

Aitan sisustuksessa olen käyttänyt kierrätystavaraa ja jo olemassa olevia kalusteita. Uuttakin voisi toki ostaa, mutta sitten tulee taas ongelmaksi se, mitä tekee vanhoille vermeille. Huonekalujen myynti tai kierrätyskeskukseen kuskaaminen vie aikaa, eikä kalusteista montaa euroa saa. Ovat kuitenkin aivan käyttökelpoisia vielä, joten saavat kelvata mökille - vaikkakaan sisustuksesta ei silloin tule viimeisen päälle mieleinen. Mutta hällä väliä.

Tässä muutamia kuvia aitasta:
uusi ruutukuvioinen tyyny, kangas tyttären valitsema, kierrätystavaraa

uudet verhot, ommeltu vanhoista makuuhuoneen verhoista

Aittaan on kuskattu vanha keittiönpöytä mökistä; seinällä kalenteripyyhe v. 1969 ja maalaamani taulu, joka esittää nykyisen aitan paikalla aiemmin ollutta "pikkumökkiä".

Sängyn päälle tulee vielä toinen hyllykkö, taulut muuttanevat vielä paikkaa tai lähtevät kokonaan muualle.

Aitan kuisti oli täynnä romua, nyt siinä sentään mahtuu istumaan!

Otin kuvia myös ulkona. Koiristakin oli pakko ottaa muutama kuva, kun touhusivat niin innokkaasti. Herra C halusi uimaan, mutta laiturilta hyppääminen tuntui olevan vaikeaa...

Mökkitieltä lähtee pieni polku meidän pihalle, laitoimme kaaren portiksi.

Neiti E viihtyy mökillä pusikoita tutkien. Nurmi hieman jo viherää, mutta aika vaivaisesti sen kasvu on lähtenyt käyntiin.

Kesäkeittiö: puuhella ja uusi grilli. Tiskauspaikka tehdään mökin sivustalle.

Herra C heitti pallon järveen ja pohdiskelee, että hypätäkö vai ei...

Neiti E jatkaa puskien tutkiskelua, kunnes huomaa...

...että kaverilla on palloilu-hommat kesken. Herra C vielä empii...

...mutta hyppää viimein pallon perään!

Tässä muutama perenna, jotka toin kotoa ja istutin mökkipihalle.



Voi olla, että pidämme nyt hieman taukoa mökin pihan laitossa, koska ei sitä aina jaksa. Ja on muutakin menoa ja tekemistä. Mutta kesälomalla palaamme taas oman "huvila ja huussi"-projektimme pariin!

2 kommenttia: